Tämä kirjoitus käynnistää Antikristuksen kansallista alkuperää koskevan kolmiosaisen opetussarjan. Kuten monet muutkin artikkelini myös tämäkin aihe on tiivistystä ja täydennystä siihen mitä olen jo tuonut esiin 700 sivuisessa käsikirjoituksessani nimeltä Muhammad, Kaarle Suuri ja Antikristus. Opetussarjani paneutuu kolmeen yleisimpään Antikristuksen alkuperää koskevaan harhaan. Nämä ovat hänen syyrialainen, juutalainen ja saksalainen tausta. Jokainen näistä tulkinnoista perustuu Raamattuun, mutta niiden ongelmana on niiden yksipuolisuus, joka jättää huomioimatta profetioiden laajemman kokonaiskuvan. Näin ollen ne erkanevat toisilleen ristiriitaisiin koulukuntiin yhden kannattaessa syyrialaista Antikristusta, toisen juutalaista ja kolmannen saksalaista. Sitten on neljäs näkemys, joka kannattaa brittiläistä Antikristusta. Miksi viimeksi mainittu on kaikkien raamatullisin näkemys Pedon alkuperästä?

• Seuraava osa: Antikristus harhat, osa 2: juutalainen Antikristus

Erilaisten näkemysten ja tulkintojen kirjo saattaa sekoittaa monien päätä. Todellinen taito onkin löytää yhteinen sävel Kirjoitusten tulkinnan näennäisistä ristiriidoista. En väitä etteikö Raamatussa ilmenisi ristiriitaisuuksia mutta perusteellisemmassa tarkastelussa nämä ristriidat voidaan sovittaa yhteen ja huomata kuinka yhdenmukainen Raamattu todellisuudessa onkaan. En nyt paneudu evankeliumien välisiin ristiriitoihin yms. Tarkoitukseni on sovittaa yhteen profetioissa ilmenevät näennäiset ristiriidat. Nämä ristiriidat ilmenevät esim. Antikristuksen kansallista alkuperää koskevassa kiistassa. Oma lähtökohtani eskatologiaan on siinä suhteessa ainutlaatuista, että se pyrkii ymmärtämään erilaisten koulukuntien argumentteja ja niiden raamatullisia perusteita. Tämä inklusiivinen (sisällyttävä) lähestyminen vastakohtana eksklusiiviseen (poisulkeva) näkyy kaikkialla kirjassani. Se ei koske vain Antikristuksen kansallisuutta koskevaa opetusta mutta myös eskatologisia oppirakennelmia kuten preterismiä, historisismia ja futurismia.

Kun keskustelin huhtikuussa Tim Cohenin kanssa, oli mielenkiintoista havaita että sama preterismin, historisismin ja futurismin harmonisoiva inklusiivinen periaate kuului myös hänen elämänpituiseen tutkimukseen opetussarjassaan Messiah, History, and the Tribulation Period. Yksi esimerkki tästä on on kirjani seitsemäs luku missä käsittelin Prinssi Charlesin ekofasistista maailmankatsomusta. Tästä nousee kysymys: kuinka teknologialle ja tieteelle vihamielinen “takaisin luontoon” aate sopii yhteen Ilmestyskirjan kuvaukseen Pedon valtakunnan teknokraattisesta luonteesta, joka muistuttaa lähiten kirjailija Aldous Huxleyn dystopiaa vuoden 1932 klassikossaan Uusi uljas maailma. Luvussa kahdeksan osoitan etteivät teknokratia ja ekokratia ole kaksi toisilleen vihamielistä hallitusmuotoa. Tämän osoittaa jo se, että Aldous Huxleyn veli Julian Huxley oli mukana molempien ekofasismin että transhumanismin perustamisessa yhdessä Englannin aristokraattien kanssa ja Prinssi Charlesin omat toimet ovat vahvistaneet selvästi, että hän tukee transhumanistien unelmaa ihmiskehon yhdistämistä tietokoneisiin joko rfid implantin tai elektronisen tatuoinnin kautta mihin Ilm. 13:18 viittaa.

Tämä on hyvä havainnollistaja siihen ettei kaikki mikä näyttää ensisilmäykseltä ristiriitaiselta lopulta olekaan sitä. Tämä sama havainto voidaan tehdä myös Antikristuksen kansallisuutta koskevasta opetuksesta. Eksklusiivinen opetus keskittyisi puolustelemaan vain yhtä näkökantaa jättäen samalla kaksi muuta huomioimatta. Näin ei saada kuitenkaan tarpeeksi monipuolista ja kaikenkattavaa ymmärrystä. Syyrialaista Antikristusta kannattavat esimerkiksi sivuuttavat täysin ne Raamatun jakeet, jotka tukevat Antikristuksen eurooppalaista tai juutalaista alkuperää. Ja sama päinvastoin. Eurooppalaisen Antikristuksen kannattaja voi kritisoida syyrialaisen leirin opettajia selektiivisyydestä kun he soveltavat Jesajan, Jeremian ym. profetioita “Assurista” Antikristukseen. Syyrialainen koulukunta syyttää puolestaan Antikristuksen juutalaista taustaa puoltavan opin syntyneen varhaisen kirkon antisemiittisestä vaikutuksesta ja kritisoi eurooppalaista leiriä “vuosisatoja pimennosta olleiden” Raamatun kohtien sivuuttamisesta, jotka rajaavat Antikristuksen alkuperän islamilaiseen Lähi-Itään.

