Profeetallinen päivitys Amerikan tilanteeseen: ”Erikoinen heinäkuu” ja Trumpin paluu presidentiksi.

Joe Biden on ollut kohta jo puolivuotta vallassa ja joku voisi ehdottaa, että minun tulisi luovuttaa ja myöntää vihdoinkin, ettei Donald Trump ole palaamassa presidentiksi. Mutta jos olen ollut kaiken aikaa oikeassa, niin aiheen käsittely on yksi aikamme tärkeimpiä, ei vain sen tähden, että ”hävinneen” presidentin paluu valtaan olisi täysin ennennäkemätön – jopa ihmeen kaltainen – tapahtuma USA:n historiassa, mutta koska se osoittaisi oikeaksi myös Jumalan lukuisten profeettojen sanoman. Eräs kristitty veli, jonka kanssa minulla on ollut hieman erimielisyyttä näistä asioista, lähetti minulle äskettein tekstiviestin, jossa luki näin: ”Ei pahalla. Trumpista ei tuu tänävuonna pressaa… eikä Charlesista tule kanssahallitsijaa nyt vielä… myönnät varmaan tämän edes yksityisviestissä. Meidän tulee nöyrtyä jos erehdymme? Vai kuinka?”

Jälkimmäinen viittasi asiaan, jonka mainitsin kirjani takakannessa ja viimeisellä sivulla pelkkänä huhuna, josta raportoitiin Britannian valtalehdistössä laajasti vuosina 2017-2019 (esim. täällä). Nimettömät lähteet Buckinhamin palatsista olivat antaneet nimittäin ymmärtää, että kuningatar aikoi luovuttaa Charlesille sijaishallitsijan (Prince Regent) aseman tämän vuoden huhtikuussa, kun kuningatar täytti itse 95 vuotta. Olen ollut jo kauan tietoinen toisista lehtiraporteista, jotka kiistivät näiden huhujen todenperäisyyden. Kyse ei ollut koskaan mistään eskatologisesta teoriastani, tai profetiasta, jota minun tulisi edes pahoitella, vaan sanoin alusti asti, että kyse oli pelkästä vahvistamattomasta lehtiväitteestä. En ole koskaan väittänyt, että Charlesin olisi pitänyt astua sijaishallitsijan asemaan keväällä 2021. Mitä tulee sitten Trump-asiaan, niin olen jo pahoitellut sitä, että Biden astui lopulta virkaansa, toisin kuin osasin odottaa vielä marras-joulukuussa 2020. Mutta en ole pahoitellut väitteitäni Trumpin vaalivoitosta tai siitä, että hän palaisi presidentiksi, kun tuo petos paljastuu maailmalle. Tulen kyllä pahoittelemaan heti kun löydän anteeksipyyntöön vain riittäviä syitä. Kyse ei nyt ole nöyryyden puutteesta vaan yksinkertaisesti todisteiden puutteesta. Tähän asti kaikki todiste on tukenut nimittäin omaa näkökantaani.

Enkä puhu nyt edes vaalipetoksen todisteista, koska tämä on aivan oma aiheensa. Olen keskittynyt blogissani lähinnä erilaisiin profeetallisiin todisteisiin, kuten Kevin Zadain marraskuiseen profetiaan siitä, että Trumpia tultaisiin syyttämään toiseen kertaan virkavalansa rikkomisesta, kuten Zadai ennusti 70 päivää ennen profetian toteutumista. Mutta monet ihmiset eivät usko Jumalan profeettoja silloinkaan, kun heidän profetiansa toteutuu heidän silmäinsä edessä. Kautta Raamatun historian hengellisessä pimeydessä ja luopumuksessa eläneet ihmiset vihasivat Jumalan profeettoja, koska he paljastivat jotain sellaista mitä he eivät halunneet kuulla tai kohdata sisimmässään. Edesmennyt Kim Clement ennusti vuosina 2007 – 2014 lukuisia asioita oikein presidentti Trumpin noususta valtaan ja hänen ensimmäisestä kaudestaan presidenttinä, mutta ihmiset eivät usko profeettojen sanaa siitäkään huolimatta vaikka historia vahvistaisi heidän sanomansa. Tai kun sama mies profetoi vuonna 2008, että Trump valittaisiin kahdelle virkakaudelle, ja että tulisi olemaan kaksi presidenttiä vallassa samaan aikaan. Tai kun Hank Kunneman ennusti helmikuussa: ”Sillä olen valinnut tapahtuman ja tämä Pesahin aika (27.3 – 4.4) tulee olemaan erityinen.” Arizonan uudelleenlaskennasta päätettiin juutalaisen pesahin aikaan 31. maaliskuuta. Samassa yhteydessä Kunneman profetoi:

