Kävin äskettäin kirjeenvaihtoa erään blogiani ja kirjaani mielenkiinnolla lukeneen naishenkilön kanssa, johon tutustuin muutama kuukausi sitten. Tämä kristitty henkilö kertoo, että hänelle on annettu lahja taivaasta tunnistaa vääriä ja oikeita tulkintoja Sanasta. Hän sanoo kokevansa erityistä voitelua ja ”virtaamista”, kun hän lukee joitakin kirjoituksiani ja tulkintojani Raamatun profetioista. Hän sanoo kuinka Pyhä Henki vahvistaisi hänelle monet asiat mistä olen kirjoittanut. Danielin kirjan 11. lukua koskeville tulkinnoilleni hän ei ollut kuitenkaan lämmennyt siihen asti, kun edellisen kerran kävimme näistä asioista keskustelua. Hän haastoi jotkin tulkintani ihan hyvilläkin vasta-argumenteilla. Tämä keskustelu ja lähestyvä Balfourin julistuksen ja Jerusalemin vapautuksen satavuotisjuhla antaa hyvän syyn vahvistaa tulkintojeni raamatulliset ja historialliset perusteet uudestaan. Tulkintani Danielin kirjan 11. luvusta on todella ainutlaatuinen sillä et löydä vastaava luultavasti mistään suomeksi kuin englanniksikaan julkaistusta eskatologisesta kirjasta. Samalla se johtaa kirjani perusteellisimpaan ja tärkeimpään argumenttiini siitä miksi Walesin Prinssi Charles olisi Raamatun profetioissa kuvattu Laittomuuden ihminen ja Kadotuksen lapsi.
Huom. Jos haluat tutustua tulkintoihini paremmin kirjassani, löydät ne sen online version luvusta 11, osista A, B ja C (osa C keskittyy etenkin Danielin kirjan 11. lukuun).
Tämä artikkeli käynnistää kolmiosaisen opetussarjan, jossa paneudun uudelleen kirjani eskatologisten tutkimusten kulminaatioon, jonka kävin läpi ensimmäistä kertaa kirjani luvussa 11C. Pahoittelen mahdollista toistoa jos olet jo lukenut kirjani, mutta tämän asian kertaaminen on tärkeää koska monia tutkimuksiani voi olla vaikea muistaa tai sisäistää ensimmäisen lukukerran jälkeen. Samalla jokin asia voi olla helpompi omaksua jos se esitetään uudelleen hieman toisella tavalla ja selkeimmillä perusteilla. Itseasiassa perustin tämän blogin osittain siihen tarkoitukseen, että voisin edistää sitä kautta kirjani monipuolista sisältöä hieman pelkistetymmässä ja yksinkertaisemmassa muodossa. Jokaisessa blogitekstissä olen käsitellyt vain pientä osaa 700 sivuisen kirjani laajoista argumenteista. Esimerkiksi edellisessä julkaisussa käsittelin transhumanismia, mikä on vain yksi alue kirjani kahdeksannen luvun sisältöä. Löydät englanniksi useitakin kirjoja transhumanismista ja siitä kuinka se on yhteydestä Raamatun profetioihin pedon merkistä. Mutta tällöin koko kirjan sisältö on rajoittunut vain tähän yhteen aiheeseen. Minun taas tuli sulloa yhden luvun sisään kaikki se miten Prinssi Charles täyttää Ilmestyskirjan 13. luvun profetiat pedon nimen luvusta 666, pedon merkistä ja pedon kuvasta.
Jo tämä itsessään voisi olla aiheena yhden kirjan sisältöön. Mutta se käsittää vain pienen osan kirjani eskatologisia argumentteja. Minun tuli käsitellä myös kysymyksiä, kuten oliko C.I. Scofieldin viiteraamattu oikeassa kun se väitti ettei Antikristuksen henkilöllisyyttä voisi tunnistaa ennen seurakunnan ylösottoa. Tämän asia oli olennaista käydä läpi, koska se on monien tämän hetken myydyimpien eskatologisten kirjojen päällimmäinen argumentti sen puolesta miksi kaikki nykyiset yritykset identifioida Antikristus olisi täyttä ajanhukkaa. Lisäksi minun tuli käydä läpi erilaisia teorioita Antikristuksen kansallisuudesta ja alkuperästä niiden tueksi esitettyjen raamatunkohtien valossa. Tätä kaikkea on jo haastavaa tiivistää yhteen kirjaan, joka olisi tarpeeksi ohut jotta kustantaja uskaltaisi ottaa riskin sen painamisesta. Mutta tämän lisäksi minun tuli käsitellä kirjani tärkeintä osa-aluetta missä esitin kokonaan uudenlaisen ymmärryksen Danielin kirjan ja Ilmestyskirjan profetioille missä sovitin yhteen historisistisen ja futuristisen profetiantulkinnan ja päädyin sen kautta kirjani tärkeimpään perusteeseen Antikristuksen kansallisuudesta ja identiteetistä.