Mahdi ja Antikristus

Syyrialaisen Antikristuksen näkemys on saanut huomattavasti laajempaa kannatusta islamilaisen terrorismin lisääntyessä syyskuun 11:sta jälkeen. Sen suosio on olennaisesti yhteydessä islamismin todelliseen uhkaan, joka on tänään suurempi uhka läntiselle sivilisaatiolle kuin se oli turkkilaisen Ottomaani Imperiumin kulta-aikana 1400 – 1600 -luvuilla. Osa tämän koulukunnan perusteista tulee muslimien odottaman Mahdi-nimisen vapahtaja hahmon yhteneväisyydestä Raamatun Antikristus-ennustuksiin. Muslimi oppineet esimerkiksi sanovat Mahdin ilmestyvän valkoisella hevosella ja yhdistävät hänen hahmonsa Ilmestyskirjan ensimmäisen sinetin ratsastajaan jonka kristityt eskatologit assosioivat Antikristukseen. Mahdin on myös sanottu hallitsevan seitsemän vuotta, tekevän rauhansopimuksen Lähi-Idässä, hyökkäävän lopulta Jerusalemiin ja kaappaavan vallan Temppeli-vuorella. Nämä kaikki tunnusmerkit on assosioitu Raamatussa Antikristuksen ominaisuuksiin.

Mahdin ja Antikristuksen välistä yhteneväisyyttä ei käy kieltäminen, mutta tässä unohdetaan nyt eräs olennainen seikka. Ilm. 13:7-8 kertoo, että Antikristuksen “valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot. Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta.” Mitä kohtaa syyrialaisen leirin kannattajat eivät ymmärrä lauseesta “Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä”? Jakeen merkitystä on yritetty rajata Lähi-Itään, Pohjois-Afrikkaan ja Länsi-Eurooppaan, joka oli Johanneksen aikainen tunnettu maailma. Ollakseen johdonmukainen tällainen tulkinta vaatisi myös sitä, että “kaikki maan sukukunnat”, jotka Ilm. 1:6 mainitsee todistavan Jeesuksen toista tulemusta viittaisikin vain tähän rajattuun alueeseen. On sanomattakin selvää, että nämä kohdat viittavat koko asuttuun maanpiiriin. Kuinka siis koko maanpiiri voisi osoittaa palvontaa radikaalille muslimille?

Tämän koulukunnan edustama ajatus jossa Islamilaisen Valtion (ISIS) johtajan Abu Bakr al-Baghdadin kaltainen kiihkoilja – jota pelätään ja vihataan ei-islamilaisten maiden lisäksi myös monissa muslimimaissa – saisi vallan kaikista maailman kansoista ja globaalin jumaloinnin, on täysin absurdi. Toki Mahdi viittaa samaan henkilöön kuin Raamatun Antikristus ja toki muslimit kaikkialla maailmassa vastaanottavat tämän henkilön heidän kauan odottamana Mahdinaan, mutta yhtälailla kaikki muutkin kulttuurit, uskonnot ja kansat tulevat ylistämään hänen messiaanista tehtäväänsä. Tämä ei olisi mahdollista mikäli hän esiintyy kiihkomuslimina. Tämä olisi mahdollista vain sellaiselta henkilöltä, joka onnistuu kätkemään maailmalta hänen todellisen murhaavan luontonsa. Prinssi Charles ei ole vain henkilö, joka on osoittanut suurta rakkautta kaikkia maailman kulttuureita, kansallisuuksia ja uskontoja kohtaan, mutta lisäksi häntä ajaa eteenpäin väsymätön kampanja tuoda ihmiset yhteen sovinnon aikaansaamiseksi sotivien kansojen, sivilisaatioiden ja uskontojen keskuuteen.

Huolimatta hänen sanomansa Kristuksen-kaltaisesta viestistä suurin osa maailmasta on edelleen tietämätön – tai kieltäytyy uskomasta – että Englannin kuningashuone on todellisuudessa joukko Saatanaa palvovia näennäiskristittyjä, jotka ovat julistaneet peittelemättä, että heidän todellinen päämääränsä on luoda paljon pahempi holokausti mihin Hitler tai Stalin pyrki. Englannin sana genocide eli kansanmurha, joka keksittiin vasta toisen maailmansodan jälkeen, olisi liian vähättelevä ilmaisu kuvaamaan tätä. Asianmukaisempi termi olisi sen sijaan anthroposcide tai homocide, mikä tarkoittaa ihmisrodun joukkotuhoa. Juuri tästä syystä todellinen Prinssi Charles on paljon vaarallisempi henkilö kuin yksikään muslimiterroristi mukaanlukien Abu Bakr al-Baghdadi. Mutta valitettava tosiasia on, että ihmiset heräävät näihin asioihin vasta silloin kuin ne toteutuvat jolloin niitä on jo liian myöhäistä estää. Kiitän Jumalaa David Icken kaltaisista henkilöistä, joka on yksi harvoja joka ymmärtää Englannin kuninkaallisten saatanallista agendaa ja jolla on rohkeutta julistaa sitä välittämättä siitä mitä suuri osa hänestä ajatteleekin (tosin Icken kirjat sisältävät myös anti-kristillisiä valheita).

Kuten kirjassani jo dokumentoin, Walesin Prinssi kykenee täyttämään monia Mahdiin liitettyjä islamilaisia ennustuksia munkaanlukien hänen suora polveutumisensa profeetta Muhammadin tyttärestä Fatima Zahrasta. Valitettavasti monet eskatologian opettajat sivuuttavat tällaiset “yhteen-sattumat” odottaessaan Antikristuksen nousevan Lähi-Idästä. Buddhalaisen eskatologian mukaan “Messias” eli Maitreya ilmestyy kuitenkin lännestä ja tämän merkkinä hänet kuvataan patsaissa istuvan länsimaiseen tyyliin eikä lootusasennossa. Skotlantilainen New Age pappi Benjamin Creme, joka on väittänyt olleensa telepaattisessa yhteydessä Maitreyaan, tarkentaa Maitreyan asuvan Lontoossa. Tarkemmat yksityiskohdat Cremen kuvauksista antaisi ymmärtää hänen puhuvan nimenomaan Prinssi Charlesista. Tämä “ilmestystieto” annettiin hänelle samana vuonna (1982) jolloin Yhdysvalloissa asuva messiaaninen juutalainen Monte Judah löysi Walesin Prinssin nimestä luvun 666 sekä englanniksi että hepreaksi. Myös osa Mahdiin liitetystä islamilaisista ennustuksista vihjaa hänen ilmestyvän idän sijasta lännestä ja Cremen mukaan Maitreya ja Mahdi ovat yksi ja sama henkilö.

Tulkinnan moniulotteisuutta

Näiden lisäksi on tietysti mainittava keskiajan roomalaiskatoliset profetiat joiden mukaan Antikristus olisi paavin kanssa maailmaa hallitseva Rooman viimeinen keisari, joka polveutuu Ranskan Kaarle Suuresta, pitää oikeutta Ranskan kruunuun ja kantaa nimeä Charles. Jokainen edellä mainituista on totta Prinssi Charlesin kohdalla. Mikäli haluat tarkistaa tämän väitteen paikkansapitävyyden, näitä profetioita on käsitelty mm. sellaisessa kirjassa kuin Edward Connorin Prophecy For Today (kaikkien muiden väitteitteni lähteet löytyvät tietenkin kirjastani mistä syystä en niitä näissä artikkeleissa usein erittele). Joten mitä tulee Raamatun ulkopuolisiin profetioihin useimpi niistä näyttäisi johtavan jäljet Englannin nykyiseen kruununperilliseen. Mutta koska kristittyinä olemme ensisijaisesti kiinnostuneita siitä mitä Raamattu sanoo tästä aiheesta, tärkeämpää onkin nyt keskittyä ainostaan siihen ja jättää ei-raamatulliset profetiat keskustelun ulkopuolelle. Jos väität että olen muodostanut käsitykseni Prinssi Charlesista vain em. profetioiden varaan, et tiedä puoliakaan perusteideni syvyydestä.

Kaikkein voimakkain todistus koskien Charlesia ei nimittäin tule Raamatun ulkopuolelta vaan sen sisältä – erityisesti Danielin 11. luvun näystä, joka kuvailee yksityiskohdilla Antikristuksen kansallisuutta ja perhehistoriaa. Perusteet tälle esitin kirjani luvussa 11 (mikä informaation laajuuden tähden täytyi jakaa osiin a, b ja c). Tämän ymmärtämiseksi vaadittiin ensin historisistisen ja futuristisen koulukunnan yhteensovittamista ja niiden seikkaperäistä hienosäätöä ja täydennystä. Esimerkiksi Danielin seitsemännen ja kahdeksannen luvun näyt eivät kuvaile vain Antikristusta mutta myös kristikunnan historiaa paavinvallan ja islamilaisen Ottomaani kalifaatin aikana kuin myös myöhempiä siirtomaavaltoja Iso-Britanniaa, Venäjää ja Saksaa myöten. Danielin 11. luvun näky on tälle jatkoa ja täydennystä ja se kuvaa yksityiskohdilla mm. Brittiläisen Imperiumin historiaa Napoleonin sodista aina Jeesuksen toiseen tulemukseen asti. Tämän monimutkaisen – mutta silti johdonmukaisen – rakennelman ymmärtäminen vaatii ensin Danielin 7:n ja 8:n luvun toisen ja kolmannen täyttymyksen tunnistamista kristikunnan historian aikaisissa tapahtumissa.

Ellet ole vielä tutustunut tämän aiheen seikkaperäisiin historiallisiin ja raamatullisiin perusteisiin, en usko että sinulla on varaa kritisoida väitettäni Prinssi Charlesista kovin kevyin perustein. Saatat sanoa, että olen väärässä koska Jes. 14:25 yhdistää hänet Syyria-Irakiin. Tai että Hes. 21:25 ja Joh. 5:43 yhdistää hänet juutalaiseksi. Tai että Daniel 8. luku assosioi hänen syntyperänsä Saksaan. Tämän kaltaiset vastaväitteet eivät ole täysin perusteettomia mutta ne ovat suuremman kokonaisuuden hajottamista osiin. Se on kokonaiskuvan kadottamista profetian yhden osa-alueen tieltä. Raamatun jokaista Antikristus-profetiaa on käsitelty ehkä kattavimmin Arthur Walkington Pinkin klassikossa The Antichrist vuodelta 1923. Ellet ole tutustunut tähän teokseen et voi saada tarpeeksi kattavaa kokonaiskuvaa Laittomuuden ihmisen persoonasta, jota kuvataan kaikkialle Raamatussa Genesiksestä Ilmestyskirjaan. Tällaisiin teoksiin paneuduttuani olen hyvin tietoinen esimerkiksi niistä Raamatun kohdista joilla perustellaan Antikristuksen juutalaista tai syyrialaista alkuperää. Sinun on siis turha väittää että minulta puuttuisi laaja-alainen ymmärrys Raamatun kaikista Antikristus ennustuksista.

Ja olen Pinkin kanssa samoilla linjoilla – nämä kaikki kohdat puhuvat yhdestä ja samasta persoonasta, tuosta viimeisestä vastustajasta, joka hallitsee maailmaa yhdessä Saatanan kanssa kolmen ja puolen vuoden ajan. Eksklusiiviseen profetiantulkinnan suurin ongelma on piilee kuitenkin tässä. Kun yksi opettaja keskittyy puolustamaan kantaansa Antkristuksen juutalaisesta taustasta samalla hän sivuuttaa tämän pakanallista alkuperää puoltavat kohdat. Tai vastaavasti, kun toinen opettaja keskittyy painottamaan Antikristuksen syyrialaiseen alkuperään viittaavia kohtia, samalla hän työntää syrjään ne kohdat jotka puhuvat hänen eurooppalaisesta taustasta. Jumalan Sana ei voi kuitenkaan riidellä itsensä kanssa. Antikristus ei voi olla samaan aikaan sekä juutalainen että pakana, eurooppalainen että syyrialainen. Vai voiko sittenkin? Voipa hyvinkin ja kaikki hänen taustaansa liittyvät raamatulliset ehdot täyttyvät yksin ja ainoastaan Englannin tulevassa kuninkaassa. Tämän paradoksin selittämiseen ei riitä vain yksi artikkeli joten julkaisen siihen jatkoa lähiaikoina.

Assur ja Antikristus

Käynnistän tämän opetussarjan syyrilaisen ja eurooppalaisen Antikristuksen yhteensovittamisella. Seuraavassa osassa yhdistän juutalaisen ja pakana-Antikristuksen yhteen ja samaan persoonaan. Kolmannessa taas brittiläisen ja saksalaisen. Antikristuksen alkuperän Syyriaan paikallistava oppi voidaan jäljittää jo 200-300 luvulla eläneeseen kirkkoisä Lactantiukseen ja Pinkin mukaan tämä “oli kristittyjen profetiakirjailijoiden yleinen näkemys ensimmäisen kymmenen vuosisadan ajan jKr.” Koska sen alkuperä on siis näinkin varhainen on selvää, että sen perusteisiin tulisi suhtautua hyvin vakavasti. Tämän opin perusteet tulevat pääosin eräistä Vanhan testamentin profetioista joissa Antikristukseen on viitattu toistuvasti “Assurina” tai “assyrialaisena” kuin myös Danielin kirjan Nebukadressar II:n ja Antiokhos Epifanesin ilmeisestä esikuvallisesta yhteydestä tähän viimeiseen maailmanhallitsijaan. Pinkin mukaan Antikristuksen ensimmäinen esikuva löytyy jo Nimrodista, joka 1. Moos. 10:8:n mukaan “oli ensimmäinen valtias maan päällä”. Hän lainaa aiheesta W.B Newtonin kirjoitusta:

Ensinnäkin, Nimrod – Baabelin perustaja, so. Babylonin tornin – armoton tyranni ja julma ihmisten sortaja, oli ensimmäinen henkilö, joka julisti avoimen sodan Jumalaa vastaan; joten on soveliasta, että samaisesta Babylonista pitäisi nousta viimeinen ja kaikkein hirvittävin pyhien vainoaja – Antikristus. Lisäksi Nebukadressar ja Antiokhos Epifanes – kaksi hirviötä, jotka kukistivat Jumalan kansan ylivoimaisella tuhovoimalla ja jotka olivat vanhan Testamentin antikristuksia ja huomattavia esikuvia Antikristukselle joka on tulossa; koska nämä monarkit hallitsivat Babylonissa, on sopivaa että UT:n todellisen Antikristuksen tulisi nousta samasta Babylonista.

Näiden esikuvien ohella tämä oppi saa tukea esim. Jes. 14:sta profetiasta jossa Babylonin kuningas assosioidaan Luciferiin itseensä, joka ylvästelee sydämessään: “Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan ja istun ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan. Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi.” Tarkempi silmäys profetiaan paljastaa ettei tässä puhuta Luciferin syntiinlankeemuksesta vaan hänen viimeisestä yrityksestään syöstä Jumala valtaistuimelta Antikristuksen persoonassa jonka ruumiin hän ottaa valtaansa ja luovuttaa tälle “voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan” (Ilm. 13:2). Tämä Jesajan mainitsema hahmo ei ole ruumiiton enkeli vaan ihminen, joka “kiukussa löi kansoja, löi lakkaamatta, joka vihassa vallitsi kansakuntia, vainosi säälimättä” (j. 6). Kun tämä tyranni tuomitaan lopulta tuonelaan, koko maa saa “levon ja rauhan, he puhkeavat riemuun. Kypressitkin sinusta iloa pitävät sekä Libanonin setrit: ‘Sinun maata mentyäsi ei nouse kukaan meitä hakkaamaan” (j. 7-8). Maa iloitsee sillä hän “teki maanpiirin erämaaksi ja hävitti sen kaupungit, joka ei päästänyt vankejansa kotiin” (j. 17).