Sinun tulisi katsoa kaikkia seitsemiä. Mikä on tämän tarkoitus? Jumala sanoo, teen sen merkkinä. Ja kun näet tämän, se merkitsee että Minun työni ja aikani on käsillä toteuttaakseni sen minkä olen luvannut; että tämä kansa tehtäisiin suureksi jälleen. Niinpä Jumala sanoo, että aika on tulossa, sillä Minä olen se joka avaa ovet, jota yksikään ihminen ei voi sulkea.

31. maaliskuuta, jolloin Arizonan senaatti palkkasi itsenäisten auditoijien ryhmän tekemään täydellisen uudelleenlaskennan Maricopan piirikunnan 2,1 miljoonasta äänestä (nyt on tosin jo selvinnyt, että ääniä olisi vähemmän kuin viralliset luvut antoivat ymmärtää), oli myös 70 päivää Joe Bidenin virkaanastumisesta. Juuri tähän ajoitukseen perustuen – ymmärtäen, että Jumalan aikataulussa seiskoilla on aina suuri profeetallinen merkitys -, ennustin itsekin jotain merkittävää tapahtumaa maaliskuun viimeiselle päivälle tässä tammikuussa julkaisemassani videossa. Maricopan piirikunnan uudelleenlaskenta käynnistettiin 22. huhtikuuta ja kaikki äänet oli laskettu käsin kesäkuun 14. päivään mennessä, joka oli myös presidentti Trumpin syntymäpäivä. Kerroin täällä kuinka tuo päivä oli myös seitsemän kuukautta ja seitsemän päivää siitä, kun Biden julistettiin valtamediassa vaalien voittajaksi 7. marraskuuta 2020. Lisäksi se oli myös Yhdysvaltain lippupäivä, joka juhlistaa maan lipun käyttöönottoa vuonna 1777. Samassa artikkelissa kerroin myös seuraavaa:

Heinäkuun 4. on Yhdysvaltain itsenäisyyspäivä. Tänä vuonna se on 245 vuotta Yhdysvaltain itsenäistymisestä 4. heinäkuuta 1776. Miksi 245 vuotta on raamatullisessa sapattikalenterissa paljon merkittävämpi vuosiluku kuin esimerkiksi 250 vuotta, joka olisi neljännesvuosituhat? Koska se on seitsemällä jaollinen vuosiluku. Itseasiassa se voidaan jakaa kahdesti seitsemällä:

245/7 = 35

35/7 = 5

Luku 245 saadaan myös seuraavalla laskutoimituksella:

7/2 = 3.5

3.5 x 70 = 245

Tai seuraavasti:

70/2 = 35

35 x 7 = 245

Heinäkuu on merkittävä ajankohta siitäkin syystä, että se on vuoden seitsemäs kuukausi. Itseasiassa heinäkuu alkoi tasan 70 päivää sen jälkeen, kun Arizonan uudelleenlaskenta käynnistettiin 22. huhtikuuta. Lisäksi vuosi 2021 on kolmannen vuosituhannen 21. vuosi. Luku 21 on yhtä kuin 7 + 7 + 7 tai 7 x 3. Jos katsomme päivämäärää 7/7/2021, niin se oli kuukauden 7. päivä, vuoden 7. kuukausi ja vuosituhannen 21. (7 + 7 + 7) vuosi. Lisäksi se oli 77. päivä siitä kun Arizonan Maricopan piirikunnan uudelleenlaskenta käynnistettiin 22. huhtikuuta. Tapahtuiko tuona päivänä sitten jotain ratkaisevaa? Kyllä. Pennsylvanian senaattori Doug Mastriano pani 7. heinäkuuta virallisesti vireille Pennsylvanian äänten rikosteknisen uudelleenlaskennan (samanlaisen kuin Arizonan Maricopassa pidetyn) lähettämällä kirjeen osavaltion kolmen piirikunnan vaaliviranomaisille, jossa hän vaatii heitä vastaamaan siihen kuukauden loppuun mennessä. Liitän alle The Epoch Timesin Roman Balmakovin videoraportin aiheesta.

