Samuel Tuominen
-
Muistan kuinka kaksi isoveljeäni (joista toinen on nyt taivaan kodissa) puhuivat kerran kuinka he yhtenä päivänä törmäsivät seiskoihin kaikkialla minne he menivätkin. Itse olen ollut hieman skeptinen tällaisia kokemuksia kohtaan ja uskon että ihminen näkee sitä mitä haluaa nähdä tai mihin on jo tottunut kiinnittämään erityistä huomiota. En ole siis millään tapaa numeroita tuijottava taikauskoinen…
-
Kuuntelin juuri Patmos-säätiön dosentti Juha Ahvion uusimman podcastin Great Reset on todellisuutta missä käsiteltiin Yle-uutisten artikkelia syyskuun 19. päivältä nimeltä Marin ja Saarikko kuuluvat nuorten huippujohtajien globaaliin verkostoon, joka tukee talousjärjestelmän “nollausta” – professori: Sidonnaisuus olisi ollut syytä ilmoittaa. Artikkelissa käytännössä myönnetään, että agenda on aivan todellinen ja jonka tavoitteita meidän suomalaiset päättäjämme ovat sitoutuneet…
-
Otsikon viimeinen kysymys oli tarkoitettu lähinnä niille, jotka ovat vasta heräilemässä Ruususen unestaan todellisuuteen. “Punaisen pillerinsä” jo nielaiseet todelliset woke-herännäiset suhtautuvat kysymykseen lähinnä huvittuneisuudella, koska median mädännäisyys on heille jo itsestään selvyys. Keväällä Arizonan senaatin käynnistämä Maricopan vaalipiirin täydellinen rikostekninen audit saatiin päätökseen perjantaina 24. syyskuuta, kuten raportoin jo edellisessä blogiartikkelissani. Yhdeltätoista illalla Suomen aikaan…
-
Kesäkuussa julkaisin blogissani kirjoituksen Anteeksipyyntöni ja selvennykseni Donald Trumpin uudelleenvalintaa koskekeviin kirjoituksiini/videoihini. Minkä suhteen olin väärässä, missä oikeassa ja miksi asia ei ole vielä loppuun käsitelty? Nyt lienee aika “anteeksipyyntöön” siitä, että olin tulevaisuuden ennustamisessa jälleen kerran oikeassa. En tee siitä suurta numeroa koska kaikkia kunnia tästä kuuluu yksin Jumalalle. Kuten Kolossalaiskirje sanoo, Jeesuksessa Kristuksessa…
-
Jos olet lukenut kirjani Joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa – Antikristus paljastettu? (Book on Demand, 2019), saatat muistaa nimen Michael Fawcett kirjani sivuilta. Luvussa kolme lainasin entisen ja edesmenneen Walesin Prinssin kuninkaallisen huonekunnan palvelijan George Smithin väitettä vuodelta 2003, jonka mukaan hän olisi joutunut Fawcettin raiskaamaksi ja nähnyt myös Charlesin ja Fawcettin yhdessä sängyssä.…
-
Ehdottomasti katsomisen arvoinen video jos lontoota ymmärtää. Tuossa kerrotaan siitä kuinka Prinssi Charles on ottanut ihmisoikeusjulistusten peruskiven, Englannissa 1200 -luvulla syntyneen Magna Cartan, ja tehnyt siitä vääristymän nimeltä Terra Carta, joka tulisi johtamaan täysin päinvastaiseen lopputulokseen kuin Magna Carta ja sitä seuranneen myöhemmät ihmisoikeusjulistukset. Terra Carta pyrkii luomaan globaalin diktatuurin missä luonnon oikeudet aseteaan ihmisoikeuksien…
-
Olen kuullut aiemmin kristittyjen sionistien esittämän teorian siitä, että Yhdysvaltoja kohtaavat katastrofit, etenkin luonnononnettomuudet, olisivat suorassa korrelaatiossa siihen miten maa kohtelee Israelia. Yksi maan historian tuhoisin hirmumyrky Katrina iski USA:n etelärannikolle vain muutamia päiviä sen jälkeen kun Israel vetäytyi Gazasta George W. Bushin hallinnon johtaman rauhansuunnitelman painostuksesta. Vaikka olen ollut ehkä jonkin verran skeptinen näitä…
-
Tarkista, että videon kuvanlaatu on paras mahdollinen (1080p) ja valitse suomenkielinen tekstitys videon asetuksista (mutteri) jos se ei tule näkyviin automaattisesti.
-
Joe Bidenin Afganistanin fiasko on saanut hänen tukijansa nolostumaan nyt pahemman kerran ja jopa hänen liittolaisena mediassa ovat kääntymässä häntä vastaan. Bidenin selitykset katastrofin jälkeen eivät ole parantaneet paljoakaan hänen mainettaan ja viimeisimmän mielipidemittauksen valossa Trump voittaisi Bidenin jos vaalit pidettäisiin tänään. Ensin Biden syytti edeltäjäänsä ja Afganistanin armeijaa Kabulin romahtamisesta ja nyt hän esiintyi…
-
Afganistanin lähes 20 vuotta kestänyt sota päättyi katastrofiin, kun Talibanin joukot valtasivat maan tärkeimmät kaupungit aina Kabulia myöten ja USA:n sotajoukot pakenivat paikalta häntä koipien välissä. Sydäntäsärkevät uutiskuvat näyttivät kuinka afgaanit yrittivät paeta hädissään Talebaneja kiipeämällä Amerikan sotilaslentokoneiden kylkiin ja tippuivat sieltä kuolemaansa koneiden noustua ilmaan. Samalla Amerikan sotilasvarustoa, kuten helikoptereita, aseita ja drooneja on…