On the most important feast day of the Christian calendar, the phrase “Christ is King” started to gain a lot of visibility on social media. Even Muslims who profess Islam began to use it, although not quite in the sense that many Christians would wish. I’ve been following some of the buzz and debate around this topic and it raises important aspects of what the kingship of Christ really means for Christians and this world. For example, Andrew Tate, a Muslim convert who has gained popularity, especially among young white men who have been despised by the radical woke feminists, posted on X: “As a Muslim it warms my heart to see the resurgence of spirited Christian declarations. Christ is King. And I pray Christianity regains its strength and protects its societies against the pervasive and constant erosion of morality by the devotees of Satan. If you accept everything you stand for nothing.”
This post sums up well Tate’s worldview and his reasons for rejecting Christianity and converting to Islam. Tate does not proclaim “Christ is King” because Jesus Christ is truly the King of his heart and Lord of his life. He presents it as a kind of political protest against what he sees as the fundamental problem with Christianity. Tate has often said that he wants to believe in a powerful masculine God, whom we should fear, and that he cannot find it in Christianity – which he regards as a joke – because Western Christian societies have become so weak and feminine and Christians themselves are losing more and more of their influence and freedom of expression.
This is why Andrew Tate, who preaches a kind of “gospel of masculinity”, sees Islam as a more attractive religion. The fact that in Muslim countries homosexuals, apostates and blasphemers are sentenced to death is not a reason for Tate why Islam is evil, but on the contrary, it is this aspect of Islam that attracts him. Because such societies fear Allah far more than Christian societies fear God. For Tate, Christianity’s “God is not the greatest” – which is what the Arabic exclamation Alluha Akbar, often repeated by Muslims, means – because He is not feared in the same way that Muslims fear Allah.
This is the fundamental flaw in Tate’s thinking. He views the power and greatness of the God of Christianity from a very earthly and carnal perspective. The Bible everywhere emphasises God’s love for the weak, the poor and the despised, who were nothing to this world.1 The Creator of creation himself, and Lord of all creation, “emptied himself and took the form of a slave, becoming like men, and was found in essence like a man”.2 The little baby Jesus lying in the manger of the stable, or the King of the Jews hanging helplessly on the cross, bruised and bloodied, spat in the face and mocked by men, is a testimony to the uniqueness of the God of Christianity. In the video below, Catholic Bishop Barron highlights the irony of the Gospel story to orthodox Jew Ben Shapiro.
For Pilate and the Roman soldiers who crucified Jesus, Jesus’ kingship is a joke. To them he represents the fool king of the Jews, and with a sign nailed to the cross they are not only making fun of Jesus but also of the Jews. The followers of Jesus believed that He was the Saviour of the Jews, foretold by the prophets, who would free the Jews from the power of the Roman Emperor. Text Jesus of Nazareth, King of the Jews, written on the cross in Greek, Latin and Hebrew and protested by the Jewish high priests3, was a message to all the Jews living in Judea: ” This is what will happen to anyone who opposes the power of the Roman emperor . Pilate, however, found no evidence for the false accusations of the chief priests that Jesus had incited the people against the Roman Emperor4, but crucified Him anyway for fear of falling out of favour with the emperor.5
Jesus’ followers were persecuted by both Jewish high priests and Roman emperors for the next 300 years. They were fed to lions, considered by the people as great entertainment, or made to light up cities at night as burning torches of fire. Many of the early Christians suffered the most terrible torture and persecution for the name of their Saviour, because they saw Christ as King instead of the Roman Emperor. The early Christians had no political influence and Jesus did not even ask them to seek it, for Christ’s kingship is not of this world, as He told Pilate.6 Things did not change until the Fourth Century, when the Emperor Constantine legalised Christianity and gave Christians religious freedom.
The glory of Christ and the greatness and power of the Christian God is seen precisely in His apparent weakness. It is seen in the irony of His hanging bloody and disgraced on Calvary’s cross beside the despised criminals, when He should have been crowned in Jerusalem to rule a greater and more glorious kingdom than the Roman emperor ruled. But Jesus did not come to overthrow the Roman Empire with earthly weapons. He came to overthrow it with His revolutionary message of love that changed people’s hearts and gradually made the world more moral.
Controlling people by force, violence and fear can be a sign of God’s greatness in the eyes of the ungodly like Andrew Tate. But it is quite the opposite. To try to strike fear of God into the “infidels” by killing the weak and defenseless in the name of Allah is sheer cowardice and weakness. When Jesus told us to turn the other cheek, it does not mean that Christians should be cowardly and submissive and never fight back . The bottom line is that we are called to overcome our enemies for Christ with love, not hate. By forgiveness and tolerance of injustice instead of revenge, hatred and violence.
This mainly concerns our personal interactions with people. When it comes to political and militaristic decisions to defeat evil, it makes more sense to follow the example God set for the Israelites to defeat their enemies.
And when the Lord your God gives them up to you, and you overcome them, you shall destroy them; you shall not make a covenant with them, nor show them mercy.8
His behaviour is also far from Christian morality. Tate has been accused of sexual abuse of women and human trafficking. Although he denies the allegations, in many interviews he has bragged quite openly about how he has become rich as a pimp by luring young women to make pornographic videos for commercial purposes. He also tends to talk about women in very derogatory terms and it is therefore not surprising that he finds Islam such an attractive religion. So why do blasphemers like Tate say they are pleased that Christians are now more boldly proclaiming their faith and the kingship of Christ?
It has nothing to do with the resurgent boldness of Christians, but, in fact, it is a very unscrupulous campaign to stir up anti-Semitism and to associate the kingship of Christ with the Jew-hatred. Not all the Christians who have posted that phrase are anti-Semites, of course, and the intention may well be a perfectly sincere desire to profess their Christian faith in our increasingly anti-Christian culture. But that phrase has been adopted mainly by the followers of a young Trump supporter called Nick Fuentes, known on social media as the Groypers. Nick Fuentes claims to be a Christian, but he has very radical political views that are closer to Islamism and Nazism than to biblical Christianity. Fuentes’ political worldview is often referred to as ‘Christian nationalism’.
Just as the term “alt-right” caused confusion and confusion among Trump supporters and foes in 2016, so today the term Christian nationalism is stirring up similar confusion. Many Christian conservatives and Trump supporters may call themselves Christian nationalists, but they mean something quite different from what Nick Fuentes and his fans would mean by it. Whatever the original meaning of the term, the reason for this ambiguity also stems from the fact that in the liberal mainstream media almost any political activity sympathetic to Christian values and Christianity is often slandered as Christian nationalism or ‘Christian theocracy’. For example, if someone wants to bring back prayer in American schools, that too is Christian nationalism in the eyes of these left-wing journalists.
In the video above, a panelist on the left-wing MSNBC channel explains in a concerned tone how American Christian nationalists believe that our rights come from God, not from man or secular authority. The reporter in question had clearly not read the American Constitution where the founding fathers said they believed exactly the same thing. Thomas Jefferson wrote in the American Declaration of Independence :
We hold these truths to be self-evident, that all men are created equal, that they are endowed by their Creator with certain unalienable Rights, that among these are Life, Liberty and the pursuit of Happiness.–That to secure these rights, Governments are instituted among Men, deriving their just powers from the consent of the governed, –That whenever any Form of Government becomes destructive of these ends, it is the Right of the People to alter or to abolish it, and to institute new Government, laying its foundation on such principles and organizing its powers in such form, as to them shall seem most likely to effect their Safety and Happiness.
As Catholic Bishop Barron explains in the video above, the idea that our human rights do not come from God but from the people in power is a very dangerous idea, because unless those rights are based on what is considered the ultimate moral authority for both rulers and ruled, then governments can also take those rights away or redefine them if they are no longer considered in line with the changing times or their new values. For example, for the same reason, many governments now seek to justify the deprivation of the freedom of expression of certain groups of people, because the prevention of vague and subjective “hate speech” or equally vague “disinformation” is claimed to be more important than guaranteeing absolute freedom of expression for all groups of people.
So basically, if the government replaces God and those in power become that supreme moral authority, then they themselves need not submit to the authority of any higher authority, but can impose whatever arbitrary laws and regulations they wish to oppress the citizenry. The history of the 20th century should serve as a cautionary tale of the horrors to which such a political philosophy leads societies. Bishop Barron’s excellent response to the outrages of MSNBC and other left-wing journalists also helps us to make clear the question of what kind of Christian nationalism Christians should or should not support. After all, if Christian nationalism is what Nick Fuentes and his followers define it to be, then Christian nationalism is far from being true Christianity. Fuentes has said that he favours a society that would more closely resemble a Taliban-ruled Afghanistan than a liberal democracy .
Fuentes says he supports Trump’s “America First” policy, but often stirs up hatred against Jews and other minorities, making noise about the excessive influence of Jews and the American “Israel lobby”. He has questioned the mass extermination of six million Jews in the Holocaust and in July 2023 he incited his supporters like Hitler: “We are in a holy war and because we are ready to die in a holy war, we will make them [the Jews] to die in a holy war”. The crowd cheered enthusiastically after him. While Fuentes’ followers represent only a small fringe among American conservatives and Trump supporters, whose views have been condemned by many mainstream conservatives, Fuentes’ Groypers supporters are adept at infiltrating and influencing public debate, including by inciting hatred of Israel.
While the majority of Trump supporters are positive about Israel and Jews (Trump was, after all, perhaps the most pro-Israel president in American history) and anti-Semitism is now much more of a problem for Democrats and the left, many conservatives have also been divided recently over the Israel-Palestine conflict. This conflict came to a head when the influential conservative Daily Wire media outlet fired a black journalist named Candace Owens, who has taken a much more critical view of Israel in the Gaza war and interviewed Jewish Hamas sympathizers such as Norman Finkelstein. On one side of the controversy is the orthodox Jew Ben Shapiro, who is seen by the pro-Candace Owens camp as too pro-Israel, and some even accuse him of not being loyal enough to his own country’s interests (an age-old anti-Semitic accusation about Jews) and instead advocating an ‘Israel first’ policy. To exacerbate matters between them, there is also a “most famous rabbi in America” named Rabbi Shmuley, whose grotesque trolling of antisemites (or those whom he has branded such) have not been the best at bringing peace and mutual understanding to the situation (Rabbi Shmuley is accusing even those who are the allies of the Jews and Israel).
Nick Fuentes’s Groypers troll group has then used this confusion to control public opinion and manipulate those who know absolutely nothing about Fuentes and his world view. By whipping up hatred against conservative Ben Shapiro and the Daily Wire media outlet, the Groypers are trying to gain greater support and visibility for their ideas among mainstream conservatives. The “Christ is King” terminology is often used in this context to incite Jew-hatred, because they attach with it anti-Semitic slurs or political messages about how Jews like Shapiro are in their view at war with America’s Christian identity by appeasing the left, and the LGBTQ community, to accelerate America’s moral decline. Anti-Semites have been claiming for decades that Jews control the media and the porn industry and that there is a deliberate Jewish conspiracy to bring down the morals of Christian nations.
Jeremy Boering, managing editor of the Daily Wire, stated in his X-post that when the proclamation of the Kingship of Christ is used for such purposes, it is a form of saying the God’s name in vain, which the Bible warns us against.9 I agree, but people like Nick Fuentes not only say the the name of God in vain, but also misunderstand the Kingship of Christ. The kingship of Christ does not mean that Christians should raise Christ to kingship by force and violence. He does not expect us to create a religious theocracy like Iran where we force Christianity down the throats of the wicked and hang sinners and blasphemers on high gallows as a public deterrent to violators of God’s law.
There is no need to raise Christ as King, because He is already King – the King of kings! But His kingship is not of this world. Christians expect that He will one day reign concretely on earth and defeat His enemies at His second coming. The form of government of His millennial kingdom of peace we can only speculate on, but it will probably not be a theocratic tyranny if He is against the establishment of a theocracy even in this age. Christ’s kingship is not to be imposed on the earth from the top down either, but from the bottom up. This means that the values of Christianity and its power to change hearts must first spread to the wider culture before it can also begin to change political power structures, thrones, lordships and governments.
This development has already taken place in the history of Christianity so far. All the things that make our Western culture unique and superior to, say, Islamic societies, are the legacy of its Judaeo-Christian religion. Even the things that ‘Christian nationalists’ like Nick Fuentes despise, such as human equality, democracy, freedom of speech and religion, women’s rights, human rights, even the rights of sexual minorities, have been directly or indirectly influenced by the teachings of the Bible. This is demonstrated, for example, in the book Dominion by secular historian Tom Holland. This Judeo-Christian heritage of the West – true Christian nationalism – is thus threatened by two opposing ideological forces: at one extreme, far-rightists like Nick Fuentes, who do not hesitate to declare that their goals are very similar to those of Islamists seeking an Islamic theocracy.
At the other extreme are the secular woke fanatics who believe that the idea that human rights come from God is a dangerous idea. This latter group would not hesitate to set up a Marxist tyranny and drag Christians into gulags. I consider this latter group to be a much greater threat to the freedoms of the West, because it already controls the entire mainstream media, the public education system, and many national governing bodies or international organisations. I consider Fuentes’ vociferous trolls to be a threat only because they seek to divide the ranks of conservatives and stir up hatred at a time when all defenders of freedom should be pulling together against the threat posed by the radical far left, Islamists and globalists.
With those words, Blessed Easter to all dear readers!
Näin kristillisen kalenterin tärkeimpänä juhlanpyhänä sosiaalisessa mediassa alkoi saada suurta näkyvyyttä fraasi “Kristus on Kuningas”. Jopa islaminuskoa tunnustavat muslimitkin alkoivat käyttää sitä vaikka ei ihan siinä mielessä kuin moni kristitty toivoisi. Olen seurannut hieman aiheen ympärillä vellovaa kohua ja debattia ja se nostaa esiin tärkeitä näkökulmia siitä mitä Kristuksen kuninkuus todella merkitsee kristityille ja tälle maailmalle. Esimerkiksi muslimiksi kääntynyt Andrew Tate, joka on saanut suosiota etenkin woke-kulttuurin ylenkatsomien valkoisten nuorten miesten keskuudessa, postasi X:ssä: “Muslimina sydäntäni lämmittää nähdä, että kristittyjen julistukset nousevat uudelleen esiin. Kristus on kuningas. Rukoilen, että kristinusko saa takaisin voimansa ja suojelee yhteiskuntiaan Saatanan kannattajien harjoittamalta moraalin jatkuvalta ja läpitunkevalta murentamiselta. Jos hyväksytte kaiken, ette seiso minkään puolesta.”
Tämä postaus tiivistää hyvin Taten maailmankuvan ja hänen syynsä siihen miksi hän hylkäsi kristinuskon ja kääntyi islaminuskoon. Tate ei julista “Kristus on kuningas” siksi, että Jeesus Kristus olisi todella hänen sydämensä kuningas ja elämänsä Herra. Hän esittää sen eräänlaisena poliittisena mielenilmauksena sitä vastaan mitä hän pitää kristinuskon perusongelmana. Tate on sanonut usein, että hän haluaa uskoa voimakkaaseen miehiseen Jumalaan, jota meidän tulisi pelätä, ja ettei hän löydä sitä kristinuskosta – jota hän pitää pelkkänä vitsinä – koska läntiset kristilliset yhteiskunnat ovat muuttuneet niin heikoiksi ja feminiineiksi ja kristityt itse ovat menettämässä niissä yhä enemmän vaikutusvaltaansa ja sananvapauttaan.
Tästä syystä eräänlaista “maskuliinisuuden evankeliumia” julistava Andrew Tate näkee islaminuskon puoleensavetävämpänä uskontona. Se, että muslimimaissa homoseksuaalit, luopiot ja jumalanpilkkaajat, saavat kuolemantuomion, ei ole Tatelle peruste siihen miksi islaminusko olisi pahasta vaan päinvastoin juuri tuo puoli islaminuskossa vetää häntä puoleensa. Koska tällaisissa yhteiskunnissa pelätään Allahia paljon enemmän kuin kristillisissä yhteiskunnissa pelättäisiin Jumalaa. Taten mielestä kristinuskon “Jumala ei ole suurin” – mitä muslimien usein toistama arabiankielinen huudahdus Alluha Akbar tarkoittaa – koska Häntä ei pelätä samalla tavalla kuin muslimit pelkäävät Allahia.
Tässä on Taten ajattelun perusvirhe. Hän tarkastelee kristinuskon Jumalan voimaa ja suuruutta hyvin maallisesta ja lihallisesta perspektiivistä. Raamattu painottaa kaikkialla Jumalan rakkautta heikkoja, köyhiä ja ylenkatsottuja kohtaan, jotka tälle maailmalle eivät olleet yhtään mitään.1 Itse luomakunnan Luoja ja kaikkien luotujen Herra, “tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen”.2 Tallin seimessä makaava pieni Jeesus-lapsi tai ristillä avuttomana roikkuva ja verille ruhjottu juutalaisten kuningas, jonka kasvoille ihmiset sylkevät ja jonka kustannuksella he pilailevat, on osoituksena kristinuskon Jumalan ainutlaatuisuudesta. Alapuolisessa videossa katolinen piispa Barron tähdentää evankeliumin tarinan ironiaa ortodoksijuutalaiselle Ben Shapirolle.
Pilatukselle ja Jeesuksen ristiinnaulinneille roomalaisille sotilaille, Jeesuksen kuninkuus on pelkkä vitsi. Heillä hän edustaa juutalaisten narrikuningasta, ja ristiin naulitulla kyltillä he eivät tee pilaa vain Jeesuksen mutta samalla myös juutalaisten kustannuksella. Jeesuksen seuraajat kun uskoivat Hänen olevan tuo profeettojen ennustama juutalaisten Vapahtaja, joka vapauttaisi juutalaiset Rooman keisarin vallasta. Jeesuksen ristiin kreikaksi, latinaksi ja hepreaksi kirjoitettu teksti Jeesus nasaretilainen, juutalaisten kuningas, jota juutalaisten ylipapit protestoivat3, oli viestinä koko Juudeassa asuville juutalaisille: Näin käy jokaiselle, joka asettuu Rooman keisarin valtaa vastaan. Pilatus ei tosin löytänyt todisteita ylipappien valheellisille syytöksille, että Jeesus olisi yllyttänyt kansaa Rooman keisaria vastaan4, mutta ristiinnaulitsi Hänet siitä huolimatta pelätessään joutuvan keisarin epäsuosioon.5
Jeesuksen seuraajat joutuivat niin juutalaisten ylipappien kuin roomalaisten keisareiden vainottaviksi seuraavan 300 vuoden ajaksi. Heitä syötettiin leijonille, kansan pitäessä sitä suurena viihteenä, tai heidät pantiin valaisemaan kaupunkeja öisin palavina tulisoihtuina. Monet varhaisista kristityistä kokivat mitä hirvittävintä kidutusta ja vainoa Vapahtajansa nimen tähden, koska he pitivät Kristusta Kuninkaanaan Rooman keisarin sijasta. Alkukristityillä ei ollut mitään poliittista vaikutusvaltaa eikä Jeesus heitä sellaista edes pyytänyt etsimään sillä Kristuksen kuninkuus ei ole tästä maailmasta, kuten Hän sanoi Pilatukselle.6 Asiat muuttuivat vasta 300 -luvulla, kun keisari Konstantinus laillista kristinuskon ja antoi kristityille uskonnonvapauden.
Kristuksen kuninkuus ja kristillisen Jumalan suuruus ja voima näkyy juuri Hänen näennäisessä heikkoudessaan. Se näkyy siinä ironiassa, että Hän roikkuu verisenä ja häpäistynä Golgatan ristillä halveksittujen rikollisten rinnalla, vaikka Hänet olisi pitänyt kruunata Jerusalemissa hallitsemaan suurempaa ja loisteliaampaa kuningaskuntaa mitä Rooman keisari hallitsi. Mutta Jeesus ei tullut kukistamaan Rooman keisarikuntaa maallisilla aseilla. Hän tuli kukistamaan sen Hänen vallankumouksellisella rakkauden sanomallaan, joka muutti ihmisten sydämet ja teki maailmasta asteittain moraalisemman.
Ihmisten hallitseminen voimalla, väkivallalla ja pelolla, voi olla Andrew Taten kaltaisten jumalattomien silmissä osoitus Jumalan suuruudesta. Mutta asia on aivan toisin päin. Se, että yrität iskeä jumalanpelon “vääräuskoisiin” tappamalla Allahin nimessä heikkoja ja puolustuskyvyttömiä, on pelkkää pelkuruutta ja heikkoutta. Jumala sanoi Moosekselle: “Herra sotii teidän puolestanne, ja te olkaa hiljaa.”7 Kun Jeesus käski meitä kääntämään toisen posken, se ei tarkoita sitä että kristittyjen tulisi olla pelokkaita ja alistuvia eikä tapella koskaan vastaan. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että meidät on kutsuttu voittamaan vihollisemme Kristukselle rakkaudella eikä vihalla. Anteeksiannolla ja vääryyden sietämisellä koston, vihan ja väkivallan sijasta.
Tämä koskee lähinnä henkilökohtaista vuorovaikutustamme ihmisten kanssa. Kun se tulee poliittisiin ja militaristisiin päätöksiin pahan kukistamiseksi, niin siinä tapauksessa on järkevämpää seurata vaikkapa sitä esimerkkiä minkä Jumala asetti israelilaisille sen vihollisten voittamiseksi.
Ja kun Herra, sinun Jumalasi, antaa ne sinulle alttiiksi ja sinä voitat ne, niin vihi heidät tuhon omiksi; älä tee liittoa heidän kanssansa äläkä osoita heille armoa.8
Hänen käyttäytymisensä on myös kaukana kristillisestä moraalista. Tatea on syytetty naisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja ihmiskaupasta. Vaikka hän itse kieltää syytökset, monissa haastatteluissaan hän on kerskaillut varsin avoimesti siitä miten hän on rikastunut parittajana houkuttelemalla nuoria naisia tekemään pornografisia videoita kaupalliseen tarkoitukseen. Hänellä on myös tapana puhua naisista hyvin alentavaan sävyyn ja siksi ei ole yllättävää, että hän pitää islaminuskoa niin puoleensavetävänä uskontona. Miksi siis Taten kaltaiset pilkkaajat sanovat olevan mielissään siitä, että kristityt julistavat nyt rohkeammin omaa uskoaan ja Kristuksen kuninkuutta?
Kyseessä on itseasiassa hyvin häikäilemätön kampanja, jolla pyritään lietsomaan antisemitismiä ja assosioimaan Kristuksen kuninkuus juutalaisvihan välineeksi. Kaikki tuota fraasia postanneista kristityistä ei ole tietenkään antisemiittejä, ja tarkoitusperä voi olla täysin vilpitön halu tunnustaa kristillistä uskoaan yhä antikristillisemmäksi muuttuvassa kulttuurissamme. Mutta tuon fraasin ovat ottaneet käyttöönsä lähinnä Nick Fuentes nimisen nuoren Trumpin kannattajan seuraajat, jotka tunnetaan sosiaalisessa mediassa nimellä Groypers. Nick Fuentes väittää olevansa kristitty, mutta hänellä on hyvin radikaaleja poliittisia näkemyksiä, jotka ovat lähempänä islamismia ja natsismia kuin raamatullista kristillisyyttä. Fuentesin poliittista maailmankuvaa kutsutaan usein termillä “kristillinen nationalismi”.
Aivan kuin termi “alt-right” herätti vuonna 2016 epäselvyyttä ja sekaannusta Trumpin kannattajien sekä vihollisten keskuudessa, niin tänään termi kristillinen nationalismi lietsoo nyt samanlaista epäselvyyttä. Monet kristityt konservatiivit ja Trumpin kannattajat saattavat kutsua itseänsä kristityiksi nationalisteiksi, mutta he tarkoittavat sillä jotain aivan muuta mitä Nick Fuentes ja hänen faninsa sillä tarkoittaisi. Oli termin alkuperäinen merkitys sitten mikä tahansa, niin syy tähän epäselvyyteen johtuu myös siitä, että liberaalissa valtamediassa lähes mitä tahansa kristillisille arvoille ja kristinuskolle sympaattista poliittista toimintaa herjataan usein kristilliseksi nationalismiksi tai “kristilliseksi teokratiaksi”. Jos joku haluaa esim. palauttaa rukoilun Amerikan kouluihin, niin sekin on näiden vasemmistolaisten toimittajien mielestä kristillistä nationalismia.
Yläpuolisessa videossa vasemmistolaisen MSNBC kanavan panelisti kertoo huolestuneella äänensävyllä kuinka Amerikan kristityt nationalistit uskovat siihen, että oikeutemme ovat peräisin Jumalalta eikä ihmisiltä tai maallisilta auktoriteetilta. Kyseinen toimittaja ei ollut lukenut selvästikään Amerikan perustusasiakirjaa missä perustajaisät sanoivat uskovansa aivan samaan asiaan. Thomas Jefferson kirjoitti Amerikan itsenäisyysjulistuksessa:
Pidämme näitä totuuksia itsestään selvinä, että kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi, että Luoja on antanut heille tietyt luovuttamattomat oikeudet, että näihin kuuluvat elämä, vapaus ja onnellisuuden tavoittelu.– Että näiden oikeuksien turvaamiseksi, hallitukset ovat perustettu ihmisten keskuuteen, jotka saavat oikeutetut valtansa hallittujen suostumuksesta, Että aina kun jokin hallitusmuoto tulee näiden päämäärien vastaiseksi, kansalla on oikeus muuttaa tai lakkauttaa se ja perustaa uusi hallitus, joka perustaa sen sellaisille periaatteille ja järjestää sen valtuudet sellaisessa muodossa, joka heidän mielestään vaikuttaa todennäköisimmin heidän turvallisuuteensa ja onnellisuuteensa vaikuttavalta.
Kuten katolinen piispa Barron selittää yläpuolisessa videossa, ajatus siitä että ihmisoikeutemme eivät olisi peräisin Jumalalta vaan valtaapitäviltä ihmisiltä, on hyvin vaarallinen ajatus, koska ellei nuo oikeudet perustu johonkin, jota pidetään kaikkein suurimpana moraalisena auktoriteettina sekä hallitsijoille että hallituille, niin hallitukset voivat myös riistää nämä oikeudet tai ne voidaan uudelleen määritellä jos niiden ei katsota olevan enää linjassa muuttuvan ajan tai sen uusien arvoja kanssa. Esimerkiksi samasta syystä moni hallitus yrittää nyt oikeuttaa tiettyjen ihmisryhmien sananvapauden riiston, koska epämääräisen ja subjektiivisen vihapuheen tai yhtä epämääräisen “disinformaation” ehkäisyn väitetään olevan tärkeämpää kuin absoluuttisen sananvapauden takaaminen kaikille ihmisryhmille.
Eli periaatteessa, jos hallitus korvaa Jumalan ja valtaapitävistä tulee tuo ylin moraalinen auktoriteetti, niin silloin heidän itsensä ei tarvitse alistua minkään korkeamman auktoriteetin vallan alle, vaan he voivat asettaa mitä tahansa mielivaltaisia lakeja ja säädöksiä, joilla sortaa kansalaisia. 1900 -luvun historian tulisi olla varoittava esimerkki siitä mihin kauheuksiin tällainen poliittinen filosofia johtaa yhteiskunnat. Piispa Barronin erinomainen vastaus MSNBC:n ja muiden vasemmistolaisten toimittajien kauhisteluihin auttaa meitä tekemään myös selvyyttä siihen kysymykseen minkälaista kristillistä nationalismia kristittyjen tulisi kannattaa tai ei tulisi kannattaa. Jos kristillinen nationalismi on nimittäin sitä miksi Nick Fuentes ja hänen seuraajansa sen määrittää, niin sitten kristillinen nationalismi on kaukana todellisesta kristillisyydestä. Fuentes on sanonut, että hän kannattaa yhteiskuntaa, joka muistuttaisi enemmän Talibanin hallitsemaa Afganistania kuin liberaalia demokratiaa.