Lopuksi käsittelin vielä kuningasperheen pimeää historiaa maailman johtavina okkultisteina, lasten rituaalista hyväksikäyttöä ja muita kammottavia asioita jotka olisin voinut jättää joidenkin lukijoiden mielestä kokonaan pois. Ainakaan kukaan ei voi väittää ettenkö olisi perehtynyt tähän aiheeseen hyvin monipuolisesti ja ottanut huomioon myös eriävät näkökannat. Eräs perheeni tuttava suhtautuu hyvin torjuvasti tähän sivustoon ja kuulin isältäni kuinka hän oikein suuttui siitä, että isäni ”puolustelee” kirjoituksiani heidän raamattupiirissään. Jokaisella on tietysti täysi vapaus olla eri mieltä kanssani enkä hyökkää uskonveljiäni tai uskonsisariani vastaan sen perusteella mitä he opettavat eskatologiasta. Mutta tämäkin henkilö – joka olisi tarjonnut kovasti ”apuaan” kirjani oikolukemisessa ja arvioinnissa aikana jolloin se ei ollut vielä edes valmistunut -, pitää lujasti kiinni uskomuksistaan, että Antikristus olisi juutalainen vaikka käsittelin jo kirjassani tämänkin teorian perustana olevia raamatunkohtia ja osoitin miten Prinssi Charles pystyy täyttämään myös teorian Antikristuksen juutalaisesta alkuperästä (olematta kuitenkaan itse juutalainen).
Tai vastaavasti toiset ovat hyvin varmoja siitä, että Antikristus olisi Syyriasta nouseva muslimi. Itse taas osoitin, ettei kumpikaan näistä teorioista olisi täysin väärin. Jopa teorioille Antikristuksen italialaisesta tai saksalaisesta alkuperästä löytyy hyvin selkeät raamatulliset perusteet. Mutta harhaan mennään silloin kun tutkijat eivät ota huomioon profetian kokonaiskuvaa vaan painottavat vain sen jotain tiettyä osa-aluetta. Niinpä koko eskatologinen tutkimus hajautuu toinen toisilleen ristiriitaisiin ja keskenään tappeleviin koulukuntiin missä yksi uskoo Antikristuksen juutalaiseen alkuperään, toinen syyrialaiseen, kolmas italialaiseen ja neljäs saksalaiseen (on muitakin teorioita mutta nämä ovat neljä yleisintä). Jokainen yrittää todistaa toisensa vääräksi Raamatun profetioiden kokonaiskuvan kustannuksella. Käsittelin jo näitä keskenään tappelevia erilaisia tulkintoja Antikristuksen alkuperästä kolmiosaisessa opetusarjassani alla:
Brittiläinen Antikristus
Itseni lisäksi juuri kukaan toinen paitsi amerikanjuutalainen Tim Cohen ja uusi-seelantilainen John. D. Christian ei ole esittänyt ajatusta siitä, että Antikristus ilmestyisi Brittein saarilta. Mutta edes Cohen, joka esitti ensimmäisenä laajat raamatulliset perusteet tälle teorialleen vuonna 1998 julkaistussa kirjassaan The Antichrist and a Cup of Tea, ei tarjonnut tämän tueksi kovin syvällistä näkökulmaa Antikristuksen kansallista alkuperää koskevien tulkintojen valossa. Hän oli kyllä tietoinen esimerkiksi syyrialaisen/islamilaisen Antikristuksen teorioista, mutta sivuutti ne ohimennen ilman syvällisempää perehdyttämistä sen raamatullisiin perusteisiin. Kirjani tärkeimpänä oivalluksena ei ole se, että teoria brittiläisestä Antikristuksesta tekisi tyhjäksi kaikki aiemmat teoriat Antikristuksen kansallisuudesta ja alkuperästä vaan että se vahvistaa ne kaikki oikeaksi. Prinssi Charlesin persoonassa vahvistuu oikeaksi teoriat Antikristuksen juutalaisesta, saksalaisesta, italialaisesta (roomalaisesta), syyrialaisesta ja kreikkalaisesta alkuperästä – kaikki yhdessä henkilössä. Toinen asia minkä Tim Cohen ohittaa hänen tutkimuksissaan on se, että Antikristuksen synnyinmaa ja kotimaa identifioidaan Iso-Britanniaksi Danielin kirjan 11. luvun näyn toisessa täyttymyksessä missä Britannian historiaa on seurattu johtuen sen ainutlaatuisesta roolista Israelin valtion jälleensynnyssä.
