354-sivuisen eskatologisen kirjani nimi perustuu siihen lähtökohtaan, että Iso-Britannia olisi Danielin kirjassa ennustettu Pohjan kuningas, josta nousee tämä ylenkatsottu kruununprinssi, “joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa” Danielin kirjan 11. luvun jakeen 21 mukaisesti. Tämän jakeen yhteys Prinssi Charlesiin, jonka tiesin jo täyttävän monia muita Antikristus-profetioita esim. Ilmestyskirjasta, sai minut alkujaan perehtymään syvällisemmin tähän mielenkiintoiseen profetiaan ja rakentamaan sen pohjalle laajan ja systemaattisen tulkintarakenteen, jossa sovitin yhteen viimeisen 500 vuoden kaksi vallitsevinta lähestymistä Raamatun profetioihin, historisismin ja futurismin. Koska aihetta on mahdotonta käsitellä seikkaperäisesti yhdessä blogiartikkelissa, kannustan sinua tutustumaan ajatuksiini paremmin kirjani luvuista 12 ja 13. Koska en ole saanut ajatuksilleni juurikaan kritiikkiä niiltä, jotka niihin olisivat myös perehtyneet, välillä minun täytyy olla itse itseni kriitiikko ja tulkintojeni kriittinen tarkastelija. Mutta mitä kriittisemmin lähden tulkintojani tarkastelemaan, sitä enemmän saan niihin myös vahvistusta. Tässä taas vähän pidemmässä kirjoituksessa käsittelen mm. Jesajan profetioissa mainittuja Tarsiin-laivoja, kuinka ne ymmärrettiin 1800 -luvun kristittyjen sionistien taholta ja kuinka ne liittyvät Danielin 11. luvun näkyyn Pohjan kuninkaasta.

Monet kirjassani esitetyistä eskatologisista tulkinnoista ovat tosiasiassa hyvin vanhaa perua. Kun yhdistän esim. paaviuden historian Danielin kirjan 7. luvun “pieneen sarveen”, niin tämä oli vallitseva tulkinta tästä profetiasta usean vuosisadan ajan prostestanttisessa Englannissa ja sen alusmaissa. Tulkintaa kutsuttiin nimellä historisismi vastakohtana nykyään yleisemmin opetettuun futurismiin, jonka mukaan profetia pienestä sarvesta ei olisi vielä koskaan täyttynyt ja viittaisi yksinomaan Danielin 70. vuosiviikolla hallitsevaan maailman viimeiseen tyranniin, joka hallitseee maailmaa kirjaimelliset 1260 päivää 1260 vuoden sijasta, kuten historisistinen tulkinta opetti. Kuten jo sanoin, profetiantulkintani ei ole historisistista eikä futuristista vaan nämä molemmat tulkinnat historiallisesti ja raamatullisesti yhteensovittava tapa lähestyä profetioita tuoreesta näkökulmasta. Historisistinen profetiantulkinta onkin saanut viimeaikoina uudelleenherännyttä mielenkiintoa, kun tutkijat ovat voineet perehtyä internetin ansiosta uskonpuhdistajien ja varhaisten protestanttien eskatologisiin näkemyksiin ja niiden historialliseen asiayhteyteen.

Vaikka historisistinen profetiantulkinta assosioidaan yleisimmin varhaisiin protestantteihin, sen ajatuksia kannattivat yhtälailla monet kreikkalaisortodoksit ja jopa jotkin juutalaiset rabbit. Esim. verkkosivulla https://neohistoricism.net/ uushistorisistista profetiantulkintaa tuetaan kreikkalaisortodoksisen kirkon näkökulmasta ja osa tuon verkkosivun näkemyksistä on hyvin samankaltaisia kuin omassa kirjassani esitetyt näkemykset. Sivusto viittaa esimerkiksi islamin nousua edeltäneeseen Bysantin ja Persian Sassanidien välillä käytyyn suureen sotaan 600 -luvun alussa Danielin 8. luvun näyn täyttymyksenä oinaasta ja kauriista. Löysin tuon sivuston vasta äskettäin, joten omilla johtopäätöksilläni ei ollut mitään tekemistä tämän sivuston kanssa. Historisistinen profetiantulkinta katosi valtavirran protestanttisesta opetuksesta marginaali-ilmiöksi, jonka näkemykset esiintyvät yhä seitsemän päivän adventistien kaltaisten ryhmien traktaateissa, kun lukuisat eri teoriat ja laskelmat 1260 vuoden (tai vastaavasti Danielin 8. luvun 2300 päivän/vuoden) päättymisestä eivät tulleet toteen 1800 -luvun aikana, ja samaan aikaan John Nelson Darbyn ja hänen seuraajiensa dispensationalistinen ja futuristinen profetiantulkinta alkoi saada lisää kannatusta ja näkyvyyttä protestanttisessa maailmassa.

Jos kahlaamme läpi 1500 – 1800 -lukujen protestanttiteologien Raamatun selitysteoksia, löydämme niiden yksimielisen eskatologisen näkemyksen olleen siinä, että Rooman paavius lännessä ja “muhammettilaisten” eli islamin valta idän Ottomaani-kalifaatissa, täytti kahden antikristuksen roolin, joiden valta oli ennustettu Danielin kirjan kahdessa pienessä sarvessa (luvuissa 7 ja 8) kuin myös Ilmestyskirjan kahdessa pedossa. Omassa kirjassani tarjosin tälle näkemykselle (sen Ilmestyskirja-osuutta lukuun ottamatta) seikkaperäiset historialliset ja raamatulliset perusteet viimeisimmän historiantutkimuksen valossa ja esitin yhtä seikkaperäiset syyt siihen miksi kaikki aiemmat laskelmat paaviuden 1260 vuodesta olivat vääriä ja miksi profetia sarven hallitsemasta “ajasta, kahdesta ajasta ja puolesta ajasta” tulisi sijoittaa vuosiin 781 – 2023 (360-päivän profeetallisilla vuosilla laskettuna 1260 vuotta päätyy vuodesta 781 laskien vuoteen 2023). Vaikka näiden 1260 vuoden alkamisen ja päättymisen ajankohdasta esitettiin lukuisia eri teorioita, niin vielä 1800 -luvulla monien vallitseva näkemys oli se, että näiden kahden antikristillisen valtasysteemin tuhoutuminen tulisi merkitsemään nykyisen maailmajan päättymistä ja Ilmestyskirjan tuhatvuotisen rauhanvaltakunnan alkamista.

Mutta Ottomaanien turkkilainen valtakunta, toinen protestanttien näkemästä kahdesta antikristuksesta, tuhoutui jo vuonna 1923 eikä Jeesus tullut takaisin siihen mennessä. Moni 1800 -luvun eskatologian opettaja ei itseasiassa opettanut, että Jeesuksen tulisi palata Ottomaanien vallan tuhoutumiseen mennessä, vaan että Israelin valtio tultaisiin entisöimään turkkilaisten vallan päättyessä, kuten tapahtuikin. Esimerkiksi George Stanley Faber (1773-1854) kirjoitti vuonna 1809 julkaistussa kirjassaan, jossa hän identifioi Napoleon I:n Antikristuksen edelläkävijäksi yhdessä islamin ja paaviuden kanssa:

Jotkut ovat olettaneet, että 1260 vuotta ovat jo täyttyneet, ja että niiden täyttyminen tapahtui Ranskan vallankumouksen alkaessa. Tähän mennessä en ole nähnyt vielä riittäviä syitä, jotka saisivat minut myöntymään tähän mielipiteeseen. Daniel 12:6-7:n kaikkein luonnollisimman tulkinnan valossa, tulkinnan jonka on omaksunut myös herra Mede ja muut merkittävät selittäjät, tulkinta joka parhaiten sopii yhteen rinnakkaisten profetioiden kanssa, juutalaiset tullaan palauttamaan maahansa niin pian kuin aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa [1260 vuotta] ovat täyttyneet. Mutta juutalaisia ei ole palautettu vielä maahansa. Siksi näemme olevan tuskin perusteltua olettaa, että 1260 vuotta olisi kulunut vielä loppuun. Kuinka ikinä se sitten tapahtuukaan, minulla ei ole epäilystäkään siitä, että kansojen ihmeellinen vapina näiden viimeisen 18 vuoden ajan on valmistelua Jumalan valitun kansan paluulle ja kääntymykselle ja hänen yhteenkokoontuneiden vihollisten lopulliselle kukistumiselle.

Faber, A general and connected view of the prophecies, s. 10

Myöhemmin sivulla 355 hän toteaa kirjansa alaviitteissä koskien Sakarja 12 profetiaa pakanakansojen kokoontumisesta Israelia vastaan:

Herra Lowth olettaa, kuten itse, että tämä profetia on yhteydessä Juudean miehitykseen tuona tulevaisuuden aikana, kun juutalaiset on palautettu maahansa; mutta hän kuvittelee mihin itse en näe vähintäkään syytä uskoa, että hyökkääjät olisivat turkkilaisia. Tosiasiassa, [Ottomaanien] Turkki tullaan kukistamaan kansakuntana ennen juutalaisten kansallista ennallistamista. Tämän olen osoittanut kirjassani my Comment, on Prophecy XXV, and in my Dissert, on the 1260 years. nide I. sivut. 388—393. (2, painos.)

Faber esitti siis tässä Napoleonin sotien aikaisessa teoksessaan kolme ennustusta, joista kaikki tulivat toteen yli vuosisata myöhemmin: (1) että Ottomaanien valtakunta tulisi hajomaan, (2) että juutalaisvaltio tultaisiin ennallistamaan tämän jälkeen, ja (3) että tämä toteutuisi Danielin kirjassa ennustetun 1260 vuoden profeetallisen ajanjakson jälkeen. Sionistinen ensimmäinen kongressi pidettiin Sveitsin Baselissa vuonna 1897 eli 1260 vuotta myöhemmin siitä kun islamiin kääntyneet arabiheimot miehittivät Palestiinan ja Jerusalemin vuonna 637. Israelin valtio perustettiin taas vuonna 1948 eli 1260 vuotta myöhemmin siitä, kun muslmit aloittivat Kalliomoskeijan rakentamisen, joka seisoo yhtä tänäänkin Temppelivuorella, juutalaisten pyhimmällä paikalla. Olen jo osoittanut muissa kirjoituksissani kuinka Israelin parlamentti Knesset perustettiin tammikuussa 1949 päivälleen Danielin 12. luvussa annetulla profetian määrähetkellä. Tiedämme nimittäin nykyään minä päivänä Daniel sai viimeisen näkynsä. Esim. Englantilainen New Living Translation paljastaa sen olleen huhtikuun 23. 536 eKr. Käännöksen alaviitteiden mukaan “tämä päivämäärä [nisan-kuun 24.] Danielin kirjassa voidaan ristitarkistaa säilyneiden persialaisten päivämäärien kanssa ja suhteuttaa tarkasti nykyiseen kalenteriimme.”

Tästä laskien “seitsemän aikaa” tai 1260 vuotta x 2, kun laskemme vuodet 360-päivän profeetallisilla vuosilla 365 päivän aurinkovuosien sijasta (perusteet näille 360-päivän profeetallisille vuosille löytyy Ilmestyskirjasta ja luvusta 1260 itsessään), täyttyy täsmälleen samana päivänä, kun Israelin parlamentti perustettiin eli “pyhän kansan käden murtaminen päättyi”, kuten Daniel 12:7 tarkasti ennusti. Tähän samaiseen profetiaan myös Faber viittasi 1260 vuoden aikataulussaan, vaikkei ei osannut ajoittaa sitä vielä vuoteen 1949 (Faber itse kannatti teoriaa vuosista 606 – 1866 1260 vuoden täyttymyksenä). Lue tarkemmat perustelut tälle profetialle artikkelistani MITÄ TAPAHTUU VUONNA 2023 (VAI TAPAHTUUKO MITÄÄN)? AINAKIN KAKSI RAAMATULLISTA PROFETIAA TODISTAISI TÄMÄN VUOSILUVUN MERKITTÄVYYDESTÄ. Varsin yleinen sekulaarin tai ateistisen ajattelijan vastaväite Raamatun toteutuneita profetioita vastaan on se, että ne olisivat itse itsensä täyttäviä profetioita. Eli jos tarpeeksi moni alkaa uskoa esim. Harmageddonin kirjaimelliseen toteutumiseen, ja tällaiset ajatukset alkavat sitten vaikuttaa Amerikan oikeistokristillisen kentän vaikutuksesta Donald Trumpin tapaisiin republikaanipresidentteihin ja heidän poliittisiin päätöksiinsä, niin vaarana on se, että nämä profetiat alkavat täyttää pian itse itseään (samalla tapaa kuin Iranin mullahit voivat alkaa edistämään islamilaisia profetioita viimeisestä idän ja lännen välisestä sodasta jouduttaakseen heidän Mahdinsa tuloa).

