Merkitseekö Trumpin voitto suurinta mullistusta Washingtonissa ja kansainvälisessä järjestyksessä sitten toisen maailmansodan? Entä miten tämä kaikki on ennustettu Raamatun profetioissa? Nouseeko Prinssi Charles pian yhdistyneen Euroopan voimahahmoksi?

Marraskuun 8. 2016 tapahtui se mitä kukaan ei osannut ennalta odottaa: Donald J. Trump, Diili-tositelevisiosarjastaan tunnettu julkkismiljardööri, valittiin Yhdysvaltain 45. presidentiksi huolimatta siitä, että koko maailma oli hänen ehdokkuuttaan vastaan tavalla jota emme ole vielä aikaisemmin nähneet. “Maailmalla” tarkoitan etenkin läntisen maailman valtaapitäviä politikkoja, valtavirran mediaa, viihdemaailman idoleita, Hollywood-tähtiä ja jokaista aivopestyä kansalaista jotka kuuntelivat enemmän Miley Cyrusta kuin Julien Assangea tai tervettä maalaisjärkeään. Säädyttömistä lavaesiintymisistään tunnettu Miley Cyrus, Samuel L. Jackson ynnä monet muut julkkishenkilöt sanoivat jättävänsä USA:n jos Trump voittaisi vaalit. Epätoivoinen Madonna lupasi tarjoavansa suuseksiä kaikille niille, jotka äänestäisivät Hillary Clintonia. Näyttelijä Robert De Niro kutsui Trumpia “roistoksi”, “koiraksi” ja “siaksi”, jota hän haluaisi vetää turpaan. Istuva Presidentti Barack Obama hyökkäsi Trumpin vastaan ja Hillary Clinton kutsui puolta Trumpin tukijoista “joukoksi surkimuksia”, joita hän herjasi rasisteiksi, seksisteksi, homofobisiksi, muukalaisvastaisiksi ja islamofobisiksi. Mutta demokratia puhui. Kansalaisten enemmistö iski takaisin ja sanoi kansaa halveksivalla eliitille, “You’re Fired”! Mutta tietääkö kukaan mitä tapahtuu seuraavaksi?


2016_45_trump_medium

Tällaisella kansikuvalla vasemmistolainen lontoolaislehti “juhli” Trumpin voittoa. Kansikuvassa ydinpommin sienipilvi muodostaa Trumpin kasvot ja otsikko huutaa: Trump Apokalypsi. Kuinka hänen populistinen kapinansa uhkaa maailmanjärjestystä. Trump itse on verrannut hänen liikettään Nigel Faragin johtamaan Iso-Britannian eroon EU:sta.

Niin Clintonin kuin Trumpinkin tukijat kutsuivat näitä vaaleja elinaikamme tärkeimmäksi ja Trumpin kannattajat ovat jo hehkuttaneet republikaaniehdokkaan voittoa yhtä historialliseksi hetkeksi kuin tasavallan synty vuonna 1776. Mistä tämä hypetys oikein johtuu? Clintonin tukijoiden joukossa tämä johtui varmaankin siitä, että media oli aivopessyt heidät uskomaan, että Donald Trump olisi “uusi Hitler” – naisia, meksikolaisia ja muslimeja vihaava seksuaalinen ahdistelija, joka johtaisi Amerikan ydinsotaan Venäjää vastaan. Tietenkään mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Amerikan että koko lännen valtamedian presidenttiehdokkaita koskeva uutisointi on ollut niin puolueellista ja värittynyttä, että Trumpin voitto on vain osoitus siitä kuinka vähän Amerikan kansa luottaa enää valtion tukemaan lehdistöön ja TV-kanaviin. Huhtikuussa julkaistun mielipidekyselyn mukaan vain 6% amerikkalaisista luottaa valtavirran median rehellisyyteen. Trumpin voitto olikin oikealla kallistuvien vaihtoehtoisten uutissivujen, kuten Breitbart’in, Infowars’in, Drudgen, World Net Dailyn ynnä muiden itsenäisten uutislähteiden voitto suuryhtiöiden hallitsemista valtamedioista, kuten CNN, NBC, CBS, ja MSNBC.

New Yorkin illalliskutsuilla 20. lokakuuta Trump vitsaili arvovaltaisille kutsuvieraille, “Tiedän, että Hillary tapasi minun kampanjamanagerini ja minä sain taas mahdollisuuden tavata ihmiset, jotka työskentelevät niin lujasti saadakseen hänet valituksi. Tuolla he ovat – NBC:n, CNN:n, CBS:n, ABC:n päämiehet. Tuolla on New York Timesin presidentti ja tuolla Washington Postin.” Illallisvieraat – mukaanlukien Hillary Clinton – räjähtivät nauruun, mutta hän jatkoi, “He tekevät työtä yliajalla. Tosijuttu. Tosijuttu.” Vaikka puhe ei ollut vakavamielinen vaalipuhe vaan rankkaa kilpailua keventänyt huumorihetki, Trumpin vitsi oli 100% totta, kuten Wikileaksin vuotamat Hillary Clintonin kampanjamanageri John Podestan sähköpostiviestit selvästi todistivat. Illallinen, joka alkoi yleisön hervottomilla naurunpäräyksillä päättyi lopulta buuauksiin, kun Tump alkoi puhua Clintonin korruptiosta, kuten Wikileaksin paljastuksesta, jonka mukaan hänelle on asioista julkinen ja yksityinen mielipide. Hän sanoi, “Esimerkiksi, Hillary uskoo sen olevan elintärkeää pettää kansaa pitämällä yhtä politiikkaa julkisesti ja täysin erilaista politiikkaa yksityisesti. Tämä on okei. En tiedä kenelle he ovat vihaisia, Hillarylle, sinulle vai minulle [viitaten yleisön buuaukseen]. Esimerkiksi, täällä hän on tänään julkisesti teeskentelemässä, ettei hän vihaa katolisia.”

Hillary Clintonin halveksunta katolisia ja evankelisia kohtaan perustui Wikileaksin sähkeisiin, joiden paljastuksista juuri yksikään valtalehdistöstä ei ollut kiinnostunut. Aina kun Trump toi esille jotain totuutta Clintonin korruptiosta, valtamedia joko sivuutti ne tai suhtautui asiaan siten, kuin kyseessä olisi vain republikaaniehdokkaan räiskähtelevästä persoonallisuudesta. Hän kutsui Clintonia kaikken korruptoituneimmaksi presidenttiehdokkaaksi koko Amerikan historiassa perustuen Wikileaksin sähkeisiin, lainvastaisiin toimiinsa valtion salaisuuksia koskeneessa sähköpostiskandaalissaan ja väärään valaansa johon hän syyllisti kongressin edessä vuonna 2015, kun häntä kuulusteltiin Bengasin tapauksesta missä joukko amerikkalaisia sotilaita jäi vangiksi Bengasin-suurlähetystöön Libyassa, kun islamistiterroristit iskivät sinne syyskyyn 11. terrori-iskujen yhdentenätoista vuosipäivänä vuonna 2012. Tapahtumista on syytetty sittemmin suoraan Hillary Clintonia, joka toimi terrori-iskujen aikaan Obaman hallinnon ulkoministerinä. Trump on jo luvannut pestaavansa oikeusministerinsä huolehtimaan siitä, että Hillary saa lain edessä samanlaiset syytteet kun kuka tahansa kansalainen (tämä voi johtaa jopa 20 vuoden vankeustuomioon, mikä olisi Hillarylle elinikäinen rangaistus).

En halua tuhlata mustetta siihen, että alkaisin luetella järjestelmällisesti niitä valheita mitä Hillaryn kampanja esitti Donald Trumpista tai esimerkkejä Clintonin korruptiosta mitä Wikileaksin Julian Assange ja FBI:n ilmiantajat ovat tuoneet esiin Hillary Clintonista ja hänen vaalikampanjastaan. Nämä asiat ovat jo raportoitu huolella sellaisilla sivuilla kuin Alex Jonesin Infowars. Alex Jones on kristitty libertaari ja patriootti, joka on ollut eturintamassa paljastamassa valtamedian valheita ja taistellut yhtä maailmanhallistusta ajavia globalisteja vastaan viimeiset 20 vuotta. Hänen sivustollaan vierailee kuukausittain lähes 10 miljoonaa henkilöä USA:sta ja lähes 12 miljoonaa henkilöä maailmanlaajuisesti ja se on 172 sijalla luetuimpien verkkosivujen listalle (Internetin miljardeista verkkosivuista) ylittäen suosiossaan jopa monet valtavirran uutissivuista. Alex Jonesia on pilkattu jo kauan aikaa hulluksi salaliittoteoreetikoksi ja Hillary itse hyökkäsi häntä vastaan henkilökohtaisesti, kun hän väitti Trumpin hankkivan tietonsa hänen verkkosivultaan (mikä tietysti vain kasvatti Infowarsin kävijämääriä).

Trump oli kerran Jonesin haasteteltavana, mutta Trumpin tietolähteet perustuvat sellaisiin henkilöihin, kuin  kenraaliluutnantti evp. Michael T. Flynniin, joka sanoi Al Jazeeran haastattelussa kuinka Obaman hallitus teki “harkitun päätöksen” rahoittaa islamistiterroristeja arabikevään jänkimainingeissa, mikä johti lopulta ISILin nousuun. Trump on syyttänyt avoimesti Hillary Clintonia ja Barack Obamaa ISISin tai ISILin noususta. Russia Todayn (RT) haastattelussa 4. marraskuuta Julian Assange kertoi hänen Wikileaks-sivustonsa Hillary Clintonia ja tämän kampanjamanageri John Podestaa koskevan sähköpostikokoelman merkittävimmän paljastuksen olevan Podestan sähköposti vuodelta 2014, mikä osoittaa Hillary Clintonin olleen täysin tietoinen siitä, että Saudi-Arabian ja Qatarin hallitus toimi ISILin pääasiallisena rahoittajana samaan aikaan kun hän itse vastaanotti Saudi-Arabian kuningasperheeltä kymmenien miljardien dollarien edestä lahjoitusrahaa. Clintonin kampanjan ja islamilaisen terrorismin rahoittajana toimi siis viimekädessä yksi ja sama taho.


Jopa Julien Assange oli niin skeptinen Trumpin voistosta 4. marraskuuta, että hän sanoi RT:n haastattelussa, ettei Trumpin sallittaisi voittaa, koska Hillaryn kampanjan takana toimii niin suuri taloudellinen ja poliittinen rikolliskoneisto mediasta, politikkoihin ja Wall Streetin pankkeihin. 


Clintonin kampanjan naispuolisella avustajalla Saudi-Arabiassa syntyneellä Huma Abedinilla, jota Hillary on kutsunut hänen “toiseksi tyttärekseen”, on ollut myös läheiset yhteydet niihin samoihin tahoihin, jotka olivat mukana syyskuun 11. terrori-iskujen ja ISILin rahoittamisessa. Huma Abedinin äiti Saleha Abedin, jonka radikaaleihin ajatuksiin Huma tai Clinton ei ole tehnyt koskaan pesäeroa, puolustaa avoimesti asioita kuten sharia-lakia, tyttölasten ympärileikkausta, kuolemanrangaistusta luopiolle, naisten alistamista ja naisten osallistumista väkivaltaiseen jihadiin. Clinton, joka sai 20% vaalikampanjansa rahoituksesta Saudien kuningasperheeltä, on tavannut moneen otteeseen Saleha Abedinin, joka kuuluu muslimisisarkuntaan, muslimiveljeskunnan – mistä mm. Hamas on haarautunut – naisille tarkoitettuun vastineeseen. Tämä on siis sama Hillary Clinton, joka pyrki saamaan kannattajia naisten, lasten ja seksuaalisten vähemmistön oikeuksia puolustajana. Samalla kun Saudi-Arabiassa homoseksuaaleja odottaa kuolemantuomio, Clintonin kampanjan takana olleet LGBT-aktivistit syyttivät Orlandon homoklubiin kesäkuussa tehdystä terrori-iskusta kristittyjä.

Ilmeisesti heitä ei häirinnyt vähimmässäkään määrin se tosiasia, että tämän verilöylyn suoritti ISISin nimeen vannova islamisti – islamisti joiden määrä olisi noussut huimasti Clintonin Amerikassa, mikä sanoi kasvattavansa Yhdysvaltoihin saapuvien syyrialaispakolaisten määrää 600%. Mutta Clinton vakuutti kannattajlleen, ettei tästä koituisi Amerikalle mitään turvallisuusriskiä, koska islamilla ei ole mitään tekemistä terrorismin kanssa. Täytyy vain ihmetellä, että onko poliittisesti korrekti liberaali valtamedia vienyt ihmisiltä viimeisetkin järjen rippeet, kun joku vielä uskoo tällaiseen hölynpölyyn. Kolmannessa vaaliväittelyssä hänen voidaan nähdä vain virnistävän Trumpin ehdotukseen, että naisten ja ja homoseksuaalien oikeuksien oletettuna edustajana olisi suuri ele jos hän palauttaisi nuo valtavat rahamäärät, jotka hän saa Saudi-Arabian hallitukselta, “joka heittää homoja rakennuksista alas” ja kohtelee naisia toisen luokan kansalaisena. Vaikka Hillary Clinton on nyt tapetilla hänen terrorismiyhteyksistään, nämä esimerkit kalpenee sen rinnalla mitä yhteyksiä Prinssi Charlesilla on al-Qaidaan, Hamasiin ja ISILiin.

USA:n vaalipäivänä Prinssi Charles oli vaimonsa kanssa vierailulla Yhdistyneessä Arabiemiraatti-kunnassa ja ylisti sitä maaksi, “joka ei jää toiseksi kellekään” sen humanitaarisessa työssä. Tämä on aivan uskomaton valhe, kun samaan aikaan New Yorkissa päämajaansa pitävä kansalaisjärjestö Human Rights Watch kertoo verkkosivullaan maan vakavisti ihmisoikeusongelmista, kuten hallitusta arvostelevien henkilöiden mielivaltaisista pidätyksistä, katoamisista ja kidutuksista. Samalla Wikileaksin julkaisemat sähkeet ovat paljastaneet maan kuuluvan maailman johtaviin islamilaisen terrorismin rahoittajiin yhdessä Saudi-Arabian, Qatarin ja Kuwaitin kanssa. Näiden sähkeiden informaatio on peräisin keltäpä muulta kuin meidän rakkaalta Hillaryltamme, joka kirjoitti joulukuussa 2009 päivätyssä sähköpostissaan, “Lahjottajat Saudi-Arabiassa muodostavat kaikkein merkittävimmän rahoituksen lähteen Sunni terroristiryhmille maailmanlaajuisesti.”

Ulkoministeri Clinton tiesi tämän, mutta vastaanotti samalla kymmenien miljoonien dollarien edestä Saudi-rahaa hänen Clinton Foundation järjestöönsä, joka ei ole mitään muuta kuin humanitaarisen julkisivun takana toimiva rikollisjärjestö. Toinen merkittävä Clintonin järjestön rahoittaja on Lontoossa päämajaansa pitävä HSBC pankki, joka lahjoitti sille 81 miljoonaa US dollaria. James Comey, joka toimi aiemmin pankin johtokunnassa on myös FBI:n nykyinen johtaja. Tämä on sama mies, joka peitteli Hillary Clintonin virkarikkeitä koskien hänen laittomia toimiaan salaiseksi luokitellun informaation huolimattomassa käsittelyssä, mikä uhkasi maan kansallista turvallisuutta. Vaikka rikostutkinnan uutisoitiin alkavan uudelleen juuri ennen vaaleja lokakuun lopussa, muutaman päivää myöhemmin Comey taas peruutti sen ja ilmoitti ettei Clintonia asetettaisi syytteeseen. Trumpin mukaan Comeyn päätös todisti korkeimman tason valtiollisesta korruptiosta sillä Clintonin ei olisi pitänyt päästä koskaan edes ehdolle hänen vakavien virkarikkeidensä vuoksi.

Mitä tulee HSBC pankkiin, niin kesällä 2012 Daily Mail kertoi kuinka “Britannian suurin pankki salli roistovaltioiden ja huumekartellien pestä rahaa miljoonia puntia sen haarojensa kautta. HSBC seisoo syytettynä sellaisen ’saastuneen’ kulttuurin edistämisestä missä se tuli kanavaksi rikollisille yrityksille.” NBC News taas raportoi kuinka “HSBC salli pankin toimia rahoittajana asiakkaille, jotka siirsivät hämäriä rahoja maailman vaarallisimmilta ja salaisimmilta kulmilta, mukaanlukien Meksikosta, Iranista, Saudi Arabiasta ja Syyriasta, maanantaina julkaistun USA:n Senaatin tyrmistyttävän raportin mukaan.” Maaliskuussa 2011 Telegraphin mukaan ”Britannian innostunut tuki ’sharia pankkitoiminnalle’ nosti huolia Washingtonissa, että Lontoo City voi tulla terrorismin rahoituksen keskukseksi, vuotaneet dokumentit näyttivät.” Artikkeli jatkoi USA:lla olleen “erityisiä epäilyjä, että ’hyväntekeväisyys-lahjoitukset’ mitä islamilaiset pankit ovat velvollisia tekemään sharia lain noudattamiseksi, voitaisiin kanavoida al-Qaida myötäilijöille.” Maaliskuussa 2010 Prinssi Charles piti ylistävän puheen Muslim Aidin 25 -vuotisillallisilla vaikka Britannian turvallisuuslähteet tiesivät tämän järjestön kanavoivan pimeää rahaa etenkin Gazassa toimivalla Hamasille. Tietenkin tämä on kaikki on vain keihään kärki “Arabian Charlesin” syvällisissä terrorismiyhteyksissä, joista raportoidaan enemmän vaikkapa täällä.