Kuten olen osoittanut kirjani seitsemännessä luvussa juuri tämän kaltaiseen globaaliin terroriin ja hävitykseen Prinssi Charles pyrkii yhdessä pienen joukon muita Pentti Linkolan ekofasistista ideologiaa seuraavan eliitin kanssa. Mutta miten tämä voisi olla Prinssi Charles koska sama näky viittaa häneen Babylonin kuninkaana (j. 4) ja Assurina (j. 25)? “Assuriksi” nimetty henkilö oli alunperin Syyria-Irakin käsittäneen Assyrian imperiumin pääkaupunki ja kaupungin pääjumala. Monissa VT:n profetioissa Assuri mainitaan kuitenkin Israelin ja Jumalan viimeiseksi viholliseksi – henkilöksi, joka “kaatuu miekkaan, joka ei ole miehen, ja hänet syö miekka, joka ei ole ihmisen” (Jes. 31:8). Tällaiset profetiat liittyvät nimenomaan lopun aikaan sillä jakeen 4 mukaan tuohon aikaan “Herra Sebaot on astuva alas sotimaan Siionin vuorella ja sen kukkulalla” (vert. Sak. 12, 14 ja Ilm. 11, 19). Edellisessä luvussa Jesaja kuvailee Assurin kauhistuttavaa tuomiota: “Sillä aikoja sitten on polttopaikka valmistettu; kuninkaallekin se on varattu. Syvä ja leveä on sen liesi, tulta ja polttopuita paljon. Herran henkäys kuin tulikivi-virta sytyttää sen” (Jes. 30:33).

Miika taasen mainitsee Assurin henkilöksi, jonka vallasta Beetlehemissä syntynyt Israelin Vapahtaja pelastaa kansansa (Miik. 5:1,5). Näiden kohtien rinnakkaisuus UT:n Antikristus ennustuksiin näyttäisi vahvistavan, että Assuriksi ja Babylonin kuninkaaksi nimetty VT:n hahmo on todellakin sama henkilö kuin Laittomuuden ihminen. Tim Cohen kiistää tämän ajatuksen kirjassaan The Antichrist and a Cup of Tea, mikä ensimmäisenä identifioi Prinssi Charlesin tähän henkilöön, sillä hän tekee saman saman virheen kuin useimmat olettaessaan näiden Assuriin viittaavien profetioiden tekevän tyhjäksi Antikristuksen eurooppalaisen alkuperän. Asia ei ole kuitenkaan näin yksiulotteinen. Voimme olla kaikki yhtämieltä siitä, että profeetallinen Sana kirkastuu yhä enemmän loppua kohden (Dan. 12:4) ja että kaikkein yksityiskohtaisemmat Antikristusta koskevat profetiat löytyvät Danielin kirjasta. Daniel ei riitele yllä mainittujen Jesajan ennustusten kanssa. Sekä Daniel 8 että 11 yhdistää Antikristuksen vallan Syyria-Irakiin muinaisen Babylonin alueelle. Nämä näythän esitäyttyivät jo toisella vuosisadalla eaa. syyrialais-makedonilaisen Seleukidi imperiumin julmassa hallitsijassa nimeltä Antiokhos Epifanes.

Sivuutettu eurooppalaistausta

Asia minkä Antikristuksen syyrialaista alkuperää kannattava koulukunta näyttää kuitenkin systemaattisesti sivuuttavan on tämä: Antiokhos Epifanes hallitsi kyllä Babylonissa mutta hänen kansallinen alkuperänsä oli Kreikassa eli Euroopassa. Epifanes ei ollut sukunsa puolesta aasialainen ja vielä vähemmän hän oli arabi (arabiheimot valloitti Syyrian vasta 600 -luvulla jKr.). Se antiikin kansa josta Epifanesin suku oli peräisin tuli myöhemmin koko läntisen sivilisaation perustaksi ja edeltäjäksi. Antiikin Kreikkaa vastaa nykyään koko läntinen pallonpuolisko ja erityisesti Länsi-Eurooppa. Danielin seitsemäs ja yhdeksäs luku rajaa Antikristuksen alkuperän muinaisen Rooman sisäpuolelle joten Amerikat tai Australia jää tämän alueen ulkopuolelle. Syyria kuului antiikin Roomaan kuin myös Britannia (Skotlantia tai Irlantia lukuunottamatta). Ei vain Prinssi Charlesin kansallinen alkuperä tule siitä kulttuurista jonka perustana oli muinainen Kreikka, mutta myös hänen isänpuoleinen sukunsa tulee juuri siitä maasta mistä Antiokhos Epifanesin suku oli kotoisin. Charlesin isä Prinssi Philip syntyi Kreikassa vuonna 1921 saksalaiseen Schleswig-Holstein-Sonderburg-Glücksburgin kuningassukuun, joka hallitsi tuohon aikaan Kreikkaa. Daniel 8:8-9 kertoo, että sekä Epifanes että hänen lopun aikojen vastineensa voi johtaa kansalliset juurensa nimenomaan Kreikkaan.