Fuentes sanoo kannattavansa Trumpin “Amerikka ensin” -politiikkaa, mutta lietsoo usein vihaa juutalaisia ja muita vähemmistöjä vastaan, pitäen melua juutalaisten liian suuresta vaikutusvallasta ja Amerikan “Israel-lobbysta”. Hän on kyseenalaistanut kuuden miljoonan juutalaisen joukkotuhon holokaustissa ja heinäkuussa 2023 hän kiihotti kannattajiaan kuin Hitler: “Olemme pyhässä sodassa ja koska olemme valmiita kuolemaan pyhässä sodassa, tulemme tappamaan heidät [juutalaiset] pyhässä sodassa”. Yleisö hurrasi innokkaasi perään. Vaikka Fuentesin seuraajat edustavat vain pientä marginaalia äärilaitaa Amerikan konservatiivien ja Trumpin tukijoiden keskuudessa, jonka näkemykset monet valtavirran konservatiivit ovat tuominneet, niin Fuentesin Groypers-kannattajat ovat taitavia soluttautumaan ja vaikuttamaan julkiseen keskusteluun mm. Israel-vihaa lietsomalla.
Vaikka Trumpin kannattajien enemmistö suhtautuu Israeliin ja juutalaisiin myönteisesti (Trump oli kuitenkin Amerikan historian ehkä Israel-myönteisin presidentti) ja antisemitismi on nyt paljon enemmän demokraattien ja vasemmiston ongelmana, niin monet konservatiivit ovat jakautuneet viimeaikoina myös Israel-Palestiina konfliktin johdosta. Tämä konflikti kärjistyi juuri siihen kun vaikutusvaltainen konservatiivinen Daily Wire mediayhtiö erotti Candace Owens nimisen mustan toimittajan, joka on ottanut paljon kriittisemmän näkökannan Israelia kohtaan Gazan sodassa ja haastatellut mm. Norman Finkelsteinin kaltaista juutalaista Hamas-sympatisoijaa. Yhdellä puolen kiistaa on ortodoksijuutalainen Ben Shapiro, jonka Candace Owensia kannattava leiri näkee liian Israel-myönteisenä ja osa jopa syyttää häntä siitä, ettei hän olisi tarpeeksi lojaali oman maansa intressejä kohtaan (ikivanha antisemiittinen syytös juutalaisista) ja ajaa sen sijaan “Israel ensin” politiikkaa. Heidän väliinsä asioita kärjistämään on tullut myös rabbi Shmuley niminen “Amerikan kuuluisin rabbi”, jonka antisemiittien irvokkaat trollausvideot eivät ole olleet ihan parhaita tuomaan tilanteeseen suurempaa yhteisymmärrystä.
Nick Fuentesin Groypers trolliryhmä on sitten hyödyntänyt tätä sekasortoa julkisen mielipiteen ohjaamiseksi ja niiden manipuloimiseksi, jotka eivät tiedä yhtään mitään Fuentesista ja hänen maailmankuvastaan. Lietsomalla vihaa konservatiiveja Ben Shapiroa ja Daily Wire mediaytiötä vastaan, Groypersit yrittävät saada ajatuksillensa suurempaa kannatusta ja näkyvyyttä valtavirran konservatiivien keskuudessa. “Kristus on kuningas” termistöä käytetään tässä yhteydessä usein juutalaisvihan lietsomiseksi, koska sen mukaan liitetään antisemiittisiä herjauksia tai poliittisia viestejä siitä kuinka Shapiron kaltaiset juutalaiset olisivat mukamas sodassa Amerikan kristillistä identiteettiä vastaan ja myötäilemässä vasemmistoa, ja LGBTQ-yhteisöä Amerikan moraalisen rappion kiihdyttämiseksi. Antisemiitit ovat väittäneet vuosikymmeniä kuinka juutalaiset hallitsevat mediaa ja pornoteollisuutta ja että takana olisi juutalaisten tarkoituksenmukainen salaliitto kristillisten kansojen moraalin alasajamiseksi.
Daily Wiren toimitusjohtaja Jeremy Boering totesi X-postauksessaan, että kun Kristuksen kuninkuuden julistamista käytetään tällaisiin tarkoitusperiin, niin kyse on eräänlaisesta Jumalan nimen turhaan lausumisesta, josta Raamattu varoittaa meitä.9 Olen samaa mieltä, mutta Nick Fuentesin kaltaiset henkilöt eivät vain lausu Jumalansa nimeä turhaan, vaan ymmärtävät Kristuksen kuninkuuden myös täysin väärällä tavalla. Kristuksen kuninkuus ei tarkoita sitä, että kristittyjen tulisi nostaa Kristus kuninkaaksi voimalla ja väkivallalla. Hän ei odota meidän luovan Iranin kaltaista uskonnollista teokratiaa missä pakotamme kristinuskon jumalattomien kurkuista alas ja hirtämme syntiset ja jumalanpilkkaajat korkeisiin hirsipuihin julkiseksi pelotteeksi Jumalan lain rikkojille.
Kristusta ei tarvitse nostaa kuninkaaksi, koska Hän on jo kuningas – kuningasten kuningas! Mutta Hänen kuninkuutensa ei ole tästä maailmasta. Kristityt odottavat Hänen hallitsevan kerran myös konkreettisesti maanpäällä ja kukistavan vihollisensa Hänen toisessa tulemuksessaan. Hänen tuhatvuotisen rauhanvaltakuntansa hallintomuodolla voimme vain spekuloida, mutta todennäköisesti se ei ole mikään teokraattinen tyrannia, jos Hän on kerran teokratian perustamista vastaan myös tässä ajassa. Kristuksen kuninkuutta ei tule pakottaa maanpäälle myöskään ylhäältä alaspäin vaan alhaalta ylöspäin. Tämä tarkoittaa sitä, että kristinuskon arvojen ja sen sydämiä muuttavan voiman tulee levitä ensin laajempaan kulttuuriin ennen kuin se voi alkaa muuttaa myös poliittisia valtarakenteita, valtaistuimia, herrauksia ja hallituksia.
Tämä kehitys on jo tapahtunut kristikunnan tähän astisessa historiassa. Kaikki ne asiat, jotka tekevät läntisestä kulttuuristamme ainutlaatuisen ja paremman kuin vaikkapa islamilaisista yhteiskunnista, ovat sen juutalaiskristillisen uskonnon perintöä. Myös ne asiat, joita Nick Fuentesin kaltaiset “kristityt nationalistit” halveksivat, kuten ihmisten yhdenvertaisuus, demokratia, sanan- ja uskonnonvapaus, naisten oikeudet, ihmisoikeudet, jopa seksuaalivähemmistöjen oikeudet, ovat syntyneet suoraan Raamatun oppien vaikutuksesta. Tämä osoitetaan mm. sekulaarin historoitsija Tom Hollandin kirjassa Dominíon. Tämän lännen juutalaiskristillisen perinnön – todellisen kristillisen nationalismin – uhkana on siis kaksi vastakkaista ideologista voimaa: Yhdessä ääripäässä Nick Fuentesin kaltaiset äärioikeistolaiset, jotka eivät epäröi julistaa että heidän päämääränsä ovat hyvin samankaltaisia islamilaiseen teokratiaan pyrkivien islamistien kanssa.
Toisessa ääripäässä on taas sekulaarit woke-fanaatikot, joiden mukaan ajatus siitä, että ihmisoikeudet ovat peräisin Jumalalta, olisi vaarallinen ajatus. Tämä jälkimmäinen ryhmä ei epäröisi perustaa marxilaista tyranniaa ja raahata kristittyjä gulageihin. Pidän tätä jälkimmäistä ryhmää paljon suurempana uhkana lännen vapauksille, koska sen vallassa on jo koko valtamedia, julkinen koululaitos, ja monet kansalliset hallintoelimet tai kansainväliset järjestöt. Fuentesin äänekkäitä trolleja pidän uhkana vain siksi, että he pyrkivät hajottamaan konservatiivien rivejä ja lietsomaan vihaa aikana kun kaikkien vapauden puolustajien tulisi vetää yhtä köyttä radikaalin äärivasemmiston, islamistien ja globalistien muodostamaa uhkaa vastaan.
Näillä sanoilla siunattua pääsiäistä kaikille rakkaille lukijoille!
Just as present-day Israel is accused of committing genocide against the Palestinians, so too ancient Israel of the Biblical era has been alleged to have committed genocide against the people of Canaan, in the ancient Palestine.1 However, both claims are inaccurate. Regarding the former accusation, I recommend watching a superb interview by Douglas Murray on a South African TV channel and Ollie Anisfeld’s comments regarding the interview. The latter claim has been primarily justified by texts found in the Bible where God commanded ancient Israel to annihilate seven Canaanite nations, including women, children, and even livestock, as a judgment for their centuries-long sins. For Christians, these are often the most difficult passages in the Bible, as they are highlighted by new atheists as examples of the immorality of the God of the Old Testament. However, this is partly based on a misunderstanding of both the nature of God and the texts of the Bible and ancient rhetoric.
The book of Numbers tells how God incited Moses to attack the Midianites. His army made short work of slaying all the men, and they burned all the Midianite cities, but they didn’t kill the women and children. This merciful restraint by his soldiers infuriated Moses, and he gave orders that all the boy children should be killed, and all the women who were not virgins. “But all the women children, that have not known a man by lying with him, keep alive for yourselves” (Numbers 31: 18). No, Moses was not a great role model for modern moralists.
The invasion of the Promised Land in general, is morally indistinguishable from Hitler’s invasion of Poland, or Saddam Hussein’s massacres of the Kurds and the Marsh Arabs.
The destruction orders of the Old Testament sound morally very questionable at first glance:
So we captured all his cities at that time and utterly destroyed the men, women, and children of every city. We left no survivor.2
We utterly destroyed them, as we did to Sihon king of Heshbon, utterly destroying the men, women, and children of every city.3
Everything the Bible says the Israelites did does not mean that they always acted according to God’s will (most of the time they just broke God’s commands), but these orders to destroy the Canaanite nations were precisely God’s own commands. For example, the prophet Samuel told King Saul: “The Lord sent me to anoint you as king over His people, over Israel; now therefore, listen to the words of the Lord. This is what the Lord of armies says: ‘I will punish Amalek for what he did to Israel, in that he obstructed him on the way while he was coming up from Egypt. Now go and strike Amalek and completely destroy everything that he has, and do not spare him; but put to death both man and woman, child and infant, ox and sheep, camel and donkey.’4Such a command would meet the criteria of genocide in modern terminology.
However, there are a few crucial points to bear in mind when making such criticisms. The command to kill women and children is only problematic because God gives that task to the Israelites. After all, the same God killed the entire human race in the Flood, with the exception of Noah and his family. The same God also killed the people of Sodom and Gomorrah, including their women and children. The sixth commandment “thou shalt not kill” does not apply to the Lawgiver Himself, who is the giver of all life. 1 Samuel 2:6 says: “The Lord puts to death and makes alive; He brings down to Sheol and brings up.” This applies to every mortal person:“Then the Lord said, ‘My Spirit will not remain with man forever, because he is also flesh; nevertheless his days shall be 120 years.'”5
Humans are before God as clay in the hands of the potter.6 To use a more modern analogy: if a human creates an AI program or a humanoid robot that starts to behave in a way that violates our moral standards, then of course the human has the right to destroy this flawed creation. A father or mother, on the other hand, has no right to kill their child because neither of them is the creator of that child. Rights therefore belong to Him alone, who braided that child together in his/her mother’s womb.7 For this same reason, man has not been given permission to terminate a pregnancy, but God alone should have the right to decide the birth and death of every child. In this light, the destruction of the Canaanite nations would not be so problematic if God Himself had destroyed them in the same way that He destroyed the inhabitants of Sodom and Gomorrah through the forces of nature.
In the covenant of Moses, humans were, however, for the first time given divine authorization to carry out the death penalty on those who broke God’s law. The leaders of ancient Israel thus acted as God’s earthly representatives, and they were given the authority to act as instruments of God’s judgments against sinners. But ultimately, God himself judged his people by sending the nations to destroy their land when they had forsaken Moses’ commandments and turned to serve foreign gods. Such divine authorization for the killing of lawbreakers is no longer present in the New Covenant, because Jesus Christ came to fulfill the law and the prophets and to abolish the Jewish religious tribunal, the Sanhedrin, which had become an instrument of tyranny and lawlessness. Jesus Christ lamented upon his arrival in Jerusalem:
Jerusalem, Jerusalem, who kills the prophets and stones those who have been sent to her! How often I wanted to gather your children together, the way a hen gathers her chicks under her wings, and you were unwilling.8
Moloch’s demonic human sacrifice rites
According to the Bible, God judged the Canaanite nations for their wickedness because they not only practiced all kinds of sexual immorality, such as incest, homosexuality and bestiality, but also sacrificed their own children to the Canaanite idol Moloch.9 The ancient world historian John Day has said:
We have independent evidence that child sacrifice was practiced in the Canaanite (Carthaginian and Phoenician) world10 from many classical sources, Punic inscriptions and archaeological evidence, as well as Egyptian depictions of the ritual occurring in Syria-Palestine, and from a recently discovered Phoenician inscription in Turkey. There is therefore no reason to doubt the biblical testimony to Canaanite child sacrifice.
In these pagan rites, sexual immorality was practiced as a kind of sacrament to demonic idols, and children born from sexual acts were sacrificed to the gods by being put alive in a fiery horn or split in two as shown in the video below by archaeologist Joel Kramer. The children sacrificed were usually either babies or infants under the age of ten.
The sacrifice of children is confirmed not only in the Bible but also in other ancient sources, which provide further context to the purpose and details of the rite, which horrified even the ancient Greeks, who were not exactly humanists. I quote below some historical documentation:
With us, for instance, human sacrifice is not legal, but unholy, whereas the Carthaginians perform it as a thing they account holy and legal, and that too when some of them sacrifice even their own sons to Cronos, as I daresay you yourself have heard. – Plato, Minos 315, 300s BC.
For from ancient times the barbarians have had a custom of sacrificing human beings to Kronos.” – Sophocles, 400s BC.
“The Phoenicians too, in great disasters whether of wars or droughts, or plagues, used to sacrifice one of their dearest, dedicating him to Kronos. And the ‘Phoenician History,’ which Sanchuniathon wrote in Phoenician and which Philo of Byblos translated into Greek in eight books, is full of such sacrifices.” -Porphyry, 200s AD
And Kleitarchos says the Phoenicians, and above all the Carthaginians, venerating Kronos, whenever they were eager for a great thing to succeed, made a vow by one of their children. If they would receive the desired things, they would sacrifice it to the god. A bronze Kronos, having been erected by them, stretched out upturned hands over a bronze oven to burn the child. The flame of the burning child reached its body until, the limbs having shriveled up and the smiling mouth appearing to be almost laughing, it would slip into the oven. Therefore the grin is called “sardonic laughter,” since they die laughing. – Kleitarchos, 300s BC.
What madness! with full knowledge and understanding they themselves offered up their own children, and those who had no children would buy little ones from poor people and cut their throats as if they were so many lambs or young birds; meanwhile the mother stood by without a tear or moan; but should she utter a single moan or let fall a single tear, she had to forfeit the money, and her child was sacrificed nevertheless; and the whole area before the statue was filled with a loud noise of flutes and drums so that the cries of wailing should not reach the ears of the people. – Plutarch, 100s AD.
This sick ritual continued in the ancient Middle East and Africa for about 1400 years after God commanded Joshua to destroy the Canaanite nations that practiced this ritual. The rite was so repugnant that even the notoriously cruel Roman emperors ordered the priests who practiced it to be crucified, as the church father Tertullianus tells that Tiberius, who reigned during Jesus’ time, did.
In Africa infants used to be sacrificed to Saturn, and quite openly, down to the proconsulate of Tiberius, who took the priests themselves and on the very trees of their temple, under whose shadow their crimes had been committed, hung them alive like votive offerings on crosses; and the soldiers of my own country are witnesses to it, who served that proconsul in that very task. Yes, and to this day that holy crime persists in secret. – Apology 9.2-3
Even the kings of Israel and Judah began to practice this same demonic rite11, which was one of the reasons why God judged His people and delivered them into the hands of the Assyrian and eventually Babylonian kings. God could not be a just and good God if He allowed people to practice such evil and cruelty without intervention and judgment. If the Roman emperors, already known for their ruthlessness, pitied the little children who were victims of this crime, how much more would a holy and righteous God pity them.
Devil’s advocate
However, the devil’s advocate might point out the contradiction of God’s morality at this point. If shedding the blood of innocent children was such an abominable and reprehensible crime to God, which it is, why did He Himself command the shedding of the blood of the Canaanite children. I wrote earlier that as the giver of life, God also has the right to take a person’s life, regardless of age or gender. But one could also look at it from the point of view that the greatest injustice at that point is not so much against the Canaanite children (who went to heaven when they died), but against the Israelite soldiers. Theologian Randal Rauser writes:
Christians have often treated the Old Testament like [historian Samual Eliot] Morison treated Columbus. That is, they acknowledge the violent acts of Yahweh and the Israelites, but they do so with “a certain infectious calm,” as if the stories did not offend our deepest moral sensibilities. Not surprisingly, such behavior from “family values” Christians strikes the new atheists as positively perverse, and they have not shied away from making their incredulity known…
Whatever one thinks of the new atheists, surely they have a point: how does one explain these horrors. When they are not busy defending moral atrocities in the Old Testament, virtually every Christian will express an unqualified and absolute condemnation of horrors like the vicious execution of children in war. Canaanite children would still scream, beg for mercy, cry, and bleed just like Israelite children… Imagine the psychological agony of an Israelite soldier divinely commanded to hack up a Canaanite toddler one day only to bounce his Israelite toddler on his knee the next.
However, the same psychological pain could be said to be suffered by the current Israeli soldiers when Hamas brainwashes Palestinian children to hate Jews and sends them as human shields or incites them to kill Israeli civilians. A soldier whose duty it is to defend the lives of innocent civilians or to protect his own life is faced with the difficult and traumatic decision of ending the life of an innocent child.
What would you do in a situation where you have to eliminate a terrorist who is slaughtering civilians of your people, who takes his own child as a human shield and fires bullets behind him to kill first you and then the innocent Israeli children behind you? In an attempt to protect the lives of the innocent, you have no choice but to eliminate that Palestinian child, even if he cannot be held responsible for the crimes of his fathers. Such traumatic decisions are forced on IDF soldiers every day in their war against Hamas. However, in this case, the blood of an innocent child is not in the hands of an Israeli soldier, but in the hands of the terrorist who used him as a human shield.
The situation of the ancient Israelite soldiers was probably very similar to that of today. If we read the Old Testament out of its historical context and ignore the bigger picture, some people may get the impression that the Israelite hit squad went from village to village, mercilessly slaughtering the defenceless Canaanite men, women and children who begged for mercy and who wanted only to live in peace in their own land, which the Israelites came to plunder under Joshua’s leadership. But this is not the picture the Bible gives us.
First, the Israelites could not just march into Canaanite villages, because these nations were much stronger and more numerous than the Israelites were.12 Therefore, the Israelites feared these nations more than they feared the Israelites. The cities of these nations were heavily fortified, and some of them were also inhabited by giants, by whose side the Israelites felt like locusts.13 For this reason the people murmured against Moses, saying: “We are not able to go up against the people, because they are too strong for us.”.14 Systematic genocide can usually be carried out by a stronger party against a weaker party, not by a weaker party against a stronger party. The biblical story of David and Goliath is also appropriate to describe the position of Israel as a whole against its more powerful enemies, which it defeated with the help of its God.
Agression or Defensive War?
Another important and often overlooked aspect is that Israel did not go to unprovoked war against these peoples. The Israelites did not knock on the doors of the walls of the enemy nations who were living in peace, tell the guards that God had commanded the destruction of all the inhabitants of the city, down to the children and women, and then begin their indiscriminate slaughter. Genesis tells us that the Amalekites tried to destroy the Israelites before any of the Israelites tried to destroy them:
Then Amalek came and fought against Israel at Rephidim. So Moses said to Joshua, “Choose men for us and go out, fight against Amalek. Tomorrow I will station myself on the top of the hill with the staff of God in my hand.” 15
Rephidim is located on the Sinai Peninsula, so the Amalekites came from the Levant to oppose the Israelites who had escaped from slavery in Egypt in an attempt to destroy them. Thus, the Israelites fought against them in a legitimate defensive war for the existence of their own people. The context indicates that the Israelites were very weary and thirsty after wandering for 40 years in the Sinai desert. For this reason, the Bible recounts that God also judged the Amalekites for their ruthlessness in fighting against an oppressed people who had suffered first in Egyptian slavery and then for 40 years in the desert.
Remember what Amalek did to you on the way when you came out of Egypt, how he confronted you on the way and attacked among you all the stragglers at your rear when you were tired and weary; and he did not fear God.16
This is what the Lord of armies says: ‘I will punish Amalek for what he did to Israel, in that he obstructed him on the way while he was coming up from Egypt… And Saul came to the city of Amalek and set an ambush in the wadi. But Saul said to the Kenites, “Go, get away, go down from among the Amalekites, so that I do not destroy you along with them; for you showed kindness to all the sons of Israel when they went up from Egypt.” So the Kenites got away from among the Amalekites. Then Saul defeated the Amalekites, from Havilah going toward Shur, which is east of Egypt.17
Notice how God showed mercy to the Kenites among the Amalekites for their compassion. In the case of the destruction of the inhabitants of Jericho, God also showed mercy to a woman named Rahab and her family, even though she was a prostitute, because she had been kind to the Israelites.18 The situation of ancient Israel has been somewhat similar to the years 1945-48, when the Jews who had survived centuries of persecution and the Holocaust returned to their ancestral land in despair and exhaustion. Despite this, many gentile nations turned their backs on them and did not want to receive them.
Also, the Arabs of Palestine, under the leadership of Grand Mufti Amin al-Hussein, allied with the Nazis and fought against the escaped Jews to prevent them from establishing a Jewish state in British-controlled Palestine. Similarly, the ancient peoples of Canaan fought against the Hebrews who had escaped from slavery in Egypt to prevent them from settling in the land that God had given to their ancestors Abraham, Isaac, and Jacob. In the case of the other Canaanite peoples and their kings, they too started a war against the Hebrews who had fled from the Pharaoh of Egypt, and not the other way around.19
Moses, a warmonger or a diplomat?
The book of Numbers specifically mentions that the Israelites came against these enemy nations “waving the white flag” in a spirit of peace.
Then Israel sent messengers to Sihon, king of the Amorites, saying, “Let me pass through your land. We will not turn off into field or vineyard; we will not drink water from wells. We will go by the king’s road until we have passed through your border.” But Sihon would not permit Israel to pass through his border. Instead, Sihon gathered all his people and went out against Israel in the wilderness, and came to Jahaz and fought against Israel. Then Israel struck him with the edge of the sword, and took possession of his land from the Arnon to the Jabbok, as far as the sons of Ammon; for the border of the sons of Ammon was Jazer. Israel took all these cities, and Israel lived in all the cities of the Amorites, in Heshbon and in all her villages. For Heshbon was the city of Sihon, king of the Amorites, who had fought against the former king of Moab and had taken all his land out of his hand, as far as the Arnon.
The book of Deuteronomy tells the same thing:
So I sent messengers from the wilderness of Kedemoth to Sihon king of Heshbon with words of peace, saying, ‘Let me pass through your land; I will travel only on the road. I will not turn aside to the right or to the left. You will sell me food for money so that I may eat, and give me water for money so that I may drink, only let me pass through on foot,just as the sons of Esau who live in Seir and the Moabites who live in Ar did for me, until I cross over the Jordan into the land that the Lord our God is giving us.’ But Sihon king of Heshbon was not willing for us to pass through his land; for the Lord your God hardened his spirit and made his heart obstinate, in order to hand him over to you, as he is today. And the Lord said to me, ‘See, I have begun to turn Sihon and his land over to you. Begin taking possession, so that you may possess his land.’20
This gives the reader an entirely different impression than Richard Dawkins’ assertion: “Invasion of the promised land is morally indistinguishable from Hitler’s invasion of Poland or Saddam Hussein’s mass murders of Kurds and Marsh Arabs.” The Hebrews did not request permission from the Amorite king to plunder their homes, property, livestock, or wives, nor did they ask for permission to kill their civilian population. Such a request would also have been contradictory to Moses’ 8th and 10th commandments: “You shall not steal. You shall not covet your neighbor’s house; you shall not covet your neighbor’s wife, or his male slave, or his female slave, or his ox, or his donkey, or anything that belongs to your neighbor.”21 The Israelites would have quickly noticed Moses’ hypocrisy and double standards if he had started demanding the plunder of enemy nations’ possessions. Someone might argue that by “neighbor,” Moses meant only the fellow Israelites and not members of nations. However, this is not true, because Moses urged the Israelites to love the foreign residents in the land just as much as their own people:
When a stranger resides with you in your land, you shall not do him wrong. The stranger who resides with you shall be to you as the native among you, and you shall love him as yourself, for you were strangers in the land of Egypt; I am the Lord your God.22
Would the Nazis have said the same about the non-Germans or the Jews living in their country if ancient Israel was morally indistinguishable from Nazi Germany? The essential point here is that the God’s order to annihilate these enemy nations came only after they had first turned their backs on the peaceful intentions of the Hebrews and tried to destroy them instead of agreeing to live with them in harmony and peace. The Bible tells of God Himself hardening the heart of the Amorite king so that He could judge these nations for their centuries of continued evil. The 15th chapter of the Book of Genesis tells of God giving these nations 400 years to repent before their judgment.”23
God also forbade the Israelites to war against those nations whose territories He had not even given them “a footprint” as their inheritance, i.e., the plundering of foreign lands (imperialism), which gentile nations have done throughout history, was not allowed for Israel.24
Israel, a victim or an oppressor?
The incitement to genocide did not come so much from the Israelis as from their enemies. This is clear from the prophecy of Psalm 83, whose description fits equally well with the ancient as with the current situation in the Middle East:
God, do not remain quiet; Do not be silent and, God, do not be still. For behold, Your enemies make an uproar, And those who hate You have exalted themselves. They make shrewd plans against Your people, And conspire together against Your treasured ones. They have said, “Come, and let’s wipe them out as a nation, So that the name of Israel will no longer be remembered.” For they have conspired together with one mind; They make a covenant against You: The tents of Edom and the Ishmaelites, Moab and the Hagrites; Gebal, Ammon, and Amalek, Philistia with the inhabitants of Tyre; Assyria also has joined them; They have become a help to the children of Lot. Selah Deal with them as with Midian,
Israel did not either oppress the Canaanite peoples, but the Canaanite nations oppressed Israel.
And when the Lord raised up judges for them, the Lord was with the judge and saved them from the hand of their enemies all the days of the judge; for the Lord was moved to pity by their groaning because of those who tormented and oppressed them.25
Now Samuel called the people together to the Lord at Mizpah; and he said to the sons of Israel, “This is what the Lord, the God of Israel says: ‘I brought Israel up from Egypt, and I rescued you from the hand of the Egyptians and from the power of all the kingdoms that were oppressing you.” 26
The Devil’s Advocate again points out at this point that history is written by the victors and we do not have the historical sources of the Canaanites themselves to prove whether they oppressed Israel or vice versa. Perhaps so, but since the entire genocide narrative is derived solely from the Bible, it is also completely legitimate to quote other texts from the Bible as a counterbalance to this narrative. According to the Book of Judges, these Canaanite nations were a thorn in the flesh of Israel even after Joshua’s conquest wars and attempted to commit genocide against the Hebrew people by starving them.
The power of Midian prevailed against Israel. Because of Midian the sons of Israel made for themselves the dens which were in the mountains and the caves and the strongholds. For whenever Israel had sown, the Midianites would come up with the Amalekites and the people of the east and march against them. So they would camp against them and destroy the produce of the earth as far as Gaza, and leave no sustenance in Israel, nor a sheep, ox, or donkey. For they would come up with their livestock and their tents, they would come in like locusts in number, and both they and their camels were innumerable; and they came into the land to ruin it. So Israel was brought very low because of Midian, and the sons of Israel cried out to the Lord. Now it came about, when the sons of Israel cried out to the Lord on account of Midian.27
At this point, it must be asked why New Atheists only condemn the “genocide” of the Canaanites, but not the clear attempts at genocide by the Midianites and the Amalekites. The actions of the Canaanites would at least be defined as a war crime under current international law:
Under the Rome Statute of the International Criminal Court (ICC),“intentionally using starvation of civilians as a method of warfare by depriving them of objects indispensable to their survival, including wilfully impeding relief supplies as provided for under the Geneva Conventions”, is a war crime… There is no doubt that denial of food or lack of access to food for persons covered by the article would run contrary to the demand for humane treatment; the prohibition of starvation of civilians as a method of warfare, and of the destruction of objects indispensable to the survival of the civilian population — including foodstuffs, is a specific expression of the principle of humane treatment. The practice of States and international bodies very widely supports those prohibitions, regardless of the type of conflict involved, and it may consequently be argued that these rules constitute customary international law and their violation a war crime.28
Ancient “Trumpian” hyperbole
Richard Dawkins quoted from Numbers 31, the story of how Moses ordered all the Midianite men, male children and women who had married a man to be killed, and the people of Israel did as Moses had commanded them. However, according to Judges 6, “the power of Midian prevailed against Israel”, and the Israelites were forced to hide from them in caves and caverns, even though these events took place decades or centuries later. So how were the Midianites still alive if Moses had already killed them? We find the same curiosity with the Amalekites. Samuel the prophet said to King Saul, “Now go and strike Amalek and completely destroy everything that he has, and do not spare him; but put to death both man and woman, child and infant, ox and sheep, camel and donkey.” 29 A few verses later it says, “Then Saul defeated the Amalekites, from Havilah going toward Shur, which is east of Egypt. He captured Agag the king of the Amalekites alive, and completely destroyed all the people with the edge of the sword.”
Samuel rebuked Saul for not obeying God’s commandment and leaving Agag, king of Amalek, alive, and sparing “the best sheep, the fattest cattle, the lambs, everything of value”. However, the passage emphasizes that Saul brought destruction upon the Amalekite people as the prophet had commanded him to do so. How then is it possible that the Amalekites are still alive at the time of King David? Chapter 30 of 1 Samuel tells us that the Amalekites raided the south and Ziklag, burned the city with fire, and took the wives, sons, and daughters of the Israelites hostage, all of whom David eventually managed to rescue. However, just a few chapters earlier it was reported, “Now David and his men went up and attacked… the Amalekites; for they were the inhabitants of the land from ancient times, as you come to Shur even as far as the land of Egypt. David attacked the land and did not leave a man or a woman alive.”
If no man, woman, or child was left alive among the Amalekites by the hands of King Saul or David, how could they then be a torment to the Israelites again in chapter 30? And about 300 years later, in the days of King Hezekiah, the Israelites were killing again last survivors from the nation the Amalekites.30 Persistent bastards when they just don’t die all at once. In light of these examples, it is clear that the commands to destroy nations in the Old Testament are a kind of hyperbole, exaggerated rhetoric, for which Donald Trump is famous, and which was a common way in the ancient world to describe the complete military defeat of an enemy nation. Therefore, it cannot in any way be compared to genocide or systematic ethnic cleansing as it is understood in the context of 20th century events.
Similar rhetoric can be found in the writings of Israel’s enemies, such as the Egyptian Merneptah Stele, the world’s oldest non-biblical writing mentioning the existence of Israel. This hieroglyphic stone tablet from the time of Pharaoh Merneptah in the 13th century BCE boasts: “Israel is laid waste and his seed is no more.” This Egyptian writing is dated to the time of the judges, between Joshua’s conquests and the reign of King Saul and David. It also confirms the biblical description of ancient Israel as a nation oppressed and despised by its more powerful neighboring peoples, whom the enemies of Israel were constantly seeking to destroy. Canaanite nations, such as the Midianites and Amalekites, may have acted as vassals to the Egyptian pharaohs in the destruction of Israel, as the events of the Exodus must have left a lasting mark on the relationship between Israel and Egypt.
If the Amalekites were once the victims of systematic ethnic cleansing by the Israelites, how did they manage to always reassemble their armies to torment the Hebrews? Why didn’t they seek refuge among Israel’s enemies if the Israelites then slaughtered them without mercy? The Bible confirms in many places that such systematic mass destruction of nations has never occurred in ancient Israeli history. The Canaanite nations perished gradually as a result of centuries-long wars, and some of their inhabitants fled to surrounding areas.31 Below are a couple of examples of this.
If you say in your heart, ‘These nations are greater than I; how can I dispossess them?’ you are not to be afraid of them; you shall remember well what the Lord your God did to Pharaoh and to all Egypt:the great trials which your eyes saw and the signs and the wonders, and the mighty hand and the outstretched arm by which the Lord your God brought you out. The Lord your God will do the same to all the peoples of whom you are afraid.Indeed, the Lord your God will send the hornet against them, until those who are left and hide themselves from you perish. You are not to be terrified of them, because the Lord your God is in your midst, a great and awesome God. And the Lord your God will drive away these nations from you little by little; you will not be able to put an end to them quickly, otherwise the wild animals would become too numerous for you. But the Lord your God will turn them over to you, and will throw them into great confusion until they are destroyed. And He will hand over their kings to you, so that you will eliminate their name from under heaven; no one will be able to stand against you until you have destroyed them.32
So the anger of the Lord burned against Israel, and He said, “Because this nation has violated My covenant which I commanded their fathers, and has not listened to My voice, I in turn will no longer drive out from them any of the nations which Joshua left when he died, in order to test Israel by them, whether they will keep the way of the Lord to walk in it as their fathers did, or not.” So the Lord allowed those nations to remain, not driving them out quickly; and He did not hand them over to Joshua. Now these are the nations that the Lord left, to test Israel by them (that is, all the Israelites who had not experienced any of the wars of Canaan; only in order that the generations of the sons of Israel might be taught war, those who had not experienced it previously)… They were left to test Israel by them, to find out if they would obey the commandments of the Lord, which He had commanded their fathers through Moses. The sons of Israel lived among the Canaanites, the Hittites, the Amorites, the Perizzites, the Hivites, and the Jebusites;
Conclusion
From the aforementioned examples, one can see how new atheists like Richard Dawkins distort the biblical description of ancient Israel’s wars against its enemies. In order for the analogy to Hitler’s occupation of Poland and the Holocaust to be justified, the Israelites would have had to attack weaker nations without provocation, systematically slaughter entire nations in a short period, and plunder their land and property. If this were indeed the case, then the morality of the God of the Old Testament would indeed be justifiably questionable. However, a more extensive analysis shows that Israel itself was oppressed and militarily weak, yet with God’s help, managed to destroy more powerful nations over the course of approximately 500 years of war.
Instead of Israel trying to annihilate its neighboring nations, its neighbors sought to annihilate Israel – just as was also the case in the aftermath of 1948. Rather than the Israelites being merciless and ruthless towards the Canaanites, it was the Canaanites who were merciless towards the Israelites. Instead of the Israelites being violent towards the Canaanites, it was the Canaanites who were violent towards the Israelites. While it is true that God explicitly commanded Israel to show no mercy towards the Canaanite peoples, it was because God knew the violent and merciless hearts filled with hatred of these peoples, and wanted to prepare His own people to fight against them without fear and without the weakness brought by human compassion. If the Allies of World War II had shown too much mercy to the Germans and the Japanese, then the Axis powers would have won the war and plunged the world into a thousand years of darkness.
In this account, I aimed to present a better historical and biblical perspective on the destruction of the seven Canaanite nations, even though this explanation does not entirely negate all morally questionable or difficult-to-explain passages in the Old Testament. I recommend reading more on the subject, however, at Berean Archive, from which I also borrowed a substantial portion of my own article.
A debate between atheist Alex O’Connor and Christian William Lane Craig about the destruction of the Canaanite peoples. William Lane Craig does not exactly bring the historical perspective of the issue that I present in this article, but seeks to justify the destruction of the Canaanites from a moral-philosophical perspective.
The destruction of the Amalekites from the perspective of a Jewish woman.
Footnotes
The name “Palestine” is derived etymologically from Philistine although current Palestinians are Arabs and the ancient Philistines (an enemy of the ancient Israel) were Phoenicians. In history there has been never such nation as Palestine or such people as Palestinians. ↩︎
Gen. 15:16, Lev. 18:24-30, Deut. 9:4, 12:31, 18:9-10, Ps. 106:35, 37-38 ↩︎
The origin of the Phoenicians was in the Levant, in the area of present-day Lebanon, and they became one of the most significant maritime nations in the ancient world, founding the city of Carthage in North Africa. The historian Procopius, who lived in the 6th century, stated that part of the “annihilated” Canaanite peoples would have escaped to North Africa and founded Carthage. This would explain the continuity of child sacrifices in this city until the time of Jesus. This would also confirm that Israel never committed any genocide against the Canaanites. Procopius writes: “In the country now called Palestine there dwelt a multitude of very populous races, the Gergesenes and the Jebusites and certain others, of whom we find some mention even in the history of the Hebrews. When these races saw that the leader of the attack [Moses] was a man who performed miracles which could not be withstood, they left their ancestral homes and migrated to Egypt, which was situated not far from their native land. And as they did not find there a region to support them, because Egypt even from ancient times has remained densely populated, they journeyed on to Libya. There they built many cities and took possession of the whole of Libya as far as the Pillars of Heracles, and they have continued to inhabit Libya down to my own time, using the Phoenician language. They also built a fortress there in the region of Numidia, where now stands the city called Tigisis.”↩︎
Aivan kuin nykyistä Israelia syytetään kansanmurhasta palestiinalaisia vastaan, niin myös muinaisen Raamatun ajan Israelin on väitetty syyllistyneen kansanmurhaan Kanaanin eli muinaisen Palestiinan kansoja vastaan. Molemmat väitteet ovat kuitenkin virheellisiä. Mitä tulee ensin mainittuun syytökseen, suosittelen katsomaan suomentamani Douglas Murrayn erinomaisen haastattelun eteläafrikkalaisella TV-kanavalla ja Ollie Anisfeldin kommentit haastattelua koskien. Jälkimmäistä väitettä on perusteltu lähinnä Raamatusta löytyvillä teksteillä missä Jumala käski muinaista Israelia hävittämään seitsemän Kanaanin kansaa naisia, lapsia ja jopa karjaa myöden tuomiona niiden vuosisatoja jatkuneista synneistä. Kristityille nämä ovat usein vaikeimpia kohtia Raamatussa, kun uusateistit ottavat ne esiin esimerkkinä Vanhan testamentin Jumalan moraalittomuudesta. Tämä perustuu kuitenkin osittain niin Jumalan luonnon kuin myös Raamatun tekstien ja muinaisen retoriikan väärinymmärtämiseen.
Maailmankuulu ateisti Richard Dawkins on sanonut:
Neljäs Mooseksen kirja kertoo, kuinka Jumala yllytti Moosesta hyökkäämään midianilaisten kimppuun. Hänen armeijansa tappoi lyhyellä vaivalla kaikki miehet, ja he polttivat kaikki midianilaisten kaupungit, mutta he eivät tappaneet naisia ja lapsia. Tämä sotilaiden armollinen pidättyväisyys raivostutti Mooseksen, ja hän antoi käskyn, että kaikki poikalapset oli tapettava ja kaikki naiset, jotka eivät olleet neitsyitä. “Mutta jokainen tyttö, joka ei ole yhtynyt mieheen, jättäkää itsellenne henkiin.” (4. Moos. 31: 18).
Ei, Mooses ei ollut suuri roolimalli nykyaikaisille moralisteille. Luvattuun maahan tunkeutuminen ylipäätään on moraalisesti erottamaton Hitlerin hyökkäyksestä Puolaan tai Saddam Husseinin kurdien ja suoarabien joukkomurhista.
Osa Vanhan testamentin hävityskäskyistä kuulostaa ensilukemalta kyllä moraalisesti hyvin kyseenalaisilta:
Ja me valloitimme silloin kaikki hänen kaupunkinsa ja vihimme tuhon omiksi jokaisessa kaupungissa miehet, naiset ja lapset, päästämättä pakoon ainoatakaan.1
Ja me vihimme ne tuhon omiksi, niinkuin olimme tehneet Siihonille, Hesbonin kuninkaalle; me vihimme tuhon omiksi jokaisessa kaupungissa miehet, naiset ja lapset.2
Kaikki mitä Raamattu kertoo israelilaisten tehneen, ei tarkoita että he olisivat toimineet aina Jumalan tahdon mukaisesti (useimmiten he juuri rikkoivat Jumalan käskyt), mutta näissä Kanaanin kansojen hävityskäskyissä oli kyse nimenomaan Jumalan omista käskyistä. Esimerkiksi profeetta Samuel kertoi kuningas Saulille: “Näin sanoo Herra Sebaot: Minä kostan Amalekille sen, mitä hän teki Israelille asettumalla hänen tielleen, kun hän tuli Egyptistä. Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit.” Tällainen käsky täyttäisi nykyajan terminologiassa kansanmurhan kriteerit.
Tällaisessa kritiikissä on otettava huomioon kuitenkin muutama ratkaiseva asia. Käsky naisten ja lasten surmaamiseen on ongelmallista ainoastaan siksi, että Jumala antaa tuon tehtävän israelilaisten käsiin. Sama Jumala nimittäin surmasi koko ihmiskunnan vedenpaisumuksessa Nooaa ja hänen perhettään lukuun ottamatta. Sama Jumala surmasi myös Sodoman ja Gomorran asukkaat sen naisia ja lapsia myöten. Kuudes käsky “älä tapa” ei koske itse lainantajaa, joka on kaiken elämän antaja. 1. Samuel 2:6 sanoo: “Herra antaa kuoleman ja antaa elämän, hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen.” Tämä koskee jokaista kuolevaista ihmistä: “Silloin Herra sanoi: ‘Minun henkeni ei ole vallitseva ihmisessä iankaikkisesti, koska hän on liha. Niin olkoon hänen aikansa sata kaksikymmentä vuotta.'”3
Ihmiset ovat Jumalan edessä kuin savi savenvalajan käsissä.4 Nykyaikaisempaa analogiaa käyttäen: Jos ihminen luo tekoälyohjelman tai humanoidirobotin, joka alkaa käyttäytyä moraalisten normiemme vastaisesti, niin toki ihmisellä on oikeus tuhota tämä pieleen mennyt luomuksensa. Isällä tai äidillä ei taas ole oikeutta tappaa lastaan koska kumpikaan heistä ei ole tuon lapsen luoja. “Tekijänoikeudet” kuuluvat siis yksin Hänelle, joka punoi tuon lapsen kasaan äitinsä kohdussa.5 Tästä syystä ihmiselle ei ole annettu myöskään lupaa raskauden keskeytykseen vaan yksin Jumalalla tulisi olla oikeus päättää jokaisen lapsen syntymästä ja kuolemasta. Tässä valossa kanaanilaisten kansojen hävitys ei olisi niin ongelmallista jos Jumala olisi tuhonnut ne itse samaan tapaan kuin hän hävitti Sodoman ja Gomorran asukkaat luonnonvoimien kautta.
Mooseksen lakiliitossa ihmisille annettiin kuitenkin ensimmäistä kertaa myös jumalallinen valtuutus kuolemantuomion täytäntöönpanoon Jumalan lain rikkojille. Muinaisen Israelin johtajat toimivat siis Jumalan maanpäällisinä edustajina ja siksi heille annettiin valtuudet toimia myös Jumalan tuomioiden instrumenttina syntisille. Mutta lopulta Jumala itse tuomitsi kansansa lähettämällä pakanakansat tuhoamaan heidän maansa, kun he olivat luopuneet Mooseksen käskyistä ja antautuneet palvelemaan vieraita jumalia. Tällaista Jumalan antamaa valtuutusta lainrikkojien surmaamiseen ei ole enää Uudessa liitossa, koska Jeesus Kristus tuli täyttämään lain ja profeetat ja lakkauttamaan juutalaisten uskonnollisen tuomiostuimen eli Sanhedrinin, josta oli tullut tyrannian ja laittomuuden välikappale. Jeesus Kristus valitti Jerusalemiin saapuessaan:
Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.6
Moolokin demoniset ihmisuhririitit
Raamatun mukaan Jumala tuomitsi kanaanilaiset kansat heidän pahuutensa tähden sillä ne eivät harjoittaneet vain kaiken sorttista seksuaalista moraalittomuutta, kuten insestiä, homoseksuaalisuutta ja eläimiin sekaantumista, mutta uhrasivat myös omia lapsiansa kanaanilaiselle Moolok-epäjumalalle.7 Muinaisen maailman historioitsija John Day on sanonut:
Meillä on riippumattomia todisteita siitä, että lapsiuhreja harjoitettiin kanaanilaisessa (karthagolaisessa ja foinikialaisessa8) maailmassa monista klassisista lähteistä, punikialaisista kirjoituksista ja arkeologisista todisteista sekä egyptiläisistä kuvauksista rituaalista Syyriassa ja Palestiinassa ja äskettäin löydetystä foinikialaisesta kirjoituksesta Turkissa. Näin ollen ei ole mitään syytä epäillä Raamatun todistusta kanaanilaisten lapsiuhreista.
Näissä pakanallisissa riiteissä seksuaalista moraalittomuutta harjoitettiin eräänlaisena sakramenttina demonisille epäjumalalille, ja seksuaalisten aktien myötä syntyneet lapset uhrattiin jumalille panemalla ne elävältä tuliseen hornaan tai halkaisemalla ne kahtia kuten arkeologi Joel Kramerin alapuolisessa videossa osoitetaan. Uhratut lapset olivat yleensä joko vauvoja tai alle kymmenvuotiaita pikkulapsia.
Lasten uhraus vahvistetaan Raamatun ohella muissakin muinaisissa lähteissä, jotka tarjoavat lisää kontekstia riitin tarkoitukseen ja sen yksityiskohtiin, joka kauhistutti jopa muinaisia kreikkalaisia, jotka eivät olleet varsinaisesti mitään humanisteja. Lainaan alle muutamaa historiallista dokumentaatiota:
Meillä esimerkiksi ihmisuhraus ei ole laillista, vaan epäpyhää, kun taas karthagolaiset näkevät sen pyhänä ja laillisena asiana, ja vieläpä silloin, kun jotkut heistä uhraavat omia poikiaan Kronokselle, kuten uskallan väittää teidän itse kuulleen.” – Plato, Minos 315, 300 -luvulla eKr.
Sillä barbaareilla on muinaisista ajoista lähtien ollut tapana uhrata ihmisiä Kronokselle. – Sofokles, 400 -luvulla eKr.
Myös foinikialaisilla oli tapana uhrata suurten katastrofien, olivatpa ne sitten sotia, kuivuutta tai kulkutauteja, sattuessa yksi rakkaimmistaan ja omistaa hänet Kronokselle. Ja ‘Foinikialaisten historia’, jonka Sanchuniathon kirjoitti foinikiksi ja jonka Philo Byblosilainen käänsi kreikaksi kahdeksassa kirjassa, on täynnä tällaisia uhrauksia. – Porfyrios, 200 -luvulla jKr.
Ja Kleitarkhos sanoo, että foinikialaiset ja ennen kaikkea karthagolaiset, jotka kunnioittivat Kronosta, tekivät jonkun lapsensa kautta lupauksen aina, kun he halusivat innokkaasti, että jokin suuri asia onnistuisi. Jos he saisivat haluamansa asian, he uhraisivat sen jumalalle. Heidän pystyttämänsä pronssinen Kronos ojensi kädet ylösalaisin pronssiuunin ylle ja poltti lapsen. Palavan lapsen liekki saavutti sen ruumiin, kunnes raajat olivat kutistuneet ja hymyilevä suu näytti melkein nauravan, ja lapsi liukui uuniin. Siksi virnistystä kutsutaan “sardoniseksi nauruksi”, koska he kuolevat nauraen. – Kleitarkhos, 300 -luvulla eKr.
Mitä hulluutta! Täydessä tietämyksessä ja ymmärryksessä he itse uhrasivat omat lapsensa, ja ne, joilla ei ollut lapsia, ostivat köyhiltä pienokaisia ja leikkasivat heidän kurkkunsa auki… sillä välin äiti seisoi sivussa itkemättä tai vaikeroimatta; sillä jos hän lausui yhdenkin valittajanäänen tai päästi yhdenkin kyyneleen, hän joutui menettämään omaisuutensa, ja hänen lapsensa uhrattiin siitä huolimatta; ja koko alue patsaan edessä täyttyi huilujen ja rumpujen kovasta metelistä, jotteivät valitushuudot pääsisi kansan korviin. – Plutarkhos, 100 -luvulla jKr.
Tämä sairas rituaali jatkui muinaisessa Lähi-Idässä ja Afrikassa vielä noin 1400 -vuotta sen jälkeen kun Jumala määräsi Joosuaa hävittämään tätä rituaalia harjoittaneet kanaanilaiset kansat. Riitti oli niin vastenmielinen jopa julmuudestaan pahamaineisille Rooman keisareille, että he määräsivät sitä harjoittaneet papit ristiinnaulittaviksi, kuten kirkkoisä Tertullianus kertoo Jeesuksen aikana hallinneen Tiberiuksen tehneen:
Afrikassa uhrattiin pikkulapsia Saturnukselle, ja aivan avoimesti, aina Tiberiuksen prokonsulaattiin asti, joka otti itse papit ja ripusti heidät elävinä kuin pyhimysuhrit risteille temppelinsä puihin, joiden varjossa heidän rikoksensa olivat tapahtuneet; ja oman maani sotilaat, jotka palvelivat tuota prokonsulaattia juuri tässä tehtävässä, ovat todistajia siitä. Niin, ja vielä tänäkin päivänä tuo pyhä rikos jatkuu salassa.
Apologia 9.2-3
Jopa Israelin ja Juudan kuninkaat alkoivat harjoittaa tätä samaa demonista riittiä9, mikä oli yksi syy siihen miksi Jumala tuomitsi kansansa ja antoi heidät Assyrian ja lopulta Babylonin kuninkaan käsiin. Jumala ei voisi olla oikeudenmukainen ja hyvä Jumala jos Hän sallisi ihmisten harjoittaa tällaista pahuutta ja julmuutta ilman väliintuloa ja tuomiota. Jos jo säälimättömyydestään tunnetut Rooman keisarit säälivät tämän rikoksen uhreiksi joutuneita pikkulapsia, niin kuinka paljon enemmän pyhä ja oikeamielinen Jumala säälisi heitä.
Paholaisen asianajaja
Paholaisen asianajaja voisi kuitenkin huomauttaa tästä kohtaa Jumalan moraalin ristiriidasta. Jos kerran viattomien lasten veren vuodattaminen oli Jumalalle niin inhottava ja tuomittava rikos, mitä se onkin, niin miksi Hän itse käski vuodattamaan kanaanilaisten lasten verta. Kirjoitin aiemmin, että elämän antajana Jumalalla on oikeus myös ottaa ihmisen elämä pois tämän ikään tai sukupuoleen katsomatta. Mutta asiaa voisi tarkastella myös siltä näkökulmalta, että suurin vääryys ei tapahdu tuossa kohtaa niinkään kanaanilaisten lapsia kohtaan (jotka kuoltuansa pääsivät taivaaseen), vaan israelilaisia sotilaita kohtaan. Teologi Randal Rauser kirjoittaa:
Jos Jahve on Jumala, silloin Jahve ei käskenyt kanaanilaisten kansanmurhaa… Kristityt ovat usein kohdelleet Vanhaa testamenttia kuten [historioitsija Samual Eliot] Morison kohtelee Kolumbusta. Toisin sanoen he tunnustavat Jahven ja israelilaisten väkivaltaiset teot, mutta he tekevät sen “tietyllä tarttuvalla rauhallisuudella”, ikään kuin tarinat eivät loukkaisi syvintä moraalista herkkyyttämme. Ei ole yllättävää, että tällainen “perhearvoja” painottavien kristittyjen käyttäytyminen vaikuttaa uusateisteilta suorastaan perverssiltä, eivätkä he ole kaihtaneet sitä, että he tekisivät epäuskonsa tunnetuksi…
Oli uusateisteista mitä mieltä tahansa, he ovat varmasti oikeassa: miten selittää nämä kauhut? Samalla kun he kiirehtivät puolustamaan Vanhan testamentin moraalisia julmuuksia, lähes jokainen kristitty tuomitsee varauksetta ja ehdottomasti sellaiset kauheudet kuin lasten julmat teloitukset sodassa. Kanaanilaiset lapset huutaisivat, anelisivat armoa, itkisivät ja vuotaisivat verta aivan kuten israelilaiset lapsetkin… Kuvitelkaa, millaista psykologista tuskaa israelilainen sotilas kokisi, kun jumalallinen käsky olisi hakata kanaanilainen pikkulapsi yhtenä päivänä ja seuraavana päivänä pitää israelilaista pikkulasta polvellaan.
Samaa psykologista tuskaa voisi kuitenkin sanoa myös Israelin nykyisten sotilaiden joutuvan kärsimään, kun Hamas aivopesee palestiinalaiset pikkulapset vihaamaan juutalaisia ja lähettää heidät ihmiskilviksi tai yllyttää heitä tappamaan israelilaisia siviileitä. Sotilas, jonka velvollisuutena on puolustaa viattomien siviilien henkeä tai suojellakseen omaa henkeänsä, joutuu tekemään vaikean ja traumaattisen päätöksen viattoman lapsen elämän päättämisestä.
Mitä itse tekisit tilanteessa missä sinun on eliminoitava kansasi siviileitä teurastava terroristi, joka ottaa oman lapsensa ihmiskilveksi ja ampuu luoteja hänen takaansa voidakseen surmata ensin sinut ja sen jälkeen takanasi olevat viattomat israelilaislapset? Yrityksessä suojella viattomien henkeä sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin eliminoida tuo palestiinalainen lapsi, vaikka häntä ei voidakaan pitää vastuullisena isiensä rikoksiin. Tällaisiin traumaattisiin päätöksiin IDF:n sotilaat pakotetaan päivittäin heidän sodassaan Hamasia vastaan. Viattoman lapsen veri ei ole kuitenkaan tuossa tapauksessa Israelin sotilaan käsissä vaan häntä ihmiskilpenä käyttäneen terroristin käsissä.
Muinaisten israelilaisten sotilaiden tilanne on ollut luultavasti hyvin vastaavanlainen kuin nykypäivänä. Jos luemme Vanhaa testamenttia sen historiallisesta asiayhteydestään irrallaan ja sivuutamme sen kokonaiskuvan, niin joillakin saattaa muodostua asiasta sellainen käsitys, että israelilaiset iskujoukot kulkivat kylästä kylään ja teurastivat säälittä armoa anelleet kanaanilaiset miehet, naiset ja lapset, jotka halusivat elää vain rauhassa omassa maassaan, jota israelilaiset tulivat ryöstämään heiltä Joosuan johdolla. Tämä ei ole kuitenkaan se kuva, minkä Raamattu meille antaa.
Ensinnäkin, israelilaiset eivät voineet tuosta vain marssia kanaanilaisten kyliin, koska nämä kansat olivat israelilaisia sotilaallisesti paljon vahvempia ja suurilukuisampia.10 Tästä syystä israelilaiset pelkäsivät näitä kansoja enemmän kuin ne pelkäsivät israelilaisia. Näiden kansojen kaupungit olivat lujasti varustettuja ja osassa niistä asui myös jättiläisiä, joiden rinnalla israelilaiset tunsivat olevansa kuin heinäsirkkoja.11 Tästä syystä kansa nurisi Moosesta vastaan sanoen: “Emme me kykene käymään sen kansan kimppuun, sillä se on meitä voimakkaampi”.12 Systemaattisen kansanmurhan voi suorittaa yleensä vahvempi osapuoli heikompaa osapuolta vastaan, ei heikompi osapuoli vahvempaa osapuolta vastaan. Raamatullinen kertomus Daavidista ja Goljatista sopii kuvaamaan myös koko Israelin asemaa sen voimakkaampiin vihollisiinsa nähden, jotka se voitti Jumalansa avulla.
Agressio vai puolustussota?
Toinen tärkeä ja usein sivuutettu näkökohta on siinä, että Israel ei lähtenyt provosoimattomaan sotaan näitä kansoja vastaan. Israelilaiset eivät koputtaneet rauhassa eläneiden viholliskansojen muurien ovia ja sanoneet vartijoille, että Jumala käski hävittää kaupungin kaikki asukkaat lapsia ja naisia myöden ja aloittaneet sitten silmitöntä teurastustaan. 2. Mooseksen kirjassa kerrotaan, että amalekilaiset yrittivät hävittää israelilaiset ennen kuin yksikään israelilainen yritti hävittää heitä:
Sitten tulivat amalekilaiset ja taistelivat Israelia vastaan Refidimissä. Niin Mooses sanoi Joosualle: “Valitse meille miehiä, mene ja taistele huomenna amalekilaisia vastaan. Minä asetun vuoren huipulle, Jumalan sauva kädessäni.”13
Refidim sijaitsee Siinain niemimaalla, joten amalekilaiset tulivat Levantista Egyptin orjuudesta pelastuneita israelilaisia vastaan yrityksissä hävittää heidät. Siten israelilaiset sotivat heitä vastaan oikeutettua puolustussotaa oman kansansa olemassaolon puolesta. Asiayhteys kertoo israelilaisten olleen hyvin uupuneita ja janoisia vaellettuaan 40 vuotta Siinain erämaassa. Tästä syystä Raamattu kertoo Jumalan tuominneen amalekilaiset myös heidän säälimättömyytensä tähden heidän sotiessaan sorrettua kansaa vastaan, joka oli kokenut kovia ensin Egyptin orjuudessa ja sitten 40 vuotta erämaassa:
Muista, mitä Amalek teki sinulle matkalla, kun olit lähtenyt Egyptistä, kuinka hän, Jumalaa pelkäämättä, tuli sinua vastaan tiellä, kun sinä olit väsynyt ja uuvuksissa, ja eristi sinun yhteydestäsi kaikki heikommat, jotka kulkivat jälkipäässä.14
Näin sanoo Herra Sebaot: Minä kostan Amalekille sen, mitä hän teki Israelille asettumalla hänen tielleen, kun hän tuli Egyptistä… Kun Saul tuli lähelle amalekilaisten kaupunkia, asettui hän laaksoon väijyksiin. Ja Saul sanoi keeniläisille: “Tulkaa, erotkaa ja siirtykää pois amalekilaisten joukosta, etten minä hukuttaisi teitä heidän kanssansa; sillä te teitte laupeuden kaikille israelilaisille, kun he tulivat Egyptistä”. Niin keeniläiset erosivat amalekilaisista. Ja Saul voitti amalekilaiset ja ajoi heitä takaa Havilasta Suuriin päin, joka on Egyptistä itään päin.15
Huomaa kuinka Jumala armahti keeniläisiä amalekilaisten joukossa heidän laupeutensa tähden. Myös Jerikon asukkaiden hävittämisen tapauksessa Jumala armahti Raahab-nimistä naista ja hänen perhettään vaikka hän oli prostituoitu, koska hän oli ollut laupias israelilaisia kohtaan.16 Muinaisen Israelin tilanne on ollut jossain määrin vastaava kuin vuosina 1945 – 48, kun vuosisatojen vainoista ja holokaustista eloonjääneet juutalaiset palasivat isiensä maahan epätoivoisina ja näännyksissä. Tästä huolimatta monet pakanakansat käänsivät heille selkänsä eivätkä halunneet ottaa heitä vastaan.
Myös Palestiinan arabit Jerusalemin suurmufti Amin al-Husseinin johdolla liittoutuivat natsien kanssa ja taistelivat pakoon päässeitä juutalaisia vastaan estääkseen heitä perustamasta juutalaisvaltiota brittien hallitsemaan Palestiinaan. Samaan tapaan myös Kanaanin muinaiset kansat taistelivat Egyptin orjuudesta selvinneitä heprealaisia vastaan estääkseen heidän asettumisensa maahan, jonka Jumala oli antanut heidän isälleen Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille. Myös muiden kanaanilaisten kansojen ja niiden kuninkaiden tapauksessa, he aloittivat sodan Egyptin faaraota pakoon päässeitä heprealaisia vastaan eikä toisin päin.17
Mooses, sotahullu vai diplomaatti?
4. Mooseksenkirja kertoo nimenomaisesti, että israelilaiset tulivat näitä viholliskansoja vastaan “valkoista lippua liehuttaen” rauhan aikeissa:
Ja Israel lähetti sanansaattajat Siihonin, amorilaisten kuninkaan, tykö sanomaan: “Salli minun kulkea maasi läpi. Me emme poikkea pelloille emmekä viinitarhoihin emmekä juo vettä kaivoista. Valtatietä me kuljemme, kunnes olemme päässeet sinun alueesi läpi.” Mutta Siihon ei sallinut Israelin kulkea alueensa läpi, vaan kokosi kaiken väkensä ja lähti Israelia vastaan erämaahan. Ja kun hän oli tullut Jahaaseen, ryhtyi hän taisteluun Israelia vastaan. Mutta Israel voitti hänet miekan terällä ja valloitti hänen maansa Arnonista Jabbokiin, aina ammonilaisten maahan asti, sillä ammonilaisten raja oli varustettu. Ja Israel valtasi sieltä kaikki kaupungit; ja Israel asettui kaikkiin amorilaisten kaupunkeihin, Hesboniin ja kaikkiin sen tytärkaupunkeihin. Sillä Hesbon oli amorilaisten kuninkaan Siihonin kaupunki; hän oli näet käynyt sotaa entistä Mooabin kuningasta vastaan sekä vallannut häneltä kaiken hänen maansa Arnoniin asti.18
5. Mooseksenkirja kertoo saman asian:
Ja minä lähetin sanansaattajat Kedemotin erämaasta Siihonille, Hesbonin kuninkaalle, viemään rauhan tervehdyksen ja sanomaan: ‘Salli minun kulkea maasi kautta. Aina tiellä pysyen minä kuljen, poikkeamatta oikealle tai vasemmalle. Anna minun rahalla ostaa ruokaa syödäkseni ja anna minulle rahalla vettä juodakseni; salli vain minun jalkaisin kulkea maasi kautta – minkä minulle myönsivät Eesaun jälkeläiset, jotka asuvat Seirissä, ja mooabilaiset, jotka asuvat Aarissa – kunnes menen Jordanin yli siihen maahan, jonka Herra, meidän Jumalamme, meille antaa.’ Mutta Siihon, Hesbonin kuningas, ei tahtonut antaa meidän kulkea maansa kautta, sillä Herra, sinun Jumalasi, paadutti hänen mielensä ja kovensi hänen sydämensä, antaakseen hänet sinun käsiisi, niinkuin nyt onkin tapahtunut. Ja Herra sanoi minulle: ‘Katso, minä annan nyt Siihonin ja hänen maansa sinun valtaasi. Ryhdy sitä valloittamaan ja ota hänen maansa omaksesi.’19
Tämä antaa lukijalle aivan toisen kuvan kuin Richard Dawkinsin väite: “Luvattuun maahan tunkeutuminen ylipäätään on moraalisesti erottamaton Hitlerin hyökkäyksestä Puolaan tai Saddam Husseinin kurdien ja suoarabien joukkomurhista.” Heprealaiset eivät pyytäneet amorilaisten kuninkaalta lupaa ryöstää heidän asuntojaan, omaisuuttaan, karjaansa, tai vaimojaan eivätkä he kysyneet myöskään lupaa surmata heidän siviiliväestöänsä. Tällainen pyyntö olisi ollut myös ristiriidassa Mooseksen 8. ja 10. käskyn kanssa: “Älä varasta. Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.”20 Israelilaiset olisivat panneet nopeasti merkille Mooseksen kaksinaismoralismin ja tekopyhyyden jos hän olisi alkanut vaatimaan viholliskansojen omaisuuden ryöstämistä. Joku voisi väittää Mooseksen tarkoittaneen “lähimmäisillä” vain Israelilaisten omia hengenheimolaisia eikä pakanakansojen jäseniä. Tämä ei pidä kuitenkaan paikkansa, koska Mooses kehotti israelilaisia rakastamaan maassa asuvia vierasmaalaisia yhtä paljon kuin oman kansansa jäseniä:
Kun muukalainen [ei-israelilainen] asuu luonasi teidän maassanne, älkää sortako häntä. Muukalainen, joka asuu teidän luonanne, olkoon niinkuin maassa syntynyt teikäläinen. Rakasta häntä niinkuin itseäsi, sillä tekin olitte muukalaisina Egyptin maassa. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.21
Olisivatko natsit sanoneet samaa maassaan asuneista ei-saksalaisista jos muinainen Israel oli moraalisesti erottamaton Natsi-Saksasta? Olennaista tässä on nyt se, että määräys näiden viholliskansojen hävittämisestä tuli vasta sen jälkeen kun he olivat kääntäneet ensin selkänsä heprealaisten rauhanomaisille aikeille ja yrittivät tuhota heidät sen sijaan, että olisivat suostuneet elämään heidän kanssaan sovussa ja rauhassa. Raamattu kertoo Jumalan itse paaduttaneen amorilaisten kuninkaan sydämen, niin että Hän voisi tuomita nämä kansat niiden vuosisatoja jatkuneen pahuuden tähden. 1. Mooseksen kirjan 15. luku kertoo Jumalan antaneen näille kansoille 400 vuotta aikaa parannuksen tekoon ennen niiden tuomitsemista.22
Jumala kielsi myös israelilaisia sotimasta niitä kansoja vastaan, joiden alueista Hän ei ollut antanut “jalanleveyttäkään” heidän perintöosakseen, eli vieraiden maiden alueiden ryöstäminen (imperialismi), mitä pakanakansat ovat tehneet läpi historian, ei ollut Israelille sallittua.23
Israel, sorrettu vai sortaja?
Aikeet kansanmurhaan eivät tulleet niinkään israelilaisten taholta vaan pikemminkin Israelin vihollisten taholta. Tämä on selvää Psalmi 83: profetiasta, jonka kuvaus sopii yhtä hyvin Lähi-Idän muinaiseen kuin sen nykyiseenkin tilanteeseen:
Laulu, Aasafin virsi. Jumala, älä ole niin ääneti, älä ole vaiti, älä ole, Jumala, niin hiljaa. Sillä, katso, sinun vihollisesi pauhaavat, ja sinun vihaajasi nostavat päätänsä. Heillä on kavalat hankkeet sinun kansaasi vastaan, ja he pitävät neuvoa sinun suojattejasi vastaan. He sanovat: “Tulkaa, hävittäkäämme heidät olemasta kansa, niin ettei Israelin nimeä enää muisteta”. Sillä he neuvottelevat keskenään yksimielisesti, he tekevät liiton sinua vastaan: Edomin teltat ja ismaelilaiset, Mooab ja hagrilaiset, Gebal, Ammon ja Amalek, Filistea ynnä Tyyron asukkaat. Myös Assur on liittynyt heihin, nämä ovat käsivartena Lootin lapsilla. Sela. Tee heille, niinkuin teit Midianille, niinkuin Siiseralle, niinkuin Jaabinille Kiison-joen rannalla.
Israel ei myöskään sortanut kanaanilaisia kansoja vaan kanaanilaiset kansat sortivat Israelia:
Kun siis Herra herätti heille tuomareita, niin Herra oli tuomarin kanssa ja pelasti heidät heidän vihollistensa käsistä niin kauaksi aikaa, kuin tuomari eli; sillä Herran tuli sääli, kun he voihkivat sortajainsa ja vaivaajainsa käsissä.24
Sitten Samuel kutsui kansan koolle Herran eteen Mispaan. Hän sanoi israelilaisille: “Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Minä johdatin Israelin Egyptistä, ja minä vapautin teidät egyptiläisten käsistä sekä kaikkien niiden valtakuntien käsistä, jotka teitä sortivat.25
Paholaisen asianajaja huomauttaa taas tässä kohtaa, että historia on voittajien kirjoittamaa eikä meillä ole olemassa kanaanilaisten omia historiallisia lähteitä todistamassa siitä sortivatko he Israelia vaiko toisinpäin. Ehkäpä sitten näin, mutta koska koko kansanmurha narratiivi on johdettu yksistään Raamatusta, niin on myös täysin oikeutettua siteerata Raamatun muita tekstejä tämän narratiivin vastapainoksi. Tuomarien kirjan mukaan nämä kanaanilaiset kansat olivat piikkinä Israelin lihassa vielä Joosuan valloitussotien jälkeenkin ja yrittivät heprealaisten kansanmurhaa nälkiinnyttämällä:
Ja Israel sai tuntea Midianin käden voimaa, ja israelilaiset tekivät suojakseen midianilaisia vastaan ne onkalot, joita on vuorissa, ja luolat ja vuorilinnat. Ja joka kerta kun israelilaiset olivat kylväneet, tulivat midianilaiset, amalekilaiset ja Idän miehet ja hyökkäsivät heidän kimppuunsa. He leiriytyivät heitä vastaan ja hävittivät maan sadon aina Gassaa [vastaa nykyistä Gazaa] myöten eivätkä jättäneet mitään elintarpeita Israeliin, eivät myöskään lampaita, nautakarjaa eivätkä aaseja. Sillä he lähtivät liikkeelle laumoineen ja telttoineen, he tulivat monilukuisina kuin heinäsirkat, heillä ja heidän kameleillaan ei ollut määrää, ja he tulivat maahan sitä hävittämään. Niin Israel joutui suureen kurjuuteen midianilaisten tähden; ja israelilaiset huusivat Herraa.26
Tässä kohtaa onkin kysyttävä, että miksi uusateistit tuomitsevat vain kanaanilaisten “kansanmurhan”, mutta eivät midianilaisten ja amalekilaisten selvää yritystä kansanmurhaan. Kanaanilaisten toimet olisivat määritelty vähintäänkin sotarikokseksi nykyisen kansainvälisen lain puitteissa:
Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännön (ICC) mukaan “siviilien nälänhädän tahallinen käyttäminen sodankäyntimenetelmänä riistämällä heiltä eloonjäämisen kannalta välttämättömät elintarpeet, mukaan lukien Geneven yleissopimusten mukaisten avustustoimitusten tahallinen estäminen”, on sotarikos… siviilien näännyttäminen sodankäyntimenetelmänä ja sellaisten esineiden kuten elintarvikkeiden tuhoaminen, jotka ovat välttämättömiä siviiliväestön selviytymiselle, on erityinen ilmaus inhimillisen kohtelun periaatetta vastaan. Valtioiden käytäntö ja kansainvälisten elinten käytäntö tukee hyvin laajasti näitä kieltoja, riippumatta siitä, minkä tyyppisestä konfliktista on kyse, ja näin ollen voidaan väittää, että nämä säännöt ovat kansainvälistä tapaoikeutta. ja niiden rikkominen on sotarikos.27
Muinaista “trumpilaista” hyperbolaa
Richard Dawkins lainasi 4. Mooseksen kirjan 31. luvusta löytävää tarinaa siitä kuinka Mooses määräsi surmattaviksi midianilaisten kaikki miehenpuolet, poikalapset ja mieheen yhtyneet naiset, ja Israelin kansa teki niin kuin Mooses oli heitä käskenyt. Kuitenkin Tuomarien kirjan 6. luvun mukaan “Israel sai tuntea Midianin käden voimaa” ja Israelilaiset joutuivat piiloutumaan heiltä pakoon luoliin ja onkaloihin vaikka nämä tapahtumat sijoittuvat vuosikymmeniä tai vuosisatoja myöhempään ajankohtaan. Miten siis midianilaisia oli yhä elossa jos Mooses oli jo surmannut heidät? Saman kummallisuuden kohtaamme myös amalekilaisten kohdalla. Profeetta Samuel sanoi kuningas Saulille: “Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit.” 28Muutamaa jaetta myöhemmin kerrotaan: “Ja Saul voitti amalekilaiset ja ajoi heitä takaa Havilasta Suuriin päin, joka on Egyptistä itään päin. Ja hän otti Agagin, Amalekin kuninkaan, elävänä vangiksi, mutta kaiken kansan hän vihki tuhon omaksimiekan terällä.”
Samuel nuhteli Saulia siitä, että tämä ei ollut totellut Jumalan käskyä vaan jätti eloon Amalekin kuninkaan Agagin ja säästi “parhaimmat lampaat, lihavimmat raavaat ja karitsat, kaiken, mikä oli arvokasta”. Tarina kuitenkin painottaa, että Saul vihki amalekilaisten kansan tuhon omaksi, kuten profeetta oli häntä käskenyt tehdä. Miten sitten on mahdollista, että amalekilaiset ovat yhä elossa kuningas Daavidin aikaan? 1. Samuelin kirjan 30. luku kertoo amelekilaisten tehneen ryöstöretken Etelämaahan ja Siklagiin, polttaneen kaupungin tulella ja ottaneen panttivangeiksi israelilaisten vaimot, pojat ja tyttäret, joista Daavid onnistui pelastamaan lopulta kaikki. Kuitenkin, vain muutamaa lukua aiemmin kerrottiin: “Daavid lähti miehinensä, ja he tekivät ryöstöretkiä… amalekilaisten maahan.Sillä nämä asuivat siinä maassa, joka muinoin ulottui Suuriin päin ja Egyptin maahan asti. Jahävittäessään maata Daavid ei jättänyt yhtään miestä eikä naista henkiin.”29
Jos yhtäkään miestä, naista tai lasta ei jäänyt amalekilaisista henkiin kuningas Saulin tai Daavidin käsistä, niin miten he sitten saattoivat olla israelilaisten kiusana jälleen luvussa 30? Ja vielä kuningas Hiskian päivinä noin 300 vuotta myöhemmin israelilaiset olivat surmaamassa eloonjääneitä amalekilaisten joukosta.30 Sitkeitä paskiaisia kun eivät kuole kerrasta. Näiden esimerkkien valossa on selvää, että kansojen hävityskäskyt ovat Vanhassa testamentissa eräänlaista hyperbolaa, liioiteltua retoriikkaa, josta Donald Trump on kuuluisa, ja joka oli muinaisessa maailmassa yleinen tapa kuvata viholliskansan täydellistä sotilaallista kukistamista. Näin ollen sitä ei voi verrata millään tapaa kansanmurhaan tai systemaattiseen etniseen puhdistukseen siten kuin se on ymmärretty 1900 -luvun tapahtumien kontekstissa.
Samanlaista retoriikkaa voimme löytää nimittäin Israelin vihollisten omista kirjoituksista, kuten egyptiläisestä Merenptah-steelasta, maailman vanhimmasta Raamatun ulkopuolisesta kirjoituksesta, joka mainitsee Israelin olemassaolon. Tämä faarao Merenptahan aikana 1200 -luvulla eKr. laadittu hieroglyfinen kivitaulu kerskailee: “Israel on hävitetty — sen siementä ei ole enää”. Tämä egyptiläinen kirjoitus sijoittuu tuomareiden aikaan Joosuan valloitusten ja kuningas Saulin ja Daavidin hallintovuosien välimaastoon. Se myös vahvistaisi Raamatun kuvausta muinaisesta Israelista voimakkaampien naapurikansojensa sortamana ja ylenkatsomana kansankuntana, jota Israelin viholliset olivat jatkuvasti hävittämässä. Kanaanilaiset kansat, kuten midianilaiset ja amalekilaiset ovat saattaneet toimia Levantissa myös Egyptin faaraoiden vasalleina Israelin hävittämiseksi, sillä Exoduksen tapahtumien on täytynyt jättää pysyvä jälki Israelin ja Egyptin valtiosuhteille.
Jos amalekilaiset olivat kerran israelilaisten systemaattisen etnisen puhdistuksen uhreja, niin kuinka he onnistuivat kokoamaan sotajoukkonsa aina uudelleen heprealaisten vaivaksi? Miksi he eivät hakeneet turvapaikkaa Israelin vihollisten keskeltä jos israelilaiset sitten teurastivat heitä täysin säälittä? Raamattu vahvistaa monissa kohdin sen, ettei tällaista systemaattista kansojen joukkotuhoa ole tapahtunut koskaan Israelin muinaishistoriassa. Kanaanilaiset kansat tuhoutuivat vähitellen vuosisatoja kestäneiden sotien seurauksena ja osa niiden asukkaista pakeni ympäröiviin alueisiin.31 Alla pari esimerkki tästä.
Vaikka ajatteletkin sydämessäsi: ‘Nämä kansat ovat minua suuremmat, kuinka minä voisin ne karkoittaa?’ niin älä kuitenkaan pelkää niitä; muista, mitä Herra, sinun Jumalasi, teki faraolle ja kaikille egyptiläisille, niitä suuria koettelemuksia, jotka sinä näit omin silmin, ja niitä tunnustekoja ja ihmeitä ja sitä väkevätä kättä ja ojennettua käsivartta, joilla Herra, sinun Jumalasi, vei sinut pois. Samoin on Herra, sinun Jumalasi, tekevä kaikille niille kansoille, joita sinä pelkäät. Niin, Herra, sinun Jumalasi, lähettää heidän kimppuunsa herhiläisiä, kunnes ne, jotka ovat jäljellä ja ovat sinulta piiloutuneet, ovat hävitetyt. Älä heitä säikähdy, sillä Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, suuri ja peljättävä Jumala. Ja Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa nämä kansat sinun tieltäsi vähitellen. Älä lopeta heitä yhtäkkiä, etteivät metsän pedot lisääntyisi sinun vahingoksesi. Herra, sinun Jumalasi, antaa heidät sinulle alttiiksi ja saattaa heidät suureen hämminkiin, kunnes he tuhoutuvat, ja hän antaa heidän kuninkaansa sinun käsiisi, ja sinä hävität heidän nimensä taivaan alta. Ei kukaan kestä sinun edessäsi, vaan sinä tuhoat heidät.32
Niin Herran viha syttyi Israelia kohtaan, ja hän sanoi: “Koska tämä kansa on rikkonut minun liittoni, jonka minä sääsin heidän isillensä, eivätkä he ole kuulleet minun ääntäni, niin en minäkään enää karkoita heidän tieltänsä ainoatakaan niistä kansoista, jotka Joosua kuollessaan jätti jäljelle. Minä tahdon näin heidän kauttansa koetella Israelia, noudattavatko he Herran tietä ja vaeltavatko sitä, niinkuin heidän isänsä tekivät, vai eivätkö.” Niin Herra jätti nämä kansat paikoilleen, karkoittamatta niitä heti kohta; hän ei antanut niitä Joosuan käsiin. Nämä ovat ne kansat, jotka Herra jätti paikoilleen koetellakseen niiden kautta Israelia, kaikkia niitä, jotka eivät olleet kokeneet mitään kaikista Kanaanin sodista – hän jätti ne ainoastaan sitä varten, että israelilaisten sukupolvet saisivat kokea sotaa, hänen opettaessaan heitä sotimaan, kuitenkin ainoastaan niitä, jotka eivät ennen olleet sotaa kokeneet… Nämä jäivät, että hän niiden kautta koettelisi Israelia saadakseen tietää, tottelisivatko he Herran käskyjä, jotka hän Mooseksen kautta oli antanut heidän isillensä. Israelilaiset asuivat siis kanaanilaisten, heettiläisten, amorilaisten, perissiläisten, hivviläisten ja jebusilaisten keskellä.33
Johtopäätös
Edellä mainituista esimerkeistä voi nähdä kuinka Richard Dawkinsin kaltaiset uusateistit vääristelevät Raamatun kuvausta muinaisen Israelin sodista sen vihollisia vastaan. Jotta analogia Hitlerin Puolan miehitykseen ja holokaustiin olisi oikeutettu, israelilaisten olisi täytynyt hyökätä ilman provokaatiota heitä sotilaallisesti heikompien kansojen kimppuun ja teurastaa kokonaisia kansakuntia systemaattisesti lyhyessä ajassa, ja ryöstää heidän maansa ja omaisuutensa. Jos asia olisi ollut todella näin, silloin Vanhan testamentin Jumalan moraalisuus olisi aivan oikeutettuakin kyseenalaistaa. Laajempi analyysi osoittaa kuitenkin sen, että Israel oli itse sorrettu ja sotilaallisesti heikko kansakunta, joka Jumalan avulla onnistui kuitenkin tuhoamaan sitä voimakkaammat kansat noin 500 vuotta kestäneiden sotien seurauksena.
Sen sijaan, että Israel olisi yrittänyt hävittää sen naapurikansat, sen naapurikansat pyrkivät hävittämään Israelin – aivan kuin tapahtui myös nykyajassa vuoden 1948 jälkeen. Sen sijaan, että israelilaiset olisivat olleet säälimättömiä ja armottomia kanaanilaisia kohtaan, kanaanilaiset olivat säälimättömiä israelilaisia kohtaan. Sen sijaan, että israelilaiset olisivat olleet väkivaltaisia kanaanilaisia kohtaan, kanaanilaiset olivat väkivaltaisia israelilaisia kohtaan. Vaikka onkin totta, että Jumalan nimenomaisesti käski Israelia olemaan armoton Kanaanin kansoja kohtaan34, niin tämä johtui siitä että Jumala tunsi näiden kansojen vihan täyttämän väkivaltaisen ja säälimättömän sydämen, ja halusi valmistaa myös oman kansansa taistelemaan heitä vastaan pelotta ja ilman inhimillisen säälin mukana tuomaa heikkoutta. Jos toisen maailmansodan liittoutuneet olisivat säälineet liikaa saksalaisia ja japanilaisia, silloin akselivallat olisivat voittaneet sodan ja vieneet maailman tuhatvuotiseen pimeyteen.
Pyrin panemaan tässä seitsemän kanaanilaisen kansan tuhon parempaan historialliseen ja raamatulliseen perspektiiviin, vaikka tämä selonteko ei teekään täysin tyhjäksi Vanhan testamentin kaikkia moraalisesti kyseenalaisia tai vaikeasti selitettäviä jakeita. Suosittelen lukemaan aiheesta kuitenkin lisää englanniksi verkkosivulta bereanarchive.org, jonka materiaalista lainasin suuren osan myös omaan artikkeliini.
Ateisti Alex O’Connorin ja kristitty William Lane Craigin välinen debatti kanaanilaisten kansojen hävityksestä. William Lane Craig ei tuo juuri esiin tässä artikkelissani esiintuotua asian historiallista perspektiiviä vaan pyrkii oikeuttamaan kanaanilaisten hävityksen moraalifilosofisesta näkökulmasta.
Foinkealaisten alkuperä oli Levantissa nykyisen Libanonin alueella ja heistä tuli muinaisen maailman yksi merkittävin merenkulku kansa, joka perusti Pohjois-Afrikkaan Karthagon kaupungin. 500 -luvulla elänyt historioitsija Procopius sanoi, että osa Israelin “hävittämistä” Kanaanin kansoista olisi paennut Pohjois-Afrikkaan ja perustanut Karthagon. Tämä selittäisi kanaanilaisten lapsiuhrien jatkumisen tässä kaupungissa aina Jeesuksen päiviin asti. Tämä vahvistaisi myös sitä, ettei Israel syyllistynyt koskaan mihinkään kanaanilaisten kansanmurhaan. Procopius kirjoittaa: “[Palestiinan] maassa asui [Mooseksen aikana] hyvin väkirikkaita heimoja, gergesiläisiä ja jebusilaisia ja eräitä muita, joilla on muitakin nimiä, joilla heitä kutsutaan heprealaisten historiassa. Kun nämä kansat näkivät, että hyökkäävä kenraali [Mooses] oli vastustamaton ihmeidentekijä, he muuttivat pois esi-isiensä kotiseuduilta ja suuntasivat tiensä Egyptiin, joka oli heidän maansa vieressä. Ja kun he eivät huomanneet, ettei siellä ollut heille riittävästi asuinpaikkoja, koska Egyptissä on ollut muinaisista ajoista lähtien suuri väkiluku, he siirtyivät Libyaan. He perustivat lukuisia kaupunkeja ja ottivat haltuunsa koko Libyan aina Herakleen pylväisiin asti, ja siellä he ovat asuneet aina minun aikaani saakka foinikialaista kieltä käyttäen. He rakensivat linnoituksen myös Numidiaan, jossa on nykyään kaupunki nimeltä Tigisis.” ↩︎
Jättiläisten olemassaolo on mainittu lukuisissa muinaisissa kansantaruissa ja siitä löytyy myös arkeologisia ja paleontologisia todisteita. Mielenkiintoinen video suomeksi aiheesta löytyy täältä: https://www.youtube.com/watch?v=JzXYv3NaEUM↩︎
Suomensin tekoälyn avulla tuon Glenn Beckin tärkeän raportin, jossa hän puhuu punaisten hiehojen ja Jerusalemin Temppelivuoren yhteydestä Gazan sotaan. Juuri tästä syystä maailma tulee ottamaan Antikristuksen vastaan, koska hän tulee esiintymään alkuunsa rauhan miehenä, joka onnistuu tuomaan eri uskonnolliset yhteisöt yhteen ja löytämään kompromissin Jerusalemin ja Temppelivuoren asemasta. Yhä pelottavammaksi muuttuvien jännitteiden nähdään olevan uskonnollisen fundamentalismin seurausta ja siksi tämän miehen sanoman ajatellaan olevan vastalääke uskonnolliseen ja poliittiseen ekstremismiin.
Tämä on myös yksi syy siihen miksi pidän kuningas Charles III:tta kaikkein potentiaalisimpana ehdokkaana tämän miehen rooliin. Charlesilla on nimittäin syvät yhteydet sekä Israeliin että arabimaailmaan ja sukupuu, jolla hän voi todistaa olevansa sekä profeetta Muhammadin että kuningas Daavidin jälkeläinen (välttämätön edellytys sekä juutalaisten että muslimien odottamalle messiashahmolle). Charles voideltiin kuninkaaksi toukokuussa 2023 Jerusalemin Öljymäeltä hankitulla pyhällä öljyllä (heprean messias-titteli tarkoittaa “voideltua”). Charles on puhunut myös noin 30 vuoden ajan siitä kuinka hän haluaa tulla tunnetuksi “uskojen puolustajana” ja puhunut kauniisti erilaisista uskonnollisista yhteisöistä. Esim. hänen islamia ylistävien puheiden tähden moni on ajatellut hänen kääntyneen islamiin, mutta Charles on puhunut yhtä imartelevasti myös kristinuskosta ja juutalaisuudesta kirkoissa ja synagogissa. Eikä tämä koske vain monoteistisiä uskontoja, sillä kuninkaalla on läheiset yhteydet myös idän uskontoihin tai läntisiin panteistisiin ja uuspakanallisiin ryhmiin (Charles on itseasiassa avoin panteisti).
Charlesilla todettiin syöpä tammikuussa 2024 ja olen sanonut aivan alusta asti, että kukaan täällä ei ole erehtymätön ja siksi olen voinut itsekin erehtyä hänen suhteensa vaikka en kykenekään näkemään ketään, joka voisi täyttää lukuisat Raamatun profetiat tästä miehestä yhtä kirjaimellisesti kuin Charles täyttää. Joka tapauksessa jos Jerusalemin kolmas temppeli on pian todellisuutta, niin sitten myös Antikristuksen täytyy olla jo elossa. Raamattu ei kerro myöskään missään tämän henkilön ikää, ja monet tämän hetken merkittävimmät maailmanjohtajat – Putin, Biden, Trump, Xi Jingping, Netanjahu, Erdogan – ovat jo yli 70 tai 80 vuotiaita. Charles on nyt 75 -vuotias ja hänen vanhempansa elivät lähemmäs 100 ikävuoteen asti.
Suomensin tekoälyn avulla tuon Glenn Beckin tärkeän raportin, jossa hän puhuu punaisten hiehojen ja Jerusalemin Temppelivuoren yhteydestä Gazan sotaan. Juuri tästä syystä maailma tulee ottamaan Antikristuksen vastaan, koska hän tulee esiintymään alkuunsa rauhan miehenä, joka… pic.twitter.com/nYTJZhRHDp
I translated (to Finnish) that important report by Glenn Beck using artificial intelligence. He talks about the connection between the Red Heifers and the Temple Mount in Jerusalem to the Gaza war. This is why the world will embrace the Antichrist, because he will initially present himself as a man of peace, bringing different religious communities together and finding a compromise for the status of Jerusalem and the Temple Mount. The increasingly frightening tensions are seen as a result of religious fundamentalism, and his message is considered an antidote to religious and political extremism.
This is also one reason why I consider King Charles III the most potential candidate for this role. Charles has deep connections to both Israel and the Arab world, and a family tree that he can use to prove himself a descendant of both Prophet Muhammad and King David (a necessary condition for the awaited messianic figure of both Jews and Muslims). Charles was anointed as king in May 2023 with sacred oil acquired from the Mount of Olives in Jerusalem (the Hebrew title for Messiah means “anointed one”). For about 30 years, Charles has spoken about wanting to be known as a “defender of faiths” and has spoken beautifully about various religious communities. For example, due to his praising speeches about Islam, many have thought he converted to Islam, but Charles has spoken just as flatteringly about Christianity and Judaism in churches and synagogues. This does not only apply to monotheistic religions; the king also has close connections to Eastern religions or Western pantheistic and neo-pagan groups (in fact, Charles is openly a pantheist).
Charles was diagnosed with cancer in January 2024, and I have said from the beginning that no one here is infallible, and so I too may have been mistaken about him, although I cannot see anyone who could fill the numerous prophecy of this man as literally as Charles does. In any case, if the third temple in Jerusalem is soon a reality, then the Antichrist must also be alive. The Bible also does not mention the age of this person, and many of the current world leaders – Putin, Biden, Trump, Xi Jinping, Netanyahu, Erdogan – are already over 70 or 80 years old. Charles is now 75 years old, and his parents lived closer to 100 years old.
Suomensin tekoälyn avulla tuon Glenn Beckin tärkeän raportin, jossa hän puhuu punaisten hiehojen ja Jerusalemin Temppelivuoren yhteydestä Gazan sotaan. Juuri tästä syystä maailma tulee ottamaan Antikristuksen vastaan, koska hän tulee esiintymään alkuunsa rauhan miehenä, joka… pic.twitter.com/nYTJZhRHDp
I have been writing about the so-called Sabbath calendar on my blog since 2015. When I speak of the Sabbath calendar, I refer to the Hebrew way of measuring time based on the number seven. Just as Western calendars are based on years divisible by ten, where historical periods are divided into decades, centuries, and millennia, in ancient Hebrew tradition, time was measured in cycles of seven. This division is based on the Torah, the first five books of the Bible, where Moses instructed the Israelites to celebrate a seven-day week and a seven-year week, as a remembrance of God’s creation in Genesis, where He created the world in six days and rested on the seventh. Similarly, the Israelites were instructed to work for six days and dedicate the seventh day to the Lord.
While many are familiar with the weekly Sabbath, which is still strictly observed by religious Jews, fewer are aware of the annual Sabbaths that ancient Israel observed, along with the Jubilee years. This instruction can be found in Leviticus 25:
For six years you shall sow your field, and for six years you shall prune your vineyard and gather in its produce, but during the seventh year the land shall have a Sabbath rest, a Sabbath to the Lord; you shall not sow your field nor prune your vineyard. You shall not reap your harvest’s aftergrowth, and you shall not gather your grapes of untrimmed vines; the land shall have a sabbatical year.All of you shall have the Sabbath produce of the land as food; for yourself, your male and female slaves, and your hired worker and your foreign resident, those who live as strangers among you.Even your cattle and the animals that are in your land shall have all its produce to eat.
You are also to count off seven Sabbaths of years for yourself, seven times seven years, so that you have the time of the seven Sabbaths of years, that is, forty-nine years. You shall then sound a ram’s horn abroad on the tenth day of the seventh month; on the Day of Atonement you shall sound a horn all through your land. So you shall consecrate the fiftieth year and proclaim a release throughout the land to all its inhabitants. It shall be a jubilee for you, and each of you shall return to his own property, and each of you shall return to his family. You shall have the fiftieth year as a jubilee; you shall not sow, nor harvest its aftergrowth, nor gather grapes from its untrimmed vines. For it is a jubilee; it shall be holy to you. You shall eat its produce from the field. On this year of jubilee each of you shall return to his own property. Furthermore, if you make a sale to your friend, or buy from your friend’s hand, you shall not wrong one another.
Note that the command regarding the sanctification of Sabbatical years and Jubilee years originated from God Himself, not from Moses. Even in present-day Israel, religious Jews still observe the Shmita, or Sabbatical years, although the Jubilee year is not considered valid anymore, and according to Jewish historical sources, the Jubilee year was not observed during the Second Temple period. Similarly, there is hardly any mention in the Bible or other sources about its observance during the First Temple period. In fact, according to the prophecy of Moses, it can be understood that God allowed the Babylonian king to destroy the Kingdom of Judah in the 6th century BCE partially as a judgment because the people had neglected this and other commandments of God.
I will turn your cities into ruins as well and make your sanctuaries desolate, and I will not smell your soothing aromas. And I will make the land desolate so that your enemies who settle in it will be appalled at it. You, however, I will scatter among the nations, and I will draw out a sword after you, as your land becomes desolate and your cities become ruins. Then the land will restore its Sabbaths all the days of the desolation, while you are in your enemies’ land; then the land will rest and restore its Sabbaths. All the days of its desolation it will have the rest which it did not have on your Sabbaths, while you were living on it. As for those among you who are left, I will also bring despair into their hearts in the lands of their enemies. And the sound of a scattered leaf will chase them, and even when no one is pursuing they will flee as though from the sword, and they will fall.
In the New Testament, where the Mosaic Covenant of Law is “updated” to the New Covenant made by Jesus Christ at Calvary, there is no longer the same emphasis on the importance of keeping the Sabbath rest as Paul specifically told the Gentile Christians living in the city of Colossae, in what is now Asia Minor: “Let no one therefore judge you for eating or drinking, or for any feast or new moon or Sabbath“1. However, Paul continues his sentence thus: “…which are only a shadow of things to come, but the body is Christ’s.”
What is characteristic of Paul’s theology is that although many of the ordinances imposed on the Jews of the Old Covenant, and thus associated with the Old Testament, were no longer binding on the Gentile Christians of the New Covenant (as confirmed by the leaders of the early church in the “first church council” in Jerusalem in Acts 15), this does not negate the exemplary or prophetic weight of these ordinances. In Paul’s Christ-centred theology, the New Covenant does not so much supersede or replace the Old Covenant – that is, separate the church from its Jewish roots – but everything in the Old Covenant points towards Christ because Jesus Christ was, in His own words, the fulfilment of the law and the prophets.2
This means that Jesus Christ (the Greek translation of the Hebrew title Yeshua Mashiach) not only fulfilled the prophecies of the Hebrew prophets about the coming Messiah of Israel, but also the law itself, the Torah. Therefore, no one becomes righteous by keeping the Law because only Jesus Christ was able to fulfill the Law perfectly and was offered as God’s innocent sacrifice for our sins, as prophesied by the prophet Isaiah 700 years before His birth:
But He was pierced for our offenses, He was crushed for our wrongdoings; The punishment for our well-being was laid upon Him, And by His wounds we are healed. All of us, like sheep, have gone astray, Each of us has turned to his own way; But the Lord has caused the wrongdoing of us all To fall on Him. He was oppressed and afflicted, Yet He did not open His mouth; Like a lamb that is led to slaughter, And like a sheep that is silent before its shearers, So He did not open His mouth.3
But the Torah and Tanakh prophecies point not only to Jesus’ first coming but also to His second coming, for Jesus’ first coming fulfilled Isaiah’s prophecy of God’s suffering servant, but Isaiah’s and other Hebrew prophets’ predictions of His coming Messianic kingdom of peace are still unfulfilled. According to Paul, therefore, the Sabbath, shmita years, the Jubilees, as well as the monthly festivals of the Hebrew calendar, had essentially a prefigurative and prophetic significance for the Gentile church of the New Covenant. In Hebrews, he said that “there remains a Sabbath rest for the people of God. For the one who has entered His rest has himself also rested from his works, as God did from His.” 4
The seven millennia of history
This was also the understanding of the early church theologians, such as Irenaeus, Bishop of Lyon, who was active in Gaul, in what is now France, in the Second Century. Irenaeus was a disciple of Polycarp, who in turn was a disciple of the Apostle John. Thus his Christological and eschatological teachings could not have been distorted much from those of the first century apostles. For Irenaeus, the Jewish seven-day week and the Sabbath observed on the seventh day not only meant a commemoration of how God created the world according to Genesis chapter one, but also a prophecy of how God would divide the history of the world into six thousand years where the seventh millennium would mark the future Sabbath rest of the earth, which would be fulfilled at the second coming of Christ.5
This was already taught in the first century in a well-known document in the Epistle of Barnabas.6 Barnabas, according to the Book of Acts, was an ally of Paul and the other apostles who attended the first church council in history in Jerusalem.7 This doctrine is also supported by the Apostle Peter, who taught in connection with Jesus’ second coming, “But, beloved, be not ignorant of this one thing, that one day is with the Lord as a thousand years, and a thousand years as one day. The Lord is not slack concerning his promise, as some men count slackness; but is longsuffering to us-ward, not willing that any should perish, but that all should come to repentance.”8
Ramón Núñez and the year 1953 BC.
I myself have been aware of this eschatological doctrine, which divides the world history of the early Church into six or seven millennia, for more than 20 years, since I first read about it in the works of Teijo-Kalevi Lusa, which also launched my own exploration of Bible prophecy. For the same reason, I was also inspired to start calculating the chronology of the Bible at the age of about 13 (although I later abandoned the calculation for its complexity). In September 2018 and again in January 2024, I published articles on my blog where I arrived at the year 2040, when the six millennia of history will most likely be complete, counting from the creation of Adam. I was not the first to arrive at that date, as our Protestant Reformer Martin Luther arrived at the exact same date in his 1541 chronology.
Ramón Núñez’s book published last year, which he sent me as a gift.
I received a comment on that more recent article from a Christian living in Spain, who has worked as a professor of physics and mathematics, and has written a book in English (which you find on Amazon) where he has also independently arrived at the same year by following various clues. This man, Ramón Núñez, has a very scientific and mathematical approach to the subject. We have since shared ideas privately by email and Ramón also ordered my English book on King Charles III as a potential fulfilment of the Biblical Antichrist .
When I myself have settled on that specific year, mainly relying on the chronology of the reigns of the kings of Israel and Judah by the Christian archaeologist E. R. Thiele from the 20th century, Ramón Núñez arrives at the same conclusion based on astronomical data and non-Biblical sources (by non-Biblical sources I mean sources that are not included in the 66-book canon of the Bible but which are mentioned in the texts of the Bible’s authors). I wrote in January that even though Thiele’s chronology allows us to place the founding of Solomon’s temple with fairly high certainty in the year 967 BCE, “it is more difficult to find confirmation from non-Biblical sources for events and their timing that are earlier than that'”
Senusret III (1878 – 1839 BC), the pharaoh who met Abraham? Source of the image here.
But I recently published an article on the pharaoh of Exodus and identified him as Thutmosis III and demonstrated that Egypt’s own historical sources coincide perfectly with the history and chronology of the Bible. For example, modern astronomers’ conclusions about the year and month of Thutmose III’s death would coincide exactly with the time that Exodus dates the death of that rebellious pharaoh. Following the same chronology, the Egyptian pharaoh Abraham met who tried to take his wife Sarai would have been Senusret III, a very important pharaoh in the history of the 12th Dynasty of Egypt. However, it is difficult to find any support for this conclusion other than the fact that his reign would coincide with the date on which Genesis 12 places Abraham and Sarai’s visit to Egypt. 9
Following the Bible’s own chronology alone, the year of Abraham’s birth could be calculated as 1951 BC, since Abraham was said to be 75 years old when he left Harran in the land of Canaan10 and from there we should calculate 430 years forward to the Exodus in 1446 BC (1446 + 430 + 75 = 1951). But as I said in my emails to Ramon, it is possible that Abraham was a few months over 75 years old and his journey to Canaan may have taken a little longer (for the Israelites it took 40 years), so that he would have been about 77 years old when he arrived in Canaan, from which 430 years should begin to count. Indeed, Ramón has found very convincing reasons why Abraham would have been born in 1953 and not 1951 BC.
The Book of Jasher and Sargon of Akkad
The Book of Jasher is not part of the canon of the 66 books of the Holy Bible, but is mentioned in the Book of Joshua and 2 Samuel.11 The New Testament also refers to it indirectly in Paul’s letters12 by quoting the story of Jannes and Jambres, the magicians of the Egyptian pharaoh who opposed Moses, found in chapter 79 of the Book of Jasher. In the same book, in chapter 8, there is an interesting story that at the time of Abraham’s birth, the astrologers of Nimrod would have observed an unusual phenomenon in the starry sky:
And it was in the night that Abram was born, that all the servants of Terah, and all the wise men of Nimrod, and his conjurors came and ate and drank in the house of Terah, and they rejoiced with him on that night. And when all the wise men and conjurors went out from the house of Terah, they lifted up their eyes toward heaven that night to look at the stars, and they saw, and behold one very large star came from the east and ran in the heavens, and he swallowed up the four stars from the four sides of the heavens. And all the wise men of the king and his conjurors were astonished at the sight, and the sages understood this matter, and they knew its import. And they said to each other, This only betokens the child that has been born to Terah this night, who will grow up and be fruitful, and multiply, and possess all the earth, he and his children for ever, and he and his seed will slay great kings, and inherit their lands.
The story has similarities with the story in Matthew’s gospel of the Star of Bethlehem, which appearance foreshadowed the birth of the Jewish king in Bethlehem, as foretold in Micah 5:1. The Wise Men of the East were Persian astrologers from the Parthian Empire, for in the ancient world before the advent of modern astronomy, the phenomena of the starry sky were thought to be linked to the destinies of people living on earth. For this reason, although King Herod probably did not believe the biblical prophecies concerning the birth of the Messiah of Israel, he took the Persian astrologers’ predictions that the child born in Bethlehem would pose a threat to his and his posterity’s power very seriously.
Just as Herod tried to kill the newborn baby Jesus by killing the Hebrew children, so the Book of Jasher tells how Nimrod also tried to kill Abraham when he heard his astrologers talking about what the starry sky phenomenon at his birth meant. The Book of Jasher tells of Abraham’s father Terah hiding his son in a cave and giving the king his other son, born to one of his handmaidens. Nimrod then thought he had killed Abraham even though he killed Terah’s second child. Nimrod is mentioned in three places in the Hebrew Bible and is said to have been “the first ruler on earth, whose kingdom began in Babylon, Erech, Akkad and Calneh in the land of Shinar”.13 Since Genesis 10:10 mentions Akkad, Nimrod was probably the same person as Sargon of Akkad, who is also “identified in secular historiography as the first person in written history to rule an empire “.
Sargon of Akkad, “the first ruler on earth”. This mask, however, is thought to represent Sargon’s grandson Naram-Sin and not Sargon himself.
However, this does not have to mean that he was the first king in history14, as the era of the Egyptian pharaohs goes back at least a thousand years before the reign of Sargon of Akkad. Secular history dates Sargon’s reign from 2300-2200 BC, but admits that the timing is highly uncertain. Biblical chronology would place Nimrod’s reign between about 2300 and 1900 BC, since the Flood occurred in 2305 BC and Nimrod was born and ruled thereafter. The Book of Jasher says that he would still have been king in 1953 BC, when Abraham was born according to Núñez’s chronology. The Bible tells us that people at that time were still living very long, since the generations before Abraham lived for more than 200 years after the Flood.15 Therefore, Nimrod’s reign may also have lasted from 2100s to 1900s BC (The Tower of Babel Story and the Confusion of Tongues happened probably during the 2200s BC).
Astrology and astronomy in the light of Christianity
The Bible forbids the practice of witchcraft and the divination of signs, and astrology is often associated with it. However, Jesus himself also said that “there will be signs in the sun and moon and stars” as heavenly portents of his second coming.16 Ramón Núñez offers the following perspective on the subject on page 20 of his book:
Today we know that astrology has no scientific basis, or at least that is what the majority think. And it was rejected by God in the Old Testament. Let us remember what it says in Deuteronomy 17:3: “that he had gone and served other gods and had bowed down to them, whether to the sun, or to the moon, or to all the host of heaven, which I have forbidden”. “You shall not make for yourself an image, nor any likeness of anything that is in heaven above or that is on the earth beneath, …” Exodus 20:4. And it is true that God does not allow consulting magicians, soothsayers, or fortune tellers either. However, he does not prohibit the study of the heavens and their movements, since they are his works.
At the beginning of the book, I indicated that Maimonides recommends studying astronomy and physics to understand the world that God has created. Judaism has never been against the study of the things around us, unlike other religions in the past or today. In fact, the development of the Hebrew calendar has required the effort of many scholars who have had to learn astronomical knowledge to prepare such a complicated calendar due to the demands of compliance with the annual festivals on very specific days.
Hillel II is credited with establishing the current fixed rabbinic calendar in the 4th century AD. So, it is not incompatible with learning the functioning of the heavens and their movements. On the contrary, the knowledge we obtain should make us contemplate the wonders that are in it. Astrology received a severe blow from the moment the sciences, especially physics, discovered mathematical laws, such as the theory of gravitation, that govern the movements of all the celestial bodies that we observe. And the fact that this same force served to explain the movement of the moon or that of a stone thrown with a certain speed into the air took away all the “mystery” or “magic” from the unobservable influences that the stars could exert.
I share this view. Astronomy was given to man to help us better understand the laws of physics by which God created the visible universe. This is why the psalmist states, “The heavens tell of the glory of God; And their expanse declares the work of His hands.“17The prophet Jeremiah notes how the universe is subject to the laws of physics: “This is what the Lord says, ‘He who gives the sun for light by day And the fixed order of the moon and the stars for light by night, Who stirs up the sea so that its waves roar— The Lord of armies is His name: If this fixed order departs From Me,’ declares the Lord, ‘Then the descendants of Israel also will cease To be a nation before Me forever.'”18 This biblical Judeo-Christian worldview also contributed to the scientific revolution in the 1500s. Historian of science James Hannam writes:
Christians have always used science as a way to understand the natural world’s part in a bigger picture, which, in Christianity’s case, includes the Trinity and salvation. Medieval theologians studied God’s creation without any inkling or wish to produce the comprehensive account of the material universe provided by modern science. Nonetheless, their activity uniquely led to the incredible successes enjoyed by physics, chemistry, and biology, not to mention medicine, over the last couple of centuries. To believing Christians, it is hardly surprising that theologically conditioned natural philosophy should be better at leading to true knowledge about nature than rival systems of thought. However, the historian must tread carefully to understand the factors that Christianity brought to the study of the material universe.
The Bible has relatively little to say about the natural world, but at least the book of Genesis makes it clear where the universe came from. It is not eternal but created by God at the beginning of time. In the fourth century, St. Augustine clarified the doctrine that the world was created ex nihilo, out of nothing. God did not use preexisting material whose properties He had to work with. Thus, as Genesis affirms, creation was “good” and as God wished it to be.
From the twelfth century, Christian theologians began to explore what this meant in practice. One consequence was that nature was separate from God and followed the laws He had ordained for it. William of Conches (1085–c. 1154), one of the most important of the twelfth century’s thinkers, explained, “I take nothing away from God. All things that are in the world were made by God, except evil. But He made other things through the operation of nature which is the instrument of divine operation.” Various Greek philosophies had accepted the rationality of the laws of nature, but for Christians, nature’s laws were God’s laws rather than the laws of logic. God was free to do as He pleased, so it was impossible to work out the laws of nature by using reason alone.
To be sure, not everyone accepted this. A group of philosophers in thirteenth-century Paris, called the Averroists after a Muslim philosopher from Spain named Averroes (1126–1198), took the extreme view that everything, including God, was subject to logically necessary rules. This meant that rational philosophy alone was enough to comprehend all of existence, even the divine mind. Orthodox Christians rejected this doctrine and insisted that God was not subject to any limits, except perhaps the law of noncontradiction. The principle of God’s freedom and absolute power was the subject of a decree by the bishop of Paris in 1277. He stated that because God could do as He pleased, He could do things that philosophers said were impossible, like creating a vacuum or more than one universe. This opened up a world of possibility that Christian natural philosophers were quick to exploit.
Second, God also gave astronomy to man to measure time because the creation account explicitly states,“Then God said, ‘Let there be lights in the expanse of the heavens to separate the day from the night, and they shall serve as signs and for seasons, and for days and years; and they shall serve as lights in the expanse of the heavens to give light on the earth‘; and it was so. God made the two great lights, the greater light to govern the day, and the lesser light to govern the night; He made the stars also.” Only by studying astronomy and the cycle of nature have humans been able to determine, for example, the exact length of a solar year.
Matthew 2:2 and Luke 21:25 would argue that sometimes starry phenomena can also serve as omens of the future as astrology teaches, although I would see it as applying only to Jesus Christ, in whom “all things in heaven and on earth, visible and invisible, were created”19 For this reason, individual Christians should not start reading horoscopes and making life choices based on them. Starry sky phenomena may have followed the birth of other biblical characters such as Abraham, but perhaps only so that future generations could use them to date the exact time of events recorded in the Bible. As God said of the stars, “shall serve as signs and for seasons, and for days and years.”
When the ancient peoples of the Bible spoke of stars, they also meant planets such as Mars, Jupiter and Venus. Both Satan and Jesus are called the morning star in the Bible (because Lucifer tries to mimic God and take His place), referring to the planet Venus, the brightest “star” in the night sky, which often appears in the sky either just after sunset or just before sunrise.20 Angels are also often associated with stars in the Bible21 although the saints of God are also said to “shine like the glow of the expanse of heaven, and those who lead the many to righteousness, like the stars forever and ever.”22
Historically, humanity today is living in very interesting times, because we may be very close to realising Elon Musk’s dream where humanity literally reaches the stars and becomes a multi-planetary civilisation that not only visits Mars but establishes a permanent colony there. Below is my YouTube video on this theme from 2020. At the end of the video, I quoted William Shakespeare’s statement against astrology: “It is not in the stars to hold our destiny but in ourselves.” During Shakespeare’s lifetime, Judeo-Christian civilization began to increasingly internalize the biblical truth that man was not subjugated to nature, but nature was subjugated to man.23Elon Musk has often said that he follows the “religion” of scientific research and expanding our consciousness. While this is not a religion that would lead anyone to salvation, it is not in conflict with the biblical worldview, but a direct heir to it.
The conjunction of the five planets in 1953 BC.
Ramón Núñez shows in his book that in 1953 BC. in 1953, the Near East sky witnessed perhaps the rarest phenomenon in history where all five planets visible to the naked eye – Mercury, Venus, Mars, Jupiter and Saturn – formed a conjunction, i.e. aligned with each other as seen from Earth. For example, the Star of Bethlehem is generally thought to have been a conjunction between Jupiter and Saturn in 7-6 BC, or between Jupiter and Venus in 3-2 BC. On page 45, Núñez quotes from an astronomical book about this phenomenon, which says the following:
Conjunct Mercury, Venus and the Moon in Chile on 8 March 2008. Source of the image here.
Three or more planets cannot be considered to be in conjunction simultaneously, although the word is sometimes erroneously used when several planets are close to each other. Such a grouping of planets is called a massing. The best in history occurred in 1953 BCE and was profoundly significant for ancient China, which recorded and remembered it [note: the Chinese calendar is thought to start from this event]. A popular misconception is that planets sometimes line up like billiard balls in a row, and dramatic images of such alignments can even be seen on book covers. The reality is different.
Jean Meeus, the leading researcher on planetary alignments, has calculated how close planets can come to each other. He found that between 3100 BC and AD 2735 – a period covering the entire recorded history – the smallest separation between the five naked-eye visible planets was 4.3 degrees on February 27, 1953 BCE. The best groupings closest to the present are: April 30, 1821 (19.7 degrees); February 5, 1962 (15.8 degrees); May 17, 2000 (19.5 degrees); and September 8, 2040 (9.3 degrees). The 2040 grouping, which also includes a crescent moon as a bonus, will be a spectacular sight.
In his book, Núñez illustrates how this conjunction or massing, which occurred in 1953, before the beginning of our Christian calendar, would have appeared in the regions of Abraham’s birth exactly as the Book of the Jasher describes this phenomenon. Between February 21 and 27, the brightest planet in the sky, Venus, would have moved eastward toward the other four planets visible to the naked eye and “devoured” them, so that on the last day only Jupiter and Venus would have been visible in the night sky. So if the birth of the father of the three monotheistic religions can be dated to February 1953 BC from this alignment of the five planets, then the creation of Adam could also be dated to 3961 BC. You can read a more detailed argument for thisunder the subheading ” Two different interpretations of the year of Abraham’s birth” in my January Luther article.
So now, in 2024, it would be 5984 years since the creation of Adam – not 5784 as the Jewish chronology incorrectly calculates, or 6027 years as the chronology written by Bishop James Ussher in the 1600s claims. The six millennia of history would be completed in 2040, when a similar massing of the five planets would also occur as at Abraham’s birth, although the planets would not be quite so close together. Why is this significant? Because both Christian and Jewish tradition has taught for 2000 years that the second coming of Jesus (or for the Jews, the beginning of the Messianic age of peace on earth) would occur exactly 6000 years after the creation of Adam. This was the teaching of Barnabas, an ally of the Apostle Paul, of Bishop Irenaeus , a disciple of the Apostle John, and of the school of Elijah, according to the Babylonian Talmud written in the Fourth Century AD.