Viittaan ensimmäisen maailmansodan lopussa tapahtuneeseen Palestiinan vapauttamiseen Ottamaani Turkin 400 vuotta kestäneeltä vallalta, Balfourin julistukseen marraskuussa 1917 ja Palestiinan brittiläisen mandaattialueen perustamiseen, mikä valmisti Lähi-Idän Israelin valtion synnylle vuonna 1948. Israelin valtion jälleensynty, nykypäivän suurin ihme, ei olisi ollut mahdollista ilman ensimmäistä maailmansotaa missä britit saivat Palestiinan valtaansa ja lupasivat avustaa juutalaisten kansalliskodin perustamisessa muinaisen Israelin ja Juudean alueelle. Vaikka useimmat raamatuntutkijat tunnustavat näiden tapahtumien profeetallisen merkityksen, harva jos kukaan on löytänyt niitä Danielin profetioista. Mutta sen jälkeen kun löydämme ne Danielin profetioista, myös Antikristuksen identiteetti tulee useimmille päivänselväksi. Eräs keskeinen syy siihen miksi monien on vaikea assosioida tätä näkyä ensimmäisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin on siinä, että vaikka useimmat profetiantutkijat opettavat tämän näyn koskevan myös lopun aikoja, he liittävät näyn lopun aikoja koskevan osuuden vain jakeisiin 40 – 45, 36 – 45 tai 21 – 45 (eri opettajasta riippuen).
Näin ollen jakeet 10 – 19, mitkä koskevat ensimmäisen maailmansodan tapahtumia, liitetään vain näyn ensimmäiseen täyttymykseen antiikin ajan Lähi-Idässä. Toinen merkittävä syy tähän on se, että tätä näkyä tulkitaan vain nykyisen Israelin alueelta ja siten Etelän ja Pohjan kuningas käsitetään siinä joko Egyptiksi ja Syyriaksi tai sitten Etelän kuningas ymmärretään viittaavan laajemmin koko Pohjois-Afrikkaan ja arabimaailmaan ja Pohjan kuningas assosioidaan joko Turkkiin tai Venäjään. Samalla tätä näkyä saatetaan tulkita rinnakkain Hesekielen 38. ja 39. luvun kanssa, mikä puhuu Roosin (so. Venäjän) ruhtinaan hyökkäyksestä Israelin maahan aikojen lopulla. Vaikka monet näistä argumenteista näyttävät pinnalta katsoen ihan uskottavilta, ne jättävät huomioimatta näyn laajemman kontekstin, mikä ei koske vain Israelin maata ja juutalaista kansaa kohtaavia viimeisiä tapahtumia seitsenvuotisella vihan ajalla vaan käsittää koko Luvatun maan historian Danielin päivistä meidän päiviimme asti.
Tämä sisar, joka haastoi jotkin tulkintani, kirjoitti minulle: ”Monet kiitokset suuresta vaivanäöstäsi, kun viitsit eritellä 11. lukua minua varten. Jospa Herra tällä kertaa lähtisi mukaan tulkintaasi. Siinä ei tarvitse paljoa mennä metsään, kun Herra on täysin hiljaa… Järjellä ajatellen Palestiinan (Israelin) maa-alueen hallintavallan vaihdokset ja muutokset voisi olla aivan oikein. Kuitenkin minulla on sellainen tunne, johon myös Herra herää on, että kyseisessä näyssä tapahtumat liittyvät juutalaisiin, jotka ovat hajaannuksessa kansojen seassa.” Vastaukseni tähän oli hänelle seuraava:
Olet täysin oikeassa, mutta nämä eivät ole toinen toisensa poissulkevia vaihtoehtoja. Itseasiassa jos olet tutustunut kirjani luvun 11 kaikkiin osiin (a, b ja c), huomaat että Danielin 11. luku kuvaa aivan yhtä paljon Israelin maan historiaa kuin se kuvaa diasporassa eläneen valitun kansan historiaa. Kohdassa Dan. 10:14 (luvut 10 – 12 ovat osa yhtä ja samaa näkyä) enkeli nimenomaisesti selittää, että näky koskisi juutalaisten historiaa lopun ajalla: ”Ja minä tulin opettamaan sinulle, mitä on tapahtuva sinun kansallesi päