Month July 2023

Seitsemän esimerkkiä Kuningas Charles III:n luonteesta, jotka edustavat Jeesuksen Kristuksen luonteen täydellistä vastakohtaa.

Samuel Tuominen Leave a comment

Kun puhumme Antikristuksesta, nimestä jolla apostoli Johannes viittaa Kristuksen viimeiseen vastustajaan 1. Johannes 2:18-22:ssa ja 2. Johannes 1:7:ssä, tuolla kreikan “anti-Khristos” termillä on itseasiassa kolme itsenäistä merkitystä. Se viittaa henkilöön, joka on samanaikaisesti Jeesuksen Kristuksen vastustaja, vastakohta ja sijainen. Hän ei siis ole vain Kristuksen sijainen teeskennellen Hänen kaltaista maailman vapahtajaa, mutta todelliselta luonnoltansa hän on myös Herramme täydellinen vastakohta ja Hänen avoin vihamiehensä. Voisin mainita lukuisia esimerkkejä millä tavoin Charles on myös Kristuksen teeskentelijä ja Hänen vastustajansa, mutta tuosta aiheesta löytyisi tekstiä kahteen erilliseen blogiartikkeliin. Niinpä keskityn tässä nyt vain siihen puoleen millä hän edustaa Herramme täydellistä vastakohtaa. Samalla se tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä tutkimaan myös omaa sisintämme. Peilaako oma elämämme enemmän Kristuksen vain Antikristuksen luontoa? Haluammeko elämämme heijastavan enemmän Kristuksen kaltaisuutta vai Antikristuksen kaltaisuutta sillä pahaan taipuva vanha Aadam asuu meidän kaikkien lihassa. “Mutta ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.” (Gal. 5:24).

  • Jeesus Kristus rakasti “morsiantaan” ja “vaimoansa”, eli seurakuntaa, antaen aina henkensä alttiiksi hänen edestänsä.
  • Antikristus ei rakasta morsiantaan ja vaimoansa ja ottaa tämän hengen kuin teuraaksi viedyn karitsan.
Tekoälyn näkemys Jeesuksesta ja Charlesista. Editoin vain kaksi kuvaa yhteen saadakseni paremman lopputuloksen.

Raamatussa aviomiehiä kehotetaan ottamaan oppia Kristuksesta siinä miten heidän tulisi kohdella aviovaimojansa. “Miehet, rakastakaat teidän vaimojanne, niinkuin myös Kristus seurakuntaa rakasti ja antoi itsensä alttiiksi hänen edestänsä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta, saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton. Samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimojansa niinkuin omia ruumiitaan; joka rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä.” (Ef. 5:25-28) Ilmestyskirjassa Johannes kuvailee Kristuksen ja seurakunnan välistä liittoa teurastetun karitsan ja kaunistetun morsiamen väliseksi liitoksi, sillä Jeesus on Jumalan Karitsa, Agnus Dei, joka teurastettiin kuten Vanhan liiton pääsiäislammas Jumalan kansan syntien puolesta: “Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikäänkuin teurastettu… Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut.” (Ilm. 5:6, 19:7)

Charles ei rakastanut koskaan ensimmäistä vaimoansa Dianaa ja petti häntä suhteen alusta asti raskastajattarensa Camilla Parker-Bowlesin kanssa. Jonathan Dimblebyn vuoden 1994 Charles-elämäkerrassa, jonka kruununperijä itse valtuutti ja antoi siunauksensa, silloinen prinssi Charles myönsi ettei hän ollut rakastanut Dianaa koskaan vaan nai Dianan vanhempiensa painostuksesta (tai perillisten tuottamiseksi). Kun Diana kysyi mieheltänsä miksi hän ei voinut luopua Camillasta edes heidän lastensa tähden, hän vastasi: “Kieltäydyn olemasta ainoa Walesin Prinssi, jolla ei ollut koskaan rakastajatarta.” (lähde: Peter Settelenin äänittämät Diana-kasetit vuodelta 1992). Diana kärsi avioliittonsa aikana mm. bulimiasta ja yritti itsemurhaa monet kerrat, huomaten hänen aviomiehensä olleen jokaisella kerralla yhtä yhtä välinpitämätön ja kylmäkiskoinen hänen avunhuudoillensa ja pilkkasi häntä “ulisevaksi sudeksi” (lähde: Andrew Mortonin Diana-elämäkerta). Diana kuvaili liittoansa Charlesin kanssa mm. seuraavilla ilmaisuilla:

  • Aviomieheni sai minut tuntemaan niin riittämättömäksi kaikilla mahdollisilla tavoilla, että joka kerran kun tulin ylös ilmaan, hän työnsi minut takaisin alas.
  • Vihasin itseäni niin paljon. En ajatellut olevani tarpeeksi hyvä. Julkisuus halusi satuprinsessan, jonkun joka koskettaisi ja muuttaisi kaiken kullaksi. Vähänpä he tiesivät siitä, että tuo yksilö ristiinnaulitsi itsensä sisältä, koska ei ajatellut olevansa tarpeeksi hyvä.
  • Hän löysi neitsyen, uhrattavan karitsan, ja tavallaan hän oli pakkomielteinen minuun. Mutta se oli kuumaa ja kylmää, kuumaa ja kylmää. Et koskaan tiennyt millä tuulella hän oli, ylös ja alas, ylös ja alas.
  • Järjestelmä on pahoinpidellyt, ruhjonut ja hyväksikäyttänyt minua henkisesti jo vuosia, mutta en tunne silti kaunaa, en kanna vihaa. Olen sisäisesti vahva ja ehkä se on vihollisteni ongelma. Kiitos Charles, että laitoit minut tällaisen helvetin läpi ja annoit mahdollisuuden oppia niistä julmista asioista, joita olet tehnyt minulle. Olen mennyt eteenpäin nopeasti ja itkenyt enemmän kuin kukaan voi koskaan tietää. Ahdistus melkein tappoi minut, mutta sisäinen voimani ei ole koskaan pettänyt minua.
  • Istun täällä pöytäni ääressä tänään lokakuussa [1993] toivoen, että joku halaisi minua ja rohkaisisi minua pysymään vahvana ja pitämään pääni korkealla. Tämä elämäni vaihe on kaikkein vaarallisin. Aviomieheni suunnittelee autooni “onnettomuutta”, jarruvikaa ja vakavaa päävammaa, jotta Charlesilla olisi tie vapaana uudelleen avioitumiseen (Dianan kirje palvelijalleen Paul Burrelille. Kaksi vuotta myöhemmin hän vahvisti uskonsa salamurhasalaliittoon lakimiehelleen lordi Mischonille).
  • Autoni jarruja on peukaloitu. Jos jotain tapahtuu minulle, tietäkää että MI5 tai MI6 [Britannian sisäinen ja ulkoinen tiedustelupalvelu] on syyllinen. (Diana vuonna 1995 kirjeessään ystävilleen jouduttuaan melkein auto-onnettomuuteen ajaessaan yksin Lontoossa vihreällä Audillaan, jonka jarrut pettivät liikennevaloissa)

Kun Diana kuoli Pariisissa 31. lokakuuta 1997, hänen Mercedes-Benzinsä törmättyä pylvääseen Pont d’ Alman tunnelissa, Camilla kysyi Charlesilta epäiltyänsä valtamedian tarinaa paparazeista autokolarin aiheuttajana, “Ovatko he varmoja, että se oli vain onnettomuus, Charles? Voisiko se olla tahallista?“, mihin Charles vastasi, “Mitä ihmettä selität? Nuo kirotun toimittajat ovat vastuussa.” Myös kuningatar itse totesi onnettomuuden jälkeen: “Jonkun on täytynyt rasvata jarrut”. Samalla kun kaikki muut kuningasperheen jäsenet epäilivät salaliittoa (jopa William ja Harry myöhemmin) ja Dianan auton jarrujen peukalointia, niin Charles näytti olevan ainoa, joka puolusti virallista medianarratiivia paparazeista kolarin aiheuttajana. Hän oli myös ainoa, joka vaikutti tunnustavan jollain tapaa osallisuutensa tapahtumiin: “He kaikki tulevat syyttämään minua, eikö vain? Maailma on tulossa täysin hulluksi“, Charles parahti ex-vaimonsa kuoleman jälkeen.

Prinssi Harry, joka yhdessä veljensä Williamin kanssa yritti käynnistää uudelleen vuoden 2007 Dianan kuoleman kuolinsyytutkinnan pitäessään sen loppuraporttia “vitsinä… täynnä perusasiavirheitä ja ammottavia reikiä logiikassa, [joka] herätti enemmän kysymyksiä kuin vastasi” (Spare, s. 132), kertoo omaelämäkerrassaan Spare siitä kylmäkiskoisesta tavasta miten Charles ilmoitti 13 -vuotiaalle Harrylle hänen äitinsä kuolemasta:

Hän seisoi sängyn reunalla ja katsoi alas. Hänen valkoinen aamutakkinsa sai hänet näyttämään kuin näytelmän aaveelta. Kyllä, rakas poika. Hän hymyili puoliksi, käänsi katseensa pois… Huone ei ollut enää pimeä. Ei ollut valoisakaan. Oudohko siltä väliltä, melkein ruskehtava, kuin vesi muinaisessa ammeessa. Hän katsoi minua hauskalla tavalla, jolla ei ollut katsonut minua koskaan aiemmin… pelolla? Mikä on, isä? Hän istuutui sängyn reunalle. Hän laittoi kätensä polvilleni. Rakas poika, äiti on joutunut auto-onnettomuuteen. Muistan ajatelleeni: kolari… OK. Mutta onko hänellä kaikki hyvin? Eikö vain? Muistan elävästi sen ajatuksen, joka vilahti mielessäni. Ja muistan odottaneeni kärsivällisesti, että isä vahvistaa, että äiti oli kunnossa. Ja muistan, ettei hän tehnyt niin. Sitten tapahtui sisäinen muutos. Aloin hiljaa anella isää tai Jumalaa tai molempia: Ei, ei, ei. Isä katsoi alas vanhojen peittojen, peittojen ja lakanoiden poimuihin. Oli komplikaatioita. Äiti loukkaantui melko pahasti ja vietiin sairaalaan, rakas poika… Ajattelin uudelleen: Loukkaantunut… mutta hän on kunnossa. Hänet on viety sairaalaan, he korjaavat hänen päänsä, ja me menemme katsomaan häntä. Tänään. Viimeistään tänä iltana.

He yrittivät, rakas poika. Pelkään, että hän ei selvinnyt. Nämä lauseet pysyvät mielessäni kuin nuolet taulussa. Hän sanoi sen niin, tiedän sen varmasti. Hän ei selvinnyt…. Isä ei halannut minua. Hän ei ollut hyvä näyttämään tunteita normaaleissa olosuhteissa, joten miten hänen voitaisiin odottaa näyttävän niitä tällaisissa kriisissä? Mutta hänen kätensä putosi jälleen polvilleni ja hän sanoi: Se tulee olemaan okei. Se oli hänelle paljon. Isällinen, toiveikas, kiltti. Ja niin kovin epätosi. Hän seisoi ja lähti. En muista, kuinka tiesin, että hän oli jo ollut toisessa huoneessa, että hän oli jo kertonut Willylle, mutta tiesin sen. Makasin siellä tai istuin siellä. en noussut ylös. En kylpenyt, en mennyt vessaan. En pukeutunut. En soittanut Willylle tai Mabelille. Vuosikymmeniä työskenneltyäni rekonstruoidakseni tuon aamun, olen tullut yhteen väistämättömään johtopäätökseen: minun on täytynyt jäädä tuohon huoneeseen sanomatta mitään, en nähnyt ketään, kunnes yhdeksältä aamulla, jolloin säkkipilli alkoi soida ulkona.

Spare, sivut 16-19
  • Kristus itkee itkevien kanssa kohdatessaan tragedian ja lähimmäisen hädän.
  • Antikristus ei itke eikä osoita empatiaa lähimmäisensä surua kohtaan.

Vaikka Jeesus tiesi, ettei kuolleiden herättäminenkään ollut Hänelle annetun vallan ulkopuolella, tämä ei estänyt Häntä kokemasta liikutusta ja surua kuoleman kaltaisen tragedian edessä. Johanneksen evankeliumin 11. luku kertoo siitä miten Herramme reagoi Lasaruksen kuolemaan: “Kun nyt juutalaiset, jotka olivat Marian kanssa huoneessa häntä lohduttamassa, näkivät hänen nopeasti nousevan ja lähtevän ulos, seurasivat he häntä, luullen hänen menevän haudalle, itkemään siellä. Kun siis Maria saapui sinne, missä Jeesus oli, ja näki hänet, lankesi hän hänen jalkojensa eteen ja sanoi hänelle: ‘Herra, jos sinä olisit ollut täällä, ei minun veljeni olisi kuollut’. Kun Jeesus näki hänen itkevän ja hänen kanssaan tulleiden juutalaisten itkevän, joutui hän hengessään syvän liikutuksen valtaan ja vapisi; ja hän sanoi: ‘Mihin te panitte hänet?’ He sanoivat hänelle: ‘Herra, tule ja katso’. Ja Jeesus itki. Niin juutalaiset sanoivat: ‘Katso, kuinka rakas hän oli hänelle!'” Jeesus ei itkenyt tässä niinkään Lasaruksen vuoksi, jonka Hän tiesi heräävän pian eloon. Mutta Jeesus itki, koska Hän rakasti Mariaa ja hänen sisartaan Marttaa ja kykeni samaistumaan heidän suruunsa heidän veljensä kuoleman johdosta.

Täysin vastakkainen kertomus löytyy Christopher Andersenin kirjasta The King: The Life of Charles III, sivulta 154. Kirjailija kertoo, että kun Charles ja Diana joutuivat lumivyöryn alle lomallaan Sveitsin hiihtokeskukseen vuonna 1988, kuninkaallinen pari ja muut seurueesta selvisivät onnnettomuudesta säikähdyksellä, mutta heidän mukanaan ollut kuningattaren entinen tallimestari majuri Hugh Lindsay sai surmansa. Andersen kirjoittaa:

Majuri Lindsay kuitenkin kuoli välittömästi. Kun hänen ruumiinsa kaivettiin ulos lumesta, havaittiin, että hänen kallonsa oli murskaantunut lumivyöryn voimasta. Muutaman tunnin sisällä Charles soitti Lindsayn leskelle Sarahille, joka oli kuudennella kuukaudella raskaana, ja kertoi hänelle, mitä oli tapahtunut. Diana sanoi myöhemmin, että Charlesin tunteettomuus sai hänen “verensä juoksemaan kylmänä”. Hän lupasi Sarahille, ettei hän koskaan – “ei koskaan” voisi palata Klostersiin, ja hän piti lupauksensa. Charles kuitenkin palasi Sveitsin lomakeskukseen heti seuraavana vuonna, “ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut”, Diana ihmetteli.

Tästä Charlesin tunnekylmyydestä ja empatian puutteesta kielii myös hänen välinpitämätön reagointinsa Dianan lukuisiin itsemurhayrityksiin. Dianan mukaan hän saattoi ottaa joskus linkkuveitsen ja viiltää sillä verisiä haavoja reisiinsä saadakseen sillä miehensä huomion. Andersen kirjoittaa:

“Heitän itseni näitä portaita alas!” Diana uhkasi, kun hänen miehensä aikoi lähteä. “Olen niin epätoivoinen, Charles. Kuuntele minua!” Mutta Charles ei kuunnellut (“Olet uliseva susi”, hän sanoi irvistäen), ja pitkällä raskaudessaan ollut Diana teki sen mitä uhkasi. Muutamassa sekunnissa Walesin prinsessa makasi aulan lattialla. Prinsessa Margaret ryntäsi hänen viereensä, kun kuningatar vapisten huusi apua. Mustelmina, mutta muutoin vahingoittumattomana – lääkärit vakuuttivat hänelle, että hänen vauvansa ei ollut loukkaantunut – Diana vietti loppupäivän lepäillen huoneessaan. Charles oli järkyttynyt siitä mitä hän piti “enemmän melodraamana”, ja jatkoi suunnitelmiaan viettää iltapäivänsä Camillan kanssa.

Samanlaisia tilanteita tuli useita vastaisuudessakin. Ajan myötä prinsessa heittäytyi lasivitriiniä vasten rikkoen sen; viilteli ranteitaan partakoneen terällä; ja puukotti itseään taskuveitsellä rintaan. Nauhoitetuissa haastatteluissa, jotka julkaistiin lähes kaksikymmentä vuotta hänen kuolemansa jälkeen, Diana muisteli kuinka joukko psykiatreja määräsi hänelle suuria annoksia rauhoittavaa Valiumia – lääkkeitä, jotka eivät juurikaan hillinneet Dianan itsetuhoisuutta, joka kasvoi yhä hälyttävämmäksi. “Olin todella huonossa kunnossa”, hän myönsi myöhemmin. “En voinut nukkua, en syönyt, koko maailma romahti ympärilläni.” Diana sanoi, että jokainen yhä verisempi tapaus oli “epätoivoinen avunhuuto”. Se oli itkua, jota Charles kieltäytyi kuulemasta. Hän piti Dianaa “oikullisena” ja “hemmoteltuna” ja häntä vaivasi käsitys manipuloivasta vaimosta, joka kutsui häntä pilkallisesti “ihmelapseksi” ja “suureksi valkoiseksi toivoksi” hänen selkänsä takana.


Sivut 133-34

Kaikki edellä mainitusta viittaa muuten Charlesin kärsivän mahdollisesti antisosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä eli kansankielessä psykopatiasta tai sosiopatiasta. Tunnekylmyys, empatian, katumuksen sekä syyllisyyden puute yhdessä pinnallisen charmin ja muutaman muun luonteenpiirteen kanssa tunnetaan psykiatrien ammattikunnassa psykopaattien tai sosiopaattien merkittävimpinä tuntomerkkeinä. Niihin lukeutuu myös machiavellilainen käytös, eli juonittelun, vehkeilyn ja manipuloinnin taito, mistä Charlesin hovin sisäpiiri on ollut myös pahamaineinen useiden kuninkaallisten elämäkertojen mukaan.

  • Jeesus Kristus tunnetaan maailman valkeutena.
  • Antikristus tunnetaan pimeyden ruhtinaana.

Jeesus sanoi: “Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus”. (Joh. 8:12) “Eikö päivässä ole kaksitoista hetkeä? Joka vaeltaa päivällä, se ei loukkaa itseänsä, sillä hän näkee tämän maailman valon. Mutta joka vaeltaa yöllä, se loukkaa itsensä, sillä ei hänessä ole valoa.” (Joh. 11:9-10) Seuraava katkelma on Andersenin kirjan sivulta 137:

Sillä välin Highgrovessa ja Middlewick Housessa Charles-Camillan tapaus sai kaikki sängyssä hyppivän, ovia paiskaavan musiikkisalifarssin ominaisuudet. Heti kun Andrew [Camillan silloinen aviomies] lähti Middlewick Housesta Lontooseen sunnuntai-iltana, kaikki ulkovalot sammutettaisiin, jotta Charles voisi ajaa paikalle pimeyden suojassa – viikoittainen harjoitus, jota Camillan kotihenkilökunnan jäsenet kutsuivat “Blackoutiksi”. Charles jäi yöksi ja lähti sitten ennen auringonlaskua – tämä kaikki sai palvelijat kutsumaan häntä Pimeyden Ruhtinaaksi. Charlesin palvelija Ken Stronach sai pomoltaan tiukan käskyn saada se näyttämään vaimollensa siltä – jos Diana tulisi yllätysvierailulle Highgroveen – kuin Charles olisi viettänyt yön kotona yksin. Stronach jätti puoliksi syödyn voileivän ja tyhjän lasin sherryä prinssin yöpöydälle sekä sanomalehden, jossa oli musteella ympyröityjä televisiotietoja. Stronach piti koko rituaalia absurdina. “Se ei huijannut ketään”, hän sanoi, “vähintään prinsessa Dianaa”.

Charlesin palvelijoiden valitsema kutsumanimi hänelle oli tuskin sattumaa. “Pimeyden Ruhtinas” tunnetaan nimittäin myös Saatanan kutsumanimenä John Miltonin kuuluisassa runoelmassa Kadotettu Paratiisi. Charles on myös julkisesti kerskaillut sukulaisuudellaan Transsilvanian Vlad Seivästäjään, tosielämän Draculaan, historian yhteen julmimpaan tyranniin, jonka innoittamana Bram Stoker keksi kirjallisen Dracula-vampyyrin, joka tunnetaan myös pimeyden ruhtinaana ja jonka nimi merkitsee romaniankielessä “paholaisen poikaa”.

  • Jeesus Kristus on Tie, Totuus, ja Elämä.
  • Antikristus on Eksytys, Valhe, ja Kuolema.

Jeesuksen Kristuksen kautta meille jokaiselle tarjotaan tie iankaikkiseen elämään sillä Hän on Tie, Totuus ja Elämä. “Jeesus sanoi hänelle: ‘Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.'” (Joh. 14:6) “Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat. Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi. Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt.” (Joh. 3:18-21)  Jeesus sanoi: “Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi” (Joh. 8:32). Saatana on ollut “murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.” (j. 44)

Antikristus rakastaa valheita samoin kuin hänen isänsä perkele. Seuraava katkelma tulee Paul Burrelin kirjasta A Royal Duty:

Seuraavana aamuna kävelin päärakennukselle kauhun vallassa. Tavallinen aamu kului ja antoi väärän uskon siihen, ettei prinsessa ehkä ollut sanonut mitään. Sitä kesti siihen asti, kunnes prinssin palvelija Michael Fawcett tuli ruokakomeroon, kun valmistelin posliini ja hopeaesineitä lounasta varten. Hänellä oli myrskyinen ilme kasvoillaan. “Hän haluaa nähdä sinut, eikä hän ole mielissään”, hän sanoi. Kerrankin punainen levy ei ollut pudonnut laatikkoon. Viesti oli lähetetty. Se oli kutsu, ei velvollisuus. Ruokakomerostani kuulin prinssin askelmien tulevan alas portaikkoa pitkin käytävän kiillotettujen lautojen yli. Kuulin kirjaston oven avautuvan ja paiskahtavan kiinni. Odotin muutaman sekunnin, sydämeni jyskytti. Kävelin ulos ovesta, käännyin vasemmalle, ovien läpi ja oikealle, ja koputin kirjaston oveen syvästi aavistaen mitä odottaa. Jos prinsessa oli vetänyt minut siihen mukaan, menettäisin työpaikkani. Siinä oli kaikki mitä ajattelin. Prinssi Charles seisoi pyöreän pöytänsä vieressä. “Sulje ovi perässäsi”, hän sanoi viiltävällä äänellä. Ovi napsahti kiinni. ’Teidän kuninkaallinen korkeutenne?’ Kysyin. Hän oli närkästynyt. “Voitko kertoa minulle, miksi – miksi – Hänen kuninkaallinen korkeutensa on jatkuvasti tietoinen siitä, kuka vierailee tai soittaa Highgroveen, kun hän ei ole täällä?” “En tiedä mistä puhutte, teidän kuninkaallinen korkeutenne.” “Oletko puhunut hänen kuninkaallisen korkeutensa kanssa äskettäin, Paul?” Hänen äänensä värisi vihasta.

Kerroin hänelle viimeksi puhuneen Dianan kanssa edellisenä iltana. “Kun olit ulkona”, sanoin. Ja mitä sinä tarkalleen sanoit hänelle?’ Hän oli nyt räjähtämäisillään. Hänen pahamaineisen lyhyt pinnansa oli palamassa loppuun. Melkein haistoin sen loppuunpalamisen. “Että olitte poissa, teidän kuninkaallinen korkeutenne.” Jopa minä panin merkille ääneni antautuvan sävyn kiistassa, jota en tulisi voittamaan. Hänen kasvonsa olivat punaiset. “MIKSI?” hän huudahti. “Koska olitte poissa, teidän kuninkaallinen korkeutenne.” Naama muuttui nyt käytännössä violetiksi. “Ja kerroitko hänelle, kuka soitti taloon viime yönä?” “No, sanoin, että herra Ward oli soittanut, mutta olitte poissa, koska sillä tavalla se vahvisti, että puhuin totta”, sanoin. Prinssi oli epäuskoinen. Tyhmyyteni tunnustettiin nyt molemminpuolisesti. Hän ei voinut uskoa kuulemaansa. ‘Miksi ihmeessä et voinut yksinkertaisesti sanoa, että et vain löytänyt minua?’ Jokin käski minun puolustamaan itseäni. En ollut Michael Fawcett. Tai Richard Aylard. Tai niiden leirissä, joka auliisti peittivät hänen jälkensä.