Seventy seven times seven
In the second half of the article, I will deal with the numerological aspect of the biblical Sabbatical calendar, which has fascinated me for many years. Just as biblical “astrology” must be distinguished from pagan astrology, so too must biblical numerology be distinguished from its Kabbalistic and occult distortions. It is no coincidence that the number seven appears repeatedly in the Bible and its chronology. This is why our Lord said to Peter, who asked how many times he should forgive a brother who had transgressed against him, “not seven times, but seventy times seven. “24 Genesis 4 tells how Lamech, a descendant of Cain, swore: “If Cain is avenged seven times, Then Lamech seventy-seven times!”25 Another patriarch named Lamech , Noah’s father, lived a total of 777 years and died five years before the Flood.26I wrote on my blog in September 2022:
The basic Hebrew form of “seven” is sheba, which first appears in the Bible in Genesis 1. After this verse, the word appears in its base form in 343 other verses in the Old Testament. If you dig out your calculator, you can work out that 343 equals 7 x 7 x 7. In New Testament Greek, the basic form of seven is hepta and the ordinal number seven is again hebdomos. These two words appear in a total of 70 verses in the New Testament.
Similarly, the words “seven”, “seventy” (hebdomékonta) and “seven times” (heptakis) appear in the NT in a total of 70 verses (according to Strong’s Dictionary27). The words themselves are more frequent, since the same word can appear more than once in the same verse. But the frequency of words also follows this mathematical pattern. In the Old Testament, the words seven, sheba, and seven, shebee, are repeated a total of 491 times . Similarly , the words seven, seventy (shibim) and seven times (shibathayim) are repeated 491 times.28 Jesus himself mentioned the number 490 (70 x 7) in Matthew 18:22.
Galileo Galilei said: “Mathematics is the language in which God has written the universe. God’s hand has written the laws of nature in the language of mathematics”29I would take the statement even further and say that mathematics is the language in which God has also written the past, the present and the future. For the same God who has written the laws of nature has also written our history according to His good will, which aims at the liberation of the creation from its slavery to corruption into the freedom of the glory of the children of God.30
A sevenfold world history
The Christian worldview does not believe in random but predetermined world history. This idea does not necessarily contradict the free will of humans. Ramón Núñez writes: “Every human being on this earth is responsible for their actions, and the planets or stars do not shape or seal their destiny. For the Christian believer it is essent ial, it is an essential requirement to accept that he has free will. And that always, no matter the circumstances, you have the free choice to take one path or another. You may choose wrong, but that is the price we have to pay.” (s. 91)
The mere thought of a pre-written history allows us to consider, for example, that God has divided world history into six thousand years, at the end of which His Son, who has overcome the death and sin, is meant to return to earth. The concept of a pre-written world history does not just mean that our history is divided into exactly seven thousand years. The entirety of world history should reflect this same reality. In other words, God did not just divide our time into seven-day weeks and seven-year cycles, but all the most significant events in God’s prophetic timeline should be connected to this sevenfold world history.
Only in the light of this sevenfold Hebrew calendar could we establish the exact dates of historical events. It would also be a mathematical proof that our history is not random but predetermined. To illustrate this point, I will take a few examples from biblical history and from the chronology of E.R. Thiele. I emphasise that Thiele derived these dates not from such numerological reasoning but from the years of the reign of the kings of Judah and Israel mentioned in the Books of Kings and the Chronicles, which he reconciled with the chronicles of archaeological excavations and other ancient chronologies of the Near East. According to Thiele’s chronology, the Davidic kingdom was established in 1010 BC and the kingdom was divided into the Kingdom of Israel and the Kingdom of Judah in 930 BC .
The year of the division of the kingdom is often given as either 931 or 930. It is worth noting that according to the Hebrew calendar, the year begins in either spring or autumn, and Thiele demonstrates that in the Northern Kingdom (Israel) the year began in autumn (as in the modern Israeli civil calendar), while in the Southern Kingdom (Judah) the year began in spring (as in the modern Israeli religious calendar). For the same reason, the years 931-930 in the Julian calendar are included within the same year in the Hebrew calendar. According to Thiele’s chronology, the Kingdom of Judah existed from 930 until 587, when the Babylonian king Nebuchadnezzar II destroyed the kingdom and its temple in Jerusalem. The interval is therefore 343 years (930 – 587 = 343) and 343 = 7 x 7 x 7 years.
In the light of the Sabbatical and Jubilee years mentioned at the beginning of the article, the 343rd year would be the 49th Sabbatical year and the seventh Jubilee year. Although according to Moses the Jubilee was to be celebrated as the 50th year, according to ancient Jewish sources the 50th year was also the first year of the new Jubilee cycle and thus the second Jubilee was not celebrated as a centenary year but as the 99th year.31Counting another 49 (= 7 x 7) years forward from 587, we arrive at 538 BC. In the Hebrew calendar, this is the first year of the reign of Cyrus the Great of Persia, who overthrew the Babylonian Empire on 12 October 539 BC. This date is confirmed by many historical sources. The year 539 = 7 x 77 years. In the same year, the prophet Jeremiah’s vision of the end of Israel’s 70-year exile was fulfilled when Cyrus the Great issued a proclamation allowing the Jews living in Babylon to return to the land of their fathers to rebuild the Temple. This is clear from the following passages:
This entire land will be a place of ruins and an object of horror, and these nations will serve the king of Babylon for seventy years. Then it will be when seventy years are completed I will punish the king of Babylon and that nation,’ declares the Lord, for their wrongdoing, and the land of the Chaldeans; and I will make it an everlasting desolation. I will bring upon that land all My words which I have pronounced against it, all that is written in this book which Jeremiah has prophesied against all the nations. 32
For this is what the Lord says: ‘When seventy years have been completed for Babylon, I will visit you and fulfill My good word to you, to bring you back to this place.’ 33
Now in the first year of Cyrus king of Persia [i.e. 539-538 BC], in order to fulfill the word of the Lord by the mouth of Jeremiah, the Lord stirred up the spirit of Cyrus king of Persia, so that he sent a proclamation throughout his kingdom, and also put it in writing, saying: “This is what Cyrus king of Persia says: ‘The Lord, the God of heaven, has given me all the kingdoms of the earth, and He has appointed me to rebuild for Him a house in Jerusalem, which is in Judah.”34
70 lunar years of Babel
The beginning of the Babylonian exile can be dated in its earliest phase to 606, when Nebuchadnezzar II “in the third year of the reign of Jehoiakim king of Judah… came to Jerusalem and besieged it. “35Around the same time, Jeremiah received his vision of the 70th year of the Babylonian exile.36 However, from 606 to 538 is 68 years, not 70, as Jeremiah’s vision would suggest. This seeming problem can be explained by the fact that the Jews still use the 354-day lunisolar calendar today and ancient Babylon used a 360-day annual calendar.
Although the lunisolar calendar means that years are measured according to a 354-day lunar year (lunar year = 12 synodic months or 354 days), with a leap month added from time to time to keep in line with the 365-day solar calendar, the pure lunar calendar rushes ahead of the solar calendar by about a couple of years in 70 years. For example, the current Islamic calendar is a pure lunar calendar where its 70 years equals 68 years of our Gregorian solar calendar. Thus Jeremiah’s prophecy may have referred to 70 lunar years and not 70 solar years.
70 weeks of Daniel
At the same time that Jeremiah’s prophecy of Israel’s 70-year exile was fulfilled, in 538 BC, Daniel was given a vision of the 70-year weeks.37 The 70 weeks of years is equal to 70 x 7 years and at the end of them God will “finish the wrongdoing, to make an end of sin, to make atonement for guilt, to bring in everlasting righteousness, to seal up vision and prophecy, and to anoint the Most Holy Place.”38 There have been mainly two different interpretations of the vision among Christians, and my view and Ramón’s view of it also differ slightly.
Ramón supports the interpretation of men like Isaac Newton where 70 weeks of years are counted from the seventh year of the reign of the Persian King Artakserxes (i.e. 458-57 BC) to the crucifixion of Jesus in 33 AD (although Ramón says this happened in 30 AD). However, I support the interpretation of men such as Church Father Irenaeus and Robert Anderson (best known for his influential 1894 book The Coming Prince) where the weeks are counted from the 20th year of the reign of Artaxerxes (i.e. 444 BC) to the death of Jesus on the Cross of Calvary in 33 AD39 and the last 70th week of years is separated from it as a separate week, which only begins to be counted at the end of the Church Age of about 2000 years and ends with the second coming of Jesus.
But the most relevant matter to our discussion for now is that both the time of Jesus’ birth and death are tied to this sevenfold Sabbatical calendar. He was born 539 years, or 7 x 77 years after the end of the 70-year exile in Babylon (although in fact He was born a few years before the beginning of our Christian calendar) and He died and rose from the grave 70 x 7 years after the proclamation of King Artaxerxes of Persia. Cyrus the Great of Persia is often held up as a type of the Messiah of Israel, for in the prophecy of Isaiah, which foretold the reign of Cyrus and mentions him by name some 200 years earlier, he is called “the Lord’s anointed” or Messiah.40
Do the years coincide with the Jubilee years?
It should now be pointed out that when I previously mentioned the destruction of the Temple in Jerusalem and the Kingdom of Judah in 587 BC as the 7th Jubilee year, I did not mean that 587 was a Jubilee year in the sense that Sabbatical years and Jubilee years began to be counted when the Israelites arrived in the Promised Land after 40 years of wandering in the wilderness. I meant that the interval between the establishment of the Kingdom of Judah and its destruction was equivalent to seven Jubilee cycles. As to the question of when the Sabbatical and Jubilee years began to be counted, we do not have full certainty, although we already know from Thiele’s chronology that the Israelites arrived in the Promised Land in 1406 BC (1446 – 40 = 1406).
Indeed, the second-century Jewish calendar Sedam Olam (on which Jews still base their calendar today) claims that the Sabbatical and Jubilee years would not have begun to be counted until 14 years after the arrival in the land:
Seven years were devoted to conquest (after the entry into Canaan) and seven years to land division. Thus the Israelites settled in Gilgag for fourteen years: seven years of conquest and seven years of division….they established the tabernacle of the congregation; … then they began to count tithes, sabbatical years and jubilee years.
Seder Olam; 11:11-12
From 1406, 14 years will be reached in 1392. If we stretch this date by another year or two, so that the counting of Sabbatical and Jubilee years would have begun in 1391 or 1390 BC, we end up with some pretty interesting dates. If we count from 1390, the seventh Jubilee year, or 343rd year, would coincide with the years 1048-47. Around this time, the kingdom of Israel would have been established and Saul anointed king in the light of Thiele’s chronology.41 The sixteenth jubilee year would coincide with 606 BC, when Nebuchadnezzar II besieged Jerusalem and took King Jehoiakim in brass knuckles to Babylon, along with Daniel and other Jewish exiles.42 This is also the beginning of the 70 years of exile predicted by Jeremiah.
Why is the 16th Jubilee year significant? Because it is equal to 784 years (49 x 16 = 784) and 784 = 777 + 7. Thus, from the first Sabbatical year celebrated by the Israelites in 1384-83, 777 years would elapse until the 70-year exile of Babylon began in 606 BC. In 536, when Daniel had his last vision after the end of the Babylonian exile43 854 years had passed since the start of this calendar. The year 854 equals 777 + 77 years. Interestingly, Ramón also mentions 854 years as being the interval between the convergence of the five planets Saturn, Jupiter, Mars, Venus and Mercury, when their convergence is measured at an angle of single digits numbers. On page 25 he writes:
There is a cycle in conjunctions that we are going to see in the rest of the book that will be interesting. The question is: are conjunctions repeated in some way? Yes, approximately every 854 years, the same conjunction is repeated on the same or similar date and in the same constellation. For the time periods we are considering of a few thousand years, this will be true (for periods longer than tens of thousands of years, the conjunction moves to another constellation). Let’s first look at some examples of this: the conjunctions of the years 332, 1186 and 2040 AD are separated by an interval of 854 years since 2040=1186+854=332+ 2 ∙854. All three conjunctions occurred in the constellation of Virgo. And this is true, in general, for any other conjunction we want. If we add 854 years to the date of a conjunction that we consider, it will give us another similar conjunction… In short, if we have a J-S conjunction on a certain date there will be another one almost exactly the same 854 years later or there has been another one the same 854 years before (the proof is in the other book).
Using the same formula – assuming that the counting of Sabbatical and Jubilee years began in 1390 BC – we can calculate that the 70th Jubilee year, or 3430th year (49 x 70 = 3430), coincides with the year 2040, which would also mark the beginning of the seventh millennium of history according to my, Ramón’s and Luther’s chronology. In the Bible, the Jubilee symbolizes essentially the same thing as the Sabbath – the coming deliverance of the earth from the bondage of the corruption of sin and its millennial Sabbath rest: “Sanctify the fiftieth year, and proclaim deliverance in the land to all its inhabitants; let it be a year of jubilee for you; each one of you shall then return to his inheritance and his family“44
I have written in my blog in previous years that the 70th Jubilee Year would begin in 2025, when the State of Israel turns 77. But this calculation is based on the idea that the counting of Sabbatical and Jubilee years would have started at the same time as the Israelites arrived in the Promised Land at the end of the 40-year wilderness journey in 1406 BC. In any case, the 70th Jubilee year should be completed between 2025 and 2040 and will probably be the last Jubilee year before the Second Coming of our Lord.
The “seven times” comes to an end
In 2040, not only would the 70th Jubilee Year and the seventh millennium of history begin, but the same year would also see the completion of the “seven ages”. This can be deduced from prophecies such as Daniel and Revelation where time, times and half a time are defined as comprising 1260 days or 42 months. This refers to the ancient 360-day calendar where each month consisted of 30 days and the year of 360 days. Thus, three and a half years and 42 months equals 1260 days. Thus seven years would be equivalent to 2520 days (1260 x 2 = 2520). But since in Daniel’s calendar the “weeks” are counted as years, so also 2520 days can be counted as 2520 years. Furthermore, these years should be counted as 360-day years, not 365-day years.
Thus, seven times can be converted into 907 200 days because 360 x 2520 = 907 200. This in turn can be converted to 2484 solar years, since 907 200 : 365.24 = 2483.8, rounding to 2484 years. Adding 2484 years to March 444 BC – from which, according to my interpretation, Daniel’s 70 weeks of years should start to be counted – leads to the year 2040 (2484 – 444 = 2040). Since the “zero year” is not counted unless it is an astronomical calendar, the year is actually 2041, but since the 2484 years were slightly short, the seven years will be completed in December 2040. You can check this for yourself on this site by adding March 1 444 BC. 907 200 days.
Are these seven times to be understood in the light of verse 27 of Daniel 9: “And he will confirm a covenant with the many for one week, but in the middle of the week he will put a stop to sacrifice and grain offering; and on the wing of abominations will come the one who makes desolate, until a complete destruction, one that is decreed, gushes forth on the one who makes desolate.” Although this verse refers to the seven-year agreement of the Antichrist with Israel that begins the last week of the vision, could it be interpreted as containing a double meaning where the last week means also 2520 years (360-day years) instead of 2520 days?
In that case, the covenant would not be confirmed by the Antichrist, but by God himself, who confirmed his covenant with Abraham, Isaac and Jacob in 444 BC, when Artaxerxes I of Persia allowed the Jews to rebuild Jerusalem and return to their ancestral lands. Since the original meaning of the vision would only reveal the historical date of Jesus’ first coming and His death on the Cross, the 2520 years or “seven times” added to the year 444 BC would also reveal the historical date of His second coming, and when the 70th week of the year would also come to its conclusion, not only in 2520 days but also in 2520 years.
This is one interesting explanation for Daniel’s prophecy. Ramón also offers an interesting interpretation of Daniel Chapter 12’s vision of 1290 and 1335 days where he reads them as 1290 and 1335 years. According to Ramón’s interpretation, 1290 and 1335 should be added together and added to the year of the destruction of Solomon’s temple in 586 (although others say it was 587) BC. 1290 + 1335 = 2625 and 2625 – 586 = 2039. But since the zero year is not included, the real year is 2040. Daniel 12:11-13 predicted:
And from the time that the regular sacrifice is abolished and the abomination of desolation is set up, there will be 1,290 days. Blessed is the one who is patient and attains to the 1,335 days! But as for you, go your way to the end; then you will rest and rise for your allotted portion at the end of the age.”
According to Ramón, these years are therefore counted “from the time when the daily sacrifice is removed”, i.e. from the year of the temple’s destruction in 586. “…abomination of desolation is set up, there will be 1,290 days.” This part of the vision refers to what happens at the end of 1290 years: the abomination of desolation is set on the site of Solomon’s Temple, i.e. the Islamic Al-Aqsa Mosque was founded in 705 AD. Finally, ” Blessed is the one who is patient and attains to the 1,335 days!” In other words, another 1335 years would be added to the year 705, ending in 2040. In my January Luther article, I myself calculated, using similar logic, that the years 2040-41 would also mark 1260 years since the founding of the papacy, and thus the interpretation of the 1260 years of the papacy advocated by Isaac Newton, among others, should be dated from 781 to 2041, rather than from 800 to 2060, as Newton suggested. I suggest you read more about this reasoning in the subheading of my article Why did Newton predict the end of the world in 2060?
Chapter 6 of 1 Kings tells us that the Exodus took place 479 years before the Temple was founded, in 1446 BC, and Genesis 6 tells us that the Exodus took place 479 years before the Temple was founded. 15:16, 2. Moos. Galatians 3:16 dates God’s promise to Abraham to 430 years before the Exodus, 1876 BC. ︎↩︎
The biblical phrase “the first ruler on earth” can be understood to mean either the first ruler after the Flood or the first king in history to rule a large supranational empire. ︎↩︎
These occurrences I have apparently derived from this website and they seem to apply only to the Byzantine Textus Receptus manuscript on which the King James Bible is based. It should be noted, however, that I am not a representative of the King James Version Only movement or an advocate of its ideas. ︎↩︎
This oft-repeated quote is not a word-for-word quotation of Galileo’s words, and although the original statement does not contain a reference to God, Galileo believed in God and said in his letter to Grand Duke Christina: “I do not feel obliged to believe that the same God who has bestowed upon us reason, understanding and intellect means that we should give them up.” ↩︎
Many Bible commentaries state that Dan. 9:1, “the first year of the reign of Darius son of Ahasuerus” actually refers to the first year of the reign of Cyrus the Great.↩︎
Solomon, David and Saul all reigned for 40 years (1 Kings 2:11, 11:42, and Acts 13:21), so from the division of the kingdom in 930 BC, Saul’s reign would have begun in 1050 BC. The coronation may have been in 1048-47. ︎↩︎
Olen kirjoittanut blogissani Raamatun niin sanotusta sapattikalenterista jo vuodesta 2015 lähtien. Sapattikalenterista puhuessani tarkoitan lukuun seitsemän perustuvaa heprealaista tapaa laskea aikaa. Eli samaan tapaan kuin länsimainen ajanlasku perustuu kymmenellä jaollisiin vuosiin missä jaamme historialliset aikakaudet vuosikymmeniin, vuosisatoihin ja vuosituhansiin, niin muinaisessa heprealaisessa perinteessä aikaa mitattiin seitsemällä jaollisilla vuosilla. Tämä jaottelu perustuu Tooraan eli viiteen Mooseksen kirjaan missä Mooses käski Israelia juhlimaan seitsemänpäiväistä viikkoa ja seitsenvuotista vuosiviikkoa Genesiksessä kerrotun Jumalan luomistyön muistona missä Jumala loi maailman kuudessa päivässä ja lepäsi seitsemäntenä päivänä. Samoin israelilaisia kehotettiin tekemään työtä kuutena päivänä ja pyhittämään seitsemäs päivä Herralle.
Vaikka moni tuntee uskonnollisten juutalaisten yhä tiukasti noudattaman viikkosapatin, harvempi on tietoinen vuosisapateista, joita muinainen Israel noudatti yhdessä riemuvuosien kanssa. Tämä ohjeistus löytyy 3. Mooseksen kirjan 25. luvusta:
Ja Herra puhui Moosekselle Siinain vuorella sanoen: “Puhu israelilaisille ja sano heille: Kun te tulette siihen maahan, jonka minä teille annan, niin maa pitäköön sapattia Herran kunniaksi. Kuutena vuotena kylvä peltosi ja kuutena vuotena leikkaa viinitarhasi ja korjaa niiden sato, mutta seitsemäntenä vuotena olkoon maalla levon aika, sapatti Herran kunniaksi; silloin älä kylvä peltoasi äläkä leikkaa viinitarhaasi. Leikatun viljasi jälkikasvua älä leikkaa, äläkä poimi viinirypäleitä, jotka ovat kasvaneet leikkaamattomissa viinipuissasi. Silloin olkoon maalla levon vuosi. Mutta mitä itsestänsä kasvaa maan levätessä, olkoon teille ruuaksi, sinulle itsellesi, sinun palvelijallesi ja palvelijattarellesi, päiväpalkkalaisellesi ja loisellesi, jotka luonasi asuvat. Ja karjallesi ja metsäeläimille sinun maassasi olkoon kaikki sen sato ruuaksi.
Ja laske seitsemän vuosiviikkoa: seitsemän kertaa seitsemän vuotta, niin että seitsemän vuosiviikon aika on neljäkymmentä yhdeksän vuotta. Ja seitsemännessä kuussa, kuukauden kymmenentenä päivänä anna pasunan raikuen soida; sovituspäivänä antakaa pasunan soida koko maassanne. Ja pyhittäkää viideskymmenes vuosi ja julistakaa vapautus maassa kaikille sen asukkaille.Se olkoon teille riemuvuosi; jokainen teistä saa silloin palata perintömaallensa ja sukunsa luo.
Riemuvuosi olkoon teille viideskymmenes vuosi; älkää silloin kylväkö älkääkä jälkikasvua leikatko, älkääkä poimiko, mitä leikkaamattomissa viinipuissa on kasvanut. Sillä se on riemuvuosi, se olkoon teille pyhä; pellolta syökää sen sato. Riemuvuotena saa jokainen teistä palata perintömaallensa. Jos myyt jotakin lähimmäisellesi tai ostat jotakin lähimmäiseltäsi, niin älkää tehkö vääryyttä toinen toisellenne. Vaan maksa lähimmäisellesi riemuvuoden jälkeisten vuosien luvun mukaan, satovuosien luvun mukaan hän saakoon maksun sinulta.”
Huomaa, että tämä käsky sapattivuosien ja riemuvuosien pyhittämisestä oli peräisin Jumalalta itseltään eikä Moosekselta. Myös nykyisessä Israelissa uskonnolliset juutalaiset noudattavat yhä shmita eli sapattivuosia vaikka riemuvuosia ei pidetä enää voimassaolevana ja juutalaisten historiallisten lähteiden mukaan riemuvuosia ei olisi noudatettu enää toisen temppelin aikakautena. Samoin myöskään sen noudattamisesta ensimmäisen temppelin aikakautena ei ole Raamatussa tai muissa lähteissä juuri mainintaa. Itseasiassa Mooseksen profetia antaisi ymmärtää, että Jumala salli Babylonin kuninkaan hävittää Juudan kuningaskunnan 500 -luvulla eaa. osittain tuomiona siitä, että kansa oli laiminlyönyt tämän ja Jumalan muut käskyt:
Ja minä muutan teidän kaupunkinne raunioiksi ja hävitän teidän pyhäkkönne enkä mielisty teidän uhrienne tuoksuun. Ja minä hävitän maan, niin että teidän vihollisenne, jotka siinä asuvat, siitä tyrmistyvä. Mutta teidät minä hajotan kansojen sekaan ja ajan teitä takaa paljastetulla miekalla, ja teidän maanne tulee autioksi ja kaupunkinne raunioiksi. Silloin maa saa hyvityksen sapateistaan, niin kauan kuin se on autiona ja te olette vihollistenne maassa. Silloin maa lepää ja saa hyvityksen sapateistaan. Niin kauan kuin se on autiona, saa se levätä nauttien sitä lepoa, jota se ei saanut teidän sapatteinanne, asuessanne siinä. Ja niille teistä, jotka jäävät jäljelle, minä annan pelokkaan sydämen heidän vihollistensa maassa, niin että lentävän lehden kahina ajaa heidät pakoon, ja he pakenevat, niinkuin pakenisivat miekkaa, ja kaatuvat, vaikka ei kukaan heitä aja takaa
Uudessa Testamentissa, missä Mooseksen lakiliitto “päivittyy” Jeesuksen Kristuksen Golgatan sovintoveressä solmittuun Uuteen liittoon, ei ole enää samanlaista painotusta sapatin pyhittämisen tärkeydestä sillä Paavali nimenomaan sanoi Kolossain kaupungissa eli nykyisessä Vähä-Aasiassa asuneille pakanakristityille: “Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta“1. Paavali kuitenkin jatkaa lausettaan näin: “…jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.”
Ominaista Paavalin teologiassa on se, että vaikka monet Vanhan liiton juutalaisille määrätyt ja siten Vanhaan testamenttiin liittyneet säädökset eivät olleet enää sitovia Uuden liiton pakanakristityille (kuten alkuseurakunnan johtajat vahvistivat Jerusalemissa pidetyssä “ensimmäisessä kirkolliskokouksessa” Apostolintekojen 15. luvussa), niin tämä ei tee silti tyhjäksi näiden säädösten esikuvallista tai profeetallista painoarvoa. Paavalin Kristus-keskeisessä teologiassa Uusi liitto ei niinkään syrjäytä tai korvaa Vanhaa liittoa – eli irrota seurakuntaa sen juutalaisista juuristansa – vaan kaikki Vanhassa liitossa osoittavat kohti Kristusta koska Jeesus Kristus oli omien sanojensa mukaan lain ja profeettojen täyttymys.2
Tämä tarkoittaa sitä, että Jeesus Kristus (Kreikankielestä johdettu käännös hepreankielen tittelille Jeshua Mashiach) ei vain täyttänyt heprealaisten profeettojen ennustuksia Israelin tulevasta Messiaasta vaan myös itse lain eli Tooran. Tästä syystä kukaan ei tule vanhurskaaksi lakia noudattamalla koska vain Jeesus Kristus kykeni täyttämään lain täydellisesti ja uhrattiin Jumalan viattomana vikauhrina meidän syntiemme puolesta, kuten profeetta Jesaja ennusti 700 vuotta ennen Hänen syntymäänsä:
Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut.3
Mutta Tooran ja Tanakin profetiat eivät osoita vain Jeesuksen ensimmäistä tulemusta kohti vaan myös Hänen toista tulemustaan sillä Jeesuksen ensimmäisen tulemus täytti Jesajan profetian Jumalan kärsivästä palvelijasta, mutta Jesajan ja muiden heprealaisten profeettojen ennustukset Hänen tulevasta messiaanisesta rauhanvaltakunnastaan ovat yhä täyttymättä. Paavalin mukaan sapatilla, vuosiviikoilla, riemuvuosilla kuin myös heprealaisen kalenterin kuukausijuhlilla oli siis lähinnä esikuvallinen ja profeetallinen merkitys Uuden liiton pakanaseurakunnalle. Hebrealaiskirjeessä hän sanoi, että “Jumalan kansalle sapatinlepo [on] varmasti tuleva [huom. tuleva aikamuoto]. Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa.”4
Historian seitsemän millenniumia
Näin myös varhaiskirkon teologit kuten Galliassa eli nykyisen Ranskan alueella 100 -luvulla vaikuttanut Lyonin piispa Irenaeus asian ymmärsi. Irenaeus oli apostoli Johanneksen oppilaan Polykarpoksen oppilas. Näin ollen hänen Kristologiset ja eskatologiset opetuksensa eivät ole voineet ehtiä vääristyä vielä paljoa ensimmäisen vuosisadan apostolien opetuksista. Irenaeukselle juutalaisten seitsenpäiväinen viikko ja seitsemäntenä päivänä pidetty sapatti ei merkinnyt vain sen muistelemista kuinka Jumala loi maailman Genesiksen ensimmäisen luvun mukaan, mutta samalla se oli myös profetiaa siitä kuinka Jumala olisi jakanut maailmanhistorian kuuteen tuhanteen vuoteen missä seitsemäs vuosituhat tulisi merkitsemään maan tulevaa sapattilepoa, joka toteutuu Kristuksen toisen tulemuksen myötä.5
Samoin opetettiin jo ensimmäisellä vuosisadalla Barnabasin kirjeessä tunnetussa dokumentissa.6 Barnabas oli Apostolin tekojen mukaan Paavalin ja muiden apostolien liittolainen, joka osallistui historian ensimmäiseen kirkolliskokoukseen Jerusalemissa.7 Tämä oppi saa tukea myös apostoli Pietarilta, joka opetti Jeesuksen toiseen tulemukseen liittyen: “Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että ‘yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä’. Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.”8
Ramón Núñez ja vuosi 1953 eaa.
