Samuel Tuominen
-
Yhdysvaltain presidenttivaalien demokraattiehdokkaista aasialaistaustainen Andrew Yang on ehdottomasti mielenkiintoisin kandidaatti. Trumpin tapaan hän pyrkii presidentiksi suoraan liikemaailmasta ilman aikaisempaa poliittista uraa. Hän on ehkä ainoa ehdokas, jonka puheissa on paljon järkeä ja joka on tarjonnut vaihtoehtoisen selityksen niihin sosioekonomisiin ogelmiin, jotka johtivat Donald Trumpin voittoon vuonna 2016. Hänen vaaliohjelmansa pääteema perustuu futuristiselta kuulostavaan, mutta todellisuudessa…
-
“Järkevä demokraatti” voi kuulostaa näinä päivinä kovin ristiriitaiselta ilmaisulta, mutta Andrew Yang ja Tulsi Gabbard ovat Amerikan presidentinvaalien demokraattiehdokkaista ehdottomia suosikkejani (vaikken yhdykään kaikkeen heidän poliittisessa ohjelmassaan). Haluan tietysti nähdä Trumpin jatkokauden ja uskon vahvasti, että hänet valitaan toiselle kaudelle. Yang ja Gabbard ovat kuitenkin demokraattien ainoita täyspäisiä ehdokkaita, vaikka he eivät olekaan tämän hetken…
-
Yhdysvaltain jokaisen joukkoampumisen jälkeen demokraateilla on tullut tavaksi hyödyntää tragediaa poliittisiin päämääriinsä vierittääkseen siitä syyn presidentti Donald Trumpille, hänen tukijoilleen, Yhdysvaltain kansalliselle kivääriyhdistys NRA:lle ja perustuslain toisen lisäyksen puolustajille. Ensivuoden vaalien presidenttiehdokkuudesta kilpailevista demokraattijohtajista monet ovat jo syyttäneet Texasin El Pason ja Ohion Daytonin saman vuorokauden sisällä tapahtuneesta massamurhasta Trumpin laittoman maahanmuuton vastaista “rasistista” retoriikkaa.…
-
“Kolehdin” voit maksaa PayPal-tililleni, joka löytyy täältä: https://samueltuominen.com/kirjailijasta/ tai vaihtoehtoisesti voit tukea työtäni ostamalla 356 sivuisen eskatologisen kirjani Joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa – Antikiristus paljastettu? Kirjan arvostelut täällä ja linkki verkkokauppaan alhaalla: https://www.bod.fi/kirjakauppa/joka-ei-ollut-saapa-kuninkaan-arvoa-samuel-tuominen-9789528007647 https://www.adlibris.com/fi/kirja/joka-ei-ollut-saapa-kuninkaan-arvoa-9789528007647
-
Prinssi Harry osallistui äsken Googlen järjestämään salaiseen eliittikokoukseen, jonka puheen-aiheina oli muiden muassa ilmastonmuutos. Kokoukseen osallistui joukko A-luokan Hollywood-tähtiä kuten laulaja Katy Perry ja näyttelijä Leonardo DiCaprio, kuin myös Piilaakson teknologia miljardöörejä. Yksi kokoukseen osallistunut sanoi: “Tulee olemaan luultavasti keskustelua online yksityisyydestä, politiikasta, ihmisoikeuksista, ja tietysti ympäristöstä, mikä tekee siitä hyvin ironista että tapahtuman toteuttaminen…
-
Äänitin tuollaisen itse laulamani version parisen vuotta sitten säveltämästäni ja sanoittamastani virrestä. Jätin tässä viimeisen säkeen laulamatta. Äänitin tuon pianon päältä sadan euron Huaweillani, mutta paransin äänenlaatua hieman Audacity -äänenkäsittelyohjelmalla.
-
Kirjoitin “Pizzagatesta” jo laajemmin artikkelissani Pimeässä verkossa väitetään olevan snuff-video Hillary Clintonista sadistisissa veriorgioissa lapsia vastaan. Onko pizzagate sittenkin totta? Termi “pizzagate” viittaa Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaalien alla vaihtoehtomedioissa levinneeseen salaliittoteoriaan Wikileaksin vuotamista Hillary Clintonin kampanjapäällikkö John Podestan oudoista ja epäilyttävistä sähköpostiviesteistä, joista monet oli löytävinään todisteita vaikutusvaltaisten miesten ihmiskaupasta ja lasten hyväksikäytöstä. Tähän teoriaan liittyi…
-
Jos se on taivaallisen Isämme tahto ja aikaa on yhä jäljellä Jeesuksen tulemukseen, toivomukseni olisi kirjoittaa seuraava kirjani aiheesta, joka askarruttaa monia profeetallisesti valveutuneita, aikaamme seuraavia kristittyjä. Nimittäin tekoälystä, robotiikasta, kybernetiikasta, nano- ja geeniteknologiasta, ym. tieteellisteknologisen läpimurron alueista, joilla uskotaan olevan valtava vaikutus sivilisaation kehitykseen, aina siihen saakka että ne tulevat määrittämään uudelleen koko ihmisyytemme…
-
Pahoittelen tiuhaa julkaisuintoani, mutta luin juuri Independent -lehdessä olleen mielipidekirjoituksen Prinssi Charlesin tuesta homeopatialle, joka on ollut monien tiedossa jo vuosikymmenien ajan. Kommentoin artikkelia vain lyhyesti. Rivkah Brown toteaa siinä näin: “…Charlesin puolustuksesta homeopatialle ei puutu vain todistuspohjaista perustaa, mutta se heikentää myös aktiivisesti julkisuuden ymmärtämystä ja luottamusta lääketieteeseen – aikana jolloin globaali rokotuksenvastainen paniikki…
-
Termi “hegeliläinen dialektiikka” löytyy monista salaliittonarratiiveista, jotka kuvaavat historiaa sarjana tarkoituksella luotuja vastakkainasetteluita, joiden päämääränä on luoda synteesi eli yhdistelmä kahdesta vastakkaisesta teesistä (teesi-antiteesi-synteesi). Dialektiikan toinen versio esitetään muodossa “ongelma-reaktio-ratkaisu”. Brittiläisen salaliittoteoreetikko David Icken mukaan tämä kaava selittäisi Illuminatin maailmanvallan toimintaohjelmaa. Teorian mukaan Illuminati loisi ensin todellisia tai keinotekoisia ongelmia, jotka nostavat vastareaktion ja jonka…