Ja kauris tuli ylen suureksi; mutta kun se oli väkevimmillään, särkyi suuri sarvi, ja sen sijalle kasvoi neljä uhkeata sarvea, taivaan neljää tuulta kohti. Ja yhdestä niistä puhkesi esiin sarvi, alussa vähäpätöinen. Se kasvoi suuresti etelään päin ja itään päin ja Ihanaan maahan päin.

Näyn selityksessä kauriin sanottiin merkitsevän Kreikkaa ja kauriin suuren sarven sen ensimmäistä kuningasta (j. 21), joka näyn ensimmäisessä täyttymyksessä viittasi Aleksanteri Suureen. Näyllä on vielä toinen ja kolmaskin täyttymys eräissä historian merkittävimmissä tapahtumissa joita kävin läpi kirjani luvussa 11, mutta ne eivät ole olennaisia tämän artikkelin kannalta. Olennaista on se, että Dan. 8:8-9 assosioi Antikristuksen kansallisen alkuperän Kreikkaan, Eurooppaan ja koko läntiseen sivilisaatioon. Mutta aivan kuin Epifanes ei syntynyt Kreikassa ei Prinssi Charleskaan ole alkujaan kreikkalaista syntyperää. Epifanes syntyi Syyriassa mutta tätä paljon tähdellisempää on, että hänen hallitsijasukunsa alkuperä oli Kreikassa aivan kuin yläpuolinen profetia hänestä ennusti. On siis totta, että Epifanes hallitsi Syyriassa muinaisen Babylonin lähelle perustettua Seleukidien valtakuntaa. Ja on totta, että monet profetiat Jesajassa ym. edellyttävät Antikristuksen vallan keskittyvän lopulta Syyria-Irakiin Babylonin raunioiden läheisyyteen. Samalla Dan. 8:8-9 vaatii hänen kansallisten juurien löytyvän Euroopasta ja kreikkalais-roomalaisesta juutalais-kristillisestä läntisestä sivilisaatiosta.

Tätä vahvistaa Johanneksen ilmoitus siitä, että Antikristus olisi lähtöisin kristityistä ja kristillisestä seurakunnasta eikä pakanoista (1. Joh. 2:18-19). Prinssi Charles on Englannin anglikaanikirkon nimellinen jäsen ja sen tuleva pää, kun hän ottaa Elisabet II:n paikan tämän kuoltua. Samoin Danielin vuosiviikkonäky, joka assosioi roomalaisen Prinssi Tituksen lopulliseen Antikristukseen (Dan. 9:26-27), ei anna paljoakaan uskottavuutta sille idealle että hänen syntyperänsä tulisi nykyisestä Syyriasta. Tituksen aikana Syyria oli osa roomalais-kreikkalaista sivilisaatiota ja 300 -luvulta lähtien osa juutalais-kristillistä sivilisaatiota, mutta tämä muuttui 600 -luvulla jolloin muslimit valtasivat suurimman osan Lähi-Itää ja Pohjois-Afrikkaa.

Mikäli Antikristus yhdistetään syyrialaiseen arabiin katkaistaan häneltä Dan. 8:8:n ja Dan. 9:27:n vaatima yhteys antiikin Kreikkaan ja Roomaan. Sekä Epifanesin että Tituksen kansallinen alkuperä oli Euroopassa ja he molemmat edustivat kulttuuria, josta tuli sittemmin läntisen kulttuurin synnyinseutu. Antikristuksen kansallista alkuperää koskevissa väittelyissä Dan. 9:26-27:ttä on tulkittu hyvin monilla tavoin. Useimmat profetian tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että hänen tulisi nousta muinaisen Rooman sisäpuolelta eli Länsi-euroopasta, Balkanilta, Lähi-Idästä tai Pohjois-Afrikasta. Erimielisyyttä on ollut puolestaan siitä viittaako assosiaatio hänen italialaiseen taustaan vai käsittääkö se kaikki ne kansat jotka roomalaistettiin Imperiumin alaisuudessa. Jae 26 mainitsee, että Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen Jerusalemin ja sen temppelin tuhoaa “hyökkäävän kansan ruhtinas” (eng. “tulossa olevan prinssin väki”). Seuraavassa jakeessa Antikristus assosioidaan tähän samaiseen prinssiin. Tämä prinssi oli tietysti Prinssi Titus ja hänen väkensä rooman sotajoukot.

Eli profetian mukaan Antikristus olisi roomalaisten prinssi. Jos lähdemme siitä, että tässä ei viitata vain Italiaan vaan kaikkiin Tituksen aikaisiin roomalaistettuihin kansoihin, niin tällöin määritelmä pitää sisällään kaikki ne kansat joita voit tarkastella yläpuolisesta kuvasta. Ongelman tälle tulkinnalle muodostaa kuitenkin se, että kaikki tuon alueen kansoista ei säilyttänyt roomalais-kreikkalaista identiteettiään historian suurten myllerrysten aikana. Ensin skandinaaviset germaaniheimot valloitti Länsi-Rooman 400 -luvulla ja sitten arabit ja turkkilaiset valloitti Itä-Rooman 600-1400 -luvuilla. Osassa Rooman valtakuntaa roomalais-kreikkalainen antiikin kulttuuri säilyi Rooman kirkon ansiosta ja yhä tänäänkin Ranskassa, Italiassa, Portugalissa, Espanjassa ja Romaniassa puhutaan kieliä, jotka ovat kehittyneet latinasta. Mutta etnisesti näiden kansojen asukkaat ovat sekoitus germaanien, kelttien ja roomalaisten jälkeläisiä. Toisin sanoen, niin Länsi- kuin Itä-Roomakin “saastui” historian kuluessa barbaarien verellä eikä roomalaista kansaa ole enää olemassa sellaisena kuin se oli vuonna 70 jKr.