Meillä on toki esimerkkejä hulluista, jotka ovat pyrkineet jouduttamaan lopun ajan tapahtumia omilla toimillaan (kuten Jerusalemin Al-Aqsan tuleen vuonna 1969 sytyttänyt uskonnollinen ekstremisti). Joku voisi myös väittää, että ellei kristittyjen sionistien uskomukset olisi saaneet merkittävää poliittista jalansijaa Iso-Britanniassa vuoden 1840 idän kriisin aikoihin, josta historioitsija P.E. Caquet kertoo kirjassaan The Orient, the Liberal Movement, and the Eastern Crisis of 1839-41, myös Israelin jälleensyntyminen olisi jäänyt pelkästään kristittyjen lopun aikoja maalailevien kirjojen kansien väliin. Tällainen ajatus ei ottaisi kuitenkaan huomioon sitä, että valtioiden syntyyn johtavat historialliset tapahtumat ovat hyvien monien itsenäisten ja toisistaan riippumattomien tekijöiden lopputulos. Havainnollistan tätä seuraavilla esimerkeillä. Ilman Euroopan siirtomaavaltojen nousua, Englanti ei olisi saanut koskaan valtaa merillä ja miehittänyt Intiaa. Ilman Ranskan vallankumousta ei olisi myöskään Napoleon Bonapartea. Ilman Napoleonia ei olisi Napoleonin sotia, joissa hän miehitti mm. Egyptin luodakseen uuden kauppaväylän Intiaan ja tuhotakseen sen myötä Britannian talouden, joka oli riippuvaista sen kuninkaallisen laivaston idänkaupasta.

Ilman Napoleonin sotia Lähi-Idässä, tai ilman ekspansionistisen Venäjän keisarikunnan työntymistä kohti Brittiläistä Intiaa, Britannia ei olisi kiinnostunut koskaan Ottomaanien alueista tai kristittyjen sionistien vaatimuksista varmistaa Palestiinaan muuttavien juutalaisten turvallisuus. Ilman keisarillisen Saksan nousua ja lukuisia muita sotaan johtaneita itsenäisiä tekijöitä (mm. Ottomaanien kristittyjen kansojen itsenäistyminen ja siitä seurannut Balkanin kriisi, laajenevan Venäjän yritykset käyttää tuota kriisiä hyväkseen omiin geopoliittisiin päämääriinsä, Saksan ja Ranskan väliset aluekiistat, monietnisen Itävalta-Unkarin sisäinen toimimattomuus, Saksan keisarikunnan haaveilema Bagdadin rautatiehanke, joka uhkasi brittien imperialistisia intressejä Intiassa, sosiaalidarvinismin, nationalismin, imperialismin nousu, jne.), ensimmäinen maailmansota ei olisi puhjennut eikä myöskään Ottomaanien valta olisi romahtanut Palestiinassa.

Ilman Venäjän pogromeita, juutalaiset eivät olisi lähteneet rikkaasta Euroopasta Palestiinan erämaahan. Ilman Euroopan kasvavaa antisemitismia, Theodor Herzl ei olisi perustanut 1800 -luvun lopulla sionistista liikettä, joka pyrki juutalaisvaltion ennallistamiseen. Ilman natsien nousua ja holokaustia, miljoonat Euroopan juutalaiset eivät olisi paenneet Erez Israeliin ja julistaneet itsenäisyyttä Britannian hallitsemasta Palestiinasta, joka oli luvannut maan juutalaisille jo Balfourin julistuksessa ensimmäisen maailmansodan aikana. Mitä jos ensimmäisen maailmansodan keskusvallat tai toisen maailmansodan akselivallat olisivat olleetkin sodan voittajia? Tällöin ei olisi juutalaisvaltiota eikä ehkä ainoatakaan juutalaista sen perustamiseksi jos natsit olisivat vieneet lopullisen ratkaisunsa sen lopulliseen päämäärään. Tai mitä jos Palestiina olisi ajautunut kreikkalaisortodoksisen Venäjän tai roomalaiskatolisen Ranskan haltuun protestanttisen Iso-Britannian sijasta? P.E. Caquet kertoo, että vuoden 1840 idän kriisin jälkeen kaikilla näistä suurvalloista oli intressejä palauttaa Palestiina heikentyviltä Ottomaaneilta kristittyjen kansojen haltuun, mutta vain Britanniassa oli kiinnostusta tukea ajatusta juutalaisvaltiosta Englannissa voimakkaasti vaikuttaneen kristillisen sionismin ansiosta.

Israelin valtion jälleensynty ei siis ollut mikään itsestäänselvyys vaan hyvin monimutkaisten ja monisyisten itsenäisten, mutta yhteenkietoutuneiden historiallisten tapahtumien jälkiseuraus. Historioitsijat raapivat vielä tänäänkin päätään yrittäessään selvittää ensimmäiseen maailmansotaan johtaneita lukuisia eri tekijöitä. Yksi selitys on turvautua salaliittoteorioihin ja uskoa historian kulun seuraavan Illuminatin ja vapaamuurarien (tai “Siionin viisaiden”) käsikirjoitettua suunnitelmaa jokaista piirtoaan myöten (näissä piireissä kierrätetty Albert Piken “kolmen maailmansodan suunnitelma” on todennäköisesti väärennös ja paljon myöhempää perua kuin salaliittoteoreetikot väittävät). Vaikka uskonkin, että vuonna 1776 perustetulla Adam Weishauptin Illuminati-salaseuralla olisi ollut paljon suurempi vaikutus maailman historiaan kuin moni historioitsija on valmis myöntämään, niin minun on silti vaikea kuvitella, että jokin yksittäinen salaseura pitäisi kaikki lankoja käsissään ja vaikuttaisi salassa jokaiseen historian tapahtumaan.

On siis mahdonta yrittää edes laskea sen todennäköisyyttä, että niin monet historialliset yhteensattumat mahdollistivat tällaisen lopputuloksen. Vieläkin ihmeellisempää yhteensattumaa se edellyttää kun tiedämme sen toteutuneen päivälleen profetian ennustamalla ajankohdalla. Vain Jumala yksin pystyisi ohjaamaan historian kulkua niin täydellisesti, että Hänen Sanassaan ennustetut asiat tulevat toteen päivälleen profetian ennustamalla hetkellä. P.E. Caquet kertoo kuinka jopa Britannian ulkoministeri ja myöhempi pääministeri Henry Palmerston (1784 –1865) alkoi uskoa jumalaisen käden ohjaavan historian kulkua vuoden 1840-41 tapahtumien havahduttamana. Caquet kirjoittaa:

Sillä välin hätkähdyttävä johtopäätös on, että kun Euroopan suurvallat käänsivät himoitsevan katseensa jälleen kerran Pyhään maahan, vallitseva impulssi ei ollut katolinen tai ortodoksinen, mutta protestanttinen, erityisesti protestanttinen sionismi. Restorationismi [so. juutalaistan kansallista ennallistamista kannattava aate] esiintyi vuosina 1840-41 paljon dynaamisemmin kuin ristiretkeily. Evankeelinen sionismi kykeni herättämään suuremman yhdistelmän julkista mielenkiintoa ja politiittista tahtoa valjastaakseen molempien Preussin ja Britannian diplomatian sen päämääriinsä. Tämä kuulostaa vieläkin epätodennäköisemmältä kun otamme huomioon, että vajaa 15 vuotta myöhemmin Idän kysymys nousi uudelleen esiin Krimin sodassa räikeiden katolisten ja ortodoksien kiistojen pohjalta [koskien Jerusalemin pyhien paikkojen hallintaa].

Jälkiviisaus ei pitäisi kuitenkaan hämärtää todistetta vuosista 1840-1841, ja paljon olisi tapahtunut 1850 -lukuun mennessä: evankelinen kristillisyys alkoi päästä huippuunsa, vuoden 1848 mullistukset olivat esiintyneet, Balkanin nationalismi oli kutsunut Venäjän väliintulon, ja Ranskassa ja Preussissa vallankumoukset olivat tulleet ja menneet, jättäen yhteen maahan kirkollisemman ja toiseen maahan vähemmän konservatiivisen hallinnon. Suurvaltojen uudistunut uskonnollinen sekaantuminen Syyriassa ja Palestiinassa, vuosina 1840–1—Juutalaisasioiden myötä kuin myös konsulaattien avaamisen, Jerusalemin piispakunnan, sitoutumisen Damaskoksen ja Libanonin tunnustuksellisiin kilpailuihin ja kapitulaatioiden vahvistuksen—, oli jättänyt tapahtumiin myös oman jälkensä. Joulukuussa 1840, uutisten ollessa vielä tuoreita koalition voitoista egyptiläisiä vastaan, Lady Palmerston kirjoitti hänen aviomiehellensä, ulkoministerille:

“Tunnen kuten sinä, hyvin voimakkaasti, että viimeisimpien tapahtumien kulussa on jotain ihmeen kaltaista. Ei voi olla sattumaa, että kaikki nämä asiat olisivat kääntyneet juuri näin. Vaikutelmani on, että kyseessä on juutalaisten paluu omaan maahansa ja profetioiden täyttyminen. Mutta nähtäväksi jää mikä tulee seuraavaksi ja olen ajatellut tätä jo pitkään, jopa ennen sinun kirjettäsi ja kaikkia mainitsemiasi olosuhteita, joista kaikkia en ollut edes ajatellut. Se on todellakin hyvin mielenkiintoista ja Akko näyttää kaatuneen kuin Jerikon muurit ja Ibrahimin armeija hajosi kuin juutalaisten vihollisten armeijat Vanhassa Testamentissa.”

Kirje johon hän vastasi näyttää olleen kadonnut. Kukaan ei koskaan tule tietämään mihin yllyttäviin sanoihin ‘kuten sinä’ itseasiassa viittasi tai mitkä ‘kaikki olosuhteet’ Palmerston oli maininnut hänen puolisolleen ja luotetulleen, tai mitä hän oli kirjoittanut saadakseen aikaan tämän hurskaan ulostulon. Kiusaava vaikutelma on, että kaikesta hänen oletetusta uskonnollisesta välinpitämättömyydestään huolimatta, Britannian ulkoministeri itse oli saattanut tulla hetkeksi tuon evankelisen innostuksen valtaamaksi, jota hän oli omilla toimillaan niin paljon yllyttänyt.

The Orient, the Liberal Movement, and the Eastern Crisis of 1839-41, sivut 194-195

Britannian profeetallinen kutsumus 1800 -luvun protestanttien silmin

1800 -luvun protestantti kristityt, etenkin Englantia puhuvissa maissa, eivät nähneet Britannian lopun ajan roolia jonakin saatanallisena valtana, josta tulisi nousemaan viimeinen Antikristus. Päinvastoin he näkivät Britannian roolin lopun ajalla olevan pääasiassa myönteinen ja yhdyn heidän näkemyksiinsä täysin tuon aikakauden osalta. On muistettava, että monet profetiat ovat aikakausikohtaisia ja Jumala paljastaa niistä vain sen mikä on tarpeen kunkin aikakauden kristityn ymmärtää. 1800 -luvun kristityillä ei ollut tarvetta ymmärtää vielä profetioiden viimeistä avainta, joka ohjaa Antikristuksen alkuperän Iso-Britanniaan, koska lopullisen Antikristuksen nousu oli vielä niin kaukana heidän omasta ajastaan. Mikä heille oli taasen ajankohtaista ymmärtää, oli paaviuden ja islamin vuosisataisen vallan (Ottomaanien imperiumissa) ennustettu rooli Danielin kirjan pienenä sarvena, joka olisi eräänlainen historiallinen suunnannäyttäjä ja esikuva siitä vallasta, jota lopullinen Antikristus-yksilö tulisi harjoittamaan kolmen ja puolenvuoden ajan.

