-
Tuskin löydämme ketään, jolle sana Illuminati ei olisi edes hämärästi tuttu. Dan Brownin suosittujen romaanien lisäksi tuo sana assosioidaan salaliittoteoriaan Illuminaattien salaisesta vallasta kulissien takana. Salaliittoon uskovien joukossa lähes kaikki tapahtumat historiassa on nähty saaneen alkunsa tämän marionetin tavoin kansojen kohtaloita naruista vetävän salaisen käden ohjauksessa. Mutta nykyään on yhä vaikeampi tehdä selvää rajaa tosiasioiden, myyttien, vainoharhojen ja suoranaisen…
-
Julkaisen Olli Rytkösen toiveesta eilen käymämme kirjeenvaihdon jossa pohdimme Googin sodan ajankohdan erilaisia tulkintoja etenkin Mark Hitchcockin kirjan Varo Israel, Karhu tulee (Kuva ja Sana 1994) esittämien tulkintojen valossa. Olli kannattaa Hitchcockin näkemystä keskellä vihan aikaa tapahtuvasta Googin sodasta, mutta itse kallistun teoriaan, jonka mukaan Googin sota käydään juuri ennen 70. vuosiviikkoa eli Antikristuksen solmimaa…
-
Turkin 12. presidentti Recep Tayyip Erdoğan on tullut varsin kiistanalaiseksi hahmoksi lännessä. Heinäkuun puolivälissä tapahtuneen Turkin armeijan epäonnistuneen vallankaappauksen jälkeen Erdoğanin kriitikot pelkäävät hänen käyttävän tapausta hyväkseen Turkin yli 90 kestäneen demokratian lakkauttamiseksi ja maan palauttamiseksi islamistisen despotismin alaisuuteen mitä se oli yli 600 vuoden ajan Istanbulin Ottomaani sulttaanien alaisuudessa vuodesta 1300 vuoteen 1923 jolloin Turkin…
-
Päivää ennen Ranskan Nizzassa tapahtunutta järkyttävää terrori-iskua, Yhdysvalloissa leviävä kristillinen Charisma lehti julkaisi uutissivullaan hyvin merkittävän videon liittyen islamilaisiin lopun ajan profetioihin Rooman tuhosta ja apokalyptisestä sodasta, joka käytäisiin islamin ja lännen välillä islamilaisen Messiaan, Mahdin saapumisen merkkinä. Tämä lyhyt uutisjuttu perustui videoklippiin missä kirjailija Tom Horn oli Jim Bakkerin haastateltavana. Horn mainitsee siinä kirjailija Joel…
-
Löysin viikko sitten erinomaisen ympäristödokumentin, jonka dokumentaristi Jeffrey D. King julkaisi Youtubessa viime vuoden joulukuussa Pariisin ilmastokokouksen aikoihin. Infowars raportoi tuolloin kuinka hänen Youtube tilinsä oli poistettu “harhaanjohtavan sisällön vuoksi”. Hänen dokumenttiinsa Blue Beats Green ei oltu vielä onneksi kajottu. Siinä paljastunut informaatio oli siinä määrin tärkeää, etten voinut ohittaa tilaisuutta filmin suomentamiseksi. Täysmittaisen dokumentin…
-
Pitkään jännitetyn Brexit-äänestyksen lopputulos selvisi perjantaiaamuna 24. kesäkuuta niiden eduksi, jotka olivat kannattaneet saarivaltion eroa Brysselin byrokraattisen koneiston yhä kiristyvämmästä kuristusotteesta palauttaakseen kansalleen sen entisaikojen oikeuden määrätä omasta kohtalostaan. Tämä historiallinen äänestys merkitsi ensimmäistä kertaa Euroopan Unionin historiassa, kun yksi sen jäsenvaltioista purki kihlauksensa ja jätti erokirjeen yli 500 miljoonan asukkaan valtioblokille. EU:n perussopimuksen artikla 50:n…
-
Sillä aikaa kun viimeistelen yhä uusinta artikkeliani Brexitistä, julkaisen samalla sivustoni toisen vuoden puolivuotiskatsauksen (mikä ei luultavasti voisi sinua vähempää kiinnostaa). Kuten alla näytetyistä wordpressin tilastokartoista näkyy, tässä kuussa nähtiin jälleen tilastoennätys yli 1400 yksittäisen kävijän vierailtua sivuillani. Tätä ennen aikaisempi ennätys oli tammikuussa (1190 vierailijaa) ja sitä ennen syyskuussa 2015 (1152). Kuukautinen kävijämäärä on…
-
Kehitys kohti Ilmestyskirjan 13. luvussa ennustettua Antikristuksen globaalia yhteiskuntaa missä oikeaan käteen tai otsaan painettu merkki on korvannut kokonaan käteisen rahan, on ollut niin salavihkaista ja asteittaista, että useimmat meistä eivät edes näe niitä signaaleja jotka osoittavat tällaisen yhteiskunnan olevan kenties jo vuosien – ei vuosikymmenien – päässä todellisuudesta. Vielä 30 tai 20 vuotta sitten…
-
Martin Lauchenauer, Sveitsissä asuva kristitty veli jonka vanhin poika työskentelee Lahdessa, lähetti minulle äskettäin Executive Intelligence Review -lehden erikoisraportin, joka käsittelee Englannin kuningasperheen johtamaa väestönvähennys agendaa johon ilmastonmuutoksen vastainen taistelu ja sen takana oleva pseudotiede viimekädessä tähtää. Latasin tuon raportin Google Driveen josta jokainen asiasta kiinnostunut voi käydä sitä tutkailemassa. Kun kysyin Martinilta, että rikkooko raportin linkittäminen…