Sitten valtamedia kauhistelee, kun Trump on puhunut muurin rakentamisesta USA:n ja Meksikon väliselle rajalle joka estäisi huumekartellien ja rikollisjengien maahanpesiytymisen laittomien maahanmuuttajien mukana. Mutta kukaan ei pidä meteliä siitä, että Meksiko haluaa rakentaa muurin sen etelärajalle pysäyttääkseen Keski-Amerikasta maahan virtaavat laittomat maahanmuuttajat. Samalla Trumpia julkisesti herjaavat Hollywood-tähdet asuvat itse valtavilla kiinteistöillään, joita ympäröi rikollisten varalta korkeat muurit. Asukoot siis rikkaat vain muuriensa suojissa, mutta köyhä kansa kärsiköön maahan tunkeuvista rikolliskartelleista ja vääräuskoisia räjäyttävistä radikaaleista islamistisaarnaajista. Trump on muka kauhea rasisti, kun hän puhuu radikaalista islamista ja varoittaa muslimitaustaisten syyrialaispakolaisten vaarasta Yhdysvaltain kansalliselle turvallisuudelle.

Ei hän ole rasisti vaan realisti mistä Clintonia ja hänen kannattajiaan ei ole kyllä kehuminen. Tietysti Clintonin vasemmistolaiselle kannattajajoukolle ei merkitse mitään se, että Trump on sanonut, että hän “rakastaa latinoita ja he rakastavat minua”. Trump on osoittanut myös paljon enemmän huolta mustien amerikkalaisten suurista työttömyysluvuista kuin Barack Obama. Kun hän sanoo tekevänsä Amerikasta suuren jälleen, hän tarkoittaa kaikkia maassa laillisisesti asuvia ihonväriin tai uskontoon katsomatta. Mutta vasemmistolainen valtamedia on syytänyt yhtenään tätä mieliä myrkyttävää stereotypiaa Trumpista ja hänen kannattajistaan rasisteina (unohtamatta tietenkään seksismiä, homofobiaa, islamofobiaa ja ties mitä haukkumanimiä). Rasismi on ajatus, jonka mukaan jokin etninen ryhmä olisi muita ylempänä ja siksi “alempaan” kansanryhmään kuuluvien yksilöiden tai kokonaisen kansanjoukon syrjintää pidetään oikeutettuna. Voisitko kuvitelle, että Hitler sanoisi rakastavansa juutalaisia? Voisitko kuvitella, että KKK:n johtaja olisi huolissaan mustien työttömyystilanteesta.

Onneksi Amerikan kansalaisten enemmistö oli tarpeeksi älykästä nähdäkseen näiden valheiden läpi (mistä kiitos tietysti vaihtoehtomedioiden). Esimerkiksi World Net Daily kertoi joulukuussa 2015 tehdyn gallupin perusteella kuinka 40 prosenttia mustista, 45 prosenttia latinoista ja lähes 19 prosenttia aasialaisista äänestäisi Trumpia. “Mustat ja latinot tosiasissa tukevat Trumpia jopa suuremmassa määrin kuin valkoiset.” Päivänselvä todiste ettei Trump ole rasisti. En yllättyisi jos hänen panettelijansa vastaisivat, “ei kun se todistaa vain mustien, latinoiden ja aasialaisten äänestäjien tyhmyydestä”. Entä kuinka moni Trumpin panettelija on kiinnittänyt mitään huomiota siihen, että se oli juuri Amerikan demokraattinen puolue, joka antoi alunperin synnyn Ku Klux Klanille ja mustien lynkkauksille USA:n etelävaltioissa. Media yritti mustamaalata Trumpia myös hänen väitetyillä yhteyksillään KKK johtaja David Dukeen, mutta vaikeni samalla siitä tosiasiasta, että Hillary Clinton on kutsunut entistä KKK johtaja Robert Byrdia “mentorikseen ja ystäväkseen” En mene enää Trumpin naisten hyväksikäyttöä koskevaan seksikohuun, koska se oli kaikki valhetta ja epätoivonen yritys tahria Trumpin maine.

Julien Assangen sota Clintonien saatanallista valtaa vastaan

Kaikkein tärkein kysymys Trumpiin liittyen ei ole nyt se onko hän rasisti, seksisti, naisvihaaja, sopimattomia puhuva naisten seksuaalinen ahdistelija tai veroja kiertävä miljardööri. Nämä kaikki ovat vain vaalien sivutuotteena syntynyttä likapyykkiä johon Clintonia tukenut valtavirran media yritti harhauttaa ihmisten huomion, jotta he eivät näkisi tämän informaatiosodan olennaisimpia asioita. Useimmat näistä syytöksistä voitaisiin sivuuttaa Clintonin yritykseksi tahrata Trumpin maine, kun joukko naisia ilmestyi juuri ennen vaaleja esittämään täysin tekaistuja tarinoita Trumpin ahdistelusta. Infowars, Breibart ym. vaihtoehtomediat ovat jo tehneet melko hyvää työtä erilaisten syytteiden kumoamisessa. Paljon pahempaa kuin 11 vuotta sitten nauhoitettu Trumpin vulgaari “pukuhuonepuhe”, on seksiaddikti Bill Clintonin pitkäaikainen historia naisten seksuaalisessa ahdistelussa mitä Hillary Clinton on avustanut uhkailemalla näitä naisia tulemasta julkisuuteen. Toisin kuin Trumpia koskevat ahdistelusyytteet, jotka ilmaantuivat sopivasti juuri vaalien alla, nämä esimerkit ovat raportoitu jo vuosikymmenien takaa. Itseasiassa viimeisimmät Wikileaksin sähkeet ovat paljastaneet, että Clintonien seksuaalinen hyväksikäyttö saattaa olla paljon pahempaa kuin moni ehkä aavistaakaan.

podesta-spirit-cooking-png

Wikileaksin sähkeet paljastivat Hillary Clintonilla ja hänen kampanjapäälliköllään olleen läheinen suhde tähän naiseen, joka harrasti okkulttisia rituaaleja ja teki niistä jonkin sortin makaaberia taidetta. Tässä kuvassa hän poseeraa nyljetty vuohenpää käsissään symboloiden satanistien käyttämää Baphomet-symbolia Saatanasta.

Ne ovat tuoneet päivänvaloon esimerkiksi Clintonin kampanjapäällikkö John Podestan ystävyyssuhteen satanisti Marina Abramoviciin, joka suorittaa kummallisia okkulttisia rituaaleja sianverellä, rintamaidolla, virtsalla ja spermalla. Eräässä sähköpostissa Abramovic kysyi olisiko Podestalla aikaa tulla hänen kotiinsa ja osallistua tähän rituaaliin nimeltä “Spirit Cooking”. Bill Clinton itse puhuu kirjassaan My Life hänen ja Hillaryn osallistumisista Haitin demonisiin Voodoo-menoihin missä riivaajahenget vievät osanottajat transsitilaan ja valtaavat heidän ruumiinsa. Hillary kieltäytyi kerran hänen hengellisen terapauttinsa pyynnöstä rukoilla ääneen Jeesusta Kristusta istunnossa missä kutsuttiin esiin kuolleita henkiä. Larry Nicholsin mukaan Bill Clinton kertoi hänelle 90 -luvulla kuinka hänen vaimollaan oli tapana käydä Los Angelesissa sijaitsevassa  noitakirkossa. Ei siis ihme, että FBI:n agentit ovat sanoneet pitävänsä Hillary Clintonia “Antikristuksen personoitumana”. James Kallstrom, 90 -luvulla työskennellyt FBI:n avustavapäällikkö, kutsuu heitä järjestäytyneeksi rikollisperheeksi ja heidän Clinton Foundation järjestöään likakaivoksi. Trumpia hän ylisti “hyväksi ihmisolennoksi” ja “patriootiksi”. The Political Insider kertoi 2. marraskuuta seuraavan shokkiuutisen:

Lähteet New Yorkin poliisiopistolla vahvistavat, että NYPD on parhaillaan tutkimassa syytteitä, että Bill Clinton toimitti äskeisinä vuosina seksuaalisia tekoja alaikäisille tytöille vaihdellen 5-vuotiaista 14-vuotiaisiin. Nämä raportit on vahvistettu lukuisten muiden kanssa ja näyttää siltä että NYPD on lähestymässä niissä nyt entistä Presidenttiä. Osaston sisällä olevien arvovaltaisten lähteiden mukaan tutkijat tekevät suunnitelmia tuodakseen syytteet Clintonia ja hänen rikoskumppaneitaan vastaan sen jälkeen, kun he löysivät uutta informaatiota Anthony Wienerin sähköposteista tällä viikolla.

Meneillään olevat tutkimukset ovat läheisesti yhteydessä miljardööri Jeffrey Epsteiniin, alaikäisten tyttöjen tuomittuun parittajaan, jolla on ollut monia vaikutusvaltaisi suhteita mm. Bill Clintoniin ja Prinssi Charlesin nuorempaan veljeen Prinssi Andrewiin. Näillä okkulttisilla taustavaikuttimilla tämä kaikki näyttäisi palaavan johtolankoihin saatanallisen hyväksikäytön karmeasta todellisuudesta josta kirjoitin enemmän artkkelissani, Todisteet persoonallisen pahan olemassaolosta ja Luciferin vallasta maanpäällä johtaa jälkensä Euroopan germaanisiin kuningashuoneisiin. Vaan missä on Jumala tämän maailman pimeyden keskellä? Eli selvästikin jotain lainvastaista seksuaalista toimintaa on nyt meneillään sekä Clintonien ja Windsorin perheen sisällä, mikä kytkeytyy laajempiin ihmiskauppa- ja pedofiiliverkostoihin. Epsteinin tapaus on vain jäävuoren huippu jostain paljon laajemmasta ja sadistisemmasta, jonka todisteet vievät meidät paljon syvemmälle kuin vain Bill Clintoniin ja Prinssi Andrewiin. Enkä puhu nyt mistään juorulehtien skandaaliuutisista Clintonien nimen häpäisemiseksi.



Bill Clintonin osallisuuden VIP pedofiilirinkeihin on vahvistanut hyvin arvovaltaiset lähteet, kuten Gerald Fordin, Jimmy Carterin, Ronald Reaganin ja George H.W. Bushin hallituksessa apulaispääsih-teerinä toiminut Steve Pieczenik. Yläpuolisessa videossa hän paljastaa sen, ettei Julien Assange ole toiminut Venäjän hallituksen leivissä – kuten Clintonin vaalikampanja ja sitä tukenut valtamedia väitti valheellisesti ja minkä Assange itse on kiistänyt sanomalla Clintonin hyödyntäneen eräänlaista uus-mccarthylaista hysteriaa missä Venäjä olisi vastuussa kaikesta demokraattipuolueelle tapahtuneesta vahingosta – vaan USA:n tiedustelupalveluyhteisön loikkarit välittivät Assangelle tarvittavaa tietoa Clintonien vallan kaatamiseksi. Pieczenik luonnehtii Wikileaksin ja Julien Assangen tekemää palvelusta “vastavallankaappaukseksi Clintoneita vastaan Amerikan toisessa vallankumouksessa.” Monet muutkin lähteet, kuten Iso-Britannian suurlähettiläs Craig Murray ja NSA ilmiantaja William Binney on vahvistanut tämän saman asian. Wikileaks oli maan sisäinen vallankaappaus Clintoneita ja Obaman hallitusta vastaan, ei Venäjän yritys puuttua USA:n sisäisiin asioihin.

Amerikanismi, ei Globalismi

trump-eagle-patriot

Trump on aito amerikkalainen patriootti, joka vastustaa globalistien suunnitelmaa luoda yksi maailmanhallitus ilman kansallisia rajoja ja kansojen itsemääräämisoikeutta. “Amerikanismi, ei Globalismi” oli hänen iskulauseensa.

Tärkein asia Trumpin voiton ymmärtämiseksi on se, ettei se koske lopultakaan häntä itseään. Donald Trump on vain keulakuva sille ruohojuuritason liikkeelle, joka kaivanut jo kauan aikaa maata alta globalistiselta eliitiltä, joka on hallinnnut vuosikymmeniä ylikansallisten suuryritysten ja pankkien avulla Washingtonin poliittista systeemiä aivan kuin he ovat hallinneet koko nykyistä poliittista ja taloudellista maailmanjärjestystä yhtäjaksoisesti sitten toisen maailmansodan. Kuten Pieczenik sanoi, kyseessä on todellakin “Amerikan toinen vallankumous” ja Amerikan kansan vastavallankaappaus suurta rahaa palvelevalta globalistiselta eliitiltä, joka on hallinnut Yhdysvaltoja jo liian kaun tavallisen kansan turmioksi. Tämä ei ole ylioptimistista liioittelua. Trumpin puheet ja iskulauseet ovat todistaneet hyvin selvästi, että hänen liikkeensä on avoimessa sodassa yhtä maailmanhallitusta tavoittelevia globalisteja vastaan. Hän on julistanut liikkeensä uskontunnustuksen olevan, “Amerikanismi, ei Globalismi.” Hänen poliittiset ajatuksensa ovat käytännössä katsoen antiteesi kaikelle sille minkä puolesta Prinssi Charles puhuu.

Hän ei hyökännyt avoimesti vain EU:ta vastaan, kun hän tuki Brexittiä Iso-Britannian kesäkuisessa kansanäänestyksessä, mutta hän on vastustanut myös Bushin ja Clintonin alullepanemaa Pohjois-Amerikan vapaakauppaliitto NAFTAa, mikä on vain ensimmäinen askel kohti globalistien suunnittelemaa Pohjois-Amerikan Unionia. Aivan kuin Euroopan yhdentymisprosessi alkoi ensin taloudellisilla vapaakauppasopimuksilla, niin aivan sama kehitys nähdään nyt Pohjois-Amerikassa ja ympäri maapalloa. NAFTA:n ohella hän on sanonut vetävänsä Yhdysvallat ulos Obaman hallituksen ajamasta Trans-Pacific Partnership eli TPP sopimuksesta, jonka tarkoitus oli luoda maailman suurin vapaakauppa-alue, joka kattaisi noin 40 prosenttia koko maailmantaloudesta. Tämän lisäksi hän on varoittanut avoimesti Clintonin ja tämän takana olevan globalistisen eliitin suunnitelmista luoda yksi maailmanhallitus ilman kansallisia rajoja ja kansallista taloutta. Lokakuun 13. hän piti historiallisen puheen missä hän julisti kannattajilleen Floridassa:

Tämä on tilinteon hetki yhteiskunnalle ja sivuilisaatiolle itselleen. Tämä ei ole vain toinen nelivuotinen valinta. Tämä on tienristeys meidän sivilisaatiomme historiassa, joka tulee ratkaisemaan sen tulemmeko vai emme vaatimaan takaisin hallituksemme vallan kansalle. Meidän itsenäisyyspäivämme on käsillä ja se saapuu lopulta marraskuun 8. Meidän suuri sivilisaatiomme, täällä Amerikassa ja ympäri sivistynyttä maailmaa, on tullut tiliteonhetkeensä. Olemme nähneet sen Yhdistyneessä Kuningaskunnassa missä he äänestivät vapauttaakseen itsensä globaalista hallituksesta ja globaalista kauppasopimuksesta ja globaalista pakolais-sopimuksista, jotka ovat tuhonneet heidän itsemääräämisoikeutensa ja ovat tuhonneet monia noista kansoista.

Tämä oli ehkä tärkein puhe koko Trumpin vaalikampanjan aikana eikä se ole saanut ansaitsemaansa huomiota valtavirran mediassa. Paria päivää aiemmin hän puhui myös Floridassa ja varoitti kuulijoita Clintonin suunnitelmista luoda yksi maailmanhallitus ilman kansallisia rajoja:

[Trump] syytti häntä salaisesta vehkeilystä Amerikan kansallisten rajojen hävittämiseksi yksittäisen globaalin hallituksen puolesta, joka hallitsisi kauppaa ja maahanmuuttoa. “Puhuen salassa ulkomaiselle pankille, kuten juuri paljastunut, Hillary sanoi, ‘Minun unelmani on hemosfäärinen yhteismarkkina avoimella kaupalla ja avoimilla rajoilla'”, Trump sanoi siteeraten yhteenvetoa ennestään julkistamattomista puheista, jotka hän antoi Wall Streetille keskimäärin $225,000 tuella jokaista kohden. Suljettujen ovien takana, kun hän ajatteli ettei kukaan olisi kuuntelemassa, Hillary vannoi purkavansa Amerikan Yhdysvaltojen rajat. Ei rajoja! Jos sinulle ei ole rajoja, meillä ei ole maata,’ sanoi yhtäkkiä synkistynyt Trump. …

“Wikileaks on antanut meille ikkunan näihin hallitusvallan salaisiin käytäviin,” hän sanoi, “missä me näemme entisen ulkoministerin julistavan halunsa päättää ikuisesti Amerikan itsenäisyys, jonka meidän perustajaisämme antoivat meille ja halusivat meidän pitävän. Amerikan sotilaat ovat taistelleet ja kuolleet voittaakseen ja säilyttääkseen Amerikan vapauden ja nyt Hillary Clinton haluaa meidän luovuttavan tämän vapauden näille avoimille rajoille, avoimelle kaupalle ja maailmanhallitukselle… Nämä Wikileaks sähköpostit vahvistavat sen minkä monet meistä täällä ovat tienneet kaiken aikaa: Hillary Clinton on astia korruptoituneelle globalistien valtaeliitille, joka on ryöstämässä meidän maammme ja luovuttamassa kansamme itsemääräämisoikeiden,” hän sanoi. “Tämä rikollinen hallituskartelli ei tunnusta rajoja, mutta uskoo globaaliin hallitukseen, rajoittamattomaan maahanmuuttoon ja suuryrityten valtaan.”