Samaan aikaan heille oli oleellista ymmärtää myös brittiläisen siirtomaavallan keskeinen rooli näiden kahden historiallisen antikristuksen vihollisena ja maana, jonka Jumala oli määrännyt vapauttamaan kansat heidän perkeleellisestä otteestaan. Juuri tätä enkeli tarkoitti opastaessaan Danielia: “Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy.” (Dan. 12:4) Enkeli ei sanonut, että Jumalan kansa eläisi vuosisatoja pimeydessä ja ymmärtämättämyydessä ja sitten juuri ennen loppua Pyhä Henki kirkastaisi heille kerralla kaikki profetian salat. Ei, sen sijaan hän puhuu ymmärryksen asteittaisesta kasvusta. Miten tähän kohtaan sopii esim. niiden opettajien näkemykset, jotka kannattavat yksinomaan historisismia tai yksinomaan futurismia, ja jotka tuomitsevat toinen toisensa harhaoppisiksi? Vain oma historisismin ja futurismin integroiva tulkintani sopii parhaiten Daniel 12:4:n profetiaan ymmärryksen asteittaisesta kasvusta. Ei siis ole sattumaa, että Englanti taisteli vuosisatoja paaville alamaisten Euroopan roomalaiskatolisten kansojen kuten Espanjan, Portugalin ja Ranskan maailmanherruutta vastaan; ja lopulta myös Ottomaanien Turkin ja miehitti sen pääkaupungin Istanbulin, entisen Konstantinopolin, ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Ei ole sattumaa sekään, että juuri Iso-Britannia alkoi edistämään ajatusta juutalaisten paluusta isiensä maahan ja että kaikista pakanakansoista se näytteli kaikkein keskeisintä roolia Israelin jälleensynnyssä vuonna 1948. Tämä Britanian profeetallinen kutsumus ymmärrettiin hyvin 1800 -luvun evankelisten kristittyjen keskuudessa, joilla oli voimakas rakkaus juutalaisia kohtaan. Sivulla 175, Caquet kirjoittaa kuinka 1800 -luvun Englannissa ajateltiin, että “kansat jotka vastustivat juutalaisten paluuta maahansa ‘ryntäävät kohti omaa tuhoaan’, mutta Englannin kansa tulee tietämään sen olevan Jumalan tahto, että juutalaisten tulisi palata omaan maahansa’ ja tulevan pelastetuksi katastrofilta. Britannia oli tuo ‘uskollisten palvojien hallitseva merenkulku kansa’, joka oli identifioitu Kirjoituksissa kansaksi, joka auttaisi saavuttamaan Jumalan suunnitelmat. ‘Protestanttinen Britannian kansa’ oli valittu kansakunta, jonka työ oli suunniteltu tärkeää päämäärää varten maailman valmistelemiseksi Harmageddonin suurta tuomiota varten.” Sivun lähdeviite mainitsee em. George Stanley Faberin kirjan vuodelta 1809.

Faberin kirjassa Britannian eskatologisen roolin nähdään olevan ennustettu Jesajan profetioissa “meren saarista” ja “Tarsiin-laivoista”. Koska Jesaja 60:9 mainitsee Tarsiin-laivojen tuovan hajalleen ajatut Israelin lapset kaukaisista pakanakansoista ja “merensaarilta” isiensä maahan Israeliin, hän uskoo Britannian näyttelevän ratkaisevaa roolia juutalaisvaltion ennallistamisessa tuon 1260 vuoden ajanjakson jälkeen. Muista, että tämä oli vuonna 1809, kauan ennen kuin Britannian hallitus alkoi kiinnostua juutalaisvaltion ideasta vuosien 1840-41 idän kriisin jälkeen, ja yli vuosisata ennen kuin Hänen Majesteettinsa Yrjö V:n hallitus antoi kirjallisen tukensa juutalaisvaltion perustamiselle Balfourin julistuksessa vuonna 1917. Mistä hän saattoi tietää tämän ellei Raamattu todella ennusta historiamme kulkua? Tai mistä hän saattoi tietää, että “kansat jotka vastustivat juutalaisten paluuta maahansa ‘ryntäävät kohti omaa tuhoaan'”, kuten kävikin ensimmäisessä maailmansodassa kaikille niille kansakunnille, jotka olivat vainonneet juutalaisia tai vastustaneet heidän paluutaan Palestiinaan (sodan päätyttyä Saksan, Itävalta-Unkarin, Ottomaanien ja Venäjän keisarikuntien vuosisatainen valta oli tuhottu). Merkkinä Britannian profeetallisesta kutsumuksesta, eräs lukija julkaisi Standard -lehdessä 11. helmikuuta 1841 runon nimellä “Juutalaisten kokoontuminen” missä Britannia assosioitiin Jesajan profetiaan Tarsiin-laivoista:

Suuri Eufrat-joki kutistuu matalaksi sen uomassaan.
Yläpuolellasi, Oi Jerusalem, ja koko Palestiina.
‘Lännen saaret’— he odottavat sinua,
Ja kaikki ylpeät ‘Tarsiin-laivat’ liikkuvat merellä
Maailman rikkauksien kanssa sinun salisi sisustamiseksi;
Sillä ‘muukalaisten pojat’ tulevat rakentamaan sinun muurisi.
Kansan valitus on noussut korkealle –
Heidän matkansa on ohitse ja heidän voittonsa on lähellä;
Euroopan kansat polvistukaamme alas ja ihailkaamme;
Sillä ‘pyhäkkä on puhdistettu’ ja näyt ovat ohitse.

Tarsiin-laivat brittiläisen imperiumin symbolina

Sen lisäksi, että näiden 1800 -luvun kristittyjen profeetalliset odotukset tulivat toteen, meillä on monia muitakin syitä yhtyä heidän tulkintaansa Tarsiin-laivojen merkityksestä lopun ajalla. Vaikka Raamatuntutkijat sanovat, että Tarsis on viitannut Raamatun kirjoittamisen aikoihin todennäköisesti eteläisen Espanjan alueelle Gibraltarin läheisyydessä sijainneeseen muinaiseen kaupunkiin, joka teki kauppaa foinikiaisten ja isrealilaisten kanssa, niin monet profetiat Raamatussa viittaavat lopun ajan kansoihin heidän omana aikanaan tunnettujen kansojen nimillä. Kun profetioissa viitataan egyptiläisiin, jaavanilaisiin (kreikkalaisiin), libyalaisiin tai etiopialaisiin, niin silloin näiden kansojen sijainti nykyaikana on aika helppo paikantaa. Mutta Vanhan Testamentin kirjoittamisen aikaan, Lähi-Idän kansojen ymmärrys maailmasta oli rajoittunut lähinnä Välimerta ympäröiviin kansoihin. Amerikat, Australia tai jopa Brittein saaret olivat liian kaukaisia kansoja, joita tuon ajan laivat ja kartoittajat eivät olleet vielä saavuttaneet.

Mutta jos profetioissa viitataan kansoihin, joiden olemassaolosta ja sijainnista ei ollut vielä mitään tietoa Jesajan tai Danielin elinpäivinä, niin tällöin ne tulee identifioida profetian antamien muiden tuntomerkkien perusteella. Englanti, kuten muinainen Tarsis, sijaitsi Israelista katsoen lännessä. Lisäksi Englanti kaappasi Gibraltarin (Tarsiin-laivojen alkuperäisen lähtömaan) Espanjalta vuonna 1704, josta tuli Englannin kuninkaallisen laivaston tärkeä strateginen tukikohta. Britannista tuli johtava merenkulku kansa 1700 -luvun puoliväliin mennessä ja sen kuninkaallinen laivasto hallitsi maailman meriä aina toiseen maailmansotaan asti. Tuon saman ajanjakson sisällä Britanniasta tuli myös historian suurin imperiumi, joka hallitsi 1900 -luvun ensimmäisellä puoliskolla neljättä osaa koko ihmiskunnasta ja planeettamme maa-alueista.

Monissa profetioissa Tarsiin-laivat mainitaan yhdessä “merensaarten” kanssa, viitaten siihen että Tarsis olisi saarivaltio. Ilmaisu “Tarsiin-laivat” viittaa taas siihen, että kyseessä olisi meriä hallitseva johtava merenkulku kansa. Näin myös Faber päätteli aikana, jolloin Britannia hallitsi maailman meriä. Psalmi 72:10 sanoo: “Tarsiin ja saarten kuninkaat tuovat lahjoja, Saban ja Seban kuninkaat veroa maksavat.” Jesaja 60:2-3, 9 ennusti: “Sillä katso, pimeys peittää maan ja synkeys kansat, mutta sinun [Israel] ylitsesi koittaa Herra, ja sinun ylläsi näkyy hänen kunniansa. Kansat vaeltavat sinun valkeuttasi kohti, kuninkaat sinun koitteesi kirkkautta kohti…. Merensaaret odottavat minua, ja etumaisina tulevat Tarsiin-laivat tuodakseen sinun lapsesi kaukaa; hopeansa ja kultansa heillä on mukanansa Herran, sinun Jumalasi, nimelle, Israelin Pyhälle, sillä hän kirkastaa sinut.” Eli Jesaja ennustaa tässä tämän maailman äärillä sijaitsevan johtavan merenkulkukansan olevan etummainen pakanakansa, joka toisi pakanakansoihin hajotetut juutalaiset takaisin Israelin maahan.

Ilmaisu “hopeansa ja kultansa heillä on mukanansa” viittaa samalla siihen, että se on johtava kansa kansainvälisessä kaupankäynnissä ja että se olisi rikastunut suuresti tämän kaupan ansiosta. Tähän viittaa myös Hesekielen profetiat: “Tarsiin-laivat kuljettivat sinun vaihtotavaroitasi…” (Hes. 27:25) “Saba ja Dedan ja Tarsiin kauppiaat ja kaikki heidän nuoret jalopeuransa kyselevät sinulta: ‘Oletko sinä menossa saalista saamaan, ryöstettävää ryöstämään?” (Hes. 38:13) Jalopeurojen eli leijonien mainitseminen Tarsiin yhteydessä assosioi tämän kansan myös brittiläiseen imperiumiin, koska leijona on ollut vuosisatojen ajan Englannin kansallinen tunnus. “Nuoret jalopeurat” viittaa siten Britannian kaikkiin entisiin siirtomaihin, joissa englanti on yhä hallitsevana äidinkielenä ja joista osa on yhä Elisabet II:n hallitseman Kansainyhteisön jäsenmaita (maat kuten Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti). Se on yhä tänään vallitseva näkemys Heskielen 38-39 profetian yhteydessä, että “Saba ja Dedan ja Tarsiin kauppiaat” viittaisivat siinä Persianlahden maihin ja heidän länsiliittolaisiinsa, samalla kun Israelin maahan hyökkäävä Goog, “Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas”, joka karkaa “maahan, joka on tointunut miekan jäljiltä, koottu monien kansain seasta”, viittaisi Venäjän tulevaan sotaan Israelia vastaan.

Heprealaiset profeetat mainitsevat Tarsiin-laivat ja merensaaret monessa kohtaa juuri Israelin kansan uudelleenkokoamisen yhteydessä. Näissä kohdissa annetaan ymmärtää, että tämä Jumalan valitulle kansalle ystävällinen pakanakansa tulisi olemaan Israelin Jumalaan toivonsa panevien vanhurskaiden asuinsija. Alla muutamia esimerkkejä tästä:

• Minä rakennan sinut jälleen, ja sinä tulet rakennetuksi, neitsyt Israel. Sinä kaunistat itsesi jälleen käsirummuillasi ja lähdet iloitsevaisten karkeloon… Katso, minä tuon heidät pohjoisesta maasta, kokoan heidät maan perimmäisiltä ääriltä. Heissä on sokeita ja rampoja ynnä raskaita ja synnyttäväisiä: suurena joukkona he palajavat tänne… Kuulkaa Herran sana, te kansat, ilmoittakaa kaukaisissa merensaarissa ja sanokaa: Hän, joka Israelin hajotti, on sen kokoava ja varjeleva sitä niinkuin paimen laumaansa. Sillä Herra on lunastanut Jaakobin ja vapahtanut hänet häntä väkevämmän kädestä. (Jer. 31:4,8, 10-11)
• Katso, minun palvelijani, jota minä tuen, minun valittuni, johon minun sieluni mielistyi. Minä olen pannut Henkeni häneen, hän levittää kansakuntiin oikeuden. Ei hän huuda eikä korota ääntään, ei anna sen kuulua kaduilla. Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta. Hän levittää oikeutta uskollisesti. Hän itse ei sammu eikä murru, kunnes on saattanut oikeuden maan päälle, ja merensaaret odottavat hänen opetustansa… Minä, Herra, olen vanhurskaudessa kutsunut sinut, olen tarttunut sinun käteesi, varjellut sinut ja pannut sinut kansoille liitoksi, pakanoille valkeudeksi, avaamaan sokeat silmät, päästämään sidotut vankeudesta, pimeydessä istuvat vankihuoneesta. Veisatkaa Herralle uusi virsi, veisatkaa hänen ylistystänsä hamasta maan äärestä, te merenkulkijat ja meri täysinensä, te merensaaret ja niissä asuvaiset.… Antakoot Herralle kunnian ja julistakoot hänen ylistystään merensaarissa. (Jes. 42:1-4, 6-7, 10. 12)  
• Kuulkaa minua, te merensaaret, ja tarkatkaa, kaukaiset kansat. Herra on minut kutsunut hamasta äidinkohdusta saakka, hamasta äitini helmasta minun nimeni maininnut…. Ja nyt sanoo Herra, joka on minut palvelijakseen valmistanut hamasta äitini kohdusta, palauttamaan Jaakobin hänen tykönsä, niin että Israel koottaisiin hänen omaksensa – ja minä olen kallis Herran silmissä, minun Jumalani on tullut minun voimakseni – hän sanoo: Liian vähäistä on sinulle, joka olet minun palvelijani, kohottaa ennalleen Jaakobin sukukunnat ja tuoda takaisin Israelin säilyneet: minä panen sinut pakanain valkeudeksi, että minulta tulisi pelastus maan ääriin asti. Näin sanoo Herra, Israelin lunastaja, hänen Pyhänsä, syvästi halveksitulle, kansan inhoamalle, valtiaitten orjalle: Kuninkaat näkevät sen ja nousevat seisomaan, ruhtinaat näkevät ja kumartuvat maahan Herran tähden, joka on uskollinen, Israelin Pyhän tähden, joka on sinut valinnut. (Jes. 49:1, 5-7)
• Kuulkaa minua, te jotka vanhurskauteen pyritte, te jotka Herraa etsitte. Katsokaa kalliota, josta olette lohkaistut, ja kaivos-onkaloa, josta olette kaivetut. Katsokaa Aabrahamia, isäänne, ja Saaraa, joka teidät synnytti. Sillä hän oli vain yksi, kun minä hänet kutsuin; mutta minä siunasin hänet ja enensin hänet. Niin Herra lohduttaa Siionin, lohduttaa kaikki sen rauniot, hän tekee sen erämaasta kuin Eedenin ja sen arosta kuin Herran puutarhan; siellä on oleva riemu ja ilo, kiitos ja ylistysvirren ääni. Kuuntele minua, kansani, kuule minua, kansakuntani, sillä minusta lähtee laki, ja minä panen oikeuteni valkeudeksi kansoille. Lähellä on minun vanhurskauteni, minun autuuteni ilmestyy, minun käsivarteni tuomitsevat kansat; minua odottavat merensaaret ja panevat toivonsa minun käsivarteeni. (Jes. 51:1-5)

Näissä profetian kohdissa Britannian eskatologinen rooli lopun ajalla mainitaan siis pääosin myönteisessä valossa. Samalla on muistettava, että pakanakansojen kohtalot ovat suoraan sidoksissa siihen miten he kohtelevat Israelin valittua kansaa. Kuten Jumala kertoi Aabrahamille: “Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi. Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.” (1. Moos. 12:2-3) Ei ole sattumaa, että Britannian siirtomaavalta alkoi kasvaa aikana, kun se tuli yhä suvaitsevaisemmaksi juutalaisia kohtaan (Englanti karkoitti juutalaiset maasta vuonna 1290 ja salli heidän palata vasta vuonna 1655) ja kun sen parlamentti alkoi suhtautua juutalaisvaltion ideaan sympaattisesti. Eikä ole sattumaa, että Britannian siirtomaavalta, “jossa aurinko ei koskaan laskenut” (viitaten sen laajuuteen), alkoi hajota juuri silloin, kun se käänsi selkänsä juutalaisille. Elisabet II:n aikana Britannian merentakainen imperiumi kutistui olemattomiin ja nyt myös Skotlanti uhkaa irtaantua unionista ja Australian ja Kanadan tapaiset entiset siirtomaat ja nykyiset kansainyhteisön maat harkitsevat vakavasti sitä sallivatko he Charlesin periä maidensa kuninkuutta äitinsä jalanjäljissä vai pitäisikö ne julistaa tasavalloiksi Elisabet II:n kuoltua.

Tarsiin-laivojen tuomio

Tämä oli suoraa seurausta siitä, että Elisabet II:n isän Yrjö VI:n hallinnon aikana, brittiläinen imperiumi tuli hyvin vihamieliseksi Palestiinaan muuttavia juutalaisia kohtaan ja pyrki rajoittamaan juutalaisten muuttoa alueelle kohtalokkaasti juuri tuona aikana, kun Palestiina oli ainoa turvasatama holokaustia pakeneville Euroopan juutalaisille. The Guardian -lehti paljasti Yrjö VI:n puolison kuoltua vuonna 2002, että he molemmmat olivat henkilökohtaisesti vaikuttamassa Britannian hallituksen juutalaisvastaiseen politiikkaan tuona aikana. Keväällä 1939, kun kristalliyön tapahtumat olivat jo takanapäin ja Hitler oli uhannut juutalaisia julkisesti kansanmurhalla, Yrjö VI kehotti ulkoministeri Halifaxia kertomaan saksalaisille, että he pyrkisivät hidastamaan juutalaisten maahanmuuttoa Palestiinaan ja informoimaan Hitlerin Saksaa, että kuningas oli ”iloinen tietäessään, että toimiin on ryhdytty sen vuoksi, ettei nämä ihmiset jättäisi heidän synnyinmaataan.”

Yrjö VI ei siis kehottanut natseja lopettamaan juurtalaisten vainoamista vaan estämään heidän pakenemisensa Palestiinaan. Britannia nimittäin pelkäsi, että juutalaisten lisääntyvä maahanmuutto Palestiinaan suututtaisi Lähi-Idän ja Palestiinan arabit ja olisi haitaksi brittien öljykaupoille Persianlahden arabidiktatuurien kanssa. Tästä syystä Britannia käytännössä katsoen perui Balfourin julistuksessa juutalaisille antamat lupaukset Palestiinan juutalaisvaltiosta. Vuonna 1939 brittihallituksen julkaisema valkoinen paperi ilmoitti:

Hänen Majesteettinsa hallitus julistaa siten yksiselitteisesti, ettei se ole osa heidän politiikkaansa että Palestiinasta pitäisi tulla juutalaisvaltio. He todellakin pitäisivät sitä vastakkaisena sitoumukselle Mandaatin alaisia arabeja kohtaan, kuin myös takeille jotka on annettu arabeille menneisyydessä, ettei Palestiinan arabiväestöä tulisi tehdä juutalaisvaltion alamaisiksi ilman heidän omaa tahtoaan. Hänen Majesteettinsa hallituksen tavoite on muodostaa 10 vuoden sisällä itsenäinen Palestiinan valtio sellaisissa suhteissa Yhdistyneen Kuningaskunnan kanssa, että se tarjoaa riittävästi kaupallisia ja strategisia vaatimuksia molemmille kansoille tulevaisuudessa. [painotukset minun]

Israelin juutalaisvaltio ei siis lopulta syntynyt brittiläisen imperiumin ansiosta vaan siitä huolimatta. Viimeisen kymmenen vuoden ajan ennen Israelin jälleensyntyä, Hänen Majesteettinsa hallitus teki kaikkensa juutalaisvaltion synnyn estämiseksi ja tuki jopa arabeja, kun ne julistivat hävityssodan vastasyntynyttä juutalaisvaltiota vastaan vuonna 1948. Tämän Yrjö VI:n hallituksen antisemiittisen politiikan johdosta, kuningas ja maan parlamentti tuomitsi imperiumin kirouksen ja tuomion alaiseksi Jumalan Aabrahamille antaman muinaisen profetian mukaisesti, joka ymmärrettiin hyvin 1800 -luvun kristittyjen keskuudessa Englannissa ja sen siirtomaissa. Antisemitismi on edelleen hyvin vallitsevaa Englannin työnväenpuolueessa, kuten joulukuussa 2019 lehdistöön vuotaneet dokumentit paljastivat. Juutalaisvihaa vastaan taisteleva Simon Wiesenthal Center julisti: ”Molemmin puolin Atlanttia yksikään ei ole tehnyt niin paljon antisemitismin tuomiseksi valtavirtaan demokraattisessa maassa kuin Yhdistyneen Kuningaskunnan työväenpuolue Corbynin johtajuuden alla.” Jeremy Corbyn itse tuki avoimesti Hamasia, jonka peruskirja vaatii juutalaisvaltion tuhoamista ja jonka propaganda lietsoo räikeää juutalaisvihaa.

Vaikka meillä ei olekaan tietoa siitä mitä kuningatar itse ajattelee juutalaisista tai juutalaisvaltiosta, on lukuisia todisteita hänen perheenjäsentensä antisemitismista, ainakin kuningattaren edesmenneen sisaren Prinsessa Margaretin (1930 – 2002) ja Prinssi Charlesin kohdalla. Koska olen dokumentoinut tämän jo useita eri kertoja kahdessa kirjassani ja monissa blogijulkaisuissani, en käytä sen toistoon nyt enempää aikaa. Mutta Danielin profeetallista kieltä käyttääkseni, kotkan siivet revittiin leijonan selästä ja se asetettiin seisomaan kahdelle jalalle kuin ihminen (Dan. 7:4). Tämä ei ennustanut vain kotkan eli Yhdysvaltojen (valkopääkotka on USA:n kansallinen symboli siinä missä leijona on Englannin) itsenäistymistä ja irtaantumista brittiläisestä emomaastaan vuonna 1776, mutta myös USA:n nousua 1900 -luvun puolivälissä johtavaksi supervallaksi ja Pax Britannican perijäksi. Valtikka siirrettiin Englannin leijonalta USA:n kotkalle, koska Britannia hylkäsi profeetallisen kutsumuksensa ja Yhdistyneen Kuningaskunnan sijaan Yhdysvalloista tuli vastasyntyneen juutalaisvaltion merkittävin ystävä pakanakansojen keskuudessa. Myös Jesaja ennusti, että Tarsiin mahtavat laivat tuhottaisiin aikojen lopulla Jumalan tuomiona tälle ylpeälle merenkulkukansalle:

Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: “Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana.” Ja hän tuomitsee pakanakansojen kesken, säätää oikeutta monille kansoille. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan…. Mene kallion kätköön, piiloudu maan peittoon Herran kauhua ja hänen valtansa kirkkautta pakoon. Ihmisten ylpeät silmät painuvat maahan, miesten korskeus masentuu, ja sinä päivänä Herra yksinänsä on korkea. Sillä Herran Sebaotin päivä kohtaa kaikkea ylpeää ja korskeata ja kaikkea ylhäistä, niin että se maahan painuu…. kaikkia korkeita torneja [9/11?] ja kaikkia vahvoja muureja, kaikkia Tarsiin-laivoja ja kaikkea kallista ja ihanaa. Silloin masentuu ihmisten ylpeys, ja miesten korskeus painuu maahan, ja sinä päivänä Herra yksinänsä on korkea. (Jes. 2:2-4, 10-12, 14-17)

Englannin leijonan nousu Israelin viholliseksi

Voisiko Tarsiin-laivojen tuomio olla seurausta myös siitä, että vaikka Jumala käytti niitä alkujaan tuodakseen kaukaisissa pakanakansoissa muukalaisina asuvat Israelin hajoitetut lapset heidän isiensä perintömaahan (Jes. 60:9), niin ne käänsivät selkänsä lopulta Jumalalle ja Hänen valitulle kansalleen? Tästä syystä Jesaja puhuu tuon kansakunnan tuomiosta tuona aikana, kun Israelin ristiinnaulittu ja ylösnoussut messias perustaa Hänen tuhatvuotisen rauhanvaltakuntansa Jerusalemiin. Profeetta Jeremia kuvasi Israelin viimeistä vainoajaa leijonan symboliikalla: “Julistakaa Juudassa ja Jerusalemissa, kuuluttakaa ja sanokaa: Puhaltakaa pasunaan kautta maan; huutakaa täyttä kurkkua ja sanokaa: ‘Kokoontukaa, ja menkäämme varustettuihin kaupunkeihin.’ Nostakaa lippu Siionia kohti, paetkaa pysähtymättä; sillä minä annan tulla pohjoisesta onnettomuuden ja suuren hävityksen. Leijona on noussut tiheiköstänsä, kansaintuhooja on lähtenyt liikkeelle, lähtenyt asuinpaikastansa, tekemään sinun maasi autioksi: sinun kaupunkisi hävitetään asujattomiksi.” (Jer. 4:5-7) Jo Faber tulkitsi 1800 -luvun alussa, että tämä “kansaintuhooja” viittasi Palestiinaan hyökkäävään tulevaan Antikristukseen (sivut 170 – 171).