Poikkeuksen tähän muodostaa kuitenkin Wales, jonka asukkaista anglosaksit alkoivat käyttää nimeä “roomalaiset”. Tämä on muinaisenglannin merkitys termeille Wales ja Welsh (vielä äskettäin Saksassa oli tapana viitata romaanisia kieliä puhuviin naapurikansoihin sanalla Welsche). Todellisia roomalaisia kansoja ovat siis tänään vain Italia, Espanja, Portugali, Ranska, Romania ja Wales. Lisäksi on syytä huomioida, että keskiajalla Rooman keisarin titteli jatkui nimenomaan Länsi-Euroopan roomalais-katolisissa hallitsijoissa. Mutta myös Espanjan, Portugalin, Ranskan ja Romanian roomalainen väestö sekottui 400 -luvulla germaanisten pakanoiden vereen. Wales oli sitä vastoin ainoa itsenäisyytensä säilyttänyt kansa, joka jatkoi roomalaista kulttuuri-identiteettiään vielä vuosisatoja kansainvaellusten jälkeen. Walesia ei miehitetty Englannin alaisuuteen ennen kuin vasta 1282 jolloin Edward I kukisti sen viimeisen kapinoivan ruhtinaan. Edward I oli äärimmäisen julma hallitsija, joka vainosi säälimättä juutalaisia ja määräsi heidät kantamaan keltaista daavidin tähteä ennen näiden karkotusta Englannista vuonna 1290. Walesin viimeisen ruhtinaan hän määräsi hirtetyksi, revityksi ja paloiteltavaksi.

Hän aloitti myös perinteen jossa jokainen kuninkaan esikoispoika vihittiin Walesin Prinssiksi ennen valtaistuimen perimistä. On mielenkiintoista, että nykyinen Walesin Prinssi syntyi 666 vuotta Walesin englantilaismiehityksen jälkeen marraskuussa 1948. Nimellisesti ja historiallisesti Englannin nykyinen kruununperillinen on siis roomalaisten prinssi Daniel 9:27:n profetian mukaisesti. Tämä on täsmälleen sitä mitä hänen tittelinsä Walesin Prinssi merkitsee. Lisäksi hän polveutuu Kaarle Suuren ja Otto I:n sukupuusta joista kumpikin käynnisti keskiaikaisen kuningasdynastian, joka kantoi vuosisatoja Rooman keisarin historiallista titteliä. Tämän verenperinnön vuoksi Charlesilla on myös perinnöllinen oikeus Rooman keisarin valtikkaan ja vaikka Pyhää sakalais-roomalaista keisarikuntaa ei ole enää olemassa meillä on nykyisin EU, joka sai sekin alkunsa Roomassa vuonna 1957. Mainitsin jo aikaisemmin keskiajan profetioista joiden mukaan Antikristus on paavin kanssa hallitseva viimeinen Rooman keisari, joka polveutuu Kaarle Suuresta ja kantaa hänen etunimeään Charles.

Johtopäätös

Ennenkuin lähdet kiivaaseen vastahyökkäykseen eskatologiaani vastaan, makustele ensin huolella näitä kaikkia yhteensattumia. Jokainen tämän artikkelin väitteistä on varmistettavissa luotettavista lähteistä. Epifanesin tavoin Charlesin isänpuoleinen kuningashuone hallitsi Kreikkaa. Tituksen tavoin hän on roomalaisista polveutuvan kansan prinssi, joista käytetään roomalaisia merkitsevää Welsh nimeä. Epifanesin ja Tituksen tavoin Charlesin etninen tausta on Euroopassa. Epifanesin ja Tituksen tavoin Charlesin kansallisuus edustaa kreikkalais-roomalaista kulttuuria. Kysy itseltäsi kuinka moni syyrialaissyntyinen arabi voisi vastata näin moneen vaatimukseen. On kylmä tosiasia ettei yksikään sillä arabialainen tai turkkilainen kulttuuri ei polveudu Kreikan tai Rooman sivistyksestä. Mutta juuri tästä kulttuurista Daniel sanoo Antikristuksen kansallisen taustan olevan peräisin. Tätä ei voi kiistää vaikka asiaa tarkasteltaisiin mistä tahansa suunnasta. Joten Jesajan ym. profetiat Assurista ja Babylonin kuninkaasta viittaavat kyllä Antikristukseen, mutta ne eivät kerro mitään hänen kansallisesta alkuperästään. Nämä profetiat viittaavat ainostaan hänen hallintonsa lopulliseen valtakeskittymään Lähi-Idässä jonne hän tulee myös asettumaan vihan ajan lopussa (ks. Dan. 11:45, Ilm. 12:18).