Olen itse ollut tietoinen tästä varhaiskirkon maailmanhistorian kuuteen tai seitsemään vuosituhanteen jakavasta eskatologisesta opista jo yli 20 vuoden ajan, koska luin siitä ensimmäistä kertaa Teijo-Kalevi Lusan teoksista, jotka käynnistivät myös oman tutkimusmatkani Raamatun profetioihin. Samasta syystä innostuin laskemaan myös Raamatun kronologiaa jo noin 13 vuoden iässä (vaikka jätin laskennan sittemmin kesken). Syyskuussa 2018 ja taas tammikuussa 2024 julkaisin blogissani kirjoitukset missä päädyin vuoteen 2040, jolloin historian kuusi vuosituhatta tulee kaikkein todennäköisimmin täyteen Adamin luomisesta laskien. En ollut ensimmäinen, joka päätyi kyseiseen vuosilukuun sillä jo uskonpuhdistajamme Martin Luther päätyi aivan samaan vuosilukuun vuonna 1541 julkaistussa kronologiassaan.
Ramón Núñezin viimevuonna julkaistu kirja, jonka hän lähetti lahjana minulle.
Tuohon uudempaan kirjoitukseeni sain kommenttia Espanjassa asuvalta kristityltä, joka on työskennellyt fysiikan ja matematiikan professorina, ja kirjoittanut verkkokauppa Amazonista löytyvän englanninkielisen teoksen missä hän on päätynyt itsenäisesti myös samaan vuosilukuun erinäisiä johtolankoja seuraamalla. Tämän miehen, Ramón Núñezin, ote aiheeseen on hyvin tieteellinen ja matemaattinen. Olemme jakaneet ajatuksia sittemmin yksityisesti sähköpostitse ja Ramón tilasi myös englanninkielisen kirjani kuningas Charles III:sta potentiaalisena täyttymyksenä Raamatun Antikristukselle.
Siinä kun itse olen päätynyt kyseiseen vuosilukuun lähinnä 1900 -luvun kristityn arkeologi E. R. Thielen Israelin ja Juudan kuningasten hallintovuosien kronologiaan tukeutumalla, Ramón Núñez päätyy siihen myös astronomisen datan ja Raamatun ulkopuolisten lähteiden valossa (ulkopuolisten vain siinä mielessä, etteivät nuo lähteet sisälly Raamatun 66 kirjan kaanoniin mutta joista löytyy kyllä mainintaa Raamatun kirjoittajien teksteissä). Kirjoitin tammikuussa, että vaikka Thielen kronologiasta Salomonin temppelin perustamisajankohta voidaan paikantaa aika suurella varmuudella vuoteen 967 eaa., niin sitä “varhaisempiin tapahtumiin ja niiden ajankohtaan on vaikeampi löytää vahvistusta Raamatun ulkopuolisista lähteistä.”
Senusret III (1878 – 1839 eaa.), faarao, joka tapasi Aabrahamin? Kuvan lähde täällä.
Mutta julkaisin äskettäin artikkelin Exoduksen faaraosta ja identifioin hänet Thutmosis III:ksi ja osoitin Egyptin omien historiallisten lähteiden osuvan täysin yksiin Raamatun historian ja kronologian kanssa. Esimerkiksi nykypäivän astronomien päätelmät Thutmosis III:n kuolinvuodesta ja kuukaudesta osuisi täysin samaan ajankohtaan mihin 2. Mooseksen kirja ajoittaa tuon uppiniskaisen faaraon kuoleman. Samaa kronologiaa seuraamalla Aabrahamin tapaama Egyptin faarao, joka yritti viedä hänen vaimonsa Saarain, olisi ollut Senusret III, joka tunnetaan hyvin merkittävänä faaraona Egyptin 12. dynastian historiassa. Tälle päätelmälle on kuitenkin vaikea löytää muuta tukea kuin se, että se, että hänen hallintokautensa osuisi samaan ajankohtaan mihin Genesiksen 12. luku paikantaa Aabrahamin ja Saarain vierailun Egyptissä. 9
Yksistään Raamatun omaa kronologiaa seuraamalla Aabrahamin syntymän vuodeksi voitaisiin laskea vuosi 1951 eaa., koska Aabrahamin sanottiin olleen 75 vuotta vanha, kun hän lähti Harranista Kanaanin maahan10 ja tästä taas lasketaan 430 vuotta eteenpäin Exoduksen vuoteen 1446 eaa. (1446 + 430 + 75 = 1951). Mutta kuten totesin jo sähköpostiviesteissäni Ramónille, on mahdollista että Abraham on ollut muutaman kuukauden ylitse 75 -vuotias ja hänen matkansa Kanaanin maahan on saattanut viedä myös hieman enemmän aikaa (israelilaisilla se kesti 40 vuotta), niin että hän olisi ollut noin 77 -vuotias, kun hän saapui Kanaanin maahan mistä 430 vuotta tulisi alkaa laskea. Ramón on nimittäin löytänyt hyvin vakuuttavat perusteet siihen miksi Aabraham olisi syntynyt vuonna 1953 eikä 1951 eaa.
Oikeamielisten kirja ja Sargon Akkadialainen
Raamatun apokryfikirjoihin sisältyvä Oikeanmielisten kirja (eng. The Book of Jasher) ei kuulu Raamatun 66 kirjan kaanoniin, mutta siitä löytyy maininta Joosuan kirjassa ja 2. Samuelin kirjassa.11 Myös Uusi testamentti viittaa siihen epäsuorasta Paavalin kirjeissä12 lainaamalla Oikeanmielisten kirjan luvusta 79 löytyvää tarinaa Jannes ja Jambres -nimisistä Egyptin faaraon taikureista, jotka vastustivat Moosesta. Samasta Oikeamielisten kirjasta, luvusta 8, löytyy mielenkiintoinen kertomus, jonka mukaan Aabrahamin syntymän aikaan Nimrodin astrologit olisivat havainneet tähtitaivaalla epätavallisen ilmiön:
Ja sinä yönä, jona Abram oli syntynyt, kaikki Terahin palvelijat ja kaikki Nimrodin tietäjät ja hänen taikurinsa tulivat ja söivät ja joivat Terahin talossa, ja he iloitsivat hänen kanssaan sinä yönä. Ja kun kaikki tietäjät ja noiturit lähtivät Terahin talosta, nostivat he sinä yönä silmänsä taivasta kohti katsomaan tähtiä, ja he näkivät, ja katso, yksi hyvin suuri tähti tuli idästä ja juoksi taivaalla, ja se nielaisi neljä tähteä taivaan neljältä puolelta. Ja kaikki kuninkaan tietäjät ja hänen taikurinsa hämmästyivät tätä näkyä, ja tietäjät ymmärsivät tämän asian ja tiesivät sen merkityksen. Ja he sanoivat toisilleen: “Tämä on merkki siitä lapsesta, joka on tänä yönä syntynyt Terahille, joka kasvaa ja on oleva hedelmällinen ja lisääntyvä ja ottava haltuunsa koko maan, hän ja hänen lapsensa iankaikkisesti, ja hän ja hänen jälkeläisensä tappavat suuria kuninkaita ja perivät heidän maansa.
Tarinalla on yhtymäkohtia Matteuksen evankeliumin tarinaan Betlehemin tähdestä, jonka ilmestyminen ennakoi juutalaisten kuninkaan syntymää Betlehemissä, kuten Miika 5:1 oli ennustanut tapahtuvan. Itämaantietäjät olivat persialaisia astrologeja Parthian imperiumista sillä muinaisessa maailmassa ennen modernin astronomian syntyä, tähtitaivaan ilmiöiden ajateltiin olevan yhteydessä maanpäällä asuvien ihmisten kohtaloihin. Tästä syystä vaikka kuningas Herodes ei uskonut todennäköisesti Raamatun profetioihin koskien Israelin Messiaan syntymää, hän otti täysin vakavasti Persian astrologien ennustukset siitä että Betlehemissä syntynyt lapsi tulisi merkitsemään uhkaa hänen ja hänen jälkipolvensa vallalle.
Samoin kuin Herodes yritti tappaa vastasyntyneen Jeesus-lapsen heprealaisten lasten surmalla, niin Oikeamielisten kirja kertoo kuinka myös Nimrod yritti surmata Abrahamin kuullessaan astrologiensa puheita siitä mitä hänen syntymänsä yhteydessä esiintynyt tähtitaivaan ilmiö merkitsi. Oikeamielisten kirja kertoo Abrahamin isän Terahin piilottaneen poikansa luolaan ja antaneen kuninkaan käsiin toisen poikansa, joka oli syntynyt yhdelle hänen palvelijattarellensa. Nimrod luuli sitten surmanneensa Aabrahamin vaikka hän surmasi Terahin toisen lapsen. Nimrod mainitaan kolmessa kohtaa heprealaista Raamattua ja hänen sanotaan olleen “ensimmäinen valtias maanpäällä, jonka valtakunnan alkuna olivat Baabel, Erek, Akkad ja Kalne Sinearin maassa”.13 Koska Genesis 10:10 mainitsee Akkadin, Nimrod oli todennäköisesti sama henkilö kuin Sargon Akkadilainen, jonka myös sekulaari historiankirjoitus on “identifioinut ensimmäiseksi henkilöksi kirjoitetussa historiassa, joka hallitsi imperiumia.”
Sargon Akkadialainen, “ensimmäinen valtias maanpäällä”. Tämän maskin tosin arvellaan esittävän Sargonin lapsenlasta Naram-Sinia eikä itse Sargonia.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että hän olisi ollut historian ensimmäinen kuningas14, sillä Egyptin faaraoiden aikakausi palaa ainakin tuhat vuotta Sargon Akkadilaisen valtakautta taaemmaksi. Sekulaari historia ajoittaa Sargonin valtakauden 2300-2200 -luvuille eaa. mutta myöntää ajoituksen olevan hyvin epävarmaa. Raamatullinen kronologia ajoittaisi Nimrodin valtakauden noin vuosien 2300 – 1900 eaa. välille, sillä vedenpaisumus esiintyi vuonna 2305 eaa. ja Nimrod syntyi ja hallitsi sen jälkeen. Oikeanmielisten kirjan mukaan hän olisi ollut kuninkaana yhä vuonna 1953 eaa., jolloin Aabraham syntyi Núñezin kronologian mukaan. Raamattu kertoo ihmisten eläneen tuohon aikaan yhä hyvin pitkään, sillä Aabrahamia edeltäneet sukupolvet elivät vedenpaisumuksen jälkeen yli 200 vuotiaiksi.15 Tästä syystä myös Nimrodin valtakausi on saattanut kestää toista sataa vuotta 2100 -luvulta 1900 -luvulle eaa.
Astrologia ja astronomia kristinuskon valossa
Kun Raamattu kieltää noituuden harjoittamisen ja merkeistä ennustelun, niin usein myös astrologia on liitetty tähän yhteyteen. Kuitenkin, myös Jeesus itse sanoi, että “on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä” Hänen toisen tulemuksensa taivaallisina enteinä.16 Ramón Núñez tarjoaa seuraavan näkökulman aiheeseen kirjansa sivulla 20:
Nykyään tiedämme, että astrologialla ei ole tieteellistä perustaa, tai ainakin enemmistö ajattelee niin. Ja Jumala hylkäsi sen Vanhassa testamentissa. Muistakaamme, mitä sanotaan 5. Moos. 17:3:ssa: “että hän oli mennyt palvelemaan muita jumalia ja kumartaa niitä: aurinkoa, kuuta tai kaikkea taivaan joukkoa, minkä minä olen kieltänyt”. “Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.” 2. Moos. 20:4. Ja on totta, että Jumala ei myöskään salli kysyä neuvoa taikureilta ja ennustajilta. Hän ei kuitenkaan kiellä taivaan ja sen liikkeiden tutkimista, sillä ne ovat hänen tekojaan.
Kirjan alussa viittasin siihen, että Maimonides suositteli tähtitieteen ja fysiikan opiskelua ymmärtääksemme Jumalan luomaa maailmaa. Juutalaisuus ei ole koskaan vastustanut ympärillämme olevien asioiden tutkimista, toisin kuin muut uskonnot menneisyydessä tai nykyään. Itse asiassa heprealaisen kalenterin kehittäminen on vaatinut ponnistuksia monilta oppineilta, joiden on täytynyt opetella tähtitieteellistä tietoa valmistellakseen näin monimutkaisen kalenterin, koska vuotuisten juhlien noudattaminen hyvin erityisinä päivinä on ollut välttämätöntä.
Hillel II:n katsotaan perustaneen nykyisen kiinteän rabbiinikalenterin 4. vuosisadalla jKr. Se ei siis ole ristiriidassa taivaan toiminnan ja sen liikkeiden oppimisen kanssa. Päinvastoin, saamamme tiedon pitäisi saada meidät pohtimaan siinä olevia ihmeitä. Astrologia sai kovan iskun siitä hetkestä lähtien, kun tieteet, erityisesti fysiikka, löysivät matemaattiset lait, kuten gravitaatioteorian, jotka ohjaavat kaikkien havaitsemiemme taivaankappaleiden liikkeitä. Ja se, että tämä sama voima selitti kuun liikkeen tai tietyllä nopeudella ilmaan heitetyn kiven liikkeen, poisti kaiken “mysteerin” tai “magian” tähtien havaitsemattomista vaikutuksista.
Yhdyn tähän näkökulmaan. Tähtitiede annettiin ihmisille, jotta voisimme ymmärtää siitä paremmin niitä fysiikan lakeja, joilla Jumala on luonut näkyvän maailmankaikkeuden. Tästä syystä psalminkirjoittaja toteaa: “Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaanvahvuus ilmoittaa hänen kättensä tekoja.”17 Profeetta Jeremia toteaa kuinka maailmankaikkeus on fysikaallisten lakien vallan alainen: “Näin sanoo Herra, joka on pannut auringon valaisemaan päivää, kuun ja tähdet lakiensa mukaan valaisemaan yötä, hän, joka liikuttaa meren, niin että sen aallot pauhaavat – Herra Sebaot on hänen nimensä: Jos väistyvät nämä lait minun kasvojeni edestä, silloin myös lakkaavat Israelin jälkeläiset olemasta kansa minun kasvojeni edessä ainiaan.”18 Tämä raamatullinen juutalaiskristillinen maailmankuva edesauttoi 1500 -luvulla myös tieteellisen vallankumouksen syntyä. Tieteen historioitsija James Hannam kirjoittaa:
Kristityt ovat aina käyttäneet tiedettä keinona ymmärtää luonnon osuutta suuremmassa kuvassa, johon kristinuskon tapauksessa kuuluvat kolminaisuus ja pelastus. Keskiaikaiset teologit tutkivat Jumalan luomistyötä vailla aavistustakaan tai halua tuottaa nykytieteen tarjoamaa kattavaa kuvausta aineellisesta maailmankaikkeudesta. Siitä huolimatta heidän toimintansa johti ainutlaatuisella tavalla niihin uskomattomiin saavutuksiin, joita fysiikka, kemia ja biologia, lääketieteestä puhumattakaan, ovat parin viime vuosisadan aikana saavuttaneet…
Kahdestoista vuosisadasta lähtien kristityt teologit alkoivat tutkia, mitä tämä tarkoitti käytännössä. Yksi seuraus oli, että luonto oli Jumalasta erillinen ja noudatti Hänen sille määräämiään lakeja… Erilaiset kreikkalaiset filosofiat olivat hyväksyneet luonnonlakien rationaalisuuden, mutta kristityille luonnonlait olivat pikemminkin Jumalan lakeja kuin logiikan lakeja. Jumala oli vapaa tekemään, mitä tahtoi, joten luonnonlakeja oli mahdotonta selvittää pelkän järjen avulla. Kaikki eivät tosin hyväksyneet tätä. Ryhmä filosofeja 1300-luvun Pariisissa, joita kutsuttiin averroisteiksi espanjalaisen muslimifilosofin Averroesin (1126-1198) mukaan, oli äärimmäisellä kannalla, jonka mukaan kaikki, myös Jumala, oli loogisesti välttämättömien sääntöjen alainen.
Tämä merkitsi sitä, että pelkkä rationaalinen filosofia riitti ymmärtämään kaiken olemassaolon, jopa jumalallisen mielen. Ortodoksiset kristityt hylkäsivät tämän opin ja vaativat, että Jumala ei ollut minkään rajoitusten alainen, paitsi ehkä ristiriidattomuuden lain. Jumalan vapauden ja ehdottoman vallan periaatteesta annettiin Pariisin piispan asetus vuonna 1277. Hän totesi, että koska Jumala saattoi tehdä mitä tahtoi, hän saattoi tehdä asioita, joita filosofit pitivät mahdottomina, kuten luoda tyhjiön tai useamman kuin yhden maailmankaikkeuden. Tämä avasi mahdollisuuksien maailman, jota kristityt luonnonfilosofit käyttivät nopeasti hyväkseen.
Toiseksi, Jumala antoi ihmisille tähtitieteen myös aikojen mittaamiseen sillä luomiskertomus nimenomaisesti toteaa: “Ja Jumala sanoi: ‘Tulkoot valot taivaanvahvuuteen erottamaan päivää yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia, ja olkoot valoina taivaanvahvuudella paistamassa maan päälle’ Ja tapahtui niin: Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman valon hallitsemaan päivää ja pienemmän valon hallitsemaan yötä, sekä tähdet.” Vain tähtitiedettä ja luonnon kiertokulkua tutkimalla ihmiset ovat voineet määrittää esimerkiksi aurinkovuoden tarkan pituuden.
Matteus 2:2 ja Luukas 21:25 puhuisivat sen puolesta, että joskus tähtitaivaan ilmiöt voivat toimia myös enteinä tulevaisuudesta kuten astrologia opettaa, vaikka itse näkisin sen koskevan ainoastaan Jeesusta Kristusta, jossa “luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät”.19 Tästä syystä yksittäisten kristittyjen ei pitäisi alkaa lukemaan horoskooppeja ja tekemään elämänvalintojaan niiden perusteella. Tähtitaivaan ilmiöt ovat voineet seurata myös Raamatun muiden merkkihenkilöiden kuten Aabrahamin syntymää, mutta ehkä vain siksi, että tulevat sukupolvet voisivat ajoittaa niiden valossa Raamatussa kerrottujen tapahtumien tarkan ajankohdan. Kuten Jumala sanoi tähdistä: “olkoot ne merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia”.
Kun Raamatun aikaiset muinaiset kansat puhuivat tähdistä, he tarkoittivat niillä myös planeettoja kuten Mars, Jupiter ja Venus. Sekä Saatanaa että Jeesusta kutsutaan Raamatussa aamuntähdeksi, millä viitattiin planeetta Venukseen, tähtitaivaan kirkkaimpaan “tähteen”, joka ilmestyy taivaalle usein joko kohta auringonlaskun jälkeen tai juuri ennen auringonnousua.20 Myös enkelit assosioidaan Raamatussa usein tähtiin21 vaikka myös Jumalan pyhistä sanotaan, että he loistavat “niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti.”22
Historiallisesti ihmiskunta elää tänään hyvin mielenkiintoisia aikoja, sillä saatamme olla hyvin lähellä Elon Muskin unelman toteutumista missä ihmiskunta saavuttaa kirjaimellisesti tähdet ja siitä tulee multiplanetaarinen sivilisaatio, joka ei vain vieraile Marsissa vaan perustaa sinne pysyvän tukikohdan. Alla tähän teemaan liittyvä YouTube-videoni vuodelta 2020. Videon lopussa lainasin William Shakespearen astrologian vastaista lausuntoa: “Kohtalomme ei ole tähtien vaan meidän itsemme käsissä.” Shakespearen elinaikana juutalaiskristillinen sivilisaatio alkoi sisäistää yhä paremmin raamatullisen totuuden siitä, ettei ihmistä alistettu luonnon alamaiseksi vaan luonto alistettiin ihmisen alamaiseksi.23Elon Musk on sanonut usein seuraavansa tieteellisen tutkimuksen ja tietoisuutemme laajentamisen “uskontoa.” Vaikka tämä ei olekaan uskonto, joka johtaisi ketään pelastukseen, niin se ei ole ristiriidassa raamatullisen maailmankuvan kanssa vaan sen suora perillinen.
Viiden planeetan konjunktio vuonna 1953 eaa.
Ramón Núñez osoittaa kirjassaan, että vuonna 1953 eaa. Lähi-Idän tähtitaivaalla näkyi historian ehkä harvinaisin ilmiö missä kaikki viisi paljaalle silmälle näkyvää planeettaa – Merkurius, Venus, Mars, Jupiter ja Saturnus – muodostivat konjunktion eli asettuivat Maasta katsottuna samalle linjalle. Esimerkiksi Betlehemin tähden on yleensä ajateltu olleen Jupiterin ja Saturnuksen välinen konjunktio vuosina 7-6 eaa. tai Jupiterin ja Venuksen välinen konjunktio vuosina 3-2 eaa. Sivulla 45 Núñez lainaa tästä ilmiöstä erästä tähtiteteellistä kirjaa, jossa siitä sanotaan seuraavaa:
Merkuriuksen, Venuksen ja Kuun välinen konjunktio Chilessä 8. maaliskuuta 2008. Kuvan lähde täällä.
Kolme tai useamman planeetan ei voida katsoa olevan konjunktiossa samanaikaisesti, vaikka sanaa käytetään joskus virheellisesti kun useat planeetat ovat lähellä toisiansa. Sellaista planeettojen ryhmittymistä kutsutaan nimellä massoitus. Paras historiassa esiintyi vuonna 1953 eaa. ja se oli syvällisesti merkityksellinen muinaiselle Kiinalle, joka kirjoitti sen ylös ja muisteli sitä [huom. Kiinalaisen ajanlaskun on ajateltu lähtevän liikkeelle tästä tapahtumasta]. Populaari virhekäsitys on se, että planeetat joskus linjautuisivat kuin biljardipallot samaan riviin ja dramaattisia kuvia sellaisista linjauksista on nähtävillä jopa kirjojen kansissa. Todellisuus on toista.
Jean Meeus, planeettojen linjautumisen johtava tutkija, on laskenut kuinka lähelle planeetat voivat tulla toisiansa. Hän havaitsi, että vuosien 3100 eKr. ja 2735 jKr. välisenä aikana – aikaväli, mikä kattaa koko kirjoitetun historian – pienin erotus viiden paljaalle silmälle näkyvän planeetan välillä oli 4,3 astetta helmikuun 27., 1953 eaa. Parhaat ryhmittymiset, jotka ovat lähimpänä nykyhetkeä ovat: huhtikuun 30. 1821 (19,7 astetta); helmikuun 5. 1962 (15,8 astetta); toukokuun 17. 2000 (19,5 astetta) ja syyskuun 8. 2040 (9,3 astetta). Vuoden 2040 ryhmittyminen, joka sisältää kaupanpäälliseksi sirppikuun, tulee olemaan vaikuttava näky.
Núñez havainnollistaa kirjassaan kuinka tämä kristillisen ajanlaskumme alkua edeltänyt vuonna 1953 esiintynyt konjunktio tai massoitus olisi näkynyt Aabrahamin synnyinseuduilla juuri siten kuin Oikeanmielisten kirja kuvailee tätä ilmiötä. Helmikuun 21. päivän ja 27. päivän välisenä ajankohtana, taivaan kirkkain planeetta eli Venus olisi kulkenut idästä kohti neljää muuta paljaalle silmälle näkyvää planeettaa ja “syönyt” ne siten, että viimeisenä päivänä vain Jupiter ja Venus olisivat olleet näkyvissä tähtitaivaalla. Jos siis tästä viiden planeetan linjautumisesta kolmen monoteistisen uskonnon isän syntymä voidaan paikantaa helmikuuhun 1953 eaa., niin tällöin myös Adamin luominen voitaisiin ajoittaa vuoteen 3961 eaa. Voit lukea tähän tarkemmat perustelut tammikuisen Luther-artikkelini alaotsikosta Aabrahamin syntymävuoden kaksi eri tulkintaa.
Näin ollen nyt vuonna 2024 elettäisiin vuotta 5984 Adamin luomisesta laskien – ei vuotta 5784 kuten juutalaisten käyttämä ajanlasku virheellisesti laskee tai vuotta 6027 kuten piispa James Ussherin 1600 -luvulla kirjoittama kronologia väittää. Historian kuusi vuosituhatta tulisi täyteen vuonna 2040, jolloin sattuu esiintymään myös samanlainen viiden planeetan massoitus kuin Aabrahamin syntymän aikaan esiintyi vaikka planeetat eivät ole tuolloin aivan yhtä lähellä toisiansa. Miksi tämä on merkittävää? Koska sekä kristillinen että juutalainen perinne on opettanut jo 2000 vuoden ajan, että Jeesuksen toinen tulemus (tai juutalaisille messiaanisen rauhanajan alkaminen maanpäällä) tapahtuisi tasan 6000 vuotta Adamin luomisen jälkeen. Näin opetti sekä apostoli Paavalin liittolainen Barnabas, apostoli Johanneksen oppilaan oppilas piispa Irenaeus sekä Eliaan koulukunta 300-400 -luvuilla valmistuneen Babylonialaisen Talmudin mukaan.
Seitsemänkymmentä seitsemän kertaa seitsemän
Artikkelin loppupuoliskolla tulen käsittelemään raamatullisen sapattikalenterin numerologista puolta, joka on kiehtonut minua jo vuosia. Aivan kuin raamatullinen “astrologia” tulee erottaa pakanallisesta astrologiasta, niin samoin myös raamatullinen numerologia tulee erottaa sen kabbalistisesta ja okkulttisesta vääristymästä. Ei ole nimittäin sattumaa, että luku seitsemän esiintyy toistuvasti Raamatussa ja sen ajanlaskussa. Tästä syystä myös Herramme sanoi Pietarille, joka kysyi kuinka monesti hänen on annettava anteeksi häntä vastaan rikkoneelle veljelle: “ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.”24 1. Mooseksen kirja kertoo kuinka Kainin jälkeläinen Lemek vannoi: “Niin, Kain kostetaan seitsenkertaisesti, mutta Lemek seitsemänkymmentä seitsemän kertaa.” 25 Toinen Lemek-niminen patriarkka, Nooan isä, eli yhteensä 777 vuotta ja kuoli viisi vuotta ennen vedenpaisumusta.26Kirjoitin blogissani syyskuussa 2022:
“Seitsemän” hepreankielinen perusmuoto on sheba, joka esiintyy ensimmäistä kertaa Raamatussa 1. Moos. 4:24:ssä: “Niin, Kain kostetaan seitsenkertaisesti, mutta Lemek seitsemänkymmentä seitsemän [sheba] kertaa.” Tämän jakeen jälkeen tuo sana esiintyy perusmuodossaan vielä 343:ssa Vanhan Testamentin jakeessa. Jos kaivat taskulaskimesi esiin, voit laskea että luku 343 on yhtä kuin 7 x 7 x 7. Uuden Testamentin kreikassa seitsemän perusmuoto on hepta ja järjestysluku seitsemäs on taas hebdomos. Nämä kaksi sanaa esiintyvät Uudessa Testamentissa yhteensä 70 jakeessa.
Samoin sanat “seitsemän”, “seitsemänkymmentä” (hebdomékonta) ja “seitsemän kertaa” (heptakis) esiintyvät UT:ssa kaikkiaan 70 jakeessa (Strongin sanakirjan mukaan27). Itse sanat toistuvat useammin sillä sama sana voi esiintyä samassa jakeessa useamman kuin yhden kerran. Mutta myös sanojen toistuvuus noudattaa tätä matemaattista kaavaa. Vanhassa Testamentissa sanat seitsemän, sheba, ja seitsemäs, shebee, toistuvat yhteensä 491 kertaa. Yhden yli 70 x 7. Samoin myös sanat seitsemän, seitsemänkymmentä (shibim) ja seitsenkertaisesti (shibathayim) toistuvat 491 kertaa.28 Jeesus itse mainitsi luvun 490 (70 x 7) Matteus 18:22:ssa.