“Pyydätkö minua valehtelemaan, teidän kuninkaallinen korkeutenne?” Ja sitten hänen palvelijansa kysymyksen julkeuteen, hän räjähti: ‘Kyllä! KYLLÄ PYYDÄN!” Hänen karjuntansa kimpoili seinistä ja vesiväreistä. Välittömästi hän poimi kirjan pöydältänsä ja heitti sen minun suuntaani. Näen edelleen sen lepattavien sivujen lentävän ilmassa. Se ohitti minut, mutta en usko, että sen tarkoitus oli edes osua minuun. Se oli satunnaisesti heitetty ohjus. Prinssi Charles oli tunnettu esineiden viskoaja menettäessään malttinsa. Kun kirja laskeutui lattialle, hän huusi edelleen: ‘Kyllä pyydän! Olen Walesin prinssi”, hän huusi ja polki jalkaansa korostaakseen valta-asemaansa, “ja minusta tulee kuningas! Joten KYLLÄ!’ En uskaltanut kysyä, olisiko mitään muuta. Tein äkkijyrkän vetäytymisen. Olin järkyttynyt. Hänen temperamenttinsa oli legendaarinen, mutta siihen asti minulla ei ollut koskaan ollut epäonnea sen todistamiseen. Vedin tuolin ruokakomerosta ja istuin alas pääni käsissäni ja kirosin itseäni omasta tyhmyydestäni.

Sivut 2012-2014
  • Jeesus Kristus on hiljainen ja nöyrä sydämeltänsä. Hän ei riitele eikä huuda.
  • Antikristus huutaa ja kiukuttelee lähimmäisillensä ja työntekijöillensä.

Jeesus Kristus sanoi: “Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.” (Matt. 11:28-29) Kuten profeetta Jesaja hänestä ennusti: “Ei hän riitele eikä huuda, ei hänen ääntänsä kuule kukaan kaduilla. Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta, kunnes hän saattaa oikeuden voittoon.” (Matt. 12:19-20) “Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. Sellaista vastaan ei ole laki. Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen. Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme.” (Gal. 5:22-25)

Vaikka Charlesin julkisuuskuva kohteliaasta ja hillitystä herrasmiehestä voi ehkä harhauttaa monet, myös tässä kohtaa Charles on Kristuksen lempeyden täydellinen vastakohta. Andersen kirjoittaa sivuilla 204-206:

Charlesin asenne työntekijöitä kohtaan oli “avointa halveksuntaa”, sanoi eräs Highgroven työntekijä. “Jollekin, joka sanoi olleensa kiusattu lapsena, prinssi Charles selvästi nautti meidän kiusaamisesta. Hän saattoi olla miellyttävä ja kohtelias, mutta yhtä suuren osan ajasta hän oli ilkeä ja pahantuulinen. Hän ei ajatellut kahdesti ennen kuin laukoi loukkauksia, jos teit jonkin asian väärin.

Charlesin entinen palvelija Ken Stronach, joka oli vuosia vastuussa prinssin alushousujen käsinpesusta ja hänen laittamisesta sänkyyn Teddyn kanssa, oli samaa mieltä. Charles ei vain ollut taipuvainen räjähtämään alaistensa kimppuun, vaan hän myös kykeni ”saamaan väkivaltaisia raivokohtauksia”, jos jokin ei miellyttänyt häntä. Stronach oli huoneessa, kun Charles, keskellä riitaa Dianan kanssa, tarttui raskaaseen puiseen jalkatukeen ja heitti sen häntä kohden, ohittaen prinsessan pään vain muutamalla tuumalla.

Toisella kerralla, lomaillessaan aristokraattisen ystävänsä huvilassa Etelä-Ranskassa, Charles seisoi kylpyhuoneen tiskialtaan ääressä, ja haparoi yhden kalvosinnappinsa kanssa, joka putosi häneltä viemäriin. Hän purkaantui silmittömään raivoon, veti pesualtaan irti seinästä ja sitten murskasi sen etsiessään kalvosinnappia. Hullunkiilto silmissään Walesin prinssi, joka ei löytänyt kadonneita koruja, pyörähti ympäri ja tarttui palvelijaansa kurkusta. Stronach sai riehtaistua itsensä vapaaksi, syöksyi ulos sivuovesta – ja liinavaatekaappiin. Peloissaan hän käpertyi sinne 30 minuutin ajaksi piiloon kunnes kuuli Charlesin lähtevän kylpyhuoneesta. ”Lopuksi tie oli selvä”, palvelija muisteli, ”mutta vapisin yhä pelosta.”

Se ei ollut ainoa kerta, kun Walesin prinssi repi hermostuessaan tiskialtaan seinästä; posliini lensi jälleen kerran erityisen raivokkaan riidan jälkeen Dianan kanssa Highgrovessa. Stronach, joka paljasti jälleen pomonsa kiukuttelun, muisteli Charlesin turhautuneen kerran niin paljon, kun hän ei kyennyt jakamaan hiuksiaan kunnolla, että hän ”hyppi ylös ja alas ja pudisteli nyrkkiään”.

Kerran, kun Charles vietti aikaa Camillan kanssa Ray Mill Housessa, Diana soitti Highgroveen tarkistaakseen oliko hän paikalla. Hänen hovimestarinsa Paul Burrell sattui olemaan Highgrovessa tuolloin ja vastasi puhelimeen. Seuraavana päivänä Charles sai tietää, että Burrell oli kieltäytynyt suojaamasta häntä ja kutsui hovimestarin huoneeseensa. Kun Burrell kysyi, että pyysikö prinssi valehtelemaan Dianalle hänen puolestaan, Charles räjähti. ”Kyllä! Kyllä pyydän!” hän sanoi, otti kirjan ja heitti sen Burrellin päähän. Hovimestari kumartui, vaikka hän kuulikin sivujen lepattavan kirjan lentäessä ohi. Charles ”huusi edelleen ja polki jalkaansa”, Burrell muisteli. ”Olen Walesin prinssi”, Charles huusi, ”ja tulen olemaan kuningas!”

Ylimielinen prinssi luotti myös siihen, että hänen sosiaaliseen piiriinsä kuuluvat antaisivat myöden hänen jokaiselle impulssilleen. Kerran vieraillessaan ystävänsä maalaistalossa Charles halusi raitista ilmaa. Hän ei kyennyt saamaan ikkunaa auki, joten hän otti tuolin ja heitti sen ikkunaa päin. Tyytymättömänä ilmanvaihtoon, hän rikkoi tuolilla vielä toisenkin ikkunan. ”Sinun täytyy ymmärtää”, Stronach sanoi. ”Prinssi on tottunut saamaan mitä haluaa. Ja hän halusi raitista ilmaa.”

Tom Bower, toinen kuninkaan elämäkerturi, kertoo kirjassaan Rebel Prince: “Kun hän esiintyi julkisuudessa, hän käyttäytyi moitteettomasti ja osoitti aitoa kiinnostusta ihmisiin ja tapahtumiin. Harvat ulkopuoliset saattoivat arvata oliko se vain, kuten eräs neuvonantaja kommentoi, ‘pelkkää teeskentelyä’. Sisäpiiriläiset olivat samalla tapaa hämillänsä.” (s. 125)

  • Jeesus Kristus tuli palvelemaan, ei palveltavaksi.
  • Antikristus tulee muiden palveltavaksi, ei palvelemaan.

Jeesus sanoi: “Te tiedätte, että kansojen ruhtinaat herroina niitä hallitsevat, ja että mahtavat käyttävät valtaansa niitä kohtaan. Näin älköön olko teillä keskenänne, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne,  ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon teidän orjanne; niinkuin ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä.” (Matt. 20:25-28)

“Sitten hän kaatoi vettä pesumaljaan ja rupesi pesemään opetuslastensa jalkoja ja pyyhkimään niitä liinavaatteella, jolla oli vyöttäytynyt. Niin hän tuli Simon Pietarin kohdalle, ja tämä sanoi hänelle: ‘Herra, sinäkö peset minun jalkani?’ Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ‘Mitä minä teen, sitä et nyt käsitä, mutta vastedes sinä sen ymmärrät’… Kun hän siis oli pessyt heidän jalkansa ja ottanut vaippansa ja taas asettunut aterialle, sanoi hän heille: ‘Ymmärrättekö, mitä minä olen teille tehnyt? Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen. Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat. Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt.'” (Joh. 13:5-15)

Walesin Prinssinä Charlesin saksankielinen motto oli Ich Dien, eli “Minä palvelen” (löytyi myös hänen aiemmasta vaakunastaan), ja kuninkaan valan vannoessaan hän lupasi seuraavansa Kuningasten Kuninkaan esimerkkiä siinä, ettei hänkään tulisi palveltavaksi vaan palvelemaan. Charlesin oma elämä on ollut kuitenkin kaukana näistä hurskaista valoista. Andersen kirjoittaa:

Sen lisäksi, että Fawcett valitsi ja asetteli huolellisesti pomonsa vaatteet, hän puristi joka aamu hammastahnan hopea-annostelijasta prinssin monogrammilliseen hammasharjaan, ajeli tämän kasvot Penhaligonin Blenheim Bouquet -parranajovoiteella, auttoi tätä pukemaan housut jalkaansa, napitti paidan kiinni, solmi hänen kengännauhansa ja auttoi häntä pukemaan takkinsa päälle. Iltaisin toinen Charlesin kahdesta hovimestarista valmisti prinssin cocktailin – joko martinin tai 15-vuotiaan Laphroaigin Royal Warrant -viskin jäällä, mutta se oli Fawcett joka laskin prinssin kylvyn, viikkasi hänen pyjamansa ja petasi sängyn. Kun Hänen kuninkaalliselta korkeudeltaan vaadittiin antamaan virtsanäyte vuosittaisen tarkistuksensa aikana, Fawcett piti mielellään näytepulloa paikallaan. Fawcett oli myös vastuussa Teddystä, Charlesin lapsuuden pehmolelukarhusta, johon Walesin prinssi edelleen kirjaimellisesti takertui lohduttaakseen itseään ja nukkui sen kanssa joka yö.