Joillakin patriooteilla on saattanut olla epäilyksensä Trumpin suhteen aina viimeiseen vaalipäivään asti, mutta tämä puhe todistaa selvästi sen, että hän on samalla puolen niiden kanssa, jotka ovat taistelleet vuosikymmeniä salaliittoa vastaan kansojen itsemääräämisoikeuden hävittämiseksi yhden maailmanhallituksen tieltä. Aiemmin tästä on puhunut vain hallitukselle epäluuloiset kansalaiset, joita on pilkattu mediassa “salaliittoteoreetikoiksi”. Nyt maailman mahtavimman kansakunnan vastavalittu presidentti vahvistaa julkisesti tämän salaliiton olemassaolon ja varoittaa Amerikkaa sitä vastaan. Tietysti Trump ei säästynyt median vaientamisyrityksiltä sen enempää kuin muutkaan. Hillary Clinton ja häntä palvellut valtamedia pilkkasi häntä yhteneen salaliittoteoreetikoksi, joka kuuntelee Alex Jonesin radio-ohjelmaa. Tämä sama nainen syytti 90 -luvulla hänen miestään vastaan Lewinsky skandaalissa hyökännyttä mediaa osallisuudesta “”valtavaan oikean-siiven salaliittoon”. Salaliittoteoriat ovat siis hyväksyttäviä niin kauan kun ne vain hyökkäävät oikeaa siipeä ja Clintonien kriitikoita vastaan. Hän tölväisi kannattajilleen Alex Jonesia mieheksi, “jolla on pimeä sydän”, kun hän uskoo Oklahoma Cityn pommi-iskujen ja syyskuun 11. olleen hallituksen sisäpiirityö.

Tämä väite oli tosin pelkkä puolitotuus, koska Jones on puhunut vain siitä minkä syyskuun 11. iskujen omaisia edustaneet lakimiehet, hallitusraportit, kuin myös Hillary Clintonin omat sähköpostiviestit ovat myös vahvistaneet. Saudi-Arabian hallitus  – Clintonin ja Bushin hallituksen yksi tärkeimpiä liittolaisia ja bisneskumppaneita Lähi-Idässä – rahoittaa islamilaista sunniterrorismia maailmanlaajuisesti ja oli todennäköisesti osallisena myös syyskuun 11. iskujen suunnittelussa. Trump on paljastanut myös Saudien rikoskumppanuuden. Helmikuussa kun hän kilpaili Jeb Bushin ehdokkuutta vastaan (kristittyjä konservatiiveja teeskentelevä Bushin perhe siirtyi kannattamaan lopulta myöhäistä aborttia ja sateeenkaariliikettä tukenutta Hillary Clintonia), hän sanoi viitaten 28-sivuiseen hallitusraporttiin, “Mutta asialla ei olleet irakilaiset, tulet huomaamaan ketkä todella repivät alas World Trade Centerin. Koska heillä on salaiset paperit mistä huomaat, että se oli Saudit, okei? Mutta tulet huomaamaan sen.”

Obama ja Clinton varoitti brittejä ennen kesäkuun Brexit-äänestystä, että heidän eronsa EU:sta olisi uhkana maailmanrauhalle ja tulisi johtamaan koko maailmanjärjestyksen järkkymiseen, Breitbart raportoi maaliskuussa, että “Obama näkee kansallisen itsemääräämisoikeuden enemmin ‘ongelmana kuin ratkaisuna.'” Trump oli sitä vastoin niitä harvoja poliitikkoja jotka tuki Nigel Faragen johtamaa Brexit-äänestystä, jonka Farage julisti Britannian itsenäisyyspäiväksi. Kiitoksena ja vastapalveluksena Trumpin antamasta myötävaikutuksesta Brexitille, Farage alkoi itse kampanjoida Trumpin voiton puolesta. Elokuussa hän piti puheen Trumpin joukkokokouksessa Mississipissä missä hän julisti“Tulen tänne Yhdistyneestä Kuningaskunnasta toivon ja optimismin sanoman kanssa. Se on viesti, joka sanoo, jos pienet ihmiset, jos todelliset ihmiset, jos tavalliset kunnolliset ihmiset ovat valmistuneet nousemaan ylös ja taistelemaan sen puolesta mihin he uskovat, me voimme voittaa suuret pankit, me voimme voittaa monikansalliset.”

Hän puhui myös Alex Jonesin ohjelmassa missä hän rohkaisi kaikkia ihmisiä ei vain Yhdysvalloissa vaan ympäri maailmaa nousemaan tyrannimaista maailmanhallitusta vastaan. Nämä ovat todella eeppisiä aikoja sillä koskaan aiemmin emme ole todistaneet tällaista kansannousua ja vastarintaa globalisteja vastaan, jotka ovat jo melkein vieneet suunnitelmansa yhdestä maailmanhallituksesta maaliin asti (tänä vuonna kaikissa maailman kansoissa ratifioitu Pariisin ilmastosopimus oli merkittävä harppaus kohti yhtä maailmanhallitusta). Eli samaanaikaan, kun näemme tämän vuosikymmeniä valmistellun agendan olevan jo lähes loppusuoralla, yhä usemempi ihminen alkaa herätä sen todellisiin tarkoitusperiin ja vaatia takaisin kansojen itsemääräämisoikeuden palauttamista. Nigel Farage ja Donald Trump on samalla puolella heidän sodanjulistuksessaan yhtä maailmanjärjestystä vastaan. Farage on sanonut, että Trumpin voitto edustaisi vieläkin suurempaa iskua globalisteja vastaan mitä Brexit esitti Euroopassa. Trump ennusti 21. lokakuuta Pennsylvaniassa, “Me tulemme järkyttämään maailman. Tämä tulee olemaan Brexit-plus”. Hän lupaili menevänsä “Brexittiä paljon pidemmälle, Brexit kertaa viisi on tulossa”.

Aivan kuin Brexittiä edeltäneet mielipidemittaukset eivät antaneet toivoa Leave-äänen kannattajille, niin samoin myös Amerikan presidentinvaaleja edeltäneet mielipidekyselyt olivat vahvasti Trumpin voittoa vastaan. Tuleekin mieleen, että oliko universumin Kaikkivaltias Luoja varmistamassa Trumpin voiton, koska Clintonin takana seisoi niin mahtava poliittinen ja taloudellinen koneisto, joka yrittä saada hänet valkoiseen taloon mm. vaalivilpin avulla. Project Veritasin James O’Keefen salakuvaamissa videoissa demokraattisen puolueen kampanjajohtajat puhuivat siitä kuinka he palkkasivat mieleltään häiriintyneitä ihmisiä aiheuttamaan tarkoituksella väkivaltaa Trumpin joukkokouksiin voidakseen syyttää siitä mediassa Trumpin “jakavaa” ja “rasistista” retoriikkaa. Samoissa videoissa he puhuvat myös erilaisista tekniikoista millä he aikoivat suorittaa vaalivilpin Trumpin häviöksi. Juuri ennen vaaleja löydettiin yli miljoona jo kuollutta äänestäjää ja vieläkin useampi määrä ihmisiä, jotka olivat äänestäneet monissa eri osavaltioissa useampaan kertaan. Vaikka Trump lopulta voitti, Clintonin yritys vaalivilppiin ei ollut vaaleja edeltänyt salaliittoteoria vaan todistettu asia.

Hillaryn kannattajat ovat marisseet siitä, että hän sai enemmistön kansalaisten äänistä (popular vote) vaikka Trump voitti reilulla marginaalilla osavaltiotasolla (electoral votes). Tämä ei olisi kuitenkaan ensimmäinen kerta USA:n historiassa, kun valittu presidentti häviää populaarit äänet. Sitä paitsi ottaen huomioon median valheellisuuden, demokraattien vaalipetoksen, häiriöt tietokoneissa jotka muuttivat Trumpille annetut äänet Clintonille ja Obaman avoimen rohkaisun laittomille maahanmuuttajille mennä äänestämään, Clinton enemminkin varasti kuin voitti populaarit äänet. Yhdysvaltain vaalisysteemi lisäksi mahdollistaa sen, ettei äänten enemmistö keskity vain suuriin osavaltioihin ja suurkaupunkeihin vaan suosii maaseutuja ja pieniä osavaltioita. Trump voitti populaarin äänen 30 osavaltiossa ja Clinton 20.

Onko Trump CFR:n agentti?

Tähän asti olen koittanut tähdentää sitä, että Trumpin voitto edustaa vallankumouksellista päätepistettä siihen jatkumoon missä jokainen Amerikan republikaani ja demokraatti presidentti – John F. Kennedyä lukuunottamatta – on palvellut tavalla tai toisella globalistien tarkoitusperiä ja Amerikan politiikan julkisivun takana operoivaa varjohallitusta (minkä olemassaolon äsken vuotaneet FBI:n dokumentit ovat vahvistaneet). On tietysti niitäkin, jotka sanovat Trumpin olevan globalistien pelinappula siinä missä muutkin USA:n presidentit ovat olleet, ja että hänen sotansa Clintonia ja korruptoitunutta systeemia vastaan oli pelkkää teeskentelyä. Kävin tästä asiasta äsken keskustelua Uudessa-Seelannissa asuvan kristityn veljeni kanssa, joka käyttää itsestään nimeä Jack (hän jakaa myös näkemykeni siitä, että Prinssi Charles on Antikristus). Hän lähetti sähköpostiini Youtube-videoita missä oli poimintoja joistakin Trumpin aikaisemmista puheista missä hän kutsui Clintoneita hänen ystävikseen. Toisessa videossa hän taas mainitsi CFR pomo Richard Haassin hänen ulkopoliittiseksi nauvonantajakseen (CFR on Amerikan johtavia yhtä maailmanjärjestystä ajavia järjestöjä).

Tämä ei kuitenkaan vakuuttanut minua. Jos Trump olikin kerran Clintonien ystävä, niin tämä ei tarkoita vielä mitään. Trump on ollut hyvin avoin siitä, että hän oli kerran korkean tason sisäpiiriläinen, mutta kääntyi lopulta tätä elitististä valtaryhmää vastaan huomatessaan ettei heidän suunnitelmansa tulisi palvelemaan muita kuin heitä itseään. Johnstownissa hän sanoi tuhansille kuulijoille: “Olin toisella puolella korkeimmalla tasolla. Mutta näin mitä oli tapahtumassa. ‘Tämä ei tule koskaan toimimaan.’ Ja niin minä tulin tälle puolelle ja rakastan tätä puolta, koska me olemme luoneet liikkeen.”  Presidentti Obama pilkkasi Trumpin väitteitä globaalin eliitin salaliitosta häntä vastaan, “Tämä on mies, joka vietti kaiken aikana kulkemassa ympäriinsä ja yrittämällä vakuuttaa kaikki siitä, että hän oli globaalia eliittiä.” Eli vaikka Trump yrittikin ehkä sulautua ensin maailmaa hallitsevaan globaaliin eliittiin, hän kääntyi lopulta heitä vastaan koska hän ei suostunut pelaamaan heidän pelisäännöillään. Ehkä hän oli ensin Clintonien ja New Yorkin miljardöörien ystävä, mutta oppiessaan yhä enemmän heidän korruptiostaan, hän alkoi nähdä tämän valtaeliitin pimeää puolta mitä hän ei halunnut olla osa.

Mitä tulee CFR pomo Richard Haassiin, Paul Joseph Watson raportoi 5. toukokuuta 2016: “Valtaeliitin sisäpiiriläisten yritys soluttautua Trump kampanjaan potkaisi korkealle vaihteelle pian sen jälkeen, kun Trump antoi hänen äskeisen ulkopoliittisen puheensa missä hän vakuutti, ‘Me emme enää luovuta tätä maata ja sen kansalaisia globalismin valhelaululle.’ Tämä hälytti globalistit ultra-elitistisessä Council on Foreign Relations -järjestössä, huomattavimmin CFR presidentti Richard Haassin. Trump tapasi Haassin maaliskuussa, mutta huolimatta siitä, että New Yorkin miljärdööri kertoi MSNBC:lle hänen ‘ kunnioituksestaan’ Haassille, kahdella oli meidän lähteidemme mukaan suuria erimielisyyksiä … Alex Jones puhui myös suoraan useille sisäpiirilähteille jotka vahvistivat tarinan.” On siis selvää, että New Yorkin miljardöörinä hän on saattanut tuntea hyvin Rockefellerit ja muut yhtä maailmanhallitusta ajavasta miljardöörien eliittikerhosta. Mutta tänään hän on kääntynyt avoimesti heidän suunnitelmiaan vastaan ja tämä on nyt se ainoa asia, mihin epäilijöiden tulisi keskittyä.

Jeesus sanoi fariseuksille, jotka syyttivät häntä riivaajien ajamisesta Beelsebulin voimalla, “Kuinka saatana voi ajaa ulos saatanan? Ja jos jokin valtakunta riitautuu itsensä kanssa, ei se valtakunta voi pysyä pystyssä. Ja jos jokin talo riitautuu itsensä kanssa, ei se talo voi pysyä pystyssä. Ja jos saatana nousee itseänsä vastaan ja riitautuu itsensä kanssa, ei hän voi pysyä, vaan hänen loppunsa on tullut.” Samalla tavoin, jos Donald Trump olisi Rockefellerien agentti, niin kuinka hän voisi nousta heidän suunnitelmiaan vastaan? Kuinka heidän valtakuntansa pysyisi pystyssä jos se riitautuu itsensä kanssa? David Rockefeller tunnustaa kirjassaan Memoirs (2003) hänen osallisuutensa globaaliin salaliittoon Amerikan Yhdysvaltojen itsenäisyyden tuhoamiseksi yhden maailmanjärjestyksen tieltä.

Yli vuosisadan ajan, ideologiset ekstremistit kummassakin päässä poliittista spektriä ovat tarttuneet hyvin julkaistuihin tapauksiin, kuten kohtaamiseeni Castron kanssa hyökätäkseen Rockefellerin perhettä vastaan kohtuuttomasta vaikutusvallasta, jota he väittävät meidän käyttävän Amerikan poliittisten ja taloudellisen instituutioiden yllä. Jotkut jopa uskovat, että olemme osa salaliittoa, joka työskentelee Yhdysvaltojen parhaita intressejä vastaan luonnehtien perhettäni ja minua ’internationalisteiksi’, joka vehkeilee toisten kanssa ympäri maailman rakentaakseemme paljon integroidumman globaalin poliittisen ja ekonomisen järjestelmän — yhden maailman niin sanotusti. Jos tämä on syytös, seison syyllisenä ja ylpeänä siitä. (vahvistus minun)

Miksi Trumpin voitto oli odotettavissa?

En haluaisi ylpeillä ennaltatietämyksellä, mutta Trumpin voitto ei lopultakaan yllättänyt minua. Vaikka vielä vuoden alussa pidin sitä hyvin epätodennäköisenä, että Trump voittaisi vaalit, kesäkuisen Brexitin jälkeen olen ollut hyvin vahvasti sen kannalla että Trump olisi voittaja eikä Clinton. Alkuperäinen tarkoitukseni oli julkaista tämä artikkeli jo ennen varsinaista vaalipäivää ja ennustaa siinä Trumpin voittoa. Vaikka tämä olisi ollut hyvä testi näkemysteni pätevyydestä, päätin kuitenkin että olisi viisampaa olla spekuloimatta, odottaa ensin vaalitulosta ja tehdä vasta sitten asianmukaiset arviot tuloksen merkityksestä Raamatun profetioita ajatellen. Mutta alkuperäiset arvioni pitivät paikkansa, joten minun ei tarvitse kääntää ylösalaisin niitä perusteita mistä päädyin siihen, että Trump olisi vaalien voittaja. Mistä sitten tulin tällaiseen lopputulokseen? Tämä johtopäätös ei koostunut vain yhdestä tekijästä vaan monesta. Ensinnäkin, en usko että mikään historiassa tapahtuisi sattumalta vaan että kaikki on osa suurempaa käsikirjoitusta, joka kulkee kohti ennalta kirjoitettua loppuratkaisua. Tämä “historian käsikirjoitus” ja sen loppuratkaisu on paljastettu yksityiskohdilla Raamatun profetioissa.

Eräs tehtäväni on tulkita mennyttä ja tulevaa Raamatun profetioiden valossa. Kirjassani olen käynyt jo läpi koko ihmiskunnan 2500 vuoden takaisen historian Danielin ja Ilmestyskirjan ennustusten valossa. Uskon, että olemme tämän ennalta kirjoitetun historian viimeisillä sivuilla ja sen loppuratkaisu häämöttää jo horisontissa. Ymmärrys Raamatun profetioista ja viimeisten päivien yksityiskohdista lisääntyy yleensä sitä mukaa mitä lähemmäksi lähestymme Jeesuksen toista tulemusta (Dan. 12:4). Tätä käsikirjoitusta on vain osattava tulkita ajan tapahtumien valossa, että voisimme ennakoida sen juonta ennenkuin käännämme kirjan sivua ja siirrymme sen seuraavaan lukuun. Tämä on sitä mihin itse pyrin: yritän nähdä tulevaisuuteen nykyisten kehityssuuntien valossa unohtamatta tietenkään Raamatun profetioiden suurempaa kokonaiskuvaa. Brexit-kansanäänestys kesäkuussa missä brittien enemmistö äänesti EU:sta eroamisen puolesta oli todellinen profeetallinen suunnannäyttäjä.