Hän ei kyennyt näkemään kuitenkaan yhteyttä Jeremian mainitseman leijonan ja Englannin leijonan välillä. Leijona ei ole ainoastaan Englannin kansallinen tunnus, mutta myös Walesin Prinssin henkilökohtainen heraldinen petotunnus hänen kuninkaallisessa vaakunassaan yhdessä Skotlannin yksisarvisen ja Walesin punaisen lohikäärmeen kanssa, joka Ilmestyskirjassa symboloi itseään Saatanaa, joka antaa Antikristukselle “voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan” (Ilm. 12:3, 9, 13:2) Psalmeissa leijona ja yksisarviset mainitaan molemmat Jumalan kansan vihollisina: “Pelasta minut jalopeuran kidasta, villihärkäin sarvista – vastaa minulle” (Psa. 22:22). Kuningas Jaakon käännöksessä villihärkä käännetään mytologisemmaksi yksisarviseksi: “Save me from the lion’s mouth: for thou hast heard me from the horns of the unicorns.” Lisäksi tulee muistaa, että se oli Babylonin valtakunta, joka hävitti Juudean ja Jerusalemin Danielin päivinä ja Babylonia symboloitiin leijonalla Danielin neljän pedon näyn ensimmäisessä täyttymysvaiheessa. Mutta jo 1800 -luvun profetiantutkijat käsittivät, että Brittiläisen imperiumi täytti kotkansiipisen leijonan roolin lopun ajalla.

Kerroin kirjassani kuinka Antiokhos Epifanesin hallitsema syyrialaismakedonialainen Seleukidi valtakunta tunnettiin myös babylonialaisena valtakuntana toisella vuosisadalla eKr. Perustelin siinä sen miksi tuo valtakunta on perusteltua assosioida näyn toisen täyttymysvaiheen leijonapedoksi. Tämä on kuitenkin aivan toinen keskustelunaihe. Asian pointti on nyt siinä, että jos Vanhan Testamentin ja Danielin kirjan kaksi tärkeintä Antikristuksen esikuvaa, Nebukadnessar II ja Antiokhos Epifanes, nousivat molemmat tästä leijonapedosta, on perusteltua ajatella myös viimeisen Antikristuksen nousevan leijonapedon lopun ajan vastineesta eli Iso-Britanniasta. Tätä johtopäätöstä tukee myös kaksi muuta näkyä Danielin kirjassa. Ensimmäinen näistä on Danielin 8. luvun näyn kolmas täyttymyskerta (näihin näyn kolmeen eri täyttymyskertaan kannattaa tutustua perinpohjaisemmin kirjastani missä esitin niiden puolesta vakuuttavat historialliset ja raamatulliset perusteet), jonka pohjalta voidaan päätellä, että näyn “vähäpätöisen sarven”, eli Antikristuksen, tulisi nousta jostain niistä neljästä kansasta, jotka jakoivat Saksan neljään osaan toisen maailmansodan lopulla.

Tähän näkyyn ja sen lopun ajan sovellukseen perustuen 1800 -luvun profetian tutkijat, kuten Sir Robert Anderson päätteli kirjassaan The Coming Prince (kirjan nimi viittasi Euroopasta nousevaan tulevaan Antikristus-prinssiin), että Saksa jaettaisiin jossain kohtaa tulevaisuutta neljään osaan, kuten kävikin Hitlerin Saksalle sodan päätyttyä. Neljästä Saksan jakaneista toisen maailmansodan liittoutuneista vain Ranska ja Britannia voivat sopia maaksi, josta tämä sarvi nousee, koska USA ja Neuvostoliitto eivät kuuluneet muinaisen Rooman vaikutuspiiriin ja Danielin 7. ja 9. luvun perusteella, tämän sarven tulee nousta nimenomaan niistä kansoista, joita Rooma aikoinaan hallitsi. Myös nykyinen Wales kuului näihin kansoihin ja nimi “Wales” johdetaankin roomalaisia tarkoittaneesta germaanisesta kantasanasta. Titteli “Walesin Prinssi” merkitsee siten roomalaisten prinssiä jollaiseksi mm. Sir Robert Anderson identifioi Euroopan ja maailman viimeisen tyrannin kirjassaan The Coming Prince.

Puhuessaan Antikristuksesta, Faber viittaa usein Charlemageen, “Euroopan isänä” tunnettuun frankkien kuninkaaseen, jonka paavi kruunasi roomalaisten keisariksi jouluna 800 jKr. Historiallisessa asiayhteydessään hän puhuu tietenkin Napoleon Bonapartesta, Ranskan tuolloisesta johtajasta ja Euroopan valloittajasta, tämän viimeisen Charlemagnen mahdollisena ruumiillistumana. Mutta Charlemagnea kutsutaan myös englantilaistetulla Charles the Great -nimellä eli suomeksi Kaarle Suuri. Keskiajan roomalaiskatoliset profeetat kutsuivat usein Rooman viimeistä keisaria Charles-nimiseksi prinssiksi, joka polveutuisi suoraan Kaarle Suuren kuninkaallisesta sukupuusta. Tällainen maininta löytyy ainakin Magdeburgin aikakirjasta 1000 -luvulta. Prinssi Charles ei polveudu ainoastaan Kaarle Suuresta, mutta myös profeetta Muhammadista, joka on myös toinen Antikristuksen henkilöllisyyttä koskeva profeetallinen kriteeri, mutta tähänkin asiaan voit paneutua paremmin kirjastani. Kaarle Suuren isoisä Kaarle Martelhan on kuuluisa siitä, että hän päihitti Ranskaan asti edenneet muslimiarmeijat Toursin taistelussa vuonna 732 ja esti siten Euroopan päätymisen islamilaisen maailmanvallan alle. Adolf Hitler, joka Prinssi Charlesin tapaan oli myös islaminuskon ihailija, totesi kerran tästä tapahtumasta:

Jos arabit olisivat voittaneet tämän taistelun, maailma olisi nyt muhammettilainen. Sillä heidän oli uskonto, joka uskoi uskonnon levittämiseen miekalla ja kaikkien kansojen alistamiseen tähän uskontoon. Germaaniset kansat olisivat tulleet tuon uskonnon perilliseksi. Sellainen uskontunnustus sopi täydellisesti germaaniseen temperamenttiin. Katsos, se on ollut meidän epäonnemme, että meillä on väärä uskonto. Miksi meillä ei ollut japanilaisten uskontoa, jotka pitävä uhria isänmaan puolesta korkeimpana hyvänä? Muhammadin uskonto myös olisi ollut meille paljon yhteensopivampi kuin kristinusko. Miksi sen täytyi olla kristinusko sen sävyisyydellä ja vetelyydellä?”

 Albert Speerin muistelmat: Kolmannen valtakunnan sisällä, luku 6.

Etelän ja Pohjan kuningas 1800 -luvun kristittyjen tulkinnoissa

Danielin 11. luvun näky Etelän ja Pohjan kuninkaan välisistä sodista on kiinnostanut kristittyjä kautta aikojen, koska se on Raamatun yksityiskohtaisin profetia Lähi-Idän tapahtumista, jota toteutui vasta 200 – 400 vuotta myöhemmin Danielin elinpäivistä. Mutta Jeesus itse sanoi Matteus 24:15:ssä, että tämä Danielin kirjassa ennustettu Israelin vihollinen ei koskisi yksistään Antiokhus Epifanesia vaan myös tulevaa Antikristusta, jonka esikuva Epifanes oli. Tästä syystä moni profetiatutkija on sijoittanut ainakin näyn viimeiset jakeet lopun aikaan. Mutta lopun ajat on Raamatussa hyvin laaja käsite, sillä Johannes viittaa sillä koko seurakunnan aikaan (1. Joh. 2:18) Näyn viimeisen 6 tai 10 jakeen irrottaminen sen asiayhteydestä ja sen liittäminen lopun aikaan samalla kun näyn alkuosa jätetään antiikin aikaan, on jokseenkin mielivaltaista raamatuntulkintaa. Tämän perusteena käytetään lähinnä termien “vihan aika” ja “lopun aika” esiintymistä jakeissa 36 ja 40. Dan. 10:14:ssä Danielille kuitenkin kerrottiin: “Ja minä tulin opettamaan sinulle, mitä on tapahtuva sinun kansallesi päivien lopulla; sillä vielä tämäkin näky koskee niitä päiviä.” Eli koko näky koski lopun aikaa. Voidaan väittää, että myös Aleksanteri Suuren ja Antiokhos Epifanesin, joihin näky viittasi sen esitäyttymyksessään, päivät oli juutalaisesta perspektiivistä “lopun aikoja”, koska ne ei tapahtunut kauan ennen kuin roomalaiset tuhosivat Jerusalemin ja ajoivat Juudeassa asuneet juutalaiset 1900 -vuotta kestäneeseen maanpakolaisuuteen.

Uuden Testamentin näkökulmasta lopun ajat alkoi kuitenkin vasta Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ja seurakunnan perustamisen jälkeen (1. Kor. 10:11). Tästä syystä esim. Isaac Newton sovitti tätä näkyä hänen omaan aikaansa 1600 – 1700 -luvulla jKr. Newtonin kirjassa Observations upon the Prophecies of Daniel, and the Apocalypse of St. John – jossa hän ennusti myös juutalaisten paluun maahansa heille “ystävällisen kuningaskunnan” avustamana – Etelän kuningas on identifioitu lopun aikana “saraseeneiksi” eli arabivallaksi ja Pohjan kuningas turkkilaisvallaksi, joka vielä Newtonin päivinä hallitsi suurinta osaa entisen Itä-Rooman alueita Balkanista Pohjois-Afrikkaan. Koska Faber päätteli 1800 -luvun alussa, että Ottomaanien vallan tulisi kukistua ennen juutalaisvaltion jälleensyntyä, hän arveli tämän Israeliin hyökkäävän pohjoisen kansan olevan Venäjä Turkin sijasta.

1800 -luvulla oli yleistä liittää myös Egyptin kuvernööri tai varakuningas Muhammad Alin valtakunta Etelän kuninkaaseen. Esim. Morning Chroniclessa ja monissa muissa brittilehdissä, 29. tammikuuta 1841 julkaistu raportti nimeltä “Juutalaisten paluu Pyhään maahan” toi valtaväestön tietoisuuteen kristittyjen sionistinen ja Euroopan juutalaisten toiveet Valitun kansan paluusta Palestiinaan. Raportissa esiteltiin myös tuona aikana suosittuja eskatologisia laskelmia Danielin 2300 päivän tai vuoden täyttymisestä 1840 -luvulla ja pääteltiin hieman yli-innokkaasti, että juutalaisten paluu tapahtuisi tuon vuosikymmenen kuluessa. Lisäksi raportti identifioi Egyptin Muhammad Alin Danielin 11. luvun Etelän kuninkaaksi ja Ottomaanien Turkin Pohjan kuninkaaksi. Muhammad Ali Pasha oli miehittänyt Palestiinan Ottomaaneilta vuonna 1831 ensimmäisessä Egyptin ja Turkin välisessä sodassa.