Täytetty eläin, joka on nyt pitkällä keski-iässä ja nukkaantunut, vaati jatkuvaa ja rakastavaa huomiota Charlesin lastenhoitajalta ja korvikeäidiltä Mabel Andersonilta, joka tuotiin ajoittain eläkkeellä tekemään tarvittavia korjauksia. Anderson, sanoi entinen apupalvelija, “oli ainoa ihminen, joka sai viedä neulan ja lankaa prinssi Charlesin nallekarhuun. Hän oli reilusti yli nelikymppinen, ja aina kun tuo nalle tarvitsi korjausta, hän kohteli sitä kuin omaa lastaan, jolle on tehty suuri leikkaus. Aina kun Walesin prinssi matkusti, hänen palvelijoidensa tuli varmistaa että mukana oli hänen rakas nallekarhunsa, Walesin prinssin käsipyyhe, Kleenex Premium Comfort -tuotemerkin ylellistä wc-paperia ja mittatilaustyönä työnä valkoinen nahkapehmustettu wc-istuin. (Kun häneltä kysyttiin tätä radio-ohjelmassa vuonna 2018, Charles julkisesti kielsi matkustaneensa tällä wc-istuimella huolimatta siitä, että useat kuninkaalliset suojelusupseerit ja henkilökunnan jäsenet vahvistivat asian.)

Walesin prinssin erittäin täsmälliset vaatimukset eivät jääneet tähän. Eräs entinen palvelija paljasti, että Charlesin aamiaistarjottimen täytyi sisältää ”kuppi ja teelautanen, jonka hopealusikka osoitti ulospäin kello viiden kulmassa. Voita tulee olla kolmessa pallossa ja sen on oltava jäähdytetty. Kuninkaallinen paahtoleipä on aina hopeatelineessä, ei koskaan lautasella. Erilaiset hillot, hyytelöt, marmeladit ja hunaja tarjoillaan erillisellä hopeatarjottimella. Aina hopeatarjottimella.” Aamiainen sisälsi myös muroja, teetä, joitain leikattuja hedelmiä – kaikki pieninä annoksina. “Prinssi Charles vihasi suuria annoksia. Hän tulisi hulluksi aina kun häntä palveltaisiin Amerikassa.” Charles ei koskaan syönyt lounasta (“Haluan mennä nukkumaan heti sen jälkeen, joten jätän sen väliin”), mutta teehetkellä hän nautti walesilaista hedelmäkakkua.

Illallinen koostui yleensä riistasta, jonka prinssi oli ampunut jollakin kuninkaallisista maatiloistansa, tai ruoasta, joka oli kasvatettu Highgrovessa. Pääruoasta riippumatta illallisella oli lähes aina vihreä salaatti pehmeäksi keitetyllä kananmunalla. Tämä viimeinen ruokalaji esitti yllättävän erityisen haasteen. Kuninkaallisen keittiön kokit valmistivat tavallisesti useita kolmen minuutin munia ennen kuin olivat vakuuttuneita siitä, että yksi niistä oli kypsennetty prinssin pehmeysstandardien mukaisesti. Muut kananmunat heitettiin roskiin. (Vuonna 2018 St. James’s Palace antoi jälleen lausunnon, joka kielsi nimenomaisesti, että prinssi hylkäsi kuusi kananmunaa jokaista kuluttamaansa kohden. Kokki teki valinnan, ja määrä vaihteli kolmesta kuuteen. “En muista koskaan onnistuneeni ensimmäisellä yrittämällä”, sanoi Balmoralin entinen kokki.)

Usein Highgroven tai St. James’s Palacen illallisvieraat huomasivat, että heidän isäntänsä söi erilaista ateriaa, joka oli valmistettu erityisesti häntä varten. Charles ei yrittänyt peitellä sitä, vaan vaati, että hän ja hän yksin söisi Walesin prinssin lautasilta ja käyttäisi Walesin Prinssin ruokailuvälineitä. Prinssi Charles toi mukanaan usein oman kokinsa illallisjuhliin muiden koteihin nimenomaisessa tarkoituksessa valmistaa hänelle erillinen ruokalaji. “Me vitsailimme, että hän pelkäsi myrkytystä”, Gloucestershiren pitkäaikainen ystävä sanoi, “mutta hän on vain tottunut saamaan juuri sen, mitä hän itse haluaa, riippumatta siitä miltä se tuntuu muista ihmisistä.”

Sitä varten hänen kuninkaallisia suojelusupseerejaan pyydettiin usein valmistamaan pomonsa kuiviin martineihin tarvittavat ainekset ja pieni hopeinen suolakulho (hän kieltäytyy käyttämästä suolasirotinta), joka oli koristeltu Walesin prinssin kolmen sulan tunnuksella. “Väkeni pitää minusta niin hyvää huolta”, hän säteili, kun kulho tuotiin Windsorin illalliselle. “He tuovat aina suolani.” Voi sitä työntekijää, joka epäonnistui. Highgrovessa pääpuutarhuri heräsi joka päivä luetteloon ohjeista ja valituksista, jotka hänen pomonsa kirjoitti punaisella musteella. Walesin prinssi seisoi kuistilla ja jos hän ei hyväksynyt maisemoijansa työtä, huusi hän heille käskyjä vihreän megafonin kautta.

The King: The Life of Charles III, Chistopher Andersen, sivut 202-204
  • Jeesus Kristus on rakkaus
  • Antikristus ei tiedä mitä rakkaus on

Jeeus Kristus, joka ristillä kituessaankin rukoili pilkkaajiensa puolesta (Luuk. 23:34), sanoi: “Mutta teille, jotka kuulette, minä sanon: rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat. (Luuk. 6:28-29) Ennen poistumistaan tästä maailmasta Hän kertoi opetuslapsillensa: “Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut – että tekin niin rakastatte toisianne.” (Joh. 13:34) Apostoli Johannes kirjoitti: “Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme.” (1. Joh. 4:7-11)

Andrew Morton kirjoitti vuoden 1992 bestseller kirjassaan Diana: Her True Story Dianan muistelmista koskien Charlesin kosintaa: “Hän sanoi: ‘Tuletko vaimokseni?’ ja nauroin. Muistan ajatelleeni: ‘Tämä on vitsi’, ja sanoin, ‘Joo, okei’, ja nauroin. Hän oli kuoleman vakavissaan. Hän sanoi: ‘Tajuatko, että jokin päivä sinusta tulee kuningatar.’ Ääni sisälläni sanoi: ‘Sinusta ei tule kuningatarta, mutta sinulla tulee olemaan vaikea rooli.’ Joten ajattelin: ‘OK’, ja sanoin: ‘Kyllä’. Sanoin: ‘Rakastan sinua niin paljon, rakastan sinua niin paljon.’ Hän sanoi: ‘Mitä ikinä rakkaus sitten tarkoittaakaan.’ Hän sanoi sen silloin. Ajattelin, että olipa hienoa! Ajattelin hänen tarkoittaneen sitä! Hän juoksi yläkertaan ja soitti äidillensä.” (s. 42)

Johtopäätös

Näitä esimerkkejä voisi mainita vielä useampiakin. Mutta edellä mainitut seitsemän esimerkkiä on taas yksi vahvistus siitä miksi Charles on kaikkein todennäköisin kandidaatti Raamatun Antikristuksen virkaan. Ja tuo kaikki vahvistaa vain yhden ainoan profetian osa-alueen, jonka Charles voi täyttää tästä henkilöstä. Ollakseen vakavasti otettava kandidaatti tuon henkilön rooliin, kilpailevien ehdokkaiden tulisi kyetä täyttämää myös kreikan “anti”-sanan kaksi muuta kriteeriä (Kristuksen sijainen ja vihamies). Lisäksi hänen tulisi täyttää ainakin reilu parikymmentä muuta raamatullista kriteeriä, jotka mainitaan tälle henkilölle sekä Vanhassa että Uudessa Testasmentissa (etenkin Danielin kirjassa ja Ilmestyskirjassa). Antikristuksen “anti”-sanan ohella Charles kykenee täyttämään myös kaikki nuo muut raamatulliset kriteerit tuon henkilön tunnuspiirteistä. Näitä muita kriteereitä olen käsitellyt enemmän kirjoissani Joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa – Antikristus paljastettu? ja To Whom The Majesty Of Kingship Has Not Been Conferrend – The Antichrist Revealed?