Pennsylvanian tuleva uudelleenlaskenta tulee olemaan paljon merkittävämpi Trumpin paluun kannalta kuin Arizonan auditointi, jonka loppuraporttia ei olla vielä julkaistu, koska Chris Reed näki viimevuoden elokuussa profeetallisen näyn siitä kuinka Amerikan toisen vallankumouksen loppunäytös käytäisiin Pennsylvanian osavaltiossa presidentti Trumpin johdolla. Reedin näyssä George Washington, Yhdysvaltain ensimmäinen presidentti, laski kätensä presidentti Trumpin päälle ja sanoi hänelle seuraavat sanat: 

Sinä johdat Amerikan toista vallankumousta vapauttaaksesi Amerikan sosialismin otteesta. Koko maa katsoo Pennsylvaniaan jälleen kerran julistaakseen itsenäisyyden sosialismin, radikaalin ideologian ja antikristus-agendan kasvavasta vaikutusvallasta, jotta maa palaisi jälleen sen perustuksilleen pitämään Amerikan todellisesti suurena.

Voit kuunnella kyseisen profetian kokonaisuudessaan yläpuolisesta videostani, aikajanalta 23:20 – 26:45. Kim Clementin profetia vuodenajoista, jota lainasin viimekuisessa blogiartikkelissani, näyttää pitävän myös yhtä todellisuuden kanssa ainakin tähän asti. Lainaan profetiaa vielä kerran ja lisään painotukset sen jo toteutuneisiin kohtiin:

Tulen vapauttamaan sen, joka on pidätetty teiltä ja saamaan riemuvoiton [triumph, josta myös nimi Trump on johdettu] kuulumaan teidän suustanne, sanoo Herra… Kesä tavoittaa kevään ja syksyn. Minä tulen olemaan välittäjä, sanoo kesä. Minä tulen paljastamaan. Tulen puolustamaan. Aurinkoni tulee paistamaan. Mutta silti maan alla on raivo: purkaukset. Kesä sanoo, miksi valitsevat he minut? Miksi tornadot ja hurrikaanit valitsevat minut? Minä olen kesä, minä tuon hymyjä, minä tuon auringonpaistetta, minä tuon lämpöä. Silti on tulossa myrskyinen esitys. Seison suojellakseni kevättä, mutta syksy, sinä kapinoit.

Vai olisiko se mahdollisesti, että Jumalan Henki saattaa monien kaatumisen syksyllä [will cause many to fall in fall]. Sitten on maa, joka toivoisi tärisevän. Ravista maan kansojen tähden. Seiso odottamassa. Hän on hiljaa. Hän ei ole palaamassa. Tämä Jumala on liian hiljaa. Mutta Minun armoni kestää iankaiken. Kuitenkin, on tulossa suuren pahuuden paljastuminen ja tulen aloittamaan sen ylhäältä. Olen ravistanut demokraatteja, mutta tulen ravistamaan republikaaneja jopa vielä enemmän. Mutta muistakaa, kun nämä väristykset ja kun nämä myrskyisät hetket tapahtuvat, kesä sanoo, tulen ottamaan sen, niin että syksy voisi tehdä työnsä Amerikassa… Kesä, ota se, sillä näin sanoo Herra, saan kansani menestymään ja syksyn aikana tulee olemaan monia, jotka kaatuvat ja monia jotka nousevat tuhkasta. Maa seisoo valmistautuneena.

Tulen ottamaan sen sillä kesä tulee tuomaan mukanaan paljon lämpötiloissa. Erikoinen heinäkuu. Erikoinen heinäkuu. Hypnoottinen marraskuu. Ja voi joulua, kun talvi tulee sanomaan, ”Entä minä?” Minä tulen tekemään heidät onnelliseksi. Sillä Jumala sanoo, olen valinnut jokaisen vuodenajan ilmentämään jotain. Minun tahtoni tullaan tekemään. Ja se tulee toteen, että tuon merkin toisensa jälkeen, ja syksyllä se joka tulee alas, on se, jonka järkkyminen oli jo mahdollistettu. Tulen rakentamaan ja vapauttamaan resurssit ja syksyllä tulen näyttämään teille kenet olen valinnut opastamaan tätä kansaa ja rukoilemaan sen puolesta. Tulette iloitsemaan sillä se on Minun mieheni. Se on Minun valittu Daavidini, sanoo Herra.

Kim Clement, 14. kesäkuuta 2014.