Tätä ennen hän valtaa monia Lähi-Idän maita Egyptistä Israeliin (Jes. 19:4, Dan. 11:41-42, Sak. 14:2, Ilm. 12:13). On syytä muistaa, että se oli nimenomaan Iso-Britannia joka hallitsi Egyptiä ja Palestiinaa heti ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja jonka alaisuudesta Israel itsenäistyi vuonna 1948. Osoitin kirjani luvussa 11 kuinka Danielin 11. luku kuvaa tuota Palestiinan brittiläishallinnon aikaa kuin myös sitä edeltänyttä turkkilaisvallan aikaa näyn ensimmäisessä puoliskossa ja kertoo Antikristuksen nousevan juuri Britannian kuningashuoneen sisältä. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Britannia hallitsi myös Mesopotamiaa – joka VT:n päivinä tunnettiin Assuriana ja Babylonina ja missä Daniel sai näkynsä tulevista tapahtumista – samalla kun Ranska hallitsi Syyriaa. Tuleeko Prinssi Charles pakkaamaan matkalaukkunsa ja asettumaan vielä Syyria-Irakiin ennen Jeesuksen toista tulemusta? Samalla kun voimme turvautua tälle hetkellä vain spekuloimiseen, tällaista skenaariota vahvistaa useat seikat. Ensinnäkin, Prinssi Charles on islamilaisen ja arabialaisen kulttuurin innokas tukija, jonka eräs Sufi-Sheikki väittää jopa kääntyneen Sufismiin mikä on islaminuskon esoteerinen haara, islamin New Age. 

Tämä samainen suuršeikki Mohammed Nazim al Haqqani on jo julistanut Charlesin kääntymyksen suurimmaksi merkiksi islamilaisen Messiaan Mahdin tulemuksesta ja uskoo hänen olevan Mahdin globaalin hallinnon tärkeimpiä hallitusmiehiä. Maaliskuussa 2013 brittilehti Express raportoi hänen olevan niin lumoutunut arabialaisesta kulttuurista, että aloitti arabiankielen opiskelun voidakseen lukea lopulta Koraania sen alkuperäisellä kielellä. Tämän tavoitteen päämääränä on sanottu olevan hänen “halunsa rohkaista dialogiaa erilaisten uskontoen välillä.” Koska Charlesin retoriikan pinnallisena tunnusmerkkinä on uskonnollisen yhteiselon rauhanomainen edistäminen, tulevat monet eksytetyksi hänen todellisista päämääristään. Jopa monet kristilliset kirkot ovat alkaneet etsiä maallista turvaa Englannin tulevasta kuninkaasta, joka on tuominnut jyrkästi islamilaisen terrorismin ja kristittyen kansanmurhan Isiksen hallitsemassa Lähi-Idässä. Prinssi Charles ei ole mikään hyväuskoinen hölmö. Hänen toimensa ovat hyvin harkittua ja tarkoituksenmukaista diplomaattista peliä.

Hänen tavoitteensa eivät ole vilpittömät vaan hän pyrkii suosion kasvattamiseen uskonnollisten yhteisöjen keskuudessa. Hänellä on ollut jo vuosia muslimien, hindujen, Dalai Laman ja erilaisten New Age uskovaisten tuki. Viime vuosina hän on pyrkinyt liehittelemään myös kristittyjä ja juutalaisia. Vaikka hänen tämänhetkiset toimensa näyttävät näennäisen lempeiltä ja rauhanomaisilta, uskon vankasti että hänen lopullinen hallintonsa tulisi olemaan yhtä brutaali ja sotaisi kuin Isiksen – ellei vieläkin julmempi. Esimerkiksi kirkkoisä Kyrillos Jerusalemilainen opetti, että ennen historian hirvittävimmän terrorinsa täytäntöönpanoa Antikristus harhauttaisi maailman esittämällä teennäisen myötätuntoista, maltillista ja oppinutta. Lisäksi Yhdysvaltojen tiedustelupiireissä tiedetään, että hänen yksityiset näkemyksensä Israelin juutalaisvaltiosta ovat yhtä “epävakaita” kuin monien islamilaisten jihadistiryhmien. Israelin ohella hänen vastenmielisyytensä käsittää myös koko läntisen juutalaiskristillisen kulttuurin, jonka hän näkee syypäänä useimpiin modernin ajan ongelmiin.

Toiseksi, Danielin neljän pedon näyn kolmannessa vaiheessa Britannia vastaa sitä mitä Babylonia ja Seleukidi imperiumi edusti näyn ensimmäisessä ja toisessa täyttymyksessä (kotkansiipinen leijona). Tämän väitteen yksityiskohtaiset perusteet on esitetty kirjani luvussa 11. Kesäkuussa täydensin tätä aihetta kirjoituksellani Suuri Baby(Lon-too) – Ilmestyskirjan helakanpunaisen porton arvoituksen pohdintaa. Tämän informaation valossa Jesajan profetioiden Babylonin kuningas viittaa siis paremminkin Yhdistyneen Kuningaskunnan hallitsijaan sillä Lontoo – ei New York – on lopun ajan varteenotettavin ehdokas Suuren Babylonin taloudellisen ja poliittisen osa-alueen täyttäjäksi samalla kun Rooma ja Vatikaani täyttää sen hengellisen identiteetin seitsemän kukkulan päällä lepäävänä porttona (ks. Oliko Paavin ennennäkemätön vierailu USAn kongressissa neljä päivää ennen superverikuuta profeetallinen enne lähestyvästä Rooman tuhosta ja Laittomuuden ihmisen ilmestymisestä?) Tosiasiassa tämän päivän Lontoo itse kerskaa sen luonteesta uutena Babylonina, kuten voidaan todeta Julie Templen vuoden 2012 dokumenttielokuvasta Lontoo, uusi Babylon.