Cambridgen historian professori kutsuu Charles III:n kruunaamiseen Euroopan Yhdysvaltojen Keisariksi, kuten olen ennustanut tapahtuvaksi jo useiden vuosien ajan.

Samuel Tuominen 5 Comments

Törmäsin juuri mielenkiintoiseen artikkeliin lokakuulta 2022. Artikkelin on kirjoittanut Brendan Simms, Euroopan kansainvälisten suhteiden historian professori Cambridgen yliopistossa ja Geopolitiikan Keskuksen johtaja. Otsikko sanoo: Charles III — miksi emme tekisi hänestä Euroopan kuningas-keisaria? Alaotsikko lisää: “Euroopalla on ongelmia ja Iso-Britannia on ajautunut pois Euroopasta. Tässä on idea, historiallinen kokeilu. Se on Stars Wars -ratkaisu. Kruunaa Charles III Charles VIII:ksi, Euroopan keisariksi.“ Kirjoitus ei ole satiiria. Simms ehdottaa tällaista järjestelyä täysin vakavissaan. Lainaan hänen kirjoituksensa muutamaa loppukappaletta:

Mikä rooli monarkialla voisi olla Euroopan yhdistämisessä. Manner-Eurooppa tai suurin osa siitä on aloittanut yhteisen poliittisen ja taloudellisen projektin, mutta siitä puuttuu yhteisiä rituaaleja. On tietysti Eurovision laulukilpailu ja jalkapallon EM, mutta ne voivat erottaa enemmän kuin yhdistää. Sama pätee Brysselin yhteisiin poliittisiin instituutioihin, joiden asema on hyvin alhainen. Eurooppalainen valtionpäämies sitä vastoin voisi tarjota kokoamispisteen koko mantereelle, mukaan lukien Iso-Britannia ja muut EU:n ulkopuoliset maat.

Tässä on kolme mahdollista mallia. Ensimmäinen, puhtaasti tasavaltalainen malli, Euroopan presidentti, aiheuttaisi vakavia vaikeuksia. Euroopan unionissa on monia monarkioita: Belgiassa, Hollannissa, Tanskassa, Ruotsissa, Luxemburgissa ja Espanjassa; osa näistä sijaitsee euroalueella, joka todennäköisimmin on muodostava finanssipoliittisen unionin, eli Euroopan Yhdysvallat. Jos Euroopan unioni hankkisi presidentillisen valtionpäämiehen, hänen ei pitäisi syrjäyttää vakiintuneita kuninkaallisia huoneita. Mutta näiden monarkioiden lakkauttaminen siisteyden tai edistyksen eduksi olisi erittäin epäsuosittua ja saattaisi vaarantaa yhteiskunnan yhteenkuuluvuuden.

Tästä syystä pidän parempana Star Wars -vaihtoehtoa, jossa luodaan perinnöllinen Euroopan keisari tai keisarinna, joka toimisi valtionpäämiehenä ei vain yksittäisille euroalueen valtioille, vaan myös myös muulle EU:lle ja koko demokraattiselle osalle mannerta. Pitkällä aikavälillä näin vältettäisiin loputtomat riidat ja keisarilliset vaalit, jotka horjuttivat Pyhää saksalaisroomalaista keisarikuntaa sadoiksi vuosiksi. Lyhyellä aikavälillä olisi kuitenkin ratkaistava kysymys siitä, mikä dynastia valita. Eurooppalaisia valtiomiehiä ja -naisia voitaisiin valita erityisen erottuva linja, mutta heistä on pulaa ja ne ovat todennäköisesti kiistanalaisia (Macronin huone? von der Leyenin huone?). Vaihtoehtoisesti voitaisiin järjestää dynastian kertavalinta vaaleilla, mutta se loisi myös hajaannusta ja olisi monella tapaa outoa.

Loogisin, luonnollisin ja orgaanisin tapa kiertää tämä ongelma olisi yksinkertaisesti valita Windsorin kuningashuone, jolla on jo suurta kansainvälistä arvovaltaa. Euroopan keisari tai keisarinna sijoittuisi silloin edustuksellisesti nykyisten eurooppalaisten kuninkaallisten huoneiden yläpuolelle ja – kuten monarkki jo tekee Kansainyhteisössä – ja vaaleilla valittujen hallitusten päämiesten yläpuolelle. Ei olisi mitään syytä, miksi vaaleilla valittuja valtionpäämiehiä – kuten Irlannissa – ei voisi säilyttää, mutta ne voitaisiin myös turvallisesti poistaa (jotka ovat nyt tarpeetonta luksusta Euroopan Yhdysvalloissa).

Jäljellä on enää kaksi asiaa, jotka on ratkaistava. Ensinnäkin, pitäisikö uuden Euroopan keisarillisen huoneen olla Windsorin huoneen päälinja vai toissijainen rakennus? Jos aikaisempi, silloin kuningas Charles:ista tulisi keisari. Toiseksi, pitäisikö keisarillinen titteli ajatella täysin uutena virkana vai kenties – nyökkäyksenä alkuperäisille eurooppalaisille perinteille – perintöketjuna vanhasta Pyhästä saksalaisroomalaisesta keisarikunnasta, jonka olemassaolo päättyi vuonna 1806? Jos aikaisempi, Charlesista tulisi Charles III ja I; jos jälkimmäinen, hänestä tulisi Charles III ja VIII (viimeinen Pyhä saksalaisroomalainen keisari, joka kantoi hänen nimeään, oli Charles VII, joka kuoli vuonna 1745). Vaihtoehtoisesti, jos hyväksymme (luotettavan) historiallisen väitteen, jonka mukaan Pyhän Rooman keisari otti etusijan, hän olisi Charles VIII ja III. Meillä olisi tällöin jälleen kuningas-keisari.

Kukaan ei epäile, etteikö Charles tekisi hyvää työtä ja hänellä on korkea arvostus suuressa osassa Manner-Eurooppaa. Hän on erityisen suosittu esimerkiksi Saksassa, sillä hän on tehnyt heihin syvän vaikutuksen puheellaan liittopäivillä vuonna 2020 [lisäisin myös, että aiemmin tänä vuonna hän valitsi Saksan ensimmäiseksi valtionvierailun kohteeksi kuninkaana ja piti puheensa Saksan parlamentissa melkein kokonaan saksankielellä] Prinssi Philipin poikana kuningas on itse asiassa paljon saksalaisempi kuin edesmennyt äitinsä. Charlesilla on kuitenkin paljon lautasella täällä, ja jotkut saattavat ajatella, että on järkevämpää jakaa Windsorin sukulinja, jotta jokaiselle hallitsijalle olisi helpompi hallita tehtävää. Ennakkotapaus on olemassa, koska edellinen keisari Charles – Kaarle V – otti askeleen taaksepäin vuonna 1555 ja jakoi raskaat Habsburgien maat espanjalaiseksi ja itävaltalaiseksi linjaksi.

Menestyksekäs eurooppalainen monarkia auttaisi tarjoamaan EU:lle yhteiset rituaalit, joita siltä niin paljon puuttuu. Kuninkaalla tulee olemaan paljon kiirettä tällä puolella Englannin kanaalia, mutta saatamme lainata häntä muutamiin ikonisiin päivämääriin uudessa eurooppalaisessa poliittisessa kalenterissa, esimerkiksi pääsiäispuheeseen, unionin armeijan vannomiseen ja Euroopan senaatin avaamiseen. Tosin kumpikin ratkaisu voi olla paljon republikaanien nieltäväksi, mutta jos se auttaisi tuomaan eurooppalaiset lähemmäksi toisiaan ja estäisi Britanniaa ja “mannerta” ajautumasta kauemmas toisistaan, eikö hinta olisi maksamisen arvoinen?