Vajaa vuosikymmen myöhemmin Turkin sulttaani Mahmud II yritti vallata Palestiinan ja Syyrian takaisin, mutta kaatui Muhammad Alin vahvemman modernisoidun sotajoukon edessä. Tämä taas pakotti Britannian kuninkaallisen laivaston sekaantumaan sotaan, jotta Muhammad Alin sotajoukot vetäytyisivät Syyriasta ja Palestiinasta. Muhammad Ali oli Ranskan liittolainen ja Britannian hallitus pelkäsi Ranskan kasvavaa vaikutusvaltaa Lähi-Idässä, jonka nähtiin uhkaavan sen idänkauppaa ja brittien valtaa Intiassa, joka oli maan tärkein merentakainen dominio. Juuri tämä johti vuoden 1840 idän kriisiin, jonka aikana ulkoministeri Henry Palmerston kiinnostui myös Palestiinan juutalaisvaltion ideasta. Ajatuksena oli se, että juutalaisvaltiosta voisi tulla brittiläisen imperiumin suojatti, joka olisi ystävällisissä suhteissa Hänen Majesteettinsa hallituksen kanssa ja turvaisi samalla brittien kauppapoliittiset intressit Intian ja Kauko-Aasian kanssa. Se kuulosti paljon houkuttelevammalta vaihtoehdolta kuin Palestiinan säilyminen Egyptin Ali Pashan käsissä, joka oli Ranskan liittolainen, tai epävakaan ja heikon Turkin käsissä, jonka Euroopan suurvallat tunsivat tuohon aikaan “Euroopan sairaana miehenä”.

Mitä tulee Egyptiin, niin se kuului laillisesti edelleen Ottomaanien Sulttaanille, koska Egyptin de facto johtaja Muhammad Ali ei ollut saanut Turkin sulttaanin tai Euroopan suurvaltojen laillista tunnustusta hänen vallalleen. Muhammed Ali tunnetaan tästä huolimatta Egyptin kansallisvaltion perustajana. Kuten tämä verkkosivu toteaa hänestä: “Sen sanominen, että Muhammad Ali Pasha on unohdettu henkilö historiassa voi kuulostaa oudolta egyptiläiselle, sillä häntä pidetään ‘nykyisen Egyptin isänä’. Egyptin ja Syyrian hallitsijana vuosina 1805 – 1848, Muhammad Ali pani alulle uudistuksia, jotka muuttivat perustavanlaatuisesti Lähi-Idän. Hänen historiallista vaikutustaan ei ole arvostettu lännessä, vaikka muut egyptiläiset ovat saaneet merkittävää huomiota. Lukuisia historiallisia kirjoja on kirjoitettu Gamal Abdel Nasserin itsepäisyydestä brittiläistä imperialismia vastaan, samalla kun Shakespearen eeppinen rakkaustarina Kleopatrasta ja Marc Antonysta on kiinteä kaluste Stratfordissa. On häpeä, ettei Muhammad Ali saa samaa kohtelua, koska hän oli niin kiintoisa hahmo…. Egyptissä tänään hänet tunnetaan ‘kansankunnan isänä’, vaikka hänen perintönsä on paljon kiistanalaisempi kuin hänen voitokas tittelinsä ehdottaa.”

Danielin 11. luvun näky on kiinnostanut kristittyjä siitäkin syystä, että sen tapahtumanäyttämöksi mainitaan Ihana maa (Israelin maa) ja muu Lähi-Itä Persiasta Egyptiin ja Euroopassa sijaitsevaan Kreikkaan. Tästä syystä profetiantutkijat kautta aikojen ovat yrittäneet sovittaa sen ennustuksia myös oman aikansa suuriin mullistuksiin ja vallanvaihdoksiin Lähi-Idässä. Näin ollen Newton, joka ymmärsi hyvin näyn täyttymisen Ptolemaioksen Egyptissä ja Seleukidien Syyriassa ennen kristillisen ajanlaskun alkua, sovitti sen loppuosuutta keskiajan suuriin mullistuksiin Lähi-Idässä, arabi- ja turkkilaisvallan nousuun. Newton tulkitsi, että jakeen 20 jälkeen mainittu kelvoton kuningas, jonka lähettämät “sotajoukot nousevat ja häväisevät pyhäkön linnoituksineen, poistavat jokapäiväisen uhrin ja asettavat sinne hävityksen kauhistuksen” (j. 31, vert. Matt. 24:15), ei viitannut ainoastaan Jerusalemin temppelin häväinneeseen Antiokhus Epifanesiin, mutta myös myöhempään roomalaisvaltaan. Näin ollen hän tulkitsi Etelän kuninkaan ja Pohjan kuninkaan, jotka “lopun ajalla… iskee yhteen hänen kanssansa. Ja… käy tämän kimppuun vaunuilla ja ratsuilla ja monilla laivoilla, hyökkää hänen maihinsa, tulvana leviten niiden ylitse” (j. 40) arabivallaksi, joka miehitti ensin Pyhän maan roomalaisilta 600 -luvulla jKr., ja turkkilaisiksi, jotka miehitti Egyptin ja Palestiinan 1500 -luvulla jKr.

Seuraava kerta kun Lähi-Itä oli jälleen suurten mullistusten kourissa oli Napoleonin sotien ja niitä seuranneen Egyptin Ali Pashan valta-aikana. Tämä oli aikaa jolloin myös nykyinen Kreikan kansakunta syntyi ja itsenäistyi Ottomaanien alta. Ali Pasha miehitti Palestiinan Turkin sulttaanilta juuri siitä syystä, että Istanbulin sulttaani oli luvannut hänelle aluelaajennuksia jos hän tukahduttaisi kapinaan nousseet Kreikan kristityt. Euroopan suurvallat kuitenkin sekaantuivat Kreikan itsenäisyyssotaan Navarinon taistelussa vuonna 1827, viimeisessä suuressa meritaistelussa, joka käytiin yksistään purjeveneillä. Menetyksistään katkerana Egyptin kuvernööri kääntyi sitten sulttaania itseään vastaan ja miehitti häneltä Palestiinan ja Syyrian vaikka hän olikin suunnitellut tätä jo kauan ennen Navarinon taistelua. Tämä 1800 -luvun historia Lähi-Idässä on hyvin kiehtovaa, koska se tarjoaa samalla historiallisen konstekstin ja taustan nykyisen Lähi-Idän ymmärtämiseen. 1800 -luvun Euroopassa ajateltiin yleisesti, että juutalaisvaltio tulisi olemaan länsimaisen sivistyksen ja vapauden majakka tälle islamilaisen barbarismin yli vuosituhanneksi pimentämälle ja köyhdyttämälle alueelle. Tämä uskomus osoittautui hyvin profeetalliseksi sillä Israel on edelleen Lähi-Idän ainoa ihmisoikeuksia kunnioittava demokratia.

Etelän ja Pohjan kuningas lopun ajalla

Tämä 18. ja 19. vuosisadan tulkinta Danielin kirjan 11. lukuun näyttää tietenkin vieraalta 21. vuosisadalla elävälle kristitylle. 1800 -luvulla alettiin ymmärtää laajemmin, että tulisi olemaan 1260 kirjaimellistä päivää hallitseva Antikristus yksilö, että hänen valtaannousuaan edeltäisi juutalaisten paluu isiensä maahan, ja Jerusalemin kolmas juutalaistemppeli, jonka mm. Danielin kirjan 11. luku ennustaa tämän henkilön häpäisevän ja poistavan sieltä vanhatestamentalliset uhrimenot, tapahtumassa mihin myös Jeesus viittasi Matt. 24:15:ssä ja Paavali 2. Tess. 2:4:ssä. Juuri tähän aikaan ja yhteyteen liittyy myös Etelän ja Pohjan kuninkaan yhteenotto Antikristuksen kanssa jakeissa 40-45 (jotkut tosin tulkitsevat, että Antikristus itse olisi jakeessa 40 mainittu Pohjan kuningas) ja Antikristuksen valloitussodat Israelissa ja Egyptissä. Ei siis ole mahdollista, että nämä tapahtumat olisivat esiintyneet jo Ottomaanien tai Egyptin Ali Pashan valloitusotien aikana. Mutta vaikka nämä menneisyyden suuret mullistukset Lähi-Idässä arabivallan noususta ensimmäiseen maailmansotaan, ovatkin liian varhaisia soveltuakseen Danielin 11. luvun kuuden viimeisen jakeen yhteyteen, se ei tarkoita etteikö näky olisi voinut ennustaa niitä näyn aikaisemmissa osissa.

Jos nimittäin lähdemme siitä, että koko näkyä – eikä vain sen loppuosuutta – tulisi soveltaa lopun aikaan, kuten Daniel 10:14 edellyttäisi, niin tällöin sen tulisi ymmärtää koskevan juutalaisten ja Pyhän maan myrskyisää historiaa koko seurakunnan ajalla, jota UT:n kirjoittajat kutsuvat “viimeisiksi päiviksi” ja “maailmanaikojen loppukaudeksi”. Jos sovellamme näkyä seurakunnan ajalle yhtä kirjaimellisesti kuin sovellamme sitä jo Aleksanteri Suuren ja Ptolemaioksen sekä Seleukidien kuningaskunnan päiviin antiikin ajalla, niin tällöin ymmärrämme, että Antikristuksen tulisi nousta Antiokhus Epifaneksen tapaan perinnöllisestä monarkiasta isiensä valtaistuimelle ja tekevän mitä “hänen isänsä eivätkä hänen isiensä isät olleet tehneet: ryöstösaalista ja tavaraa hän jakelee omilleen; ja linnoituksia vastaan hän hankitsee juoniansa, säädettyyn aikaan asti.” (j. 24) Tosin sanoen, profetian kirjaimellinen tulkinta edellyttää selvästi kahta asiaa: Antikristus nousee perinnöllisestä monarkiasta (jakeet 21-24) ja että hänen isänsä ja isoisänsä hallitsivat tätä kuningaskuntaa aikana, jolloin Palestiina oli myös osa sen valtapiiriä (jakeet 16 – 20). Profetia ilmaisee tämän varsin selvästi seuraavissa kohdissa:

•  Ja hän [Pohjan kuningas], joka hyökkää sitä vastaan, tekee, mitä tahtoo, eikä kukaan voi seisoa häntä vastaan. Hän asettuu Ihanaan maahan [so. Palestiinaan], ja hävitys tulee hänen kätensä kautta (j. 16).
•  Ja hänen sijaansa [Pohjan kuninkaaksi] nousee eräs, joka antaa veronvaatijan [voidaan kääntää myös sortajaksi] käydä läpi valtakunnan ihanimman maan [Palestiinan]. Mutta muutamien päivien kuluttua hänet tuhotaan, ei kuitenkaan vihan väellä eikä sodalla (j. 20).
• Ja hänen sijaansa nousee kelvoton, joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa. Hän tulee keskellä rauhaa ja anastaa juonilla kuninkuuden…. Keskellä rauhaa hän hyökkää maakunnan lihavimpiin seutuihin ja tekee, mitä eivät hänen isänsä eivätkä hänen isiensä isät olleet tehneet: ryöstösaalista ja tavaraa hän jakelee omilleen; ja linnoituksia vastaan hän hankitsee juoniansa, säädettyyn aikaan asti (jakeet 21, 24).