Galileo Galilei sanoi: “Matematiikka on kieli, jolla Jumala on kirjoittanut maailmankaikkeuden. Jumalan käsi on kirjoittanut luonnonlait matematiikan kielellä. Jumala tunnetaan luonnon kautta hänen teoissaan ja opin kautta hänen ilmoitetussa Sanassaan.”29 Veisin lausunnon vielä pidemmälle ja sanoisin matematiikan olevan kieli millä Jumala on kirjoittanut myös menneisyyden, nykyhetken ja tulevaisuuden. Sillä sama Jumala, joka on kirjoittanut luonnonlait on kirjoittanut myös historiamme Hänen hyvän tahtonsa mukaisesti, joka tähtää luomakunnan vapauttamiseen synnin turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.30
Seitsemällä jaollinen maailmanhistoria
Kristillinen maailmankuva ei usko sattumanvaraiseen vaan ennalta kirjoitettuun maailmanhistoriaan. Tämän ajatuksen ei tarvitse olla välttämättä ristiriidassa ihmisen vapaan tahdon kanssa. Ramón Núñez kirjoittaa: “Ihmisten kohtaloa ei ole merkitty taivaassa. Jokainen ihminen tällä maapallolla on vastuussa teoistaan, eivätkä planeetat tai tähdet muokkaa tai sinetöi hänen kohtaloaan. Kristitylle uskovalle on olennainen vaatimus hyväksyä, että hänellä on vapaa tahto. Ja että aina, olosuhteista riippumatta, on vapaa valinta valita yksi tai toinen tie. Saatat valita väärin, mutta se on hinta, joka meidän on maksettava.” (s. 91)
Vain ajatus ennalta kirjoitetusta historiasta mahdollistaa ajatuksemme esimerkiksi siitä, että Jumala olisi jakanut maailmanhistorian kuuteen tuhanteen vuoteen, jonka päättyessä Hänen Poikansa on määrä palata maanpäälle kuoleman ja synnin voittajana. Ajatus ennalta kirjoitetusta maailmanhistoriasta ei tarkoita vain sitä, että historiamme olisi jaettu tarkasti seitsemään tuhanteen vuoteen. Koko maailmanhistorian tulisi heijastaa tätä samaa todellisuutta. Toisin sanoen, Jumala ei jakanut aikaamme vain seitsemän päiväisiin viikkoihin ja seitsenvuotisiin vuosiviikkoihin, mutta kaikki merkittävimmät tapahtumat Jumalan profeetallisessa ajanlaskussa tulisivat olla kytköksissä tähän seitsemällä jaolliseen maailmanhistoriaan.
Vain tämän seitsemällä jaollisen heprealaisen ajanlaskun valossa voisimme vahvistaa historiallisten tapahtumien tarkat vuosiluvut. Samalla se olisi myös matemaattinen todistus siitä, ettei historiamme ole sattumanvaraista vaan ennalta kirjoitettua. Otan asian havainnollistamiseen muutamia esimerkkejä Raamatun historiasta ja E.R. Thielen kronologiaan perustuvista vuosiluvuista. Painotan sitä, ettei Thiele johtanut näitä vuosilukuja tällaisesta numerologisesta päättelystä vaan Kuningastenkirjoissa ja Aikakirjoissa mainituista Juudan ja Israelin kuninkaan hallintovuosista, jotka hän sovitti yhteen arkeologisten kaivausten ja muiden Lähi-Idän muinaiskulttuureiden kronikoihin. Thielen kronologian mukaan Daavidin kuningashuone perustettiin vuonna 1010 eaa. ja valtakunta jakautui kahtia Israelin ja Juudan kuningaskunnaksi vuonna 930 eaa.
Valtakunnan jakaantumisen vuodeksi mainitaan usein joko vuosi 931 tai 930. On syytä huomioida, että heprealaisen kalenterin mukaisesti vuosi alkaa joko keväällä ja syksyllä ja Thiele demonstroi, että Pohjoisessa kuningaskunnassa (Israel) vuosi alkoi syksyllä (kuten Israelin nykyisessä siviilikalenterissa), kun taas Eteläisessä kuningaskunnassa (Juuda) vuosi alkoi keväällä (kuten Israelin nykyisessä uskonnollisessa kalenterissa). Samasta syystä juliaanisen kalenterin vuodet 931-930 sisältyvät heprealaisessa kalenterissa saman vuoden sisälle. Thielen kronologian mukaan Juudan kuningaskunta oli olemassa vuodesta 930 vuoteen 587 asti, jolloin Babylonin kuningas Nebukadnessar II hävitti kuningaskunnan ja sen temppelin Jerusalemissa. Aikaväli on siis 343 vuotta (930 – 587 = 343) ja 343 = 7 x 7 x 7 vuotta.
Artikkelin alussa mainittujen sapattivuosien ja riemuvuosien valossa, 343. vuosi olisi 49. sapattivuosi ja seitsemäs riemuvuosi. Vaikka riemuvuotta tuli juhlia Mooseksen mukaan 50. vuotena, muinaisten juutalaisten lähteiden mukaan 50. vuosi oli myös uuden riemuvuosisyklin ensimmäinen vuosi ja siten toista riemuvuotta ei juhlittu sadantena vuotena vaan 98. vuotena.31 Vuodesta 587 kun lasketaan vielä toiset 49 (= 7 x 7) vuotta eteenpäin, päädytään vuoteen 538 eaa. Tämä on heprealaisessa kalenterissa Persian Kyyros Suuren ensimmäinen hallintovuosi sillä hän kukisti Babylonin valtakunnan 12. lokakuuta vuonna 539 eaa. Tämä ajankohta on vahvistettu monista historiallisista lähteistä. Vuosi 539 = 7 x 77 vuotta. Samana vuonna toteutui profeetta Jeremian näky Israelin 70 vuotisen pakkosiirtolaisuuden päättymisestä, kun Kyyros Suuri antoi julistuksen missä Babylonissa asuneille juutalaisille annettiin lupa palata isiensä maahan temppelin jälleenrakentamiseksi. Asia selviää seuraavista raamatunkohdista:
Minä hävitän heidän keskuudestaan riemun ja ilon huudon, huudon yljälle ja huudon morsiamelle, käsikivien äänen ja lampun valon. Niin koko tämä maa tulee raunioiksi, autioksi, ja nämä kansat palvelevat Baabelin kuningasta seitsemänkymmentä vuotta. Mutta kun seitsemänkymmentä vuotta on täyttynyt, niin minä kostan Baabelin kuninkaalle ja sille kansalle, sanoo Herra, heidän pahat tekonsa, kostan kaldealaisten maalle ja teen sen ikuiseksi erämaaksi.32
Sillä näin sanoo Herra: Vasta kun ne seitsemänkymmentä Baabelin vuotta ovat täyttyneet, minä katson teidän puoleenne ja panen täytäntöön teitä kohtaan hyvän lupaukseni ja palautan teidät tähän paikkaan.33
Kooreksen, Persian kuninkaan, ensimmäisenä hallitusvuotena [s.o. v. 539-538 eaa.] herätti Herra, että täyttyisi Herran sana, jonka hän oli puhunut Jeremian suun kautta, Kooreksen, Persian kuninkaan, hengen, niin että tämä koko valtakunnassansa kuulutti ja myös käskykirjassa julistutti näin: “Näin sanoo Koores, Persian kuningas: Kaikki maan valtakunnat on Herra, taivaan Jumala, antanut minulle, ja hän on käskenyt minun rakentaa itsellensä temppelin Jerusalemiin, joka on Juudassa.34
Baabelin 70 kuuvuotta
Babylonin pakkosiirtolaisuuden alku voidaan ajoittaa varhaisimmassa vaiheessaan vuoteen 606, kun Nebukadnessar II tuli “Joojakimin, Juudan kuninkaan, kolmantena hallitusvuotena… Jerusalemin edustalle ja piiritti sitä.”35 Samoihin aikoihin Jeremia sai näkynsä Baabelin pakkosiirtolaisuuden 70 vuodesta.36 Vuodesta 606 vuoteen 538 on kuitenkin 68 eikä 70 vuotta, kuten Jeremian näky edellyttäisi. Tämä näennäinen ongelma on selitettävissä sillä, että juutalaiset käyttävät yhä nykyäänkin 354 päivän mittaista lunasolaarista kalenteria ja muinaisessa Babylonissa käytettiin 360 päivän mittaista vuosikalenteria.
Vaikka lunasolaarinen kalenteri merkitsee sitä, että vuosia mitataan 354 päivää kestävän kuuvuoden mukaisesti (kuuvuosi = 12 synodista kuukautta) ja siihen lisätään aika ajoin karkauskuukausi pitämään yhtä 365 päiväisen aurinkokalenterin kanssa, niin puhdas kuukalenteri kiirehtii 70 vuodessa noin pari vuotta aurinkokalenterin edelle. Esimerkiksi nykyinen islamilainen kalenteri on puhdas kuukalenteri missä sen 70 vuotta vastaa meidän gregoriaanisen aurinkokalenterimme 68 vuotta. Näin ollen Jeremian profetia on saattanut viitata 70 kuuvuoteen eikä 70 aurinkovuoteen.
70 vuosiviikkoa
Samaan aikaan kun Jeremian profetia Israelin 70 vuoden pakkosiirtolaisuudesta täyttyi eli vuonna 538 eaa., Danielille annettiin näky 70 vuosiviikosta.37 70 vuosiviikkoa on yhtä kuin 70 x 7 vuotta ja niiden lopussa “luopumus päättyy, ja synti sinetillä lukitaan, ja pahat teot sovitetaan, ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan, ja näky ja profeetta sinetillä vahvistetaan, ja kaikkeinpyhin voidellaan.”38 Näystä on on ollut olemassa lähinnä kaksi erilaista tulkintaa kristittyjen keskuudessa ja myös minun ja Ramónin näkemys siitä poikkeaa hieman toisistaan.
Ramón kannattaa näystä miesten kuten Isaac Newtonin tulkintaa missä 70 vuosiviikkoa lasketaan Persian kuningas Artakserksesin seitsemännestä hallintovuodesta (s.o. 458-57 eaa.) Jeesuksen ristinkuolemaan vuonna 33 jaa. (tosin Ramónin mukaan tämä tapahtui vuonna 30 jaa.). Itse taas kannatan miesten kuten kirkkoisä Irenaeuksen ja Robert Andersonin (tunnettu parhaiten 1800 -luvun vaikutusvaltaisesta kirjastaan The Coming Prince) tulkintaa missä vuosiviikot lasketaan Artakserksesin 20. hallintovuodesta (s.o. 444 eaa.) Jeesuksen ristinkuolemaan vuonna 33 jaa.39 ja viimeinen 70. vuosiviikko erotetaan siitä erilliseksi, jota aletaan laskea vasta noin 2000 vuotta kestävän seurakunta-ajan päättyessä ja jotka päättyvät Jeesuksen toiseen tulemukseen.
Mutta asian olennaisin näkökulma on nyt siinä, että sekä Jeesuksen syntymän että kuoleman ajankohta on sidoksissa tähän seitsemällä jaolliseen sapattikalenteriin. Hän syntyi 539 vuotta eli 7 x 77 vuotta Babylonin 70-vuotisen pakkosiirtolaisuuden päättymisen jälkeen (vaikka tosiasiassa Hän syntyi muutama vuosi ennen kristillisen ajanlaskumme alkua) ja Hän kuoli ja nousi haudastaan 70 x 7 vuotta Persian kuningas Artakserksesin antaman julistuksen jälkeen. Persian Kyyros Suurta pidetään usein Israelin Messiaan esikuvana sillä profeetta Jesajan profetiassa, joka ennusti Kyyroksen valtakauden ja mainitsee hänet nimeltä noin 200 vuotta edellä, häntä kutsutaan “Herran voidelluksi” eli Messiaaksi.40
Osuvatko vuodet yhteen riemuvuosien kanssa?
On syytä nyt huomauttaa, että kun aiemmin kerroin Jerusalemin temppelin ja Juudan kuningaskunnan tuhon vuonna 587 eaa. esiintyneen 7. riemuvuotena, en tarkoittanut että vuosi 587 olisi ollut riemuvuosi siinä suhteessa missä sapattivuosia ja riemuvuosia alettiin laskemaan, kun israelilaiset saapuivat luvattuun maahan 40 vuoden erämaavaelluksen päätteeksi. Tarkoitin, että väliaika Juudan kuningaskunnan perustamisen ja sen tuhoutumisen välillä vastasi yhtä kuin seitsemää riemuvuosisykliä. Kysymykseen siitä milloin sapattivuosia ja riemuvuosia alettiin laskemaan meillä ei ole täyttä varmuutta vaikka tietäisimme jo Thielen kronologian valossa, että israelilaiset saapuivat luvattuun maahan vuonna 1406 eaa. (1446 – 40 = 1406).
Toisella vuosisadalla kirjoitettu juutalainen ajanlasku Sedam Olam (mihin juutalaisten nykyäänkin käyttämä ajanlasku perustuu) nimittäin väittää, että sapattivuosia ja riemuvuosia olisi alettu laskemaan vasta 14 vuotta maahan saapumisen jälkeen:
Seitsemän vuotta omistettiin valloitukselle (Kanaaniin tulon jälkeen) ja seitsemän vuotta maanjakamiselle. Näin ollen israelilaiset asettuivat Gilgagiin neljäksitoista vuodeksi: seitsemän vuotta valloittaen ja seitsemän vuotta jakaen.…he perustivat ilmestysmajan; … sitten he alkoivat laskea kymmenyksiä, sapattivuosia ja riemuvuosia.
Seder Olam 11:11-12.
Vuodesta 1406 laskien 14 vuotta täyttyy vuonna 1392. Jos tätä ajankohtaa venyttää vielä vuodella tai parilla, niin että sapattivuosien ja riemuvuosien laskeminen olisi alkanut vuonna 1391 tai 1390 eaa., niin päädymme aika mielenkiintoisiin vuosilukuihin. Vuodesta 1390 laskien seitsemäs riemuvuosi eli 343. vuosi osuisi yksiin vuoden 1048 – 47 kanssa. Näihin samoihin aikoihin Israelin kuningaskunta olisi perustettu ja Saul voideltu kuninkaaksi Thielen kronologian valossa.41 Kuudestoista riemuvuosi osuisi yhteen vuoden 606 kanssa, jolloin Nebukadnessar II piiritti Jerusalemia ja vei kuningas Joojakimin vaskikahleissa Babyloniin yhdessä Danielin ja muiden juutalaisten pakkosiirtolaisten kanssa.42 Tästä alkaa myös Jeremian ennustama 70 vuoden pakkosiirtolaisuus.
Miksi 16. riemuvuosi on merkittävä? Koska se on yhtä kuin 784 vuotta (49 x 16 = 784) ja 784 = 777 + 7. Näin ollen israelilaisten vuosina 1384-83 juhlimasta ensimmäisestä sapattivuodesta kuluisi 777 vuotta siihen kun Babylonin 70 vuotta kestänyt pakkosiirtolaisuus alkoi vuonna 606 eaa. Vuonna 536, kun Daniel sai viimeisen näkynsä Baabelin pakkosiirtolaisuuden päättymisen jälkeen,43 oli kulunut 854 vuotta tämän kalenterin käynnistymisestä. Vuosi 854 on yhtä kuin 777 + 77 vuotta. Mielenkiintoisesti Ramón mainitsee 854 vuoden olevan myös väliaika, joka kuluu kolmen Saturnuksen, Jupiterin, Marsin, Venuksen ja Merkuriuksen välisen planeettojen lähentymisen välillä, kun niiden lähentymistä on mitattu yhden numeroyksin läheisyyskulmassa. Sivulla 25 hän kirjoittaa:
Konjunktioissa on sykli, jonka tulemme näkemään kirjan loppupuolella, joka tulee olemaan mielenkiintoista. Kysymys kuuluu: toistuvatko konjunktiot jollakin tavalla? Kyllä, noin 854 vuoden vuoden, sama konjunktio toistuu samana tai samankaltaisena päivänä ja samassa tähtikuviossa… vuosien 332, 1186 ja 2040 jKr. konjunktioiden välillä on 854 vuoden intervalli, koska 2040=1186+854=332+ 2 ∙854. Kaikki kolme konjunktiota tapahtuivat Neitsyen tähdistössä. Ja tämä pätee yleisesti ottaen kaikkiin muihin haluamiimme konjunktioihin. Jos lisäämme tarkastelemamme konjunktion päivämäärään 854 vuotta, saamme toisen samanlaisen konjunktion… Lyhyesti sanottuna, jos meillä on J-S-konjunktio (Jupiter-Saturnus) tiettynä päivämääränä, tulee toinen lähes täsmälleen samanlainen 854 vuotta myöhemmin tai on ollut toinen samanlainen 854 vuotta aikaisemmin (todisteet ovat toisessa kirjassa).
Samaa laskukaavaa noudattaen – olettaen, että sapattivuosien ja riemuvuosien laskenta alkoi vuonna 1390 eaa. – voidaan laskea, että 70. riemuvuosi eli 3430. vuosi (49 x 70 = 3430) osuu yksiin vuoden 2040 kanssa, jolloin alkaisi myös historian seitsemäs vuosituhat minun, Ramónin ja Lutherin kronologian mukaisesti. Raamatussa riemuvuosi symboloi pohjimmiltaan samaa kuin sapatti – maan tulevaa vapautusta synnin turmeluksen orjuudesta ja sen tuhatvuotista sapattilepoa: “pyhittäkää viideskymmenes vuosi ja julistakaa vapautus maassa kaikille sen asukkaille. Se olkoon teille riemuvuosi; jokainen teistä saa silloin palata perintömaallensa ja sukunsa luo.“44
Olen kirjoittanut blogissani aiempina vuosina, että 70. riemuvuosi alkaisi vuonna 2025, jolloin Israelin valtio täyttää 77 vuotta. Mutta tämä laskenta perustuu siihen ajatukseen, että sapattivuosien ja riemuvuosien laskenta olisi käynnistynyt samalla hetkellä kun israelilaiset saapuivat luvattuun maahan 40 vuoden erämaavaelluksen päättyessä vuonna 1406 eaa. Joka tapauksessa 70. riemuvuoden tulisi täyttyä vuosien 2025 – 2040 välissä ja se tulee olemaan todennäköisesti viimeinen riemuvuosi ennen Herramme toista tulemusta.
“Seitsemän aikaa” tulee täyteen
Vuonna 2040 ei alkaisi vain 70. riemuvuosi ja historian seitsemäs vuosituhat, mutta samana vuonna tulisi täyteen myös “seitsemän aikaa”. Tämä voidaan päätellä mm. Danielin ja Ilmestyskirjan profetioista missä aika, kaksi aikaa ja puoliaikaa määritetään käsittävän 1260 päivää tai 42 kuukautta. Tämä viittaa muinaiseen 360 päiväiseen kalenteriin missä jokainen kuukausi koostui 30 päivästä ja vuosi 360 päivästä. Näin ollen kolme ja puolivuotta ja 42 kuukautta vastaa siinä 1260 päivää. Näin ollen seitsemän vuotta vastaisi 2520 päivää (1260 x 2 = 2520). Mutta koska Danielin vuosiviikkonäyssä “viikot” luetaan vuosiksi, niin samoin myös 2520 päivää voidaan lukea 2520 vuodeksi. Lisäksi nämä vuodet tulisi laskea vielä 360-päiväisinä vuosina eikä 365-päiväisinä vuosina.
Näin ollen seitsemän aikaa voidaan muuntaa 907 200 päiväksi koska 360 x 2520 = 907 200. Tämä taas voidaan muuntaa 2484 aurinkovuodeksi, koska 907 200 : 365.24 = 2483.8 eli pyöristäen 2484 vuotta. Kun 2484 vuotta lisätään maaliskuuhun 444 eaa. – mistä Danielin 70 vuosiviikkoa tulisi alkaa minun tulkintani mukaan laskemaan – päädytään vuoteen 2040 (2484 – 444 = 2040). Koska “nollavuotta” ei lasketa mukaan ellei kyseessä ole astronominen kalenteri, niin vuosi on itseasiassa 2041, mutta koska 2484 vuotta jäi hieman vajaaksi, niin seitsemän aikaa täyttyy joulukuussa 2040. Voit tarkistaa tämän itse tältä sivustolta lisäämällä maaliskuun 1. 444 eaa. 907 200 päivää.
Pitäisikö nämä seitsemän aikaa ymmärtää vuosiviikkonäyn 27 jakeen valossa: “Hän tekee lujan liiton [vahvistaa liiton] monien kanssa yhdeksi vuosiviikoksi, mutta viikon puolivälissä hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin, ja hävittäjä tulee iljetysten siivin. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän yli.” (RK) Vaikka tämä jae koskee Antikristuksen Israelin kanssa solmimaa seitsenvuotista sopimusta, joka käynnistää näyn viimeisen vuosiviikon, niin voisiko sen tulkita sisältävän kaksoismerkityksen missä viimeinen vuosiviikko tarkoittaa 2520 päivän sijasta 2520 vuotta (360-päivän vuotta)?
Liiton vahvistaja ei olisi tuossa tapauksessa Antikristus vaan Jumala itse, joka vahvisti Aabrahamin kanssa tekemänsä liiton Israelin kanssa vuonna 444 eaa., kun Persian Artakserkses I antoi juutalaisille luvan rakentaa Jerusalem uudestaan ja palata isiensä synnyinseuduille. Koska näyn alkuperäinen merkitys paljastaisi vain Jeesuksen ensimmäisen tulemuksen ja Hänen ristinkuolemansa historiallisen ajankohdan, niin vuoteen 444 lisätyt 2520 vuotta tai “seitsemän aikaa” paljastaisi myös Hänen toisen tulemuksensa historiallisen ajankohdan, jolloin myös 70. vuosiviikko tulee sen päätökseen.
Tässä olisi eräs mielenkiintoinen selitys Danielin vuosiviikkonäylle. Myös Ramón tarjoaa erään mielenkiintoisen tulkinnan Danielin 12. luvun näylle 1290 ja 1335 päivästä missä hän lukee ne 1290 ja 1335 vuodeksi. Ramónin tulkinnan mukaan 1290 ja 1335 vuotta tulisi laskea yhteen ja lisätä Salomonin temppelin hävittämisvuoteen 586 (vaikka toiset sanovat sen olleen vuosi 587) eaa. 1290 + 1335 = 2625 ja 2625 – 586 = 2039. Mutta koska nollavuotta ei lasketa mukaan todellinen vuosi on 2040. Daniel 12:11-13 ennusti:
Ja siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan, on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää. Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää. Mutta sinä, mene, siksi kunnes loppu tulee; ja lepää, ja nouse osaasi päivien lopussa.”
Ramónin mukaan näitä vuosia aletaan laskea siis “siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan” eli temppelin hävittämisvuodesta 586. “…ja hävityksen kauhistus asetetaan, on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää.” Tämä osa näystä viittaa siihen mitä tapahtuu tuon 1290 vuoden lopussa: hävityksen kauhistus asetetaan Salomonin temppelin paikalle eli islamilainen Al-Aqsa moskeija perustettiin vuonna 705 jaa. Lopuksi: “Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää.” Eli vuoteen 705 lisättäisiin vielä 1335 vuotta, jotka päättyisivät vuonna 2040. Tammikuisessa Luther-artikkelissani laskin itse samanlaista logiikkaa hyödyntäen, että vuosina 2040-41 tulisi täyteen myös 1260 vuotta paavinvallan perustamisesta ja näin ollen mm. Isaac Newtonin kannattama tulkinta paavinvallan 1260 vuodesta tulisi ajoittaa vuosien 781 – 2041 väliin eikä niinkään vuosien 800 – 2060 väliin, kuten Newton ehdotti. Suosittelen tutustumaan asiaan paremmin tuon artikkelini väliotsikosta Miksi Newton ennusti maailmanloppua vuodelle 2060?
Ensimmäisen Kuningasten kirjan 6. luku kertoo Exoduksen tapahtuneen 479 vuotta ennen Temppelin perustamista eli vuonna 1446 eaa. ja 1. Moos. 15:16, 2. Moos. 12:40, Gal. 3:16 taas ajoittaa Jumalan Aabrahamin kanssa tekemän lupauksen 430 vuoden päähän ennen Exodusta eli vuoteen 1876 eaa. ↩︎
Raamatun ilmaisu “ensimmäinen valtias maanpäällä” voidaan ymmärtää tarkoittaneen joko ensimmäistä vedenpaisumusta seurannutta hallitsijaa tai historian ensimmäistä kuningasta, joka hallitsi suurta ylikansallista imperiumia. ↩︎
Nämä esiintymät olen johtanut ilmeisesti tältä verkkosivulta ja ne näyttäisivät koskevan ainoastaan Kuningas Jaakon Raamatun perustana olevaa bysantilaista Textus Receptus käsikirjoitusta. Mainittakoon kuitenkin, etten ole King James Version Only -liikkeen edustaja tai sen ajatusten kannattaja. ↩︎
Tämä usein toistettu sitaatti ei ole sanasta sanaan tarkka sitaatti Galilein sanoista ja vaikka alkuperäinen toteamus ei sisälläkään viittausta Jumalaan, Galilei uskoi Jumalaan ja sanoi kirjeessään suurherttua Christinalle: ”En koe olevani velvollinen uskomaan, että sama Jumala, joka on lahjoittanut meille järjen, ymmärryksen ja älyn, tarkoittaisi meidän luopuvan niiden käytöstä.” ↩︎
Monet Raamattukommentaarit toteavat, että Dan. 9:1:ssä mainittu “Daarejaveksen, Ahasveroksen pojan, ensimmäinen hallitusvuosi” viittaa tosiasiassa Kyyros Suuren ensimmäiseen hallintovuoteen. ↩︎
Salomo, Daavid ja Saul hallitsivat kaikki 40 vuotta (1. Kun. 2:11, 11:42, ja Ap. t. 13:21), joten kuningaskunnan jakaantumisesta vuonna 930 laskien, Saulin hallintokausi olisi alkanut vuonna 1050 eaa. Kruunajaiset ovat saattaneet olla vuosina 1048-47. ↩︎
Part of the piece at my brother Mikael’s funeral. My father Juhani plays along with his violin in the end.
I’m not a professional musician, and in fact I can’t even read music. I come from a musical family and have played various instruments since I was a child, but I only learned to play the piano when I was about 20 (about 15 years ago). Although I had no musical training, I have always been fascinated by the complexity of Johann Sebastian Bach’s compositions. I have also written a few compositions of my own, in which I try to imitate the contrapuntal complexity of Bach’s compositions.
Here are some of the compositions I have written over the years, mainly for my own pleasure. The first, Chaconne, about 12 minutes long, was largely inspired by Johann Sebastian Bach’s composition of the same name, of which Violinist Joshua Bell has said, “It’s not just one of the greatest pieces of music ever written, but one of the greatest achievements of any man in history. It’s a spiritually powerful, emotionally powerful, structurally perfect piece.” My composition is mainly based on variations of the same chord progression.
Fugue is one of the most complex forms of composition, and its greatest master was J.S. Bach. Today, many conservatories require to write a fugue for a master degree. As a music enthusiast who can’t even read sheet music, composing a fugue is quite painful. That’s why most of my fugues are left unfinished. I managed to compose a four-voice fugue of over five minutes based on the motif B-A-C-H. I have also composed five other fugues on the same motif, but they have all been unfinished. In this video I published both the finished and the unfinished fugues.
Bach himself composed a fugue to his own name, which he also left unfinished as part of his late-period work The Art of Fugue (legend has it that Bach died in the middle of composing it, leaving it unfinished). A fugue is a form of composition that begins with a monophonic melody, and the same melody is repeated continuously in different keys with other voices playing harmonically interwoven melodies, gradually developing into a complex polyphony, usually in four voice.
Soli Deo Gloria, Glory to God Alone
Hélène Grimaud’s magnificent interpretation of Bach’s Chaconne, arranged for piano by Ferruccio Busoni.
Dani Trifonov’s arrangement of Bach’s purported last piece, which ends with an unfinished BACH fugue (which Trifonov himself composed to completion).
My previous compositions
Piano background of the same Adagio in a different key and with a slightly modified ending.
The British Monarchy & King Charles III in Bible Prophecy? 
