-
Kirjoitin äsken Presidentti Trumpin toisesta matkasta Yhdistyneeseen Kuningaskuntaan ja hänen ensimmäisestä tapaamisestaan Walesin Prinssin kanssa. Tuossa artikkelissa kerroin todisteiden viittaavan vahvasti siihen, että Hänen Majesteettinsa Elisabet II:n hallitus ja sen vakoilu- ja tiedustelupalvelut olivat jo vuodesta 2015 alkaen mukana salaliitossa Donald Trumpin valinnan estämiseksi ja tässä epäonnistuttuaan he yrittivät saattaa hänet virkasyytteeseen tekaistuilla venäjäyhteyksillä (mihin…
-
GMO-vastaisuus ei näytä olevan yleistä ainoastaan vihervasemmiston parissa, mutta myös monien kristittyjen sekä uutta maailmanjärjestystä vastustavien oikeistolaisten. Tämä on yksi niitä asioita missä olen eri mieltä monien kanssaveljieni ja kollegoideni kanssa, joihin lukeutuu myös kirjailija Tim Cohen. Keskustelin tästä aiheesta juuri Cohenin kanssa Facebookissa. Suomennan meidän keskustelumme myös blogiini: Tim Cohen: Geneettisesti muunnellut organismit (GMO)…
-
Englannin kruununperijä Prinssi Charles ja Yhdysvaltain 45. presidentti Donald Trump tapaavat ensimmäistä kertaa kesäkuun alussa, kun Trump vierailee Yhdistyneessä Kuningaskunnassa 3. – 5. kesäkuuta. Elisabet II, joka on tavannut kaikki toisen maailmansodan jälkeiset USA:n presidentit hänen 67 vuotisen hallintonsa aikana, tapasi Melanian ja Trumpin jo viimevuoden kesällä hänen edellisellä valtiovierailullaan Yhdistyneeseen Kuningaskuntaan. Tällä kertaa mukana…
-
Donald Trumpin vahvana evankelisena kristittynä tunnettu varapresidentti Mike Pence on ollut erityisen kiinnostunut avaruudesta ja hän oli Trumpin hallinnon ensisijainen henkilö, joka ehdotti presidentille “avaruusvoimien” perustamista USA:n sotavoimien neljänneksi sotilashaaraksi. Maaliskuussa 2019 varapresidentti Pence piti puheen USA:n kansallisessa avaruusneuvostossa ja antoi NASA:lle tehtävän palata kuuhun vuoteen 2024 mennessä. Kunnianhimoisen tavoitteen tarkoituksena ei ole vain jokin…
-
Maailman voimakkaimman valtion presidentti Donald J. Trump varoitti tänään maailmaa Ilmestyskirjan 13. luvussa ennustetusta pedon merkistä ostamisen ja myymisen kieltämiseksi kristityiltä ja konservatiiveilta, kun hän uudelleentviittasi Infowarsin toimittajan Paul Joseph Watsonin videon nimeltä Banned by Facebook & Instagram. Tässä videossa Watson kertoo kuinka Facebook julisti hänet ja joukon muita konservatiiveja bannaan ja leimasi hänet “vaaralliseksi”…
-
Synnyin 27. huhtikuuta 1988. Tänään vietän 31. syntymäpäivääni. Syntymäpäiväni on myös kansallinen sotaveteraanipäivä, joten on aina juhlallista nähdä Suomen lippu salossa omana syntymäpäivänäni. Mielenkiintoinen sivuhuomio muuten, että tätä päivää liputettiin ensimmäistä kertaa vasta vuonna 1987 eli tasan vuosi ennen syntymääni. Veteraanipäivää vietetään Lapin sodan päättymisen muistoksi 27. huhtikuuta 1945. Tämä sota päätti Suomen osuuden toisessa…
-
Laitan blogiini kaksi todella mielenkiintoista dokumenttia sosiaalidarvinismin pimeästä ja vähän tunnetusta historiasta. Sosiaalidarvinismi on oppi, joka syntyi Charles Darwinin kehitysopin vaikutuksesta. Sen mukaan organismien biologisen evoluution kiihdyttäjänä toimii säälimätön taistelu eloonjäämisestä, jossa vahvimmat ja sopivammat yksilöt jäävät eloon ja vievät lajien kehitystä eteenpäin. Jo Darwin itse, mutta vielä painokkaammin hänen seuraajansa, muotoilivat ajatuksen siitä, että…
-
Prinssi Charles muistetaan hänen 80 -luvulla antamasta kommentistaan, että hänellä on tapana jutella kasvien kanssa, jotka vastaavat hänelle. Tämän kuuluisan lausunnon ansiosta hän sai Britannian lehdistössä eksentrisen mielipuolen maineen. Hän on sanonut kokevansa myös sympatiaa Yrjö III:tta (1760 – 1820) kohtaan, mielisairasta kuningasta, joka kätteli puita luulleen niiden olleen Preussin kuningas. Vuonna 2013, kun häneltä…
-
Julkaisen ilmaiseksi uuden kirjani luvun 4. Toivon, että tämä herättäisi useamman mielenkiinnon 354 -sivuiselle kirjalleni, jonka julkaisin BoD:in tarvekustannuksena reilu kolme kuukautta sitten. Voit ostaa kirjani mm. verkkokaupoista BoD.fi (mene kauppaan), Adlibris.fi (mene kauppaan), CDON.fi (mene kauppaan) ja Booky.fi (mene kauppaan). Ladattavan e-kirjan löydät mm. verkkokaupoista Kobo.com (mene kauppaan), Google Play (mene kauppaan) ja Amazon Kindle…
-
Liitän blogiini suomenkielisen videon, joka kertoo ilmastoon vaikuttavista luonnollisista tekijöistä, jotka IPCC:n ilmastomallit ovat jättäneet laskuista. Videossa esiintyy paljon englanninkielistä tieteellistä sanastoa, mutta sen perusajatus tulee hyvin esille. Ilmastonmuutos on totta ja ihmisellä on siihen oma osuutensa, mutta kaikki ilmastomallien ennusteet ovat menneet tähän asti pieleen, kun ne eivät ole ottaneet huomioon tasaisia vaihteluita auringon…