-
Tämä reilu puolituntinen video käy läpi USA:n vaalien tapahtumia marraskuun 3. vaalipäivästä Bidenin virkaanastujaispäivään ja osoittaa profetioiden Trumpin toisesta kaudesta toteutuneen tähän asti täsmälleen siten kuin näissä profetioissa annettiin alunperin ymmärtää.
-
Eräs lukija kommentoi äskeistä kirjoitustani Trumpin pian alkavasta toisesta virkakaudesta näin: “Hei. Onpa hienoa lukea blogiasi ja ajatuksiasi siitä, ettet anna periksi missään tilanteessa ja pidät uskosi. Jumalahan pyytää meitä uskomaan Häneen. Ihmeiden aika ei ole ohi niin kauan kuin me jaksetaan rukoilla ja olla nöyriä Jumalan palvelijoita. Minäkin pidän uskostani kiinni aina ja uskallan…
-
Eilen oli veljeni Mikaelin hautajaiset. Kerroin blogissani hänen lähdöstään joulukuussa. Elämä täällä syntiemme rikkomassa maailmassa tuntuu joskus hieman epätodelliselta. Vasta reilu puolivuotta sitten juhlimme veljeni ensimmäistä hääpäivää. Muistan kun tuona kuumana kesäpäivänä ajattelin kirkossa, että yksi elämänvaihe olisi nyt takanapäin ja uusi edessä. Hieman surullisena itseni tähden, koska yhteisiä hetkiä veljen kanssa olisi nyt vähemmän,…
-
Blogiani seuranneet tietävät, että olen ennustanut Trumpin toista kautta jo ainakin heinäkuusta 2020 lähtien, kun julkaisin videon Profetoiko Kim Clement presidentti Donald Trumpin ensimmäisen ja toisen virkakauden? Lokakuusta 2020 lähtien olen ennustanut Trumpin toista kautta tasaiseen tahtiin. Olen ottanut tässä suuren riskin, koska jos Biden hallitsee Yhdysvaltoja seuraavat neljä vuotta, se on iso kolaus myös…
-
Kirjoitin blogissani 9. marraskuuta, paria päivää sen jälkeen kun Joe Biden julistettiin valtamediassa vaalien voittajaksi: “Olen tehnyt myös lupauksen, että tulisin pyytämään lukijoiltani julkisesti anteeksi, jos Joe Biden valitaan lopulta presidentiksi.” Tämän jälkeen on tapahtunut jo vaikka mitä. Veljeni kuolema oli sen verran iso shokki, että sen jälkeen kaikki muu, myös USA:n vaalitilanne, menetti aika…
-
Netflixillä esitettävä megasuosittu The Crown -sarja, joka kuvaa Britannian kuningasperheen sisäisiä jännitteitä ja kietoo sen yhteen Elisabet II:n hallintokauden historialliseen draamaan, on edennyt neljänteeen tuotantokauteensa, Charlesin ja Dianan myrkyisän avioliiton aikakaudelle 1980 -luvulle. Käsittelin sarjan kolmatta tuotantokautta reilu vuosi sitten artikkelissani Netflixin The Crown -sarja paljastaa Windsorin Herttuan natsiyhteydet ja Prinssi Charlesin suhteen Herttuaan. Kolmas…
-
Kerroin edellisessä artikkelissani Chris Reedin vaaleja edeltäneestä näystä, jossa George Washington oli sanonut Donald Trumpille, ”Sinä johdat Amerikan toista vallankumousta vapauttaaksesi Amerikan sosialismin otteesta.” Amerikan ensimmäisessä vallankumouksessa maan perustajaisät sotivat itsenäisyytensä puolesta Britannian imperiumia ja Yrjö III:n tyranniaa vastaan. On siis sopivaa, että myös Amerikan toinen vallankumous olisi viimekädessä USA:n pyrkimys irtaantua entisen siirtomaavaltansa salaisesta…
-
USA:n vaaliyöstä on kulunut jo yli kaksi viikkoa ja monet kristityt alkavat käydä kärsimättömäksi, kun media syöttää ihmisten mieliin ajatusta Bidenin vaalivoiton laillisuudesta ja uutiskanavat ja sosiaalinen media sensuroivat Trumpin lakitiimin menestyneet lakitoimet useissa osavaltioissa. Eräs naispuolinen ystäväni Facebookissa kirjoitti minulle eilen: “Minulla alkaa kohta toivo mennä kun ei vieläkään mitään todisteita ole pystytty esittämään.…
-
Tänään USA:n pääkaupungissa Washington D.C:ssä miljoona Trumpin kannattajaa odotetaan kokoontuvan protestiin demokraattien vaalivilppiä vastaan. Samanlaisia protesteja on suunniteltu ympäri maata. Media kritisoi Trumpia siitä, ettei hän ole tunnustanut tappiotaan, mutta ainakin 72 miljoonaa Trumpia äänestänyttä amerikkalaista (historian suurin istuvan presidentin saama äänimäärä) ei tule luottamaan enää koskaan USA:n demokratiaan ja vaalisysteemin rehellisyyteen, ellei presidentti tule…