Tässä on kolme tärkeintä raamatullista syytä siihen miksi Antikristuksen tulisi nousta Englannin monarkiasta, joka hallitsi Palestiinaa vuosina 1917 – 1948. Tämä premissi perustuu tietenkin siiheen, että myös näyn alkupuoliskoa olisi mahdollista sovittaa seurakunnan ajan tapahtumiin. Itse en ole poiminut vain muutamia jakeita sieltä täältä johtopäätöksieni tueksi vaan sovitan näkyä hyvin systemaattisesti ja johdonmukaisesti koko seurakunnan ajan Lähi-Itään. Profetioiden kirjaimellinen tulkinta sallii kuitenkin tietyn joustavuuden, koska profetiat selittävät itse itseään ja näissä selityksissä esim. termiä “kuningas” ei käytetä viittaamaan vain valtakuntien hallitsijoihin mutta myös valtakuntaan itseensä. Tämä selviää esim. Daniel 7:17, 23:ssa: “Nuo suuret pedot, joita on neljä, ovat neljä kuningasta, jotka nousevat maasta…  Neljäs peto on neljäs valtakunta, joka syntyy maan päälle, erilainen kuin kaikki muut valtakunnat. Se syö kaiken maan ja tallaa ja murskaa sen.” Kun Daniel 11:2 sitten ennustaa, “Ja nyt minä ilmoitan sinulle totuuden: Katso, vielä nousee kolme kuningasta Persiassa, ja neljäs rikastuu kaikkia muita rikkaammaksi“, profetian kielikuva mahdollistaa kaksi eri tulkintaa: joko Persian neljä kuningasta ovat neljä yksittäistä hallitsijaa, jotka nousevat Danielin aikaisesta Akhaimenidien hallitsijasuvun Persiasta, tai sitten jae viittaa neljään persialaiseen tai Persiasta nousevaan valtakuntaan, joista neljäs rikastuu kaikkia muita rikkaammaksi.

Näyn perinteinen tulkinta on lähtenyt siitä, että jae 2 viittaisi ensiksin mainittuun. Tällä keinoin voimme seurata näyn kuvausta Aleksanteri Suuren nousuun ja hänen imperiuminsa jakaneeseen neljään Aleksanterin keisariin, joista nousi myös Ptolemaioksen kuningaskunta Egyptissä (näyn Etelän kuningas) ja Seleukidien kuningaskunta Syyriassa (näyn Pohjan kuningas). Mutta harva tietää, että Akhaimenidien Persiaa kutsutaan myös ensimmäiseksi persialaiseksi imperiumiksi, koska se oli ensimmäinen sarjassa monia muita historiaan merkittävästi vaikuttaneista Persian valtakunnista, joiden valta edelsi islamin nousua 600 -luvulla eKr. Jos nimittäin sovellamme jakeen 2 kuninkaita valtakuntiin, niin huomaamme, että näky sopii aivan yhtä tarkasti Lähi-Idän myöhempään historiaan seuraavan 2500 vuoden ajan. Tällä keinoin voimme päätyä myös johtopäätökseen, jonka jo juutalaiset oppineet ja jopa Itä-Rooman keisari Herakleios ymmärsi itse 620 -luvulla jKr. päihittäessään Persian Khosrau II:n ja vallatessaan häneltä Palestiinan ja Egyptin takaisin Kreikan valtakunnalle (Itä-Rooman/Bysantin valtakunta tunnettin keskiajalla myös Kreikan kuningaskuntana). Herakleios nimittäin tiesi itse, että hän oli Danielin 8. luvussa (ja sen rinnakkaiskohdassa Daniel 11:3-4:ssä) ennustettu kauriin suuri sarvi, joka päihittäisi Persian kaksisarvisen oinaan.

Koko Lähi-Idän myöhempi historia sopii täydellisesti tähän skenaarioon sekä Danielin 8. että 11. luvussa. Bysantin valtakunta jaettiin esim. neljään aluehallintoon Herakleioksen vallan jälkeen, kuten Dan. 8:8 ja Dan. 11:4 ennusti. Valtakunnan jakaantuminen oli seurausta 630 -luvun arabisodista sillä molemmat keisari Herakleios ja Khosrau II olivat profeetta Muhammadin aikalaisia. Olen muuten tutustunut hieman muutamien tunnettujen islam-kriitikoiden tutkimusalueeseen, joka kyseenalaistaa sen oliko profeetta Muhammad edes todellinen historianhenkilö. Useimmat islamilaiset lähteet Muhammadin elämästä on kirjoitettu vasta useita vuosisatoja profeetan kuoleman jälkeen. Silminnäkijäkuvauksia profeetan elämästä ei ole siis samaan tapaan kuin esim. neljä evankeliumia on silminnäkijäkuvauksia Jeesuksen elämästä. Tämä tutkimushaara on epäilemättä mielenkiintoinen. Mutta jos asia olisikin sitten niin, että islamilaisten lähteiden profeetta Muhammad olisi 700 -luvulla keksitty fiktiivinen hahmo, se ei tekisi tyhjäksi omia eskatologisia johtopäätöksiäni. Yksikään profetia Danielin kirjassa ei nimittäin viittaa Muhammadin itsensä oletettuun nousuun ja valtaan 600 -luvun Arabiassa. Danielin kirjan luvut 8 ja 11 ennustaa lähinnä arabilaisen maailmanvallan nousun 600 -luvun Arabiasta ja sen myöhemmän turkkilaisilmentymän Ottomaanien kalifaatissa. Arabivallan nousu 630 -luvulla on historiallinen tosiasia, sillä se levisi nopeasti Persiaan, Lähi-Itään ja Pohjois-Afrikkaan. Sen sijaan historiallisesti paljon kyseenalaisempaa on se, että oliko profeetta Muhammad todella tuon suuren maailmanvallan perustaja.

Danielin 11. luvun kuninkaiden sovittaminen valtakuntiin hallitsijoiden sijasta (vaikka osa kuninkaista viittaa myös hallitsijoihin), mahdollistaa myös sen, että näkyä voidaan soveltaa paljon pidemmälle ajanjaksolle. Hallitsijoiden valta kestää pisimmillään vuosikymmeniä, mutta valtakunnat saattavat hallita vuosisatoja tai jopa vuosituhansia. Näin ollen Etelän ja Pohjan kuninkaan aikakausi saattaa viitata yhtä hyvin yli vuosituhannen kestävään ajanjaksoon. Vaikka Isaac Newton tulkitsi Etelään kuninkaan arabivallaksi ja Pohjan kuninkaan turkkilaisvallaksi (koska ne olivat Palestiinasta katsoen etelässä ja pohjoisessa), itse olen sisältänyt myös turkkilaisvallan Etelän kuninkaaksi, koska se oli pohjimmiltaan saman islamilaisen maailmanvallan jatkumoa kuin sitä edeltänyt arabivalta abbasidien, umaijadien ja Rashidun-kalifaatissa. Lisäksi, Ottomaanien kalifaatti identifioidaan näyssä myös “Etelän kuninkaan tyttäreksi” (j. 6), koska se oli kirjaimellisesti tämän arabivallan lapsi (Raamatussa eri kansojen “lapsista” käytetään usein tyttären kielikuvaa ja yhä tänäänkin kansoja symbolisoidaan naisen vertauskuvalla). Syy siihen miksi Britannia (huom. roomalaisten brittein saarelle antama naisen nimi ja maan nykyinen naispersonoituma samaan tapaan kuin Suomi-neito) identifioidaan näyssä pohjoiseksi valtakunnaksi on hieman monimutkaisempi aihe, johon en nyt paneudu tässä sen syvällisemmin. Mutta luettelen alla muutamia syitä siihen miksi uskon Britannian olevan näyn Pohjan kuningas jakeissa 5 – 20 (jakeen 40 Pohjan kuningas voi viitata puolestansa Venäjään kuten Faber ja muut päättelivät):

Jakeessa 5 Kuningas Jaakon käännös käyttää Pohjan kuninkaan valtapiiristä sanaa “dominion”	Brittiläisen siirtomaan merentakaisia alueita kutsuttiin nimellä “dominion”
NASB kääntää Pohjan kuninkaan “saavan ylivallan hänen [Etelän kuninkaan] ylitseen.”	Brittiläinen imperiumi sai ylivallan arabeista ja turkkilaisista 1. maailmansodan päätyttyä ja valloitti myös Istanbulin, Ottomaanien pääkaupungin.
Jakeessa 5 sanotaan myös, että Pohjan kuninkaan “valtapiiri tulee olemaan suuri valta todellakin”.	Brittiläisestä imperiumista tuli 1900 -luvun alkuun mennessä historian suurin imperiumin, joka hallitsi neljättä osaa maan pinta-alasta.
Jakeessa 6 Pohjan kuninkaan sanotaan olevan alkuunsa liitossa Etelän kuninkaan ja tämän tyttären (turkkilaisvallan) kanssa.	Brittililäisen imperiumin tavoite alkuunsa oli suojella Turkin sulttaanin valtaa, koska se pelkäsi Ranskan ja Venäjän kasvavaa vaikutusvaltaa alueella. Niinpä kun Napoleon valloitti Ottomaaneilta Egyptin ja Palestiinan 1700 -luvun lopulla, Turkki ja Britannia tekivät sotilasliiton Napoleonin sotajoukkojen karkoittamiseksi Lähi-Idästä.
Pohjan kuninkaan sanotaan olevan sodassa myös Egyptiä vastaan jakeissa 7-8.	Britannian kuninkaallinen laivasto hyökkäsi ensimmäistä kertaa Egyptiin vuonna 1807, jossa Egyptin varakuvernööri Muhammad Ali Pasha (1805 – 1948) päihitti britit ja karkotti heidät maasta. Jo 1800 -luvun kristityt sionistit Englannissa identifioivat Ali Pashan Egyptin näyn Etelän kuninkaaksi. Muhammed Alin Egypti ei ole kuitenkaan Etelän kuningas itse, vaan tuo, jonka jae 7 mainitsee nousevan “hänen juurtensa vesoista” ja tulevan “sotajoukkoa vastaan” ja tekevän “heille mielensä mukaan ja on väkevä.” “Hänen juurtensa vesat” viittaa asiayhteydessään Etelän kuninkaan tyttären eli Ottomaanien “juurien vesoihin” eli niihin kansoihin, joita turkkilaiset hallitsivat tuona aikana. Pasha nousi Egyptin johtoon Makedoniasta, joka kuului Ottomaanien valtapiiriin. Makedoniasta nousi Egyptin faaraoksi myös Ptolemaios I Soter vuonna 305 eKr., näyn alkuperäinen Etelän kuningas.
Jakeet 10 – 15 ennustaa suuren sodan Etelän kuninkaan ja Pohjan kuninkaan välillä, jossa kymmenet tuhannet sotilaat kaatuvat (j. 12) yksistään Pohjan kuninkaan nostamissa sotajoukoissa.	Ensimmäisessä maailmansodassa Britannia ja Ottomaanien Turkki taistelivat vastakkaisilla puolilla ja Britannia ja sen siirtomaat oli ympärysvaltojen ainoa merkittävä peluri sodan Lähi-Idän rintamalla. Gallipolin taistelussa Yhdistynyt Kuningaskunta kärsi häpeällisen tappion silloisen laivastoministeri Winston Churchillin johdolla – taistelussa, jossa kirjaimellisesti kymmenet tuhannet kaatuivat kuten profetia ennusti. Tuossa taistelussa Britannian kuninkaallinen laivasto tuli “toistamiseen ja tunkeutuu hänen linnoitukseensa asti” (j. 10). Ilmaisu on mielenkiintoinen, koska Gallipolin taistelussa Britannia yritti tunkeutua Ottomaanien vallan sydämeen, vahvasti linnoitetun Dardanellien salmen lävitse kohti Istanbulia. Se oli myös toinen kerta, sillä ensimmäisen kerran britit yrittivät tätä helmikuussa 1807 osana Napoleonin sotia.
Jakeet 17 – 20 ennustaa Ihanan maan eli Palestiinan päätyvän Pohjan kuninkaan valtaan tässä sodassa. Palestiina liitetään Pohjan kuninkaan valtapiiriin ja jakeessa 20 Pohjan kuninkaan hallitsija lähettää veronvaatijan tai sortajan “läpi valtakunnan ihanimman maan.”	Brittiläinen imperiumi miehitti Palestiinan vuonna 1917 ja Hänen Majesteettinsa Ýrjö V:n hallitus julkaisi Balfourin julistuksen missä Britannia lupasi suojella alueelle muuttavia juutalaisia ja tukea juutalaisvaltion hanketta.
Pohjan kuninkaasta sanotaan, että lopulta hän “kääntyy rantamaita vastaan ja ottaa valtaansa monet. Mutta eräs sotapäällikkö tekee hänen herjauksistaan [tai röyhkeydestään] lopun ja kostaa hänelle hänen herjauksensa.” (j. 18).	Näyn alkuperäisessä antiikin aikaisessa täyttymyksessä näillä rantamailla viitattiin juuri sille alueelle, jotka Iso-Britannia otti valtaansa sodan päätyttyä, nimittäin Egeanmeren ympäristöön ja Traakiaan. Britannia miehitti Istanbulin ja yritti hajottaa myös Turkin sisämaan Anatoliassa, mutta turkkilaisten sotapäällikkö Mustafa Kemal Atatürk johti maan itsenäisyyssotaan brittejä vastaan ja perusti Turkin nykyisen tasavallan tullen sen ensimmäiseksi presidentiksi.
Pohjan kuninkaan sanotaan kääntyvän tämän jälkeen “oman maansa linnoituksiin”.	Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä ja Turkin itsenäisyysodan alettua, Britannia joutui taistelemaan nyt “omia linnoituksiaan” vastaan, kun Irlannin itsenäisyysota käytiin vuosina 1919 – 1921.
Jakeessa 20 Pohjan kuninkaan sanotaan lähettävän veronvaatijan tai sortajan valtakunnan ihanimpaan maahan.	Vuonna 1939 brittihallitus Hänen Majesteettinsa Yrjö VI:n johdolla omaksui hyvin antisemiittisen politiikan Palestiinan brittiläisessä mandaatissa, jossa siirtomaaviranomaiset pyrkivät estämään holokaustia Euroopasta pakenevien juutalaisten maahanpääsyn ja hukuttivat jopa juutalaisia kuljettaneita laivoja Välimereen. Tämä brittien sortopolitiikka sai kansainvälisen yhteisön sympatiat juutalaisten puolelle ja tukemaan juutalaisvaltion perustamista sodan jälkeen.
Alkukielelle uskollisimpana englantilaisena käännöksenä pidetty NASB kutsuu Palestiinaa jakeessa 20 “hänen kuningaskuntansa jalokiveksi” (Jewel of his kingdom).	Britanniassa oli tapana kutsua Intiaa, maan tuottoisinta ja tärkeintä merentakaista dominiota” “jalokiveksi kruunussa”” (jewel in the crown”). Jumalan silmissä kuningaskunnan todellinen jalokivi oli kuitenkin Israelin maa eikä Intia. Britannian menetti Intian hallinnan vuosi ennen Israelin itsenäistymistä.