Jos Brendan Simmsin ehdotus pannaan toteen, niin se osoittaa jälleen että olen osunut oikeaan Antikristuksen persoonaa koskevissa eskatologisissa tutkimuksissani. Tämä Charlesin historiallinen ja tuleva yhteys Kaarle Suureen ja keskiaikaisen pyhän saksalaisroomalaisen keisarikunnan hallitsijoihin oli yksi vuosina 2012-14 kirjoittamani 700-sivun nettikirjani yksi punainen lanka. Sen nimi Muhammad, Kaarle Suuri ja Antikristus oli viittaus siihen, että kuninkaallisten sukututkijoiden mukaan Charles polveutuu suoraan alenevasti sekä islamin profeetta Muhammadista että Kaarle Suuresta, jonka paavi Leo III kruunasi Rooman keisariksi (elvyttäen siten rooman keisariuden viran Länsi-Euroopassa) joulupäivänä 800 jKr.

Kaarle Suuri (englanniksi Charlemagne tai Charles the Great) on tunnettu tästä syystä myös “Euroopan isänä”. Hänen seuraajansa Pyhässä saksalaisroomalaisessa keisarikunnassa kantoivat myös Rooman keisarin titteliä vajaan vuosituhannen ajan, kunnes Napoloen Bonaparte hajotti keisarikunnan vuonna 1806. Sukelsin kirjani lopussa myös syvempiin eskatologisiin ulottovuuksiin missä pyrin osoittamaan kuinka Danielin näyt kytkivät tulevan Antikristuksen sekä Muhammadin että Kaarle Suuren seuraajaksi. Niinpä osoitin siinä kuinka Danielin näyistä oli mahdollista löytää esimerkiksi turkkilaisen Ottomaanien valtakunnan nousu ja tuho kuin myös läntisen paavinvallan nousu ja tuho (kuten kaikki 1500 -luvun uskonpuhdistajat myös opettivat).

Uskonpuhdistajien opeista erillään, lähes kaikki 1900 -luvun evankeliset eskatologian opettajat ovat ymmärtäneet Antikristuksen olevan hallitsija, joka tulisi nousemaan tulevan Euroopan Yhdysvaltojen päämieheksi. Näin on opettanut Hal Lindsey ja monet muut vaikutusvaltaiset dispensationalistiset profetian opettajat. Monien näiden 1900 -luvun opettajien eskatologisiin näkemyksiin vaikutti ehkä eniten skotlantilaisen poliisi Sir Robert Andersonin vuoden 1894 kirja The Coming Prince. Koska Euroopan monarkistisilla valtionpäämiehillä ei ollut 1900 -luvun jälkipuoliskolla enää samanlaista näkyvää vaikutusvaltaa kuin heillä oli aiempina vuosisatoina (salaisesti he kyllä vaikuttivat politiikkaan ja maailmantapahtumiin Bilderberg -ryhmän kaltaisten järjestöjen kautta, jonka Euroopan aatelissuvut perustivat ja jota he johtavat yhä tänään), moni kristitty profetiantutkija alkoi ajatella, että Antikristus olisi jonkinlainen Euroopan sisältä ilmestyvä presidentti tai vaaleilla valittu politiikko.

Tällaisessa skenaariossa meidän tulisi sivuuttaa kuitenkin koko Euroopan monarkistinen historia. Itselleni historian tutkiminen on ollut mielenkiintoista osittin myös siksi, että sen kautta meille avautuu kirkkaampi näkymä myös tulevaisuuden ymmärtämiseen. Emme voi ajatella esimerkiksi jälleennousevaa Rooman valtakuntaa ja sen tulevaa keisaria (jollaisena Antikristus on nähty mm. Danielin 7. ja 9. luvun profetian valossa) ottamatta huomioon Euroopan historiaa, jossa näemme toistuvia yrityksiä antiikin Rooman valtakunnan elvyttämiseksi niin idässä kuin lännessäkin. Lännessä sitä yritettiin Rooman paavien ja Saksan kuninkaiden toimesta useiden vuosisatojen ajan. Idässä sitä taas yrittivät niin Ottomaanien valtakunnan sulttaanit kuin Venäjän ortodoksikristityt keisaritkin, jotka nimittivät Moskovan “kolmanneksi Roomaksi”. Kirjassaan The Coming Prince, Anderson kirjoitti, sivulla 157, koskien tulevaa Antikristusta:

“Tuleva prinssi” [Daniel 9:27:ssä] on Rooman vallan viimeinen päämies, henkilö, josta Daniel oli saanut jo paljon aiempia tuntomerkkejä. Sellainen on tämän suuren johtajan erityisasema, että tässä profetiassa häntä kuvataan yhdessä Herramme kanssa, ja Rooman keisarikuntaa kuvataan “hänen kansakseen.”

Anderson ennusti tässä kirjassaan oikein, että Israelin valtio tulisi syntymään uudestaan, Saksa jaettaisiin neljään osaan (kuten tapahtui toisen maailmansodan jälkeen), ja Eurooppa tulisi yhdistymään tämän viimeisemmen Rooman keisarin johtajuuden alle. Anderson ei mainitse sitä, että tämä viimeinen Rooman keisari olisi nimeltään Charles. Mutta näin jo Anderson olisi voinut päätellä omana elinaikanansa, ottaen huomioon että Kaarle Suuri ja jotkin Pyhän saksalaisroomalaisen keisarikunnan merkittävimmät hallitsijat – kuten Charles V, joka hallitsi lähes koko manner-Eurooppaa uskonpuhdistuksen roihahtamisen aikoihin – kantoivat tätä samaa nimeä. Jo keskiajalla liikkui nimittäin useita profetioita tästä Rooman viimeisestä keisarista, joissa hänet on identifioitu Kaarle Suuren jälkeläiseksi ja hänen kaimakseen.

Vaikka joku voisi ehkä ajatella jonkin Emmanuel Macronin olevan paljon parempi kandidaatti tulevan Euroopan Yhdysvaltojen johtoon, Euroopan presidentillä, joka olisi valittu puoluepoliitikkojen tai Suomen kaltaisten tasavaltojen presidenttien joukosta, ei olisi samaa historiallista sidettä Euroopan keskiaikaiseen menneisyyteen ja Rooman muinaiseen keisarikuntaan. EU:n tasavaltalainen presidentti ei täyttäisi vielä profetian täyttä kriteeriä Rooman viimeisestä keisarista. Myös tästä syystä Antikristuksen tulee nousta Euroopan kuninkaallisten dynastioiden joukosta.

Aiempia kirjoituksiani aiheeseen liittyen:

PS. Tuon viimeisimmän artikkelini vuodelta 2022 olin muuten julkaissut vain noin viikkoa ennen kuin Brendan Simms julkaisi oman artikkelinsa. Joko Cambridgen historian professori lukee blogiani tai sitten Raamatun profetia on tulossa toteen silmiemme edessä.

Uusi videoni: Charles III: Kuten Kuningasten Kuningas “en ole tullut palveltavaksi vaan palvelemaan”

Samuel Tuominen 2 Comments

Tuossa tuollainen hieman humoristinen video, jonka kokosin yhteen parissa päivässä. Mukana on jälleen Hitler Downfall parodia uusilla tekstityksillä. Suurin osa Aatun kommenteista oli itseasiassa Charlesin todellisia sitaatteja, jotka löytyvät Charlesin palvelijoiden kertomina kirjoista kuten Tom Bowerin Rebel Prince ja Christopher Andersenin The Life of Charles III.

Jos tekstitys ei tule esiin automaattisesti, paina videon tekstitysvalikko päälle. Linkki videoon YouTubessa: https://www.youtube.com/watch?v=KAKcFoEAdmg

Skotlanti kruunasi Charlesin juuri “maailman kuninkaaksi” samalla kun vihainen kansa huusi taustalla: “Ei minun kuninkaani!”