Se antoi selvän signaalin sille mihin suuntaan historian tienviitta oli näyttämässä. Se voimisti kansallisten liikkeiden suosiota paitsi euroopassa että Amerikassa ja vahvisti Donald Trumpin poliittista sanomaa, joka vetosi juuri siihen osaan kansaa, joka tunsi jääneensä kasvottoman globalisaation ja sen intressejä ajavan poliittisen eliitin jalkoihin. Elitistinen Hillary Clinton ei kyennyt luomaan samanlaista kansanliikettä ja innostusta hänen ideoidensa taakse, koska hänelle ei ollut samanlaista kosketusta kansaan kuin Trumpilla. Hän symboloi valtaapitävää eliittiä ja Obaman epäonnistunutta politiikkaa, kun taas Trump edusti muutosta. Toisin kuin muut GOP ehkokkaat ja Hillary Clinton, hän ei ollut poliitikko vaan bisnesmies, joka rahoitti itse oman kampanjansa eikä ollut siten riippuvainen Wall Streetin tuesta tai suuryritysten erityisintressien lobbauksesta, mikä oli eräs merkittävimpiä tekijöitä siinä prosessissa mikä tasoitti Trumpin tien Valkoiseen Taloon.

Vaikka Clintonin tukena oli istuva presidentti, neljäs valtiomahti eli lehdistö ja koko valtamedia, sekä miljooniin teineihin vaikuttava Hollywoodin ja musiikkibisneksen viihdeala, nämä “kainalosauvat” eivät kantaneet häntä maaliin asti, koska Trumpin sanoma ja persoona vetosi lopulta suurempaan osaan äänestäjiä niin republikaanien kuin demokraattienkin leirissä. Trump varasti Hillarylta etenkin niiden demokraattien äänen, jotka olivat tukeneet aiemmin sosialistista Bernie Sandersia, joka kritisoi suuryritysten ja Wall Streetin ylikansallisten pankkien valtaa – joka rahoitti Clintonin kampanjaa kymmenillä miljoonilla dollareilla – mitä myös Trump kritisoi. Infowars raportoi vaalipäivän aattona kuinka Clinton oli menettämässä ääniä monissa ns. “sinisissä osavaltioissa”, jotka olivat perinteisesti demokraattien vahvuusalueita:

Trumpilla on myös paljon enemmän puolueen ylittävää tukea kuin Hillarylla, so. enemmän demokraatteja on vaihtamassa puolta ja äänestämässä Trumpia kuin republikaaneja Hillarya (lukuunottamatta tietenkin Bushin perhettä ja muita globalisti republikaaneja). Tämä selittää miksi perinteisesti demokraattien valtiot ovat nyt kentällä – jopa Keskilännessä! Muista, tämä ei ole perinteinen Demokraatit vs. Republikaanit kisa. Tämä on yksittäinen henkilö johtamassa populistista liikettä koko valtaeliittiä vastaan. Ainoa realistinen tapa millä Hillaryn täytyisi voittaa vaalit on massiivinen vaalipetos, minkä Trump voi päihittäää vain tukijoiden hyökyaallolla.

Brexitin ohella monet muutkin tekijät ennakoivat Trumpin voittoa. Paul Joseph Watson raportoi 17. elokuuta kuinka poliittisen tieteen professori Helmut Norpoth, joka oli ennustanut oikein jokaisen vaalituloksen aina vuodesta 1996 lähtien, sanoi Trumpilla olevan 87% mahdollisuus voittaa vaalit. En ole jaksanut perehtyä siihen mihin hänen tieteelliset metodinsa perustuivat, mutta lienee paikallaan sanoa, “onneksi olkoon herra Norpoth, olit oikeassa jo kuudetta kertaa peräkkäin.” Sitten on mainittava myös raamatullinen ja yliluonnollinen todellisuus, joka puhui Trumpin voiton puolesta. En yleensä kiinnitä huomiota profetioihin, jotka eivät tule suoraan Raamatusta, koska monesti nämä profetiat saattavat olla hyvinkin ristiriitaisia toistensa kanssa. Yksi ennustaa Clintonin voittoa ja toinen taas Trumpin. Eräs esitti sellaisenkin profetian, että vaalit keskeytettäisiin ja Obama jatkaisi kolmannelle vaalikaudelle. Jokainen henkilökohtaisena ilmestyksenä tuotu profetia on koeteltava ja arvioitava Jumalan Sanan totuuden valossa. Ratkaiseva arviointikriteeri on myös se toteutuuko profetia vai ei.

Edellisessä julkaisussani lainasin Floridassa sijaitsevan Heart of the Father Ministry seurakunnan johtaja Jeremiah Johnsonin profetiaa Trumpista, jonka hän julkaisi kesällä 2015, kun Trump oli vasta ilmoittanut ryhtyvänsä presidenttikilpaan. Tämä profetia, jonka Johnson sanoi saaneensa universumin Luojalta itseltään, sanoi mm. seuraavaa:

Trumpista tulee minun trumpettini Amerikan kansalle, sillä hänellä on ominaisuuksia joita on vaikea löytää jopa minun kansastani näinä päivinä. Trump ei pelkää ihmisiä eikä hän salli petoksien ja valheiden jäädä huomaamatta. Minä tulen käyttämään häntä paljastaakseni pimeyden ja kieroutuneisuuden Amerikassa ennennäkemättömällä tavalla, mutta sinun täytyy ymmärtää että hän on kuin elefantti posliinikaupassa. Monet tulevat haluamaan heittää hänet pois koska hän häiritsee heidän mielenrauhaa ja levollisuutta, mutta sinun on nähtävä suunsoiton läpi löytääksesi totuuden jonka minä tulen puhumaan hänen kauttansa.  



Yllä on Trumpiin liittyvä video, jonka liitin toukokuussa julkaisemaani artikkeliin Golgatan tosirististä. Siinä eräs amerikkalainen kertoo saaneensa jo vuonna 2011 Pyhältä Hengeltä sanoman siitä, että Donald J. Trump tulisi nousemaan Amerikan seuraavaksi presidentiksi. Tässä huhtikuussa 2016 äänitetyssä haastattelussa, tämä mies oli ehdottoman varma siitä, että Trump valittaisiin marraskuun 8. päivä Yhdysvaltain 45. presidentiksi. Samassa profetiassa mainitaan myös se, että uuden maailman-järjestyksen takana oleva hallitseva eliitti tuhlaisi valtavia rahamääriä yrittääkseen pitää Obaman vallassa kolmanteen vaalikauteen (mikä olisi tietenkin perustuslain vastaista). Tämän miehen mukaan Jumala nostaa Trumpin valtaan, koska vaikka Hän tuo tuomion monien Saatanan valtaa edustavien instituutioiden ja valtarakenteiden ylle, hän haluaa antaa Amerikan kansalle vielä viimeisen mahdollisuuden ja sielujen elonkorjuun ennen sen lopullisia tuomioita. En siis usko, että Donald J. Trump tulee tekemään Amerikasta suuren jälleen, mutta ehkä hänen valintansa merkitsee Amerikan viimeistä mahdollisuutta katumukseen ja kansalliseen herätykseen. Ehkä tuomio kaikkea korruptiota, syntiä ja pahaa vastaan kohtaa Amerikkaa samanaikaisesti kansallisen herätyksen kanssa.

Miten Trumpin voitto sopii Raamatun profetiaan?

Seuraavaksi teen arvioni siitä mitä Trumpin voitto merkitsee Raamatun profetioiden valossa ja sen arvioni valossa, että Prinssi Charles tulisi nousemaan pian yhdistyneen Euroopan ja yhden maailman-järjestyksen johtoon. Äkkiseltään katsottuna tämä nationalismin riemuvoitto Nigel Faragen ja Donald Trumpin johtamissa kansanliikkeissä antaisi sellaisen vaikutelman, että lopun ajan kelloa olisi siirretty tunnilla tai parilla taaksepäin. En kuitenkaan usko, että lopun ajan tapahtumat olisivat viivästymässä millään tavoin. Ne tapahtuvat aivan sillä aikataululla kuin ne on määrärätty tapahtuvan jo aikojen alussa. Uskon Trumpin voiton olevan tärkeässä osassa sitä ennalta tiedettyä historian loppujuoksua, mikä johtaisi lopulta Antikristuksen ja hänen yhden maailmanjärjestyksensä nousuun. Trumpin voitto ei tule pysäyttämään Antikristuksen marssia maailman johtoon vaikka niin ehkä toivoisimmekin.

On hyvin mahdollista, että maailmaa kulissien takana hallitseva eliitti tulee hankkiutumaan hänestä eroon ennen hänen ensimmäisen virkakautensa loppua tammikuussa 2021 tai jo ennen kuin hän edes ehtii astua virkaansa ensivuoden alussa. Maailmanhallituksen vastaisilla puheillaan hän on saanut vihamiehikseen niin vaikutusvaltaisa tahoja, että edes USA:n presidentti ei voi olla heiltä suojassa. Nämä samat tahot, jotka olivat Presidentti Kennedyn salamurhan takana ja Prinsessa Dianan “auto-onnettomuuden” takana, voivat olla pian myös Donald J. Trumpin salamurhan alullepanijoita. Chris Everard, joka kirjassaan Conspiracy & the Crown paljastaa Englannin kuningashuoneen saatanallisen historian ja heidän syyllisyytensä ensimmäiseen ja toiseen maailmansotaan, on jo verrannut Trumpia Kennedyyn artikkelissaan “Trump vahvistaa JFK:n epäilyt GLOBAALISTA SALALIITOSTA” Otsikon yllä on kuva missä sala-ampujan kiikaritähtäin osoittaa Kennedyn ja Trumpin kasvoja. Kenties Prinssi Charles, jonka Prinsessa Diana sanoi lavastaneen hänen “auto-onnettomuutensa” vuosia ennen sen tapahtumista, tulee järjestämään henkilökohtaisesti myös Trumpin salamurhan.

Yhtä mahdollinen näköala on se, että globalistit aiheuttavat ennennäkemättömän finanssikriisin ja syyttävät siitä sen jälkeen Trumpin politiikkaa. Tai sitten he lietsovat Amerikassa Trumpin vastaisia massaprotesteja, jotka johtavat lopulta maan ajautumiseen täydelliseen anarkiaan ja kaaokseen. Tämä ei ole pelkkää spekulaatiota sillä olemme nähneet tästä jo esimakua. Paul Joseph Watson raportoi heti Trumpin vaalivoittoa seuraavana päivänä kuinka ympäri Amerikkaa esiintyi mellakoita missä “Hillaryn tukijat polttivat Amerikan lippuja ja uhkasivat tappaa Trumpin hävittyään vaalit”. Nämä samat ihmiset jotka marssivat koko vaalien ajan iskulauseilla kuten Love Trumps Hate ja varoittivat siitä kuinka Trumpin kannattajat eivät voisi hyväksyisi rauhanomaista vallanvaihtoa jos Hillary Clinton voittaisi vaalit, mellakoivat nyt ympäri Yhdysvaltoja ja kirjoittivat sosiaalisessa mediassa, “Joku, Kuka tahansa, PLEASE, ottakaa tarkkuuskivääri ja tappakaa Trump; ampukaa häntä päähän mielijohteesta.” Toinen taas kirjoitti, “Kuolema Trumpille ja kaikille hänen tukijoilleen”. CNN kanavalla Hillaryn eräs miespuolinen tukija vaati häntä “haastamaan Amerikan Yhdysvallat oikeuteen” Trumpin voitosta (tämä mies oli itseasiassa CNN:n kameramies, joka näytteli sattumanvaraista anti-Trump protestoijaa).



Näitä USA:n lippuja jihadistien tapaan polttavia Trumpin-vastaisia mellakoitsijoita rahoittaa Watsonin yläpuolisen videon mukaan miljardööri George Soros, joka on Elisabet II:n johtaman 300:n Komitean johtava jäsen (johon kuuluu myös Bill Clinton ja George H.W. Bush) ja eräs Hänen Majesteettinsa huumepomo. Jerusalem Postin mukaan Soros – vaikka itse juutalainen – rahoittaa myös Israelin vastaisia vasemmistolaisia järjestöjä, jotka lietsovat mielikuvaa Israelista rasistisena apartheid valtiona. Tämän lisäksi hän on rahoittanut hallituksen vastaisia vallankaappauksia mm. Ukrainan oranssi vallankumouksessa ja arabikevään mellakoissa myötävaikuttaen siten suuresti nykyisiin jännitteisiin Venäjän ja USA:n välillä. Nyt hän yrittää kaataa myös Yhdysvaltain hallitusta rahoittamalla sadoilla-tuhansilla dollareilla Black Lives Matter liikettä, joka on yllyttänyt poliisin vastaista väkivaltaa ja lietsoo rotusotaa mustien ja valkoisten välille. Samaan aikaan Kiinan hallitus syyttää häntä sodanjulistuksesta sen valuutta ja taloutta vastaan viimevuonna alkaneessa Aasian finanssikriisissä, joka Sorosin mukaan tulisi olemaan pahempi kuin Wall Streetistä vuonna 2008 alkanut pörssiromahdus.

George Soros, joka oli Clintonin vaalikampanjan suurin yksittäinen tukija, on messiaaninen mielipuoli, joka on sanonut: “Se on eräänlainen sairaus, kun pidät itseäsi jonkinlaisena jumalana, kaiken luojana, mutta siitä lähtien kun aloin elää sitä todeksi aloin tuntea sen ihan mukavaksi.” Sorosin kaltaisille globalisteille ei koidu omantunnontuskia sytyttää koko Amerikkaa palamaan jos USA:n johtaja kääntyy heidän päämääriään vastaan. Nyt kun globalistien vastainen Trump on voittanut vaalit Sorosin tukemalta Clintonilta, on hyvin todennäköistä että voimme odottaa Amerikkaa kohtaavan pian hyvin vaikeat ajat. Maa saattaa ajautua esimerkiksi väkivaltaiseen rotusotaan mistä globalistit ja heidän kontrolloima valtavirranmedia tulee syyttämään “rasistista” Trumpia ja hänen valkoisia tukijoitaan. Mitä ikinä sitten tapahtuukaan en usko, että Trump onnistuisi yhdistämään koko kansan ja tekemään Amerikasta jälleen suuren. Globalistit eivät yksinkertaisesti salli sitä ja tulevat iskemään pian takaisin sellaisella voimalla, mikä mahdollistaa sen että Antikristus saa pian valtaansa “kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot.” (Ilm. 13:7)

Brexitistä ja Trumpin voitosta huolimatta maailma ei kulje kohti ennallistettua kansallisvaltioiden aikaa sillä Raamatun profetiat eivät voi raueta tyhjiin. En siis usko, että Ilm. 13:7:n ennustama tyrannimaiseen maailmanhallitukseen johtava kehitys olisi pysähtynyt tai edes viivästynyt Trumpin voiton ansiosta. Toki on mahdollista, että Trump kääntäisi vielä takkinsa, mutta todennäköisempänä vaihtoehtona pidän sitä että globalistit taistelevat häntä vastaan. Trumpin vastaisia ennakkoluuloja lietsoneen median ja George Sorosin rahoittaman Black Lives Matter liikkeen johdossa USA saattaa ajautua toiseen sisällissotaaan, mikä jakaa Trumpin tukijat ja vastustajat kahteen  eri ryhmään. Sisällissodan seurauksena globalistit joko pakottavat Trumpin eroamaan virastaan tai sitten hänet salamurhataan tämän kaaoksen keskellä aivan kuin Abraham Lincoln joutui salamurhaajan luodin uhriksi Amerikan sisällissodan päätyttyä huhtikuussa 1865. Nämä ovat hurjia spekulaatioita, mutta hyvin mahdollista toteutua nykyisen kehityssuunnan valossa. Kun yritän ennustaa tulevaisuutta, teen sen aina sen valossa mitä on mahdollista päätellä jo nykyisistä kehityssuunnista.

Esimerkiksi edellä näytetyssä Paul Joseph Watsonin videossa eräs Trumpin vastaisiin protesteihin osallistunut nainen lietsoo CNN -kanavalla Hillaryn tukijoita väkivaltaan: “Emme voi vain osoittaa mieltä. Meidän täytyy taistella vastaan. Tulee olemaan tappioita molemmin puolin. Tappoita tulee, koska ihmisten täytyy kuolla ja tehdä muutos tähän maailmaan.” Uskon, että tämän kaltaiset fanaatikot ovat kasvualustana sille liikkeelle, minkä Antikristus nostaa esiin pian kaikkilla maailmassa. He ovat ensimmäisenä niiden joukossa, jotka toivottavat tervetulleeksi sen globaalin vallankumouksen mitä Prinssi Charles ajaa hänen poliittisessa manifestissaan nimeltä Harmony. Tämä liike tulee hyökkäämään kaikkia niitä konservatiivisia arvoja vastaan mitä Trump ja hänen kansallismieliset tukijansa edustavat. He hyökkäävät myös demokratiaa itseään vastaan, koska Trumpin voitto todisti heille ettei demokratia ehkä olekaan niin hyvä ajatus, kuin he ensin luulivat. Heistä on parempi, että maan korkein valta luovutetaan tyrannimaisen maailmanhallituksen kuin Donald Trumpin käsiin.