Vaikka perusteeni Pohjan kuninkaan identifiointiin Yhdistyneeksi Kuningakunnaksi on siis hyvin kattavia ja perusteltuja, minulle nousee edelleen kysymyksiä muutamista näyn yksityiskohdista. Esimerkiksi jakeessa 8 todetaan näin:

Myöskin heidän jumalansa ja valetut kuvansa ja kallisarvoiset astiansa, hopeat ja kullat hän vie saaliinansa Egyptiin; sitten hän muutamia vuosia pysyy Pohjan kuninkaasta erillään.

Englantilainen NASB kääntää näin:

And he will also take into captivity to Egypt their gods with their cast metal images and their precious vessels of silver and gold, and he on his part will refrain from attacking the king of the North for some years.

Britannian hopea ja kultalaivat Danielin kirjassa

Tuo joka vie hopeat ja kullat saalinaan Egyptiin on edellisessä jakeessa mainittu “hänen juurtensa vesoista” nouseva henkilö, jonka identifioin yllä Egyptin Muhammad Ali Pashaan (1805 – 1948). Vaikka hän oli sodassa Britanniaa vastaan vuonna 1807, miten meidän pitäisi ymmärtää kohta “heidän jumalansa ja valetut kuvansa ja kallisarvoiset astiansa, hopeat ja kullat hän vie saaliinansa Egyptiin”? Eihän Britannian laivasto kantanut 1800 -luvulla mitään valettuja epäjumalankuvia kuten muinaiset kreikkalaiset ehkä tekivät. Eikä historiasta löydy vahvistusta sille, että Muhammad Ali olisi kaapannut briteiltä Egyptiin jotain sellaista. Mutta itseasiassa tuo kohta on hyvinkin yhteensopiva Brittiläiseen impriumiin oikein ymmärrettynä. On nimittäin mielenkiintoista, että NASB kääntää tämän kohdan muotoon “their precious vessels of silver and gold“. Englannissa ilmaisu “vessels” merkitsee sekä astioita että laivoja. Eli jälkimmäisen valossa puhe on nyt Pohjan kuninkaan “arvokkaista hopean ja kullan laivoista”. Samassa yhteydessä mainitaan myös “valetut metallikuvat”. Tuon ajan kolikot valettiin yhä hopeasta ja kullasta sillä rahan arvo perustui tuohon aikaan näihin kallisarvoisiin metalleihin. Ensimmäiset kultakolikot valettiin itseasiassa rikkauksistaan tunnetun Lyydian kuninkaan Kroisoksen määräyksestä 500 -luvulla eaa. eli Danielin elinpäivinä.

Koska kansojen rikkaudet määriteltiin heidän omistaman kullan ja hopean määrässä, nämä metallit ovat Raamatussa usein maallisen vaurauden ja mammonan symboli. Näin ollen Jaakob 5:1-3 sanoo: “Kuulkaa nyt, te rikkaat: itkekää ja vaikeroikaa sitä kurjuutta, joka on teille tulossa. Teidän rikkautenne on mädännyt, ja teidän vaatteenne ovat koin syömät; teidän kultanne ja hopeanne on ruostunut, ja niiden ruoste on oleva todistuksena teitä vastaan ja syövä teidän lihanne niinkuin tuli. Te olette koonneet aarteita viimeisinä päivinä.” Mitän tämä sopii sitten Britanniaan? Koska 1800 -luvulla Britannia oli maailman vauraimpia kansoja, jonka varallisuus perustui lähinnä heidän kuninkaalliseen laivastonsa ylivertaisuuteen, käydessään kansainvälistä kauppaa heidän hallitsemiensa siirtomaiden kanssa. Britannian siirtomaavaltahan oli vapaa kaupan näkyvin puolestapuhuja ja sen suurin hyötyjä. 1400 – 1800 -lukujen eurooppalaista kolonialismia ja tutkimusmatkailua kiihdytti juuri kullan ja hopean himo, kulta- ja hopeakaivosten etsintä Länsi-Afrikassa ja latinalaisessa Amerikassa.

1800 -luvun lopulla Britannia omisti myös maailman suurimmat timantti- ja kultakaivokset Etelä-Afrikassa. Kaiken tuon valossa kuvaus Pohjan kuninkaan ”arvokkaista hopean ja kullan laivoista” näyttää varsin sopivalta juuri Britannian laivaston yhteydessä. Tämä kuvaus assosioisi Pohjan kuninkaan myös aiemmin mainittuihin Tarsiin-laivoihin. Kulta, hopea ja kaikenlainen rikkaus mainitaan nimittäin usein Tarsiin-laivojen yhteydessä:

• Kuninkaalla oli näet laivoja, jotka kulkivat Tarsiiseen Huuramin palvelijain kanssa; kerran kolmessa vuodessa Tarsiin-laivat tulivat ja toivat kultaa ja hopeata, norsunluuta, apinoita ja riikinkukkoja. (2. Aik. 9:21)
• Merensaaret odottavat minua, ja etumaisina tulevat Tarsiin-laivat tuodakseen sinun lapsesi kaukaa; hopeansa ja kultansa heillä on mukanansa Herran, sinun Jumalasi, nimelle, Israelin Pyhälle, sillä hän kirkastaa sinut. (Jes. 60:9)
• Sillä Herran Sebaotin päivä kohtaa kaikkea ylpeää ja korskeata ja kaikkea ylhäistä, niin että se maahan painuu… kaikkia Tarsiin-laivoja ja kaikkea kallista ja ihanaa… Mutta epäjumalat katoavat kaikki tyynni. (Jes. 2:12, 16, 18)

Vahvistin tässä sanan “epäjumalat”, koska jumalat Daniel 11:8:ssa Pohjan kuninkaan “arvokkaiden hopean ja kullan laivojen” ja “valettujen metallikuvien” yhteydessä voi viitata myös siihen, että mammonasta oli tullut tämän maailman meriä hallinneen rikkaan kansakunnan epäjumala, joka johti sen lankeemukseen. Toinen mahdollinen tulkinta on siinä, että sana jumalat on tässä Elohim, jonka Raamattu mainitsee useammin Israelin Jumalan kuin pakanakansojen jumalien yhteydessä (NASB kääntää sanan Jumalaksi 2326 kertaa ja jumalaksi 45 kertaa). Vaikka tulkinta missä tämä Egyptin hallitsija veisi Israelin Jumalan vangiksi Egyptiin, olisi täysin naurettava, sanaa Elohim käytetään toisinaan myös ihmisistä. Kuten tällä verkkosivulla selitetään:

Elohim on yksi useimmin käytettyjä nimiä Jumalalle Kirjoituksissa. Se on tuo sana jota käytetään 1. Moos. 1:1:ssä: “Alussa loi [Elohim] taivaan ja maan.” Tosiasiassa sana esiintyy jotain 2750 kertaa Vanhassa Testamentissa. Termi “Elohim” merkitsee “ylintä” tai “mahtavaa”. Sitä ei käytetä pelkästään ainoasta todellisesta Jumalasta,l mutta ajoittain sitä käytetään viittaamaan myös ihmishallitsijoihin, tuomareihin, ja jopa enkeleihin. Jos näet jonkin ilmentävän ylintä valtaa ja osoittavan mahtavaa voimaa, silloin sana jota käytetään olisi Elohim. Tämä ei välttämättä tarkoita, että viittaat yhteen ainutlaatuiseen Jumalaan. Mutta jopa silloin kun tulet ymmärtämään Jahven, saatat haluta silti pitää kiinni tästä nimenomaisesta sanasta, Elohim, yrityksessä painottaa Jumalan valtaa ja mahtia.

Eräs kohta missä sanaa Elohim käytetään viittauksena ihmisiin on Psalmi 82:6: “Minä sanon: Te olette jumalia [Elohim] ja kaikki tyynni Korkeimman poikia.” Lisäksi on syytää ymmärtää, että Elohim on monikko sanasta eloah (moni sanoo tämän viittaavaan Jumalan kolmiyhteiseen olemukseen Isässä, Pojassa ja Pyhässä Hengesä). Mutta koska sanaa voi soveltaa myös ihmisiin ilman, että syyllistyisimme Jumalan pilkkaan, Daniel 11:8 voitaisiin kääntää myös näin:

Ja hän ottaa vankeuteen Egyptiin heidän mahtavat miehensä valettujen metallinkuviensa ja kallisarvoisten kulta- ja hopealaivojensa kanssa, ja omasta puolestaan pidättäytyy hyökkäämästä Pohjan kuningasta vastaan joitakin vuosia.

Tällainen käännös sopisi ehkä kaikkein kirjaimellisimmin vuoden 1807 tapahtumiin missä Egyptin Muhammad Ali Pashan sotajoukot tulivat Alexandriaan laskeutuneita brittisotilaita vastaan (“tulee sotajoukkoa vastaan, tulee Pohjan kuninkaan linnoitukseen”), tappoi yhteenotossa 900 brittisotilasta ja otti yli 500 vangiksi pakottaen britit vetäytymään takaisin Välimerelle. Eli Egyptin hallitsija otti “vankeuteen Egyptiin heidän mahtavat miehensä valettujen metallinkuviensa ja kallisarvoisten kulta- ja hopealaivojensa kanssa“. Tai vangitsi nuo mahtavat miehet, jotka hallitsivat meriä maailman pelätyimmän ja rikkaimman laivaston kanssa. Päätän tämän kirjoituksen profeetta Jesajan sanoihin, joka muistuttaa meitä siitä kuka ohjaa lopulta historiaa Hänen Sanansa toteutumiseksi:

Muistakaa tämä ja olkaa vahvat. Menkää itseenne, te luopiot. Muistakaa entisiä ikiajoista asti, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole; minä olen Jumala, eikä ole minun vertaistani. Minä ilmoitan alusta asti, mitä tuleva on, ammoisia aikoja ennen, mitä ei vielä ole tapahtunut; minä sanon: minun neuvoni pysyy, kaiken, mitä tahdon, minä teen.

Jesaja 46:8-10