Miksi vahvistin kohdat ”Aurinkoni tulee paistamaan” ja ”kesä tulee tuomaan mukanaan paljon lämpötiloissa”? Koska kesäkuun raportoitiin olleen historian kuumin kesäkuu Amerikan mittaushistoriassa. Live Science raportoi 7. heinäkuuta: ”Kesäkuu 2021 oli kuumin yksittäinen kesäkuu Pohjois-Amerikan mitatussa historiassa. Uusi data tulee Euroopan Unionin Kopernikus -ohjelmasta, joka valmisti ilmastomittaukset miljardeista satelliiteilla, ilma- ja sääasemilla ympäri maailmaa otetusta datasta. Ohjelman uuden kesäkuun 2021 raportin mukaan, viimekuukausi oli myös neljänneksi kuumin maailmanlaajuisesti mitattu kesäkuu ja toiseksi lämpimin Euroopassa mitattu.” Entäpä tornadot ja hurrikaanit? Kesäkuu 2021 oli vasta viides mittaushistoriassa, jolloin kolme nimettyä myrskyä Atlantin jokavuotisella hurrikaanikaudella osuu kesäkuuhun. Neljä aikaisempaa tapausta esiintyi vuosina 1886, 1909, 1936 ja 1968 (eli näin montaa nimettyä trooppista myrskyä ei ole osanut kesäkuuhun minään muuna vuotena Atlantin hurrikaanikaudella). Hurrikaani Elsa oli Atlantin hurrikaanikauden ensimmäinen hurrikaani tänävuonna. Se oli myös historian varhaisin Karibianmerellä muodostunut hurrikaani ja varhaisimmin muodostunut viides nimetty myrsky Atlantin valtamerellä. Trooppiseksi myrskyksi heikentyneenä se osui USA:n rannikolle Floridassa seitsemäs heinäkuuta, eli samana päivänä kun senaattori Doug Mastriano pani vireille Pennsylvanian äänten rikosteknisen uudelleenlaskennan.

Viimevuosi oli mittaushistorian aktiivisin ja viidenneksi kalleimmaksi tullut hurrikaanivuosi Atlantin valtamerellä. Se käsitti 30 nimettyä trooppista hirmumyrskyä ja 14 hurrikaania, joista seitsemän voimistui suuriksi hurrikaaneiksi (3. asteen tai suuremmat eli myrskyt joissa tuuli puhaltaa yli 50 metriä sekunnissa).  Yhdysvaltain liittovaltion sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio NOAA ennusti jo huhtikuussa poikkeuksellisen aktiivista Atlantin hurrikaanikautta tälle vuodelle vaikkei aivan yhtä aktiivista mitä viimevuonna nähtiin. Weather.com sivusto raportoi 5. heinäkuuta:

Vuoden 2021 Atlantin hurrikaanikausi on käynnistynyt jo nopealla tahdilla, jopa nopeammin kuin vuoden 2020 hurrikaanikausi monessa näkökohdassa. Trooppinen myrsky muodostui 1. heinäkuuta. Tämä on varhaisin viides nimetty myrsky mistä tahansa Atlantin hurrikaanikaudesta mittaushistorian aikana päihittäen aikaisemman ennätyksen, jonka Edouard myrsky rikkoi juuri viimevuonna 5. heinäkuuta, 2020. Tämä on myös kuusi viikkoa aiemmin kuin keskimääräinen ajankohta viidennelle myrskylle – elokuun 18. – vuodesta 1991 vuoteen 2020. Kahdeksassa noista 30 vuodesta 1991 -2020, viides myrsky ei saapunut ennen syyskuuta. ”Jopa satelliittien aikakaudella, viides myrsky varhain heinäkuussa oli täysin ajattelematonta vuoteen 2020 asti, ja olimme vain tuntien päästä siitä, ettei se puristunut nyt kesäkuuhun 2021,” Eric Blake twiittasi, johtava hurrikaaniasiantuntija kansallisessa hurrikaanikeskuksessa.

Kuten Clement ennusti seitsemän vuotta sitten: ”Kesä sanoo, miksi valitsevat he minut? Miksi tornadot ja hurrikaanit valitsevat minut? Minä olen kesä, minä tuon hymyjä, minä tuon auringonpaistetta, minä tuon lämpöä. Silti on tulossa myrskyinen esitys.” Sen sijaan, että alat etsiä näihin lämpö- ja hirmusmyrskyennätyksiin selitystä antropogeenisesta ilmastonmuutoksesta, olisi parempi etsiä siihen syytä taivaan ja maan Luojasta, joka hallitsee koko luomakuntaa, myös kaaoksellista ilmastoamme, Hänestä, joka nostaa myrskyn ja tyynnyttää myrskyn silloin kun Hän itse haluaa. Psalminkirjoittajan sanoin:

Ylistäkää Herraa maasta, te merieläimet ja kaikki syvyydet, tuli ja rakeet, lumi ja sumu, sinä myrskytuuli, joka panet hänen käskynsä toimeen. – Psalmi 148:7-8

Viittasiko Clementin profetissa kahteen kertaan toistettu ”erikoinen heinäkuu” näihin jo koettuihin poikkeuksellisiin tapahtumiin ilmaston ja vaalien auditointien ja niiden paljastusten suhteen, vai onko odotettavissa jotain vieläkin erikoisempaa ennen kuukauden loppua? Eräs Facebook-ystäväni lähetti minulle äsken Manuel Johnsonin videon heinäkuulta. Manuel Johnson väitti lokakuussa 2020, että Jumala vei hänet jonkinlaisen portaalin läpi kirjaimellisesti aikamatkalle tulevaisuuteen vuoteen 2022. Kun Johnson kysyi ohikulkijoilta mikä vuosi oli ja kuka oli presidenttinä, he luulivat hänen olleen juovuksissa, ja ihmettelivät missä hän on oikein ollut, mutta kertoivat, että vuosi oli 2022 ja presidentti oli Donald Trump. Johnson kertoi ElijahStreams YouTube -kanavalla 18. tammikuuta, eli kaksi päivää ennen Bidenin virkaanvihkimistä, kuinka hän näki toisessa näyssään myös kaksi virkaanastumista, valhekuninkaan valheellisen virkajaisvalan, joka edeltäisi laillisen kuninkaan laillista virkaanvihkimistä.

Hän sanoi Herran vieneen hänet 1. kuningastenkirjasta löytyvään kertomukseen kahdesta kuninkaasta, jossa laiton valhekuningas Adonia korotti ja kruunautti itsensä kuninkaaksi Daavidin valtaistuimelle vaikka hänellä ei ollut Jumalan, Daavidin tai profeetta Naatanin siunausta yllään ja Daavid oli jo luvannut valtaistuimen hänen pojalleen Salomonille. Saman vertauksen Salomonista ja Adoniasta myös Chris Reed kertoi Sid Rothin ohjelmassa 10. marraskuuta 2020, kuten yläpuolinen videoni osoittaa. Tässä heinäkuisessa videossaan Manuel Johnson profetoi vilkkaan maantien vieressä, että tämä kuukausi olisi ”kuumempi kuin heinäkuu” ja että heinäkuusta, vuoden 7. kuukaudesta, vuoden loppuun Kristuksen pyhät tulisivat näkemään seitsemän ihmettä, ”joita vasemmisto ei edes odota”. Hän jatkoi: ”Luulit, että Punaisenmeren halkaiseminen oli historiallista. Luulit, että tulen kutsuminen taivaasta oli historiallista. Nämä ovat suurempi päiviä kuin Elian päivät, suurempia päiviä kuin Mooseksen päivät, suurempia kuin Daavidin päivät, suurempia kuin opetuslasten päivät. Olkaa valmiita pyhät. Jumala kääntää lämmön päälle ja voitelun elämissämme ja tulet näkemään Hänen lupaustensa toteutumisen.”

Alla vielä Roman Balmakovin raportti Arizonan senaatin kuulemistilaisuudesta 15. heinäkuuta, jossa paljastui jo merkittäviä todisteita kymmenistätuhansista laittomista äänistä ja vaalien peukaloinnista. Tämä kuulemistilaisuus pidettiin muuten seitsemän kuukautta sen jälkeen, kun äänet sertfioitiin laittomasti Joe Bidenille 14. joulukuuta 2020. Seitsemien toistuvuuteen perustuen ennustankin, että elokuun 6. – 20. päivä olisi myös merkittävä ajankohta, koska se on seitsemän kuukautta Capitolin ryntäyksestä 6. tammikuuta ja Bidenin virkaanastumisesta 20. tammikuuta.

2 vastausta artikkeliin “Profeetallinen päivitys Amerikan tilanteeseen: ”Erikoinen heinäkuu” ja Trumpin paluu presidentiksi.

  1. Kiitos Samuel.
    Kun luen näitä sinun kirjoituksia minut valtaa rauhallinen turvallinen olo vaikka ympärillä maailmassa kuohuu. Uskon hyvän voittavan pahuuden.
    Siunausta tälle työllesi, jota en voi kylliksi kiittää ❤🙏.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s