He ovat ihmisiä, jotka yhtyvät Prinssi Charlesin sanomaan siinä että ilmastonmuutos on niin suuri koko planeettaa kohtaava uhka, että kansojen itsemääräämisoikeus ei ole enää vaihtoehto. Ennen kuin “kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot” voivat luovuttaa kansojen suvereenisuuden yhdelle maailmanhallitukselle, Antikristus tarvitsee kansalaisista muodostuvan poliittisen liikkeen, joka kannattaa tätä ajatusta. Raamattu ei ennusta, että vain poliitikot ja maailmanjohtajat olisi mukana kansojen suvereenisuuden uhraamisessa globalisaation alttarilla. Ilm. 13:8 sanoo hyvin selvästi, “Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä [Antikristusta], jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta. ” Tulee siis syntymään globaali liike, joka palvoo Antikristusta samalla tavoin kuin Saksa palvoi Hitleriä 30 -luvulla. Tämä liike pitää hyvänä ajatuksena sitä, että tään yhden miehen valtaan annetaan “kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot”.

Näemme tästä liikkestä jo esimakua 70 -luvun punk-kapinallisessa ja muotisuunnittelija Vivienne Westwoodissa julistaa: “Jos koko maailma annettaisiin Prinssi Charlesin vastuulle, se olisi ihmeellinen paikka elää.Julkaisin maaliskuussa Westwoodia koskevan artikkelin, joka paljasti hänen suunnitelleen 70 -luvulla paidan missä oli hakaristin päällä ylösalaisin käännetty krusifiksi. Paidan yllä luki “Tuhoa” ja alla oli punk-bändi Sex Pistolsin erään singlen sanat: “Minä olen antikristus. Minä olen anarkiakristus. En tiedä mitä haluan. Mutta tiedän kuinka saada se. Haluan tuhota ohikulkijan.” Tämä kuvastaa hyvin Antikristuksen seuraajien häiriintynyttä mielenlaatua. He eivät halua lakia ja järjestystä. He eivät edes tiedä mitä he todella haluavat. He vain taistelevat heidän irrationaalisten ajatustensa puolesta, mellakoivat ja aiheuttavat tuhoa aivan kuin nämä Trumpin vastaiset protestojat tekevät tänään. Trump ei ole hallinnut vielä yhtäkään päivää ja silti häntä vastaan pidetään jo massaprotesteja. Tämä on hyvä merkki siitä kuinka aivopestyjä ja mielettömiä nämä ihmiset todella ovat.

On selvää, että Antikristuksen kannattajat nousevat näistä Trumpin vastustajista, joita Hollywood ja koko valtamedia tukee. He ovat ihmisiä, jotka kannattivat Hillary Clintonin politiikkaa, joka pyrki luovuttamaan USA:n itsenäisyyden avoimille rajoille, avoimelle kaupalle, rajoittamattomalla maahamuutolle ja yhdelle maailmanhallitukselle. He ovat ihmisiä jotka kannattivat yhä useamman muslimin tulevan maahan tuhotakseen lännen juutalaiskristillisen arvopohjan. Jo vuonna 1993 Prinssi Charles piti Oxfordin Yliopistossa puheen missä hän sanoi muslimien kasvaneen maahanmuuton Eurooppaan olevan hyvä asia, koska se auttaisi täyttämään sitä hengellistä tyhjiötä missä sekularismi oli vienyt kristinuskon paikan jälki-kristillisellä ajalla. Kuten Wikileaksin sähkeet paljastavat, Clinton ja muut globalistit olivat Syyrian sisällisodan ja ISISin nousun takana, mikä aiheutti tämän suurimman pakolaiskriisin sitten toisen maailmansodan. He käyttävät sitä lännen kulttuurisen identiteetin hävittämiseen, koska kansallistunne seisoo suurimpana muurina yhden maailmanhallituksen tiellä.

Trumpin tavoite rakentaa laittomat maahanmuuttajat pysäyttävä muuri USA:n ja Meksikon välille, on vastakohta Clintonin avoimien rajojen ja vapaan kaupan politiikalle mitä varten Bill Clinton loi Pohjois-Amerikan vapaakauppaliitto NAFTA:n, joka on vienyt amerikkalaisten työpaikat ulkomaille ja aiheuttanut myös Meksikon pakolaistulvan Yhdysvaltoihin. Jos olen oikeassa siinä, että Yhdysvallat ajautuu Trumpin presidentiyden alla sisällissotaan, sen seurauksena voi olla lopulta se että Kanada, USA ja Meksiko muodostavat NAFTA:n seuraajaksi Pohjois-Amerikan Unionin. Ja tulee sitten Trumpin muurihanke onnistumaan tai ei, tämä ei pysäytä sitä kehitystä missä Pohjois-Amerikka on kulkenut kohti mannermaista unionia, mikä on nyt Euroopan lisäksi myös Afrikalla ja Etelä-Amerikalla. Uskon, että maailmaan muodostetaan lopulta 10 mannermaista unionia, kuten tämä oli Rooman klubin agendassa jo 70 -luvulla ja mikä on ennustettu myös Raamatun profetiassa (Dan. 7:24, Ilm. 13:1, 17:12).

Trumpin vastaiset protestoijat & Elisabet II

Edellä olen argumentoinut sen puolesta, että Trumpin voitto ei johda välttämättä nationalismin riemuvoittoon vaan täysin päinvastaiseen kehitykseen. Trump voi purkaa NAFTA:n, mutta Sorosin rahoittamien anti-Trump mellakoiden seurauksena sen tilalle luodaan Pohjois-Amerikan Unioni, joka hävittää lopullisesti Amerikan Yhdysvaltojen itsenäisyyden ja liittää sen yhden maailmanhallituksen alle. Samalla Hillary Clintonia äänestänyt ja hänen häviönsä takia itkenyt (tässä huvittava video heidän reaktioistaan) liberaali vasemmisto – ja kenties kourallinen Trumpia tukeneita loikkareita – liittyy oikeistolaista hallintoa vastaan kapinoivaan kansanliikkeeseen, joka löytää sankarinsa ja pelastajansa Prinssi Charlesista, jonka poliittiset ajatukset saavat vastakaikua tässä liberaalissa kansanryhmässä.

Mieti seuraavaa: Jos Trump kääntäisi takkinsa ja alkaisi tukea ajatuksia ilmastonmuutoksesta, avoimista rajoista ja monikulttuurisuudesta joiden puolesta Charles on puhunut jo vuosikymmeniä (hän on demokraattien presidenttiehdokkaana vuonna 2000 Bushia vastaan kilpailleen Al Goren hyvä ystävä), niin hänen täytyisi pettää suurin osa siitä konservatiivisesta äänestäjäkunnasta, joka nosti hänen alunpitäen valtaan. On paljon todennäköisempi skenaario, että Amerikan vasemmisto liittyy hallituksen vastaiseen massaliikkeeseen, joka on uskollisempi Charlesille kuin USA:n presidentille. Tämä joukko herättää henkiin 60-luvun vasemmistolaisen hippikulttuurin hallituksen vastaiset protestit. Media, Hollywood-tähdet ja viihdemaailman idolit yhtyvät tähän Trumpin vastaiseen vasta-vallankumoukseen ja vaativat maan palauttamista Englannin kruunun alle.

Tästäkin on jo nähtävissä selvää esimakua. Independent kertoi 17. lokakuuta 2015 kuinka eräs amerikkalainen oli lähettänyt kirjeen Elisabet II:lle missä hän vaati Kuningatarta palauttamaan Yhdysvallat takaisin Iso-Britannian siirtomaaksi, koska tarjolla ei ollut yhtäkään kunnollista presidenttiehdokasta. Trumpin voiton jälkeen tämän kirjeen lähettänyt henkilö sai ehdotukselleen vastakaikua, kun joukko amerikkalaisia vaati Twitterissä, että Kuningatar ottaisi maan hallinnon takaisin ja “tekisi Amerikasta jälleen suuren”. Olen kyllä aina tiennyt sen, ettei jenkit ole maailman älykkäintä kansaa, mutta täytyy ihmetellä että ehdottelevatko nämä ihmiset tätä aivan tosissaan. Tämähän on sama asia, että suomalaiset lähettäisivät Presidentti Putinille kirjeen missä he vaatisivat Venäjää liittämään Suomen jälleen Kremlin vallan alle ollessaan tyytymättömiä siihen kansan enemmistö valitsi Sauli Niinistön presidentikseen.

Joillekin Trumpin voitto oli jopa suurempi järkytys kuin syyskuun 11:sta terrori-iskut: “Muistan eilisen kun olin naivi ja ajattelin että syyskuun 11:sta iskut oli pahin asia, joka voi tapahtua Amerikalle”, kirjoitti eräs Twitterissä. Protestoidessaan kadulla USA:n lippuja poltellen ja kirjoittaessaan Twitterissä kuinka maan tulisi palata jälleen Englannin monarkin vallan alle, nämä Trumpin vihaajat ovat demonstroineet kuinka suuria isänmaanystäviä he todella ovat. He eivät ole muuta kuin joukko aivopestyjä kansalaisia, jotka on valmis myymään Amerikan vapauden ja itsenäisyyden maailmanhallitukselle mitä Britannian kuningashuone on ajanut suljettujen ovien takana jo viimeiset 100 – 200 vuotta.

Trumpin voiton ulkopoliittisen seuraukset

Mutta jos edellä on esitetty Trumpin voiton mahdolliset sisäpoliittiset seuraukset, niin mitä sitten voimme odottaa Trumpin politiikan ulkopoliittisista seurauksista (jos hän siis todella pääsee valtaan eikä globalistit salamurhaa häntä ennen virkaanastujaisia). Ensinäkemältä Trumpin voitto oli hyvä uutinen ei vain USA:n konservatiivien kannalta vaan koko maailmaa ajatellen. Koko Clintonin kampanja perustui Venäjän vastaiselle sodanlietsonnalle. Hän syytti Trumpia Putinin kätyriksi vaikka Trumo halusi ainoastaan parantaan USA:n ja Venäjän tulehtuneet suhteet kolmannen maailmansodan välttämiseksi. Häntä piti hyvänä ideana Putinin ehdotusta siihen, että Venäjä ja USA toimisi yhteistyössä ISISin kukistamiseksi. Ulkoministeri Clinton, joka oli pannut alulle Syyrian sisällissodan aseistamalla al-Assadin vastaisia kapinallisia, al-Qaida terroristeja ja ISIStä – kuten hänen omat sähköpostinsa todistavat -, sytytti proxysodan Syyriassa, kun Venäjä lähetti armeijansa syyskuussa 2015 taistelemaan sekä ISIStä että Al-Assadin hallinnon vastaisia kapinallisia vastaan.

Tämä proxysota on johtanut sanoinkuvaamattomaan kärsimykseen ja humanitääriseen kriisiin etenkin Aleppossa mitä Venäjä pommittaa yhdessä Assadin sotakoneiden kanssa. Muiden muassa Aleppon pommitusten takia Venäjä äänestettiin 28. lokakuuta ulos YK:n ihmisoikeusneuvostosta. Mutta vaikka ihmisoikeusjärjestöt, kuten Human Rights Watch oli protestoinut yhtälailla myös Saudi-Arabian jäsenyyttä vastaan, se sai pitää kuitenkin jäsenyytensä. Tämä vuonna 2006 perustettu järjestö on pelkkä vitsi. Wikipedian mukaan se teki vuonna 2009 päätöksen jossa uskontojen (so. islamin) herjaamisesta tehtiin ihmisoikeusrikos. YK:n ihmisoikeusneuvostoa on syytetty siitä, että se keskittyy vain ja ainoastaan Israelin tuomitsemiseen. “Ensimmäisenä vuotena 2006-07 neuvosto ei tuominnut ihmisoikeusrikkomuksia missään muussa maassa ja toisena vuotena 2007-08 Myanmar sai yhden maininnan, kun taas Israel tuomittiin yhdeksän kertaa. Lisäksi Israel on nostettu ainoana maana pysyvästi neuvoston käsittelylistalle.”

Suomen ja lännen mediassa Venäjän ilmaiskut Aleppossa on tuomittu jyrkästi, mutta samaan aikaan lehdet ovat kovin vaiti siitä, että USA ja Yhdistynyt Kuningaskunta jatkaa aktiivisesti osallistumistaan Saudi-Arabian sotarikoksiin sen ilmaiskuissa jemeniläisiä siviilejä vastaan. Obaman hallitus on myynyt aseita 115 miljardin dollarin edestä Riadin hallinnolle, joita se on käyttänyt tuhansien jemeniläisten siviilien teurastamisessa. Lännen valtamedia keskittyy jatkuvasti Putinin demonisoimiseen, mutta vaikenee samalla siitä roolista mitä USA ja Britannia on esittänyt kylmän sodan paluussa, joka uhkaa muuttua pian kuumaksi sodaksi ellei suurvallat pääse yhteisymmärrykseen. Nyt kun Donald Trump haluaa rauhaa ja hyviä suhteita Putinin Venäjän kanssa, Obaman hallituksen ja Clintonin propagandaa toistava valtamedia pitää häntä “uutena Hitlerinä” jolle ei pitäisi antaa USA:n armeijan ylipäälliköön asemaa.



Yllä näytetty video osoittaa hyvin kumpi ehdokas olisi ollut paljon vaarallisempi maailmanrauhan kannalta. Putinin liittolainen Vladimir Zhirinovsky sanoo siinä, että “amerikkalaiset äänestävät rauhan maanpäälle jos he äänestävät Trumpin valtaan. Mutta jos he äänestävät Hillaryn, se on sota.” Putin oli ensimmäisten maailmanjohtajien joukossa onnittelemassa Trumpin voittoa. Hän lähetti tälle sähkeen missä hän sanoi toivovansa “työskennellä yhdessä poistaakseen Venäjä-Amerikka suhteiden kriisitilan.” Hän lisäsi, “että se ei ole meidän vikamme, että Venäjä-Amerikka suhteet ovat tässä tilassa.” Trump on mm. ilmoittanut, että hän voisi tunnustaa Krimin lailliseksi osaksi Venäjää ja ettei hän pidä itsestäänselvyytenä sitä, että USA lähettää armeijansa Baltian-maiden avuksi Venäjän mahdollisen agression edessä. Samalla kun Trump haluaa parantaa USA:n suhteet Venäjään, Euroopan Unioni tulee katsomaan kauhulla hänen johtajuuttaan. Mirror raportoi 10. lokakuuta kuinka Nigel Farage, joka on mahdollisesti ensimmäinen Trumpin tapaava ulkomainen johtaja, kertoi halustaan työskennellä USA:n tulevan presidentin kanssa “EU:n tuomiseksi alas”.

Asian ironia on kuitenkin siinä, että Farage ja Trump tulee EU-vastaisuudellaan vain vahvistamaan EU:n valtaa (vaikkakin tahtomattaan). Nimittäin, kun Euroopan johtajat menettävät heidän tärkeimmän liittolaisensa – USA:n presidentin -, seurauksena on se, että he alkavat kannattaa yhä vahvempaa EU:ta, joka ottaisi lopulta sen maailmanpoliisin paikan mikä USA:lla on ollut tähän asti. USA on ollut tähän asti kuin EU:n isoveli, jonka se on tiennyt tulevan avuksi jos iso ja paha Venäjän karhu uhkaisi sen itäisiä kumppaneitaan. Nyt kun isoveli hylkää pikkuveljensä liittoutuessaan EU-vastaisen Faragen kanssa, EU:n johtajat alkavat rakentaa omaa puolustusliittoaan Venäjän turvaksi. Heinäkuisessa Brexit-artikkelissani lainasin brittiläisen Express -lehden paljastusta Brexitin seuraanneelta viikolta, jonka mukaan Ranskan ja Saksan  ulkoministerit aikovat esittää suunnitelman eurooppalaiselle supervaltiolle, mikä lakkauttaisi lopullisesti Euroopan kansallisvaltioiden olemassaolon. Lehti kertoi:

Radikaalien ehdotusten mukaan EU maat tulevat menettämään oikeuden omaan armeijaan, oikeuslaitokseen, verotussysteemiin ja keskuspankkiin kaikkien noiden valtojen tullessa siirretyksi Brysseliin. Kiistanalaisesti jäsenvaltiot tulevat myös menettämään ne harvat oikeudet mitä heillä on jäljellä omiin rajoihinsa, mukaanlukien menettelyn myöntää ja siirtää muualle pakolaisia.

Brexitin ja Trumpin voiton tahaton seuraus tulee olemaan nyt se, että se kiihdyttää näitä globalistien suunnitelmia EU:n supervaltiosta. Kun Amerikka hylkää sen vuosikymmeniä itsestäänselvyytenä pitämänsä maailmanpoliisin roolin, jonka moraalinen velvollisuus olisi ylläpitää “Pax Americanaa” eli amerikkalaista rauhaa maailman hallitsevana taloudellisena ja sotilaallisena valtana (tämä ns. “rauha” tarkoittaa sitä, että USA sekaantuu sotilaallisella väliintulolla esim. Lähi-Idän konflikteihin pitääkseen yllä omaa valta-asemaansa ja hallintaansa Lähi-Idän öljystä), seurauksen on se, että EU ottaa sen paikan mikä on ollut toisen maailmansodan ja kylmän sodan päättymisen jälkeen USA:lla (yhdessä Iso-Britannian kanssa). Miten käykään nyt USA:n riippuvaisuus Lähi-Idän öljystä, kun Trump on suututtanut syyskuun 11:sta paljastuksia koskevilla puheillaan Saudi-Arabian hallituksen. Hänen ystävällinen suhteensa Israeliin hallitukseen on myös yksi tekijä, mikä tulee suututtamaan Saudien kuningasperheen, joita Prinssi Charles tapailee tämän tästä.

Saudi-Arabian prinssi Awaleed ibn Talal, joka Forbesin mukaan on noin neljä kertaa Trumpia rikkaampi ja joka omistaa amerikkalaisen FOX uutiskanavan, kirjoitti Twitterissä: “@DonaldTrump Et ole häpeäksi vain republikaaniselle puolueelle vaan koko Amerikalle. Vetäydy USA:n presidenttikisasta sillä sinä et koskaan voita.” Aina suorapuheinen Trump iski takaisin, “Typerä Prinssi @Awaleed_Talal haluaa kontrolloida meitä USA:n politikkoja isukin rahoilla. Ei voi tehdä sitä, kun minut valitaan. #Trump2016”. Toisessa twiitissä Trump kysyi, “Onko sinun maasi, Saudi-Arabia, ottanyt YHTÄÄN näitä Syyrian pakolaisia? Jos ei, niin miksi?” Totuushan on se ettei Saudi-Arabia ole ottanut yhtä ainoata pakolaista vaikka maassa on tyhjillään 100 000 ilmastoitua telttaa, jotka kykenisi majoittamaan puolimiljoonaa pakolaista. Prinssi Awaleed, joka on tavannut Walesin Prinssin useita kertoja, olisi tarjonnut syyskuun 11:sta iskujen jälkeen 10 miljoonaa US dollaria New Yorkin kaupungille, mutta silloinen pormestari Rudy Guliani – josta tuli Donald Trumpin yksi merkittävimpiä tukijoita – käänsi lahjoituksen pois, koska sen hyväksyminen sisälsi ehdon, että “lännen tulisi puhua joistakin asioista jotka aiheuttivat iskut”.

Prinssi Awaleed sanoi, “Hän halusi minun rahani, mutta ei minun totuuttani.”  Tällä “totuudella” mistä Gulianin olisi täytynyt puhua terrori-iskujen jälkeen, Awaleed ei tarkoittanut tietenkään sitä, että hänen perheensä oli al-Qaidan luoja ja sen suurin rahoittaja, vaan sitä että USA:n tuki Israelille oli iskujen ensisijainen syy. Painotan jälleen Trumpin vilpittömyyden epäilijöille, että jos Prinssi Charlesin läheiset ystävät ja kansainvälisen terrorismin rahoittajat Saudi-Arabiassa olivat Trumpin presidenttiyttä vastaan, niin minulle on turha puhua siitä, että hän olisi illuminatin agentti jonkin 666-käsimerkin perusteella (OK -käsimerkki, jota Trump käyttää usein puhuessaan). Käsityksemme todellisuudesta tulee perustaa tosiasioihin eikä tällaiseen salaliittoparanoiaan, joita jotkin Youtube-videot edistävät. Minua on pilkattu mieheksi, jolla on niin suuri tinahattu ettei maailmasta löydy siihen tarpeeksi tinaa. Jos sitten uskonkin salaliittoihin, niin uskon vain sellaisiin mitkä perustuvat dokumentoituihin faktoihin, kuten Wikileaksin sähkeisiin. Tosiasioiden ja vainoharhojen ja välillä on selvä ero.

Mutta aivan kuin en usko, että Trumpin nationalismin voitto pysäyttää sitä kehitystä missä maailma on kulkenut kohti yhtä maailmanhallitusta, niin en usko myöskään että Trumpin halu eheyttää USA:n suhteet Venäjään tulisi pysäyttämään sitä kehitystä missä maailma on kulkenut kohti kolmatta maailmansotaa viimeisen 15 vuoden ajan. Tuomionpäivän kello kulkee vääjäämättä kohti keskiyötään eikä tämä tapahtuma voi tehdä tyhjäksi sitä mikä on ennalta kirjoitettu Raamatun profetioissa. Se ei pysäytä ajan kelloa, mutta se saattaa muuttaa sodan asetelmia ja liittoumia. Esimerkiksi jos Venäjä hyökkää lopulta Baltiaan ja Itä-Eurooppaan, niin USA voi sanoutua irti tästä eurooppalaisesta sodasta aivan kuin se pysytteli erillään Euroopan sodista aina ensimmäisen maailmansodan loppuun asti. Lisäksi, jos USA ajautuisi konfliktiin ydinasevalta Pohjois-Korean kanssa, se voi olla niin pahassa pulassa sen länsirannikolla, ettei sillä ole mahdollista puolustaa enää Itä-Eurooppaa.

Aivan kuin toisen maailmansodan Itärintama käytiin pelkästään Venäjän ja Saksan välillä, myös kolmannen maailmansodan taistelu Itä-Euroopassa voidaan käydä vain Venäjän ja Saksa-johtoisen EU:n välillä ilman USA:n väliintuloa. Trumpin voitto näyttäisi viittaavan todellakin siihen suuntaan, että Eurooppa alkaa ottaa yhä enemmän vastuuta omasta puolustuksestaan eikä turvaudu enää USA:n armeijan apuun, kuten tähän asti. Tämä kaikki sopii jälleen kerran täydellisesti Raamatun profetian kokonaiskuvaan, joka ennustaa yhdistyneen Euroopan – jälleensyntyneen Rooman Imperiumin – ottavan sen paikan mikä USA:lla on vielä tällä hetkellä. Maailman johtavat profetiakirjailijat, kuten Hal Lindsey on kirjoittanut jo 70 -luvulta lähtien siitä, että yhdistynyt Eurooppa tulisi nousemaan siihen asemaan mikä USA:lla on ollut toisen maailmansodan jälkeen aina näihin päiviin asti. Euroopan yhdistymisprosessi on edennyt hitaasti vuodesta 1957 lähtien kohti sitä eurooppalaista supervaltiota mitä EU:n johtajat suunnittelevat nyt Brexitin jälkeisessä maailmantilanteessa.

Tämä supervaltio tulee käsittämään todennäköisesti EU:n oman armeijan, joka ottaa sen paikan mikä NATO:lla on ollut tähän asti. Koska EU kokee olevansa Trumpin voiton jälkeen kahden sen arvoille vihamielisen supervallan saartama – lännessä Trumpin USA:n ja idässä Putinin Venäjän -, niin EU-utopiaan uskovat eurokraatit tulevat kannattamaan ajatusta Euroopan noususta maailman johtavaksi valtiomahdiksi, jonka tehtävä on luoda maailmaan yksi maailmanjärjestys ja huolehtia siitä, että maailman johtajat sitoutuvat yhden maailmanhallituksen ekologisten, taloudellisten ja poliittisten määräysten alle. Jos Hillary Clinton olisi voittanut vaalit, hän olisi vain jatkanut Obaman politiikkaa ja nykyistä maailmanjärjestystä. Kun Barack Obama valittiin virkaansa vuonna 2008, Henry Kissinger – johtava kulissien takana vehkeileivä globalisti – sanoi haastattelijalle:

Valittu presidentti astuu virkaansa hetkenä jolloin on monin paikoin maailmaa on samanaikaisesti monia mullistuksia, Sinulla on Intia, Pakistan; sinulla on jihadistinen liike. Joten hän ei voi sanoa, että olisi vain yksi ongelma, joka on kaikkein tärkein. Mutta hän voi antaa uuden sysäyksen Amerikan ulkopolitiikkaan osittan koska hänen saamansa vastaanotto on niin epätavallista ympäri maailmaa. Hänen tehtävänsä tulee olemaan yleinen stategia Amerikalle tällä ajanjaksolla, todella, uusi maailmanjärjestys voidaan luoda. Se on suuri mahdollisuus, ei vain kriisi.

Huomaa kuinka Kissinger käyttää sellaisia sanavalintoja, mitkä antavat ymmärtää hänen olevan USA:n presidentin yläpuolella ja hänen todellinen pomonsa. Hillary Clinton – Obaman ulkoministeri hänen ensimmäisellä nelivuotiskaudellaan – ei pyrkinyt koskaan peittelemään hänen ihailuaan tätä 93-vuotiasta valtionpäämiestä kohtaan ja sitä että Henry Kissinger oli hänen mentorinsa ja ohjaajansa hänen ulkopoliittisissa päätöksissään. Kun siis Wikileaksin sähkeet paljastivat Hillaryn ulkopolitiikan johtaneen suoraan Syyrian sisällissotaan ja ISILin nousuun, sen takana oli todellisuudessa Kissingerin strategia käyttää Obamaa uuden maailmanjärjestyksen luomiseksi. Tämä “Obaman maailmanjärjestys” lopetti syyskuun 11:sta seuranneet Yhdysvaltain sodat Afganistanissa ja Irakissa, mutta vei sen pian takaisin Lähi-Itään, kun amerikkalaisten joukkojen vetäytyessä tämän valtatyhjiön täytti ISISin terrori, joka on brutaaliudessaan vertaansa vailla olevaa modernin maailman historiassa (äsken järjestön raportoitiin tappaneen 250 lasta teollisessa taikinakoneessa ja polttaneen kristittyjä elävältä uunissa).

Myös Donald Trumpin nousu luo uuden maailmanjärjestyksen. Mark Mackinnon kirjoitti The Globe and Mailissa, “Amerikkalaiset eivät vain valinneet eripuraa aiheuttavaa uutta presidenttiä, joka valittiin tiistaina, he äänestivät ulos vanhan maailmanjärjestyksen. Varmuudet jotka tukevat nykyistä globaalia systeemiä – mikä on ollut paikallaan sitten toisen maailmansodan – eivät ole enää taattuja valintaa koskeen maanjäristyksen jälkeen Yhdysvalloissa. Länsi sellaisena kuin sen tunnemme voi olla radikaalissa muutoksessa sen jälkeen, kun Donald Trump on vannonut presidentinvalan 20. tammikuuta.” Eli Trumpin valinta luo myös uuden maailmanjärjestyksen, mutta tämä on käänteinen maailmanjärjestys siihen nähden minkä puolesta George H.W. Bush saarnasi kylmän sodan päättymisen jälkeen 90 -luvun alussa ja mitä myös Obama edisti hänen omalla virkakaudellaan. Peter Baker kirjoitti artikkelissa “Donald Trumpin voitto lupaa kääntää nurin kansainvälisen järjestyksen”:

JERUSALEM — Donald J. Trumpin yllättävä valinta tiistai iltana väreile kansakunnan kansallisia rajoja paljon ulommaksi, käänteän nurin kansainvälisen järjestyksen, joka on säilynyt vuosikymmeniä ja nostaa syvällisiä kysymyksiä Amerikan paikasta maailmassa. Ensimmäistä kertaa sitten ennen toista maailmasotaa, amerikkalaiset valitsivat presidentin, joka lupasi kääntää päälaelleen internationalismin mitä on harjoitettu molempien puolueiden edeltäjien taholta ja rakentaa muurit sekä fyysisesti että metaforisesti. Herran Trumpin voitto enteili Amerikkaa, joka on paljon keskittyneempi sen sisäpoliittisiin kysymyksiin samalla kun jättää maailman huolehtimaan itse itsestään. Ulkopuolisen vallankumous, joka työnsi hänet valtaan Washingtonin valtaeliitistä molemmissa puolueissa heijasti myös perustavanlaatuista muutosta kansainvälisessä politiikassa, jonka tämän vuoden tapahtumat todistivat selvästi jo Britannin kansanäänestyksessä jättää Euroopan Unioni. Herra Trumpin menestys voi lietsoa populistista, nativistista, nationalistista, suljettujen rajojen liikettä, joka on jo silminnähtävää Euroopassa ja leviämässä myös muihin osiin maailmaa.

Trumpin maailmanjärjestys ei siis ole kansainvälisyyteen ja maailman yhdistymiseen perustuva maailmanjärjestys vaan sen vastakohta. Artikkelin alussa näytetyn New Statesman-lehden kansikuvassa Trumpin voiton sanottiin uhkaavan tätä kansainvälistä maailmanjärjestystä ja peloteltiin, että se saisi aikaan “Trump Apokalypsin”. Tämä on tietenkin täyttä hölynpölyä, mutta uskon että hänen valintaansa vastustaneet globalismin takana olevat salaiset voimat tulevat pian itse aiheuttamaan tämän apokalypsin vastauksena nationalismin nousuun. Jos kolmas maailmansota syttyy Tumpin virkakaudella, valtamediaa hallitseva eliitti tulee tekemään kaikkensa saadakseen syyttävän sormen osoittamaan Trumpia ja kaikkia hänen takanaan seisovia nationalisteja ja kristittyjä konservatiiveja, jotka vastustavat saatanallista yhden maailmanjärjestyksen ideaa.

Ennustiko Daniel Trumpin voiton?

Saksan puolustusministeri Ursula von der Leyen sanoi valintatuloksen olleen “valtava shokki”, joka kyseenalaistaa “Pax Americanan”, joka on tukenut kansainvälisiä suhteita sitten vuoden 1945. Huomaatko kuinka yhä useammat otsikot kuvaavat nykyisiä tapahtumia maailmassa sellaisia, ettei niitä olisi koettu sitten kokonaiseen sukupolveen. “Suurin terrori-isku sitten toisen maailmansodan”. “Suurin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan”. Ja nyt: “Suurin murros Amerikan politiikassa ja kansainvälisessä järjestyksessä sitten toisen maailmansodan”. Globalisteille Trumpin voitto on jo itsessään kriisi. Globalistit luovat sekä todellisia että keksittyä kriisejä saadakseen maailman ottamaan vastaan heidän uuden maailmanjärjestyksen. Prinssi Charles julisti joulukuussa 2009 Kööpenhaminan ilmastokokouksessa YK:ssa: “Sillä on synkkä todellisuus, että planeettamme on saavuttanut kriisien kärjen ja meillä on vain seitsemän vuotta ennenkuin menetämme hallinnan keinot.” Tämä Charlesin ennustama seitsemän vuoden ajanjakso tulee täyteen tämän vuoden joulukuussa.

Sopimus ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi (millä todellisuudessa ollut mitään tekemistä ilmaston kanssa), saatiin allekirjoitetuksi viimevuoden Pariisin ilmastokokouksessa missä Prinssi Charles myös puhui. Tämä sopimus ratifioitiin ympäri maailmaa lokakuuhun mennessä ja se astui voimaan 4. marraskuuta – juuri ennen Donald Trumpin voittoa. Tämä sopimus, joka on todellisuudessa merkittävä askel kohti yhtä maailmanhallitusta, on ristiriidassa Trumpin tulevan hallinnon kanssa, joka vastustaa koko ajatusta ihmisen aikaansaamasta ilmastomuutoksesta ja siihen perustavaa teollisuuden säännöstelyä, joka on suurena rajoituksena elinvoimaisille kansantalouksille ja johtaa kasvaneeseen työttömyyteen. Tällä Pariisin ilmastosopimuksen vastaisella politiikallaan Trump tulee asettamaan itsensä Charlesin ykkösviholliseksi. Charles tulee raivostumaan yksityisesti myös hänen vahvasta tuestaan Israelin hallinnolle. The Guardian nimittäin raportoi 19. marraskuuta 2003, että “Walesin Prinssin näkemykset oli voimakkaasti Palestiinan puolella”.

Hänen vihansa Israelia kohtaan oli johtava syy siihen miksi hän ei halunnut tavata Bill Clintonia ja George Bushia heidän virkakaudellaan Valkoisessa Talossa, koska hän ei sietänyt heidän tukeaan Israelin valtiolle. Hänen kerrottiin inhonneen muutenkin amerikkalaista kulttuuria ja elämäntapaa. Charles, joka ihailee islamilaista kulttuuria löytää varmasti kaltaistansa seuraa näistä Trumpin vastaisista protestoijista, jotka polttavat tänään USA:n lippuja yhdessä jihadistien kanssa, joita hän tukee yhdessä Saudi-Arabian kuningasperheen kanssa. Nyt kun maailma on pääsi sopuun ilmastonmuutoksesta, Trumpin nousu maailman mahtavimman kansakunnan presidentiksi tarjoaa globalisteille taas uuden “kriisin”millä he voivat ajaa päämääriään eteenpäin. Trumpi voitto tarjoaa myös tekosyyn minkä varjolla he voivat vaatia EU:lle sitä maailmanpoliisin roolia joka on ollut tähän asti USA:lla. Sillä aikaa Prinssi Charles voi nousta “pelastamaan” maailman Trumpilta.

Tämä on mielestäni hyvin todennäiköinen näköala vaikka kaikki onkin nyt enemmän tai vähemmän spekulaatiota siitä mihin suuntaan asiat voisi kehittyä. Mutta ennen kuin päätän tämän kirjoituksen, teen vielä lyhyesti arvioni siitä onko Trumpin valinta itseasiassa ennustettu Danielin profetioissa. Kävin jo kirjani luvuissa 11A, B ja C yksityiskohtaisesti läpi sitä kuinka Danielin seitsemännen luvun näky neljästä pedosta viittaa neljän peräkkäisen aikakauden historian tapahtumiin yhdessä sen rinnakkaisnäkyken kanssa luvuissa 8 ja 11. Petojen lopullisessa reinkarnaatiossa ne viittaavat Englannin, Amerikan, Venäjän, Saksan ja yhdistyneen Euroopan nousuun. Tämä petojen lopullinen vaihe ei puhu vain 1900 -luvusta vaan koko uudesta ajasta, joka seurasi keskiaikaa sen jälkeen kun petojen keskiaikaan ajoittuva täyttymys sulkeutui. Yritän selittää tämän asian mahdollisimman nopeasti ja suoraan, koska artikkelin sivutila on jo tullut täyteen (Aloitin nämä blogitekstit ensin 3 – 5 sivuisilla jutuilla, mutta nykyään niiden keskimääräinen pituus ylittää 30 sivua. Vuoden päästä ne lienevät jo 100 sivuisia. Lukijat jotka printtaavat näitä tekstejäni, alkavat jo kirota kun heidän kaikki rahansa kuluu mustekasetteihin paperiin).

Petojen lopullisessa täyttymyksessä ensimmäinen peto, kotkansiipinen leijona, viittaa siis Englantiin ja Amerikkaan, koska ensiksi mainitun kansallinen symboli on leijona ja jälkimmäisen kotka. Toinen peto, kahdella kyljellään makaava karhu, viittaa taas Venäjän karhuun. Kolmas peto, nelipäinen pantteri, on Saksan symboli koska leopardi tai pantteri on Saksan epävirallinen kansalliseläin (tämä asia tiedetään hyvin saksalaisten itsensä keskuudessa). Neljäs peto viittaa puolestaa uudestaan elpyneeseen Rooman imperiumiin eli vuoden 1957 Rooman sopimuksesta alkunsa saaneeseen Euroopan Unioniin. Nämä pedot tai maailmanvallat ovat nousseet 1500 -luvulta lähtien johtaviksi pakanavalloiksi ja seuranneet toinen toistaan juuri sellaisella peräkkäisyydellä millä Daniel ilmoitti niiden nousevan. Keskityin kirjani luvussa 11B niiden kahteen täyttymysvaiheeseen uuden ajalla. Ensimmäinen vaihe koskee vuosia 1583 – 1919. Seuraava vaihe taas vuosia 1897 – 1993. Näiden kansojen nousun peräkkäisyys ja näyssä pedoista annetut yksityiskohdat sopivat monin paikoin tässä mainittuihin historian ajanjaksoihin.

Kirjassani en puhunut mitään kolmannesta vaiheesta missä näiden petojen nousu näyttäisi sopivan myös kylmän sodan jälkeiseen historiaan. Mainitsen muutaman asian koskien ensimmästä petoa eli kotkansiipistä lejonaa. Historioitsijat jakavat Brittiläisen imperiumin nousun ja tuhon kahteen erilaiseen historian vaiheeseen ja puhuvat jopa kahdesta eri Britti-imperiumista. Ensimmäinen niistä viittaa Britannian siirtomaavaltaan Pohjois-Amerikassa vuosina 1583 – 1783. Tämä ensimmäinen vaihe imperiumin historiassa johti suoraan Amerikan Yhdysvaltojen syntyyn eli kotkan siipien erkanimiseen Kruunun vallan alta, kuten Dan. 7:4 ennusti. Tämän seurauksena peto “asetettiin kahdelle jalalle niinkuin ihminen, ja sille annettiin ihmisen sydän” eli Iso-Britannian valta heikeni tavallisen kansallisvaltion tasolle. Britannin toinen imperiumi alkoi nousta heti Napoleonin sotien jälkeen vuonna 1815 ja saavutti kliimaksinsa Kuningatar Viktorian hallinnon 60 vuotisjuhlissa 1897 mihin mennessä se oli noussut koko maailmanhistorian suurimmaksi valtiomahdiksi.

Samaan aikaan “kotkan siivet” palasivat jälleen osaksi Imperiumia, kun maat alkoivat lähestyä toisiaan diplomaattsesti ja sotilaallisesti 1800 -luvun lopulla. Brittien tuki amerikkalaisille veljilleen Espanjan ja Yhdysvaltain välisessä sodassa (1898) toimi lähtölaukauksena ei vain Amerikan oman imperiumin synnylle, mutta Yhdysvaltain ja Iso-Britannian väliselle erityissuhteelle, joka lujittui etenkin kahden maailmansodan ahjossa. “Kotkan siipen repiminen” merkitsi tässä historian vaiheessa Amerikan nousua toisen maailmansodan jälkeen maailman johtavaksi sotilaalliseksi ja taloudelliseksi mahdiksi nousten siten Brittiläisen Imperiumin yläpuolelle. Se mikä tunnettiin 1800 -luvulla ja 1900 -luvun ensimmäisellä puoliskolla Pax Britannicana eli Britannian rauhana, vaihtui toisen maailmansodan jälkeen Pax Americaniksi. Tämän seurauksena oli jälleen se, että  leijona “asetettiin kahdelle jalalle niinkuin ihminen” eli Iso-Britannian toinen siirtomaavalta alkoi sortua Elisabet II:n monarkiuden alla (ironisesti Britannia ensimmäinen imperiumi alkoi nousta Elisabet I:n aikana). Sen viimeinen kuoliniski tapahtui vuonna 1997, kun Kuningatat luovutti Hongkongin 150 vuotta kestäneen brittivallan Kiinalle.

Brexitin jälkeen monet ovat ennakoineet, että seuraavaksi hajoaa myös itse kuningaskunta, kun Skotlanti alkoi vaatia toista kansanäänestystä sen itsenäisyydestä. Mutta menemättä nyt siihen rooliin minkä Venäjä ja Saksa täytti karhu ja pantteri petona vuosina 1783 – 1991, lausun nyt muutaman sanan siitä miten tätä näkyä voi soveltaa myös kylmän sodan jälkeiseen historiaan. Kylmän sodan päättymisen on sanottu jättäneen USA:n maailman ainoaksi supervallaksi ja synnyttäneen yksinapaisen maailmanjärjestyksen missä USA hallitsee maailmaa sekä taloudellisesti että sotilaallisesti. Tämän USA:n yksinvalta oli nähtävissä etenkin kahden Persianahden sodan aikana vuosina 1990 – 2003. Katastrofaalisen Irakin sodan jälkeen Venäjä alkoi nousta yhä suurempaan kansainväliseen asemaan hänen kritiikillään USA:n yksinapaista hegemoniaa vastaan ja Venäjän sotilaallisilla toimilla Georgiassa ja Ukrainassa vuosina 2008 ja 2014.

Hyvänä osoitus siitä, että Venäjä on hallinnut kansainvälistä politiikkaa Obaman toisen virkakauden jälkeen, on se että maailman johtaviin talouslehtiin lukeutuva Forbes rankkasi Putinin maailman mahtavimmaksi mieheksi vuosina 2013, 2014 ja 2015. Vuonna 2015 Time aikakauslehti äänesti hänet maailman vaikutusvaltaisimmaksi mieheksi. Saksan liittokansaleri Angela Merkeliä pidetään de facto EU:n johtajana ja hän oli Forbesin lisatalla maailman toiseksi mahtavin henkilö vuosina 2012 ja 2015 jakaen tämän paikan näinä vuosina Putinin ja Obaman kanssa. Eli kotka karhu ja pantteri peto on jälleen kerran voimissaan. Mutta entäpä sitten lejona? Siirtomaavaltansa menetyksestä huolimatta Britannia kuuluu edelleen maailman johtaviin valtiohin toisen maailmansodan jälkeen perustetun YK:n turvallisuusneuvoston yhtenä viidestä pysyvästä jäsenmaasta joista jokainen omistaa ydinaseita. USA:n ja Kuningaskunnan välisen erityissuhteen ansiosta Britannia on myös pysynyt tiivisti osana USA sotilaallis-taloudellista hegemoniaa ja siksi sitä kutsutaan anglo-amerikkalaiseksi maailmanvallaksi.

Mitä useimmat historioitsijat eivät kuitenkaan tiedä – koska he sivuuttavat maailman kulissien takaisin historian – on se, että Washingtonin todellinen valta on de facto Englannin Kuningattaren ja Lontoon pankkien käsissä. Lontoo on nimittäin uutta maailmanjärjestystä ajavan eliitin keskus ja Lontoon City – kaupungin taloudellinen keskus – on koko maailman taloudellinen pääkaupunki. Tämä ei ole jokin salaliittoteoria. The New York Times kertoi 26. lokakuuta 2006: “Smokkitapahtumassa tänä kesänä jotkin maailman voimakkaimmat pankkiirit ja yritysjohtajat kokoontuivat nostamaan maljan: ’Olemme kansainvälisen talouden ja kaupankäynnin keskus, maailman suurin globaalin talouden keskus ilman epäilystäkään,’ pormestari kertoi yhteen kokoontuneelle väkijoukolle. Mutta tämä ei ollut Michael Bloomberg puhumassa. Koska tämä kaupunki ei ollut New York – se oli Lontoo.” Ilmestyskirjassa maailman taloudellista pääkaupunkia kuvataan symboolisesti nimellä Suuri Babylon (Ilm. 17:18, 18:23).

Benjamin Disrael, Britannian historian ainoa juutalainen pääministeri jolla oli suuri rooli Kuningatar Vikorian hallinnossa, sanoi kerran mielenkiintoisesti: “Lontoo on nykyajan Babylon”. Myös seuraava sitaatti tulee häneltä: “Maailmaa hallitsevat kokonaan toisenlaiset henkilöt, kuin mitä kuvitellaan kulissien ulkopuolella.” Leijona peto mihin Britannia assosioituu lopun ajalla, tarkoitti näyn antiikin aikaan sijoittuvassa historiallisessa esitäyttymyksessä Danielin ajan Babylonia. Joten Lontoo on lopun ajan Babylon, kuten jo Benjamin Disrael – mies Danielin omasta kansasta – tämän vahvisti (ks. lisää perusteita tähän johtopäätökseen artikkelista Suuri Baby(Lon-too) – Ilmestyskirjan helakanpunaisen porton arvoituksen pohdintaa). Joka tapauksessa, pointtini on nyt se, että Danielin ensimmäisen pedon eli kotkan siipisen leijonan valta ei viittaisi vain Britannian ensimmäiseen imperiumiin, joka hallitsi vuosina 1583 – 1783 tai sen toiseen imperiumiin joka hallitsi vuosina 1815 – 1997 (tai jotkut katsovat päätepisteeksi Suezin kriisin vuonna 1956) vaan myös “Britannian kolmanteen imperiumiin”.

Vaikka monet historioitsijat eivät tunnusta tällaisen kolmannen imperiumin olemassaoloa, maailman johtava uuden maailmanjärjestyksen tutkimuksen ajatushautomo, Lyndon LaRouche liike, joka julkaisee lehteä Executive Intelligence Review, on puhunut “Britannian näkymättömästä imperiumista” jo 70 -luvulta lähtien. Tästä linkistä löydät tämän järjestön yli neljätuntisen luennon tästä aiheesta vuodelta 1997. Mutta jos kotkansiipinen leijona viittaa myös tähän kolmanteen ja näkymättömään Britti-imperiumiin, niin silloin Venäjän tulisi nousta sen yksivallan haastajaksi ja tämän jälkeen Saksan. Juuri tällaiseen kehitykseen näyttäisi viittaavan nykyiset tapahtumat maailmassa, kuten Forbes-lehden lista todisti. Näyn yksityiskohdissa kotkan siipien irtaantuminen leijonasta voitaisiin tulkita siten, että Yhdysvaltain hallinto irtaantuu siitä Britannian näkymättömästä imperiumista millä se on pitänyt maata kahleissaan viimeisen 70 vuoden ajan jolloin USA on ollut globalisaation johtava edistä, niin taloudellisest kuin poliittisesti.

Kääntyessään pois Lontoon pankkien vaikutusvallasta ja julistaessaan takaisin sen itsenäisyytensä – kuten Trump vannoi tekevänsä 13. lokakuuta pidetyssä puheessaan jota lainasin alussa – Amerikan kotka tulee jälleen kerran irtaantumaan leijonan selästä, mikä johtaa siihen mitä jae 4 ennustaa:

2118_CCT_Heraldy_Website_highlighted_lion

Englannin monarkin ja Walesin Prinssin virallinen symboli on kahdelle jalalle nostettu leijona.

Minun sitä katsellessani reväistiin siltä siivet, ja se nostettiin maasta pystyyn ja asetettiin kahdelle jalalle niinkuin ihminen, ja sille annettiin ihmisen sydän.

Leijona-pedon muuttuminen ihmiseksi tarkoittaa kahta asiaa. Ensinnäkin se tarkoittaa sitä, että USA:n irtaantuessa Lontoon salaisesta hallituksesta, tämä uuden maailmanjärjstyksen valta itsessään alkaa myös hajota valmistaen siten sijaa Jeesuksen tuhatvuotiselle valtakunnalle. Mutta koska tätä ennen Antikristuksen valtaan annetaan “kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot” (Ilm. 13:7), niin Lontoon eliin valta ei voi sortua ennen Antikristuksen valtaanousua. Niinpä tämä “ihminen” Dan. 7:4:ssä viittaa myös itse Antikristukseen. Aivan kuin jae 13 viittaa Jeesukseen “Ihmisen Poikana”, viittaa jae 4 Antikristukseen kahdella jalalla seisovana ihmisenä jolla on ihmisen sydän. Tämä tulkinta voidaan vahvistaa jakeesta 8, joka viittaa Antikristukseen seuraavalla tavoin: ” sillä sarvella oli silmät kuin ihmisen silmät”. Myös UT:n Antikristus-profetioissa häneen viitataan “ihmisenä”. 2. Tess. 2:3 sanoo, “Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi.” Ilm. 13:18 jatkaa, “Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.”

On mielenkiintoista, että Englannin monarkin ja Walesin Prinssin arvoasemaa kuvataan heidän vaakunoissaan kahdella jalalla seisovan leijona-pedon ominaisuudessa. Näitä heraldisia eläimiä kutsutaan virallisesti “kuninkaallisiksi pedoiksi”. Lisäksi, Charlesin nimen etymologinen merkitys tarkoittaa “ihmistä” jollaiseksi Antikristukseen viitataan edellä mainituissa profetioissa. Eli jos olen nyt oikeassa siinä tulkinnassani, että Dan. 7:4 viittaisi myös USA:n irtaantumiseen Brexitin jalanjäljissä maailmaa kulissien takana hallitsevan valtaeliitin monikansallisesta hallituksesta – mihin Trump on viitannut kirjaimellisesti Amerikan Yhdysvaltojen toiseksi itsenäisyyspäiväksi -, niin silloin profetian seuraava vaihe olisi leijonan nouseminen kahdelle jalalle eli Britannian näkymättömön imperiumin ruumiillistuminen yhden henkilön globaaliksi diktatuuriksi, kun Englannin kuningashuoneesta nouseva Antikristus alkaa nousta yhä näkyvämpään poliittiseen rooliin ja kaapata maailman johtavia globaaleja instituutiota hänen tyrannimaisen valtansa alle.

Johtopäätös

Joten tässä oli “lyhyesti” analyysini Trumpin voiton mahdollisista profeetallisista seurauksista. Painotan vielä, että vaikka tämä kaikki saattaa olla pelkkää spekulointia, perustan nämä arvioni siihen mitä voimme jo tietää Trumpista ja hänen valintansa historiallisesta merkityksestä sovitettuna yhteen minun ymmärrykseeni Raamatun profetioista. Kuten näemme, Trumpin voitto ei ole millään tavoin ristiriidassa Raamatun profetian kokonaiskuvan kanssa, vaan sopii sen yksityiskohtiin paremmin kuin Hillary Clintonin voitto olisi sopinut. Vaikka Trump julistaa tekevänsä Amerikasta jälleen suuren, niin todennäköisempi kehitys on se että USA:n valta tulee jäämään yhä enemmän varjoon ja maailmanherruus on palaamassa USA:lta ja Venäjältä jälleen Euroopan käsiin. Trumpin Amerikka tulee keskittymään yhä enemmän sisäpoliittisiin kysymyksiin ja jättämään Lähi-Idän sodat ja Venäjän uhittelun Euroopan omaksi huolenaiheeksi, mikä varmistaa sen että EU perii USA:n roolin maailmaa hallitsevana poliisivaltiona ja Pax Americana muuttuu Pax Europeaniksi jolloin EU tulee hallitsemaan koko planeettaa ja sen sotilaallista ja taloudellista järjestystä globaalin hallinnon avulla mihin Herman Van Rompuy kutsui maailmaa vuonna 2009, kun hän tuli valituksi EU:n ensimmäiseksi presidentiksi.

8 thoughts on “Merkitseekö Trumpin voitto suurinta mullistusta Washingtonissa ja kansainvälisessä järjestyksessä sitten toisen maailmansodan? Entä miten tämä kaikki on ennustettu Raamatun profetioissa? Nouseeko Prinssi Charles pian yhdistyneen Euroopan voimahahmoksi?

  1. Olen vähän eri mieltä tuosta Daniel 7:4 tulkinnastasi, että “kotkan siipien repiminen” tarkoittaisi historian eri vaiheissa USA:n nousua valta-asemaan maailmassa. Minusta se pikemmin kuvaa sitä, että jossain vaiheessa historiaa maailmanvalta-akseli Britannia+USA (alkaen 1900-luvun alusta) muuttuu pelkästään Britanniaa koskevaksi, kun USA putoaa pois pelistä. Eli kuten oikein selitit kahdella jalalla seisovaksi Antikristus-leijonaksi. Mutta kysymys kuuluu, että miten USA putoaa pois pelistä. Kummastuttaa ettet ollenkaan mainitse Jumalan fyysistä tuomiota Amerikkaa vastaan. Itse en siis näkisi niin, että Trumpin voitto pelkästään pudottaa Amerikan pois pelistä ts. irrottaa sen globalistisesta maailmanhallitsijan asemasta ja USA ei kokisi mitään tuomioita. (Mahdotonta ajatellakaan, ettei USA:lla olisi enää mitään globaalia roolia Trumpin aikakaudella, jos sinne asti edes päästään.) Mielestäni kyllä Ilmestyskirjan luvussa 18 kuvattu suuri Babylon kuvaa paljon paremmin USA:ta (tai New Yorkia) nyt kuin jotakin näkymätöntä Britannian ja Lontoon talousmahtia, joka vetelee naruista koko läntistä maailmaa. Ja koska ennen (tai samaan aikaan) seurakunnan 1. ylöstempausta suuren Babylonin täytyy kukistua, niin nykyinen Babylon ei voi olla mikään muu kuin Yhdysvallat. New Yorkia muuten kutsutaan maailman pääkaupungiksi, jossa Wall Street ohjailee rahamarkkinoita. Se on todella näkyvää ja kun tämä hallinta loppuu fyysisen tuomion seurauksena, niin siitä puhuu Ilm. 18:9-21. (muuten Babylon on Lontoon vauva (babyLon-don))

    9. Ja maanpiirin kuninkaat, jotka hänen kanssansa ovat haureutta harjoittaneet ja hekumallisesti eläneet, itkevät ja parkuvat häntä, kun näkevät hänen palonsa savun;
    10. he seisovat loitolla kauhistuen hänen vaivaansa ja sanovat: “Voi, voi sinua, Babylon, sinä suuri kaupunki, sinä vahva kaupunki, sillä sinun tuomiosi tuli yhdessä hetkessä!”
    11. Ja maanpiirin kauppiaat itkevät ja surevat häntä, kun ei kukaan enää osta heidän tavaraansa,
    12. kaupaksi tuotua kultaa ja hopeata ja jalokiviä ja helmiä ja pellavakangasta ja purppuraa ja silkkiä ja helakanpunaa ja kaikkinaista hajupuuta ja kaikenlaisia norsunluu-esineitä ja kaikenlaisia kalleimmasta puusta ja vaskesta ja raudasta ja marmorista tehtyjä esineitä,
    13. ja kanelia ja hiusvoidetta ja suitsuketta ja hajuvoidetta ja suitsutuspihkaa ja viiniä ja öljyä ja lestyjä jauhoja ja viljaa ja karjaa ja lampaita ja hevosia ja vaunuja ja orjia ja ihmissieluja.
    14. Ja hedelmät, joita sinun sielusi himoitsi, ovat sinulta menneet, ja kaikki kalleutesi ja komeutesi ovat sinulta hävinneet, eikä niitä enää koskaan löydetä.
    15. Niiden kauppiaat, ne, jotka rikastuivat tästä kaupungista, seisovat loitolla kauhistuen hänen vaivaansa, itkien ja surren,
    16. ja sanovat: “Voi, voi sitä suurta kaupunkia, joka oli puettu pellavaan ja purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä, kun semmoinen rikkaus yhdessä hetkessä tuhoutui!”
    17. Ja kaikki laivurit ja kaikki rannikkopurjehtijat ja merimiehet ja kaikki merenkulkijat seisoivat loitolla
    18. ja huusivat nähdessään hänen palonsa savun ja sanoivat: “Mikä on tämän suuren kaupungin vertainen?”
    19. Ja he heittivät tomua päänsä päälle ja huusivat itkien ja surren ja sanoivat: “Voi, voi sitä suurta kaupunkia, jonka kalleuksista rikastuivat kaikki, joilla oli laivoja merellä, kun se yhdessä hetkessä tuhoutui!”
    20. Riemuitse hänestä, taivas, ja te pyhät ja apostolit ja profeetat; sillä Jumala on hänet tuominnut ja kostanut hänelle teidän tuomionne.
    21. Ja väkevä enkeli otti kiven, niinkuin suuren myllynkiven, ja heitti sen mereen sanoen: “Näin heitetään kiivaasti pois Babylon, se suuri kaupunki, eikä sitä enää löydetä”.

    Ja jakeissa 7-8 puhutaan kuningattaresta (huom: muinaisen Babylonin Semiramis-kuningatar), joka ei voi viitata mihinkään muuhun kuin New Yorkin Vapaudenpatsaaseen ja se on kopio Semiramiksesta. Onko Lontoolla tällaista kuningatar-symbolia?

    7. Niin paljon kuin hän on itselleen kunniaa ja hekumaa hankkinut, niin paljon antakaa hänelle vaivaa ja surua. Koska hän sanoo sydämessään: ‘Minä istun kuningattarena enkä ole leski enkä ole surua näkevä’,
    8. sentähden hänen vitsauksensa tulevat yhtenä päivänä: kuolema ja suru ja nälkä, ja hän joutuu tulessa poltettavaksi, sillä väkevä on Herra Jumala, joka on hänet tuominnut.”

    Voiko tämä siis tarkoittaa nykyään muka Lontoota? Ei. Se tarkoittaa New Yorkia. Toki sitten kun Amerikka on fyysisesti kukistunut, tulee Lontoosta (näkyvästikin) maailmantalouden keskus, mutta se on vasta 7-vuotisena vaivanaikana eli Israelin 70. vuosiviikkona. Eefa-mitta siirtyy koko ajan idemmäksi (Sak. 5:5-11). Luultavasti puolivälissä vaivanaikaa Lontookin kukistuu senaikaisena suurena Babylonina (Ilm. 14:8) ja Antikristus muuttaa sitten Jerusalemiin, josta Ilmestyskirja käyttää Pedon 42 kuukauden aikana nimitystä hengellinen Sodoma ja suuri Babylon (Ilm. 11:8, 16:19) ollen näin koko maailman keskus, mutta täydellinen vastakohta tuhatvuotisen valtakunnan Jerusalemille.

    Muuten kyllä artikkelisi oli täynnä asiaa ja yhdyn nyt siihen, että Trumpin valinta panee lisävauhtia Raamatun lopunajan profetioiden toteutumiselle ja samalla siis NWO:n etenemiselle ja etenkin EU:n kehittymiselle kohti Antikristuksen unionia. Niinkuin monet illuminaatit ja vapaamuurarit sanovat, niin “never let a good crisis go to waste”. Ehkä Trumpin valinnasta aiheutunut kaaos USA:ssa johtaa johonkin vakavaan. Ja illut tietenkin järjestävät falseflageja nyt entistä enemmän. Muistatko Simpsonien tuomiopäiväkellon? Se on toinen 9/11, mikä voi vielä tapahtua. Monet toitottavat nyt rauhaa kun Trumpin valinnalla heidän mukaansa estettiin 3. maailmansota, mutta he tulevat yllätetyiksi (1 Tess. 5:3). Eli Herramme Jeesuksen tulo noutamaan seurakuntansa on nyt entistä lähempänä.

    Like

  2. Niin.. täytyy vähän korjata tuota lausumaani, kun sanoin, että Daniel 7:4 tulkintasi mukaan ”kotkan siipien repiminen” tarkoittaisi historian eri vaiheissa USA:n nousua valta-asemaan maailmassa. Yleistin väärin. Sinähän puhut kolmesta eri historian vaiheesta, joissa “kotkan siipien repiminen” tarkoittaa USA:lle toisistaan poikkeavia asioita. Eli vähän epäloogisesti yhdessä tapauksessa “kotkan siipien repiminen” tarkoittaisi USA:n nousua globaaliin valta-asemaan ja toisessa tapauksessa taasen USA:n jäämistä varjoon globaalisti. Siis vain yhdessä historian vaiheessa 2. maailmansodan jälkeen se tarkoittaisi USA:n nousua valta-asemaan maailmassa. Luettelen nämä mainitsemasi vaiheet, jotta näkisimme paremmin.

    1) Tämä ensimmäinen vaihe imperiumin historiassa johti suoraan Amerikan Yhdysvaltojen syntyyn eli kotkan siipien erkanimiseen Kruunun vallan alta, kuten Dan. 7:4 ennusti. Tämän seurauksena peto ”asetettiin kahdelle jalalle niinkuin ihminen, ja sille annettiin ihmisen sydän” eli Iso-Britannian valta heikeni tavallisen kansallisvaltion tasolle.

    2) ”Kotkan siipen repiminen” merkitsi tässä historian vaiheessa Amerikan nousua toisen maailmansodan jälkeen maailman johtavaksi sotilaalliseksi ja taloudelliseksi mahdiksi nousten siten Brittiläisen Imperiumin yläpuolelle. Se mikä tunnettiin 1800 -luvulla ja 1900 -luvun ensimmäisellä puoliskolla Pax Britannicana eli Britannian rauhana, vaihtui toisen maailmansodan jälkeen Pax Americaniksi. Tämän seurauksena oli jälleen se, että leijona ”asetettiin kahdelle jalalle niinkuin ihminen” eli Iso-Britannian toinen siirtomaavalta alkoi sortua Elisabet II:n monarkiuden alla (ironisesti Britannia ensimmäinen imperiumi alkoi nousta Elisabet I:n aikana). Sen viimeinen kuoliniski tapahtui vuonna 1997, kun Kuningatat luovutti Hongkongin 150 vuotta kestäneen brittivallan Kiinalle.

    3) Näyn yksityiskohdissa kotkan siipien irtaantuminen leijonasta voitaisiin tulkita siten, että Yhdysvaltain hallinto irtaantuu siitä Britannian näkymättömästä imperiumista millä se on pitänyt maata kahleissaan viimeisen 70 vuoden ajan jolloin USA on ollut globalisaation johtava edistä, niin taloudellisest kuin poliittisesti… Kääntyessään pois Lontoon pankkien vaikutusvallasta ja julistaessaan takaisin sen itsenäisyytensä – kuten Trump vannoi tekevänsä 13. lokakuuta pidetyssä puheessaan jota lainasin alussa – Amerikan kotka tulee jälleen kerran irtaantumaan leijonan selästä, mikä johtaa siihen mitä jae 4 ennustaa: Minun sitä katsellessani reväistiin siltä siivet, ja se nostettiin maasta pystyyn ja asetettiin kahdelle jalalle niinkuin ihminen, ja sille annettiin ihmisen sydän.

    Tässä tulkinnassa ei ole oikein logiikkaa ja se on aika mielivaltaista ja moniselitteistä. Minusta on parempi yksiselitteisesti kuvata “kotkan siipien repiminen” Leijona-pedosta (anglo-amerikkalainen maailmanvalta) vain yhtenä merkittävänä tapahtumana, jolloin USA menettää globaalin valtansa Jumalan tuomiossa ja tilalle nousee kahdelle jalalle nostettu Antikristus-leijona eli Prinssi Charles, joka edustaa sitä Uutta Maailman Järjestystä nykyisen USA:n johtaman yksinapaisen maailmanjärjestyksen jälkeen. Ja loogisesti heti seuraavassa jakeessa (Dan. 7:5) kuvataan Karhu-pedon nouseminen toiselle kyljelleen syömään paljon lihaa eli Venäjän valta-aseman voimistuminen Neuvostoliiton romahduksesta aiheutuneen väliaikaisen aallonpohjan jälkeen. Presidentti Putin Raamatun Googina juuri nimenomaan elvyttää Karhua takaisin NL:n aikoihin. Hänhän sanoi taannoin, että NL:n romahtaminen oli vuosisadan suurin geopoliittinen katastrofi.

    Sitten tuo Pantteri-peto, jonka kuvasit (Natsi)Saksana, voi tarkoittaa myös jotakin arabivaltaa lopputäyttymyksessä, kuten Irania, joka on juutalaisvastainen. Profeetta Daniel oli itse juutalainen ja hän toi esille petoja eli maailmanvaltoja, jotka hyökkäävät Israelia vastaan. Kirjoitin joskus 14 vuotta sitten julkisesti seuraavaa:

    Click to access analyysia_artikkelista_cef1669_seka_danielin_pedoista_osa_1.pdf

    “3. peto eli pantteri oli vaikein ratkaista. Uskon että se on Irakin ja Iranin muodostama islamilainen maailmanmahti. Tämän mahdin muodostuminen alkoi v. 1979, kun Saddam Husseinista tuli Irakin johtaja ja Iranissa tapahtui vallankumous. Mahti murtuu ehkä v. 2006?”

    Saddam Hussein muuten teloitettiin juuri vuonna 2006. Hänen hallintonsa oli Hitlerin Saksan tapainen ja sotilaallinen aseistus saksalaista (esim. kemialliset aseet ja tankit).

    Like

    1. Olli, ymmärrän että historiallinen monikerroksellisuus koskien tulkintaa Danielin pedoista herättää ehkä ensinäkemältä hämminkiä. Mutta jos perehtyisit tulkintani kokonaiskuvaan paremmin kirjastani, huomaisit sen olevan hyvinkin looginen ja yhdenmukainen historian tapahtumien kanssa. Yksi syy siihen miksi ajoitan tuon kotkansiipistä leijonaa koskevan näyn jo 1500 luvulta lähtien ja kattavan Englannin koko imperialistisen historian, on siinä että tulkintani Danielin kirjasta kattaa ihmiskunnan katkeamattoman historian Danielin päivistä tähän päivään.

      Se ei siis käsitä ajanjaksoa, joka sisältäisi vain antiikin ajan ja 1900 -luvun – kuten perinteinen futuristinen profetian tulkinta on opettanut – vaan myös keskiajan ja varhaisen uuden ajan 1500 -luvulta 1900 -luvulle. Tulkintani petojen historiallisesti peräkkäisistä vaiheista ei koske vain näkyä neljästä pedosta vaan myös sen rinnakkaiskuvauksia luvuissa 2, 8 ja 11. Voisin kirjoittaa tästä vaikka kuinka pitkästi, mutta tässä artikkelissa tarkoitukseni ei ollut selittää ja oikeuttaa tämän tulkitani historiallisia/raamatullisia perusteita vaan tehdä niistä vain lyhyt yhteenveto pointtini teroittamiseksi.

      Like

  3. Trump taisi pettää kristityt äänestäjänsä kun sanoi eilen, ettei pyri kumoamaan samaa sukupuolta olevia avioliittoja. Toisin oli vaalikampanjansa aikana. Eli petti lupauksensa.

    http://www.politifact.com/new-york/statements/2016/aug/14/sean-patrick-maloney/donald-trump-against-same-sex-marriage/ (14.8.2016)

    Katsoin juuri Cutting Edgen tuoretta uutiskirjettä (14.11.2016) ja siellä on hyvin huonoja uutisia TODELLISESTA Trumpista.

    http://www.cuttingedge.org/newsletters/newsalert.htm

    http://www.mediaite.com/tv/donald-trump-fine-with-scotus-ruling-on-gay-marriage-its-done/

    “In his first post-election interview, President-elect Donald Trump indicated that he had no problem with the Supreme Court’s 2015 ruling that gay marriage was a constitutional right and that it didn’t play at all into his decision-making on judicial picks.”

    “It’s irrelevant because it was already settled. It’s law. It was settled in the Supreme Court,” Trump said bluntly on 60 Minutes.”

    Voi, voi! Pahalta näyttää Amerikan kannalta!

    Like

    1. Trump on tosiaan populisti, joka on vetänyt puoleensa hyvin monenlaista kansajoukkoa. Ei vain konservatiiveja vaan myös ateisteja vasemmistoa ja jopa LGBT -oikeuksien ajajia (vaikka enemmistö heistä on tosin Trumpin vastaisten protestoijien joukossa). Orlandon homoklubiin tehdyn terrori-iskujen jälkeen hän alkoi esiintyä positiivisena ehdokkaana myös Amerikan seksuaalisille vähemmistöille, koska hän oli ainut ehdokas joka taistelisi lännen islamisaatiota ja islamilaista fundamentalismia vastaan mikä haluaa tappaa kaikki homot yhteiskunnasta. Eli ei tosiaankaan hyvä juttu jos Trump on mennyt perumaan tällaisia lupauksia ja voi olla syynä siihen miksi Jumala vetää suojelunsa hänen yltään ja eikä siunaa hänen virkakauttaan menestyksellä. Nyt kun Amerikka on ajautumassa sisällisotaan näiden agressiivisten “never trumpers” mellakoiden yhteydessä, tämä voi olla Jumalallisesta perspektiivistä myös Kaikkivaltiaan tuomio Trumpille siitä, että hän ei aseta Hänen lakejaan ensisijaiseen asemaan vaan pyrkii kalastelemaan häntä vihanneen kansanjoukon suosiota maan yhdistämiseksi. Voitettuaan vaalit, Trump pyrkii nyt maltillistamaan politiikkaansa, jotta hän yhdistäisi koko kansakunnan hänen taakseen. Tuen Trumpia poliittisista syistä, mutta samalla uskon maan ajautuvan pian suuriin vaikeuksiin ja tämä voi olla myös tuomio Trumpille itselleen jos hän ei kunnioita raamatullista avioliittoinstituutiota.

      Like

  4. Voi, voi niitä jotka ovat hurahtaneet Trumpiin!

    Katsokaas seuraavat videot, joissa paljastuu TODELLINEN Trump, joka palvoo Luciferia. Trumpin pastori nuoruudessa oli muuten 33. asteen vapaamuurari Norman Vincent Peale, jota hän kehui julkisesti ainakin v. 2015.

    Trump Mason Luciferian Vs. Hillary Mason Witch Luciferian. 2nd “Debate”

    Donald Trump’s 66th Floor Penthouse Exposes His Idol ‘Sun God’ Apollo, Son of Zeus

    http://galatiansfour.blogspot.fi/2015/11/donald-trumps-66th-floor-penthouse.html

    Trump vie Amerikan tuhoon!

    Like

    1. Videoittesi taso on taas näitä “Trump ja 666 käsimerkki” -juttuja. Toivon, että olisit nyt hieman älykkäämpi kuin näiden takana olevat ihmiset. En nähnyt niissä yhtäkään konkreettista todistetta siitä, että Trump palvoisi Luciferia. Älä esitä valheellista todistusta lähimmäisestäsi ilman kunnollisia todisteita sillä Jumalan edessä joudumme kerran vastaamaan kaikista sanoistamme. Jos Trumpin pastori onkin sitten ollut vapaamuurari, se ei todista mitään siitä että hän olisi itse vapaamuurari.

      Like

Leave a comment