Samuel Tuominen 1 Comment

Heinäkuun 5. päivä Skotlannissa pidettiin toukokuisista kruunajaisista erillinen kruunausseremonia missä Charles III kruunattiin myös Skotlannin kuninkaaksi. Kun Charles saapui kruunajaisiin, väkijoukko taustalla ei ollut kokoontunut hurraamaan hänelle suosionosoituksia vaan protestoimaan keltaisilla kylteillä, joissa luki teksti “Not my king!”. Sama vihainen huuto kuului taustalla kun Charles nousi autostaan kruunausseremoniaa varten. Tämä sopii Danielin kuvaukseen tästä epäsuositusta kuninkaasta: “Ja hänen sijaansa [valtaistuimelle] nousee kelvoton [hepreaksi bazah eli halveksittu], joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa.” Mutta siinä missä kansa ei halunnut häntä kruunattavaksi edes Skotlannin kuninkaaksi, Skotlannin uutislehdet kruunasivat hänet jo koko maailman kuninkaaksi. Skotlantilainen tabloid -lehti Daily Record kirjoitti etusivun otsikossaan: “Planeettamme kohtaa ilmastokatastrofin. Silti, aikana jolloin tarvitsisimme rohkeaa johtajuutta, Rishi Sunak ja hänen Tory-hallintonsa hautaavat päänsä hiekkaan. Globaalien hahmojen tulee nousta esiin ja antaa äänensä kuuluviin. Kun Charles juhlii kruunaustaan Skotlannissa, hänen tulee painaa puumerkkinsä historiaan olemalla MAAILMAN KUNINGAS.”

Tämä “maailman kuningas” (ei tosin minun kuninkaani myöskään) tapaa muuten presidentti Bidenin Windsorin linnassa ensiviikon maanantaina ennen presidentin saapumista Suomeen 13. heinäkuuta. Vierailulla on suurta ulko- ja turvallisuuspoliittista painoarvoa sillä Suomesta tuli NATO:n uusin jäsenmaa 4. huhtikuuta. Mielenkiintoista seurata miten tapahtumat kehittyvät tästä eteenpäin. Kiihdyttikö vai viivästyttikö Suomen NATO-jäsenyys 3. maailmansodan alkua? Vai onko 3. maailmansota jo alkanut? Tulevatko Venäjän Norjan-miehitystä koskevat vuosikymmeniä vanhat näyt yhä toteen? Venäjän Norjan miehitystä koskevassa David Wilkersonin näyssä muuten puhutaan myös Skotlannin irtaantumisesta Yhdistyneestä Kuningaskunnasta.

Onko tämä odotettavissa epäsuositun Charlesin valtaannousun jälkeen, kun Skotlanti on haaveillut itsenäisyydestään jo pitkään ja järjestänyt myös kansanäänestyksiä sen puolesta. Jos Skotlanti julistaisi itsensä itsenäiseksi, se johtaisi koko Yhdistyneen Kuningaskunnan hajoamiseen ja Charles menettäisi tällöin kruununsa ainakin Skotlannissa. Vai johtaisiko se syvempään perustuslailliseen kriisiin jo koko monarkian roolin uudelleenmäärittämiseen? Olisiko tuolloin oikea aika pohtia myös Charlesin tulevan roolin uudelleenmäärittämistä “maailman kuninkaana”?

Usko tai Älä! USA:n Demokraattipuolueella taas yksi järkevä kandidaatti presidenttiehdokkaana.

Samuel Tuominen Leave a comment

Pidän yleensä sanoja demokraatti ja järkevä toistensa vastakohtina, mutta sääntöön löytyy aina poikkeuksia. Kirjoitin blogissani elokuussa 2019: “Demokraateilla kaksi järkevää kandidaattia USA:n presidentinvaaleissa? (tämä ei ole satiiria). Viittasin tuolloin Tulsi Gabbardiin ja Andrew Yangiin, joiden monista ajatuksista pidin ja joihin moni Trumpin amerikkalainen äänestäjä suhtautui tuolloin myös myönteisesti. Tulsi Gabbard jätti sittemmin demokraattipuolueen ja on antanut tukensa monille MAGA-agendaa edistäville republikaaneille (kuten Arizonan kuvernööripaikasta kilpailleelle Kari Lakelle). Myös Andrew Yang jätti demokraatit ja siirtyi itsenäiseksi. Tänään heidän roolissaan on murhatun presidentti John F. Kennedyn veljenpoika Robert F. Kennedy Jr.

En välttämättä yhdy hänen rokotteiden vastaisiin näkemyksiinsä (hänet on tunnettu rokotekriittisenä jo ennen Covid-rokotteiden ilmaantumista), mutta hän on sentään valmis väittelemään ajatuksistaan toisin kuin vastapuoli. Äskettein eräs ylimielinen lääkäri äärivasemmistolaisella MSNBC -kanavalla herjasi Joe Rogania, USA:n suosituimman podcastin isäntää, siitä että tämä kutsui vieraakseen Kennedyn kaltaisia “salaliittoteoreetikoita”, mutta kun Joe Rogan kutsui tuota lääkäriä osallistumaan hänen podcastiinsa väittelemään RFK:n kanssa rokotteista, niin hän kieltäytyi kutsusta koska se mukamas antaisi “uskottavuutta” Kennedyn kaltaisille “salaliittoteoreetikoille”. Ainoa asia mikä antaa hänen väitteillensä uskottavuutta on se, ettei kukaan ei uskalla haastaa niitä Amerikan suosituimmassa podcastissa.

Mutta tällainen ylimielinen asenne kuvastaa hyvin monia aikamme tieteellisen ortodoksin puolestapuhujia. Oli kyse sitten rokotteista, maskeista, sulkutiloista, ilmastonmuutoksesta, evoluutioteoriasta, tai mistä hyvänsä tieteellisen, poliittisen tai journalistisen eliittimme siunaamasta valtavirran dogmista, kaikki vastakkaiset näkemykset ja tutkimustulokset vaiennetaan ja sensuroidaan ja tuon hallitsevan dogmin kyseenalaistajat leimataan harhaoppisiksi salaliittoteoreetikoiksi. Mutta heidän perusteitaan tai tieteellisiä tutkimustuloksiaan ei oteta edes puheenaiheeksi, sillä kun joku saadaan leimattua salaliittoteoreetikoiksi, silloin hänen kaikki muut väitteensä on paljon helpompi sivuuttaa.

Kennedyllä on neurologinen sairaus nimeltä spastinen dysfonia, joka saa hänen äänensä särkymään pahoin, mutta siitä huolimatta hän on onnistunut saamaan jo monien republikaanien ja demokraattien tuen ja jopa presidentti Trump on sanonut pitävänsä hänestä. Alla muutama video mistä voi tutustua Kennedyn näkemyksiin:

Kennedy sanoo olevan ylpeä siitä, että presidentti Trump on sanonut pitävänsä hänestä sillä vain sillä keinoa kahtiajakaantunut maa saadaan tuotua yhteen:

RFK sanoo tukevan myös Trumpin muuria ja on häpeissään Bidenin rajapolitiikasta USA:n etelärajalla, joka on tehnyt siitä humanitaristisen katastrofin poistamalla kaikki pidäkkeet laittomalta maahanmuutolta ja antanut rajapolitiikan käytännössä rikollisten kartellien ja ihmiskauppiaiden käsiin (viimevuonna 9 USA:n rajavalvojaa teki itsemurhan Bidenin politiikan johdosta).

Elinikäisenä demokraattina RFK on taistellut aina öljy-yhtiöitä ja suurta fossiilista teollisuutta vastaan. Kymmenisen vuotta sitten hän antoi melkoisen puistattavan lausunnon missä hän vaati “ilmastokieltäjien” heittämistä vankilaan. Tässä haastattelussa hän kuitenkin selventää mitä hän tarkoitti tuolla ja myöntää nyt, ettei olisi antanut tuollaista lausuntoa jos hän olisi tiennyt silloin että kysymys ilmastonmuutoksesta ja sen vastatoimista on paljon moniulotteisempi kysymys kuin hän alkuunsa ymmärsi. Haastattelun lopussa toinen vieras rinnastaa 2010 -luvun ilmastokeskustelun 2020 -luvun pandemiakeskusteluun ja sanoo kuinka “virallisen totuuden” kyseenalaistajia ilmastopolitiikassa sensuroitiin ja vainottiin samaan tapaan kuin niitä (mukaan lukien RFK), jotka kyseenalaistivat (median esiinnostamat) “asiantuntijat” taistelussa pandemiaa vastaan. RFK sanoo ymmärtävän analogian ja yhtyvän siihen täysin.

Tässä RFK paljastaa, että ympäristöliike on tullut Maailma talousfoorumin, Klaus Schwabin ja Bill Gatesin kaltaisten hahmojen kaappaamaksi ja ettei näiden maailman rikkaimpien ihmisten intressinä ole pienen ihmisen intressit.

RFK uskoo, että CIA murhasi hänen setensä John F. Kennedyn ja että ellei hän ole varovainen, sama voi tapahtua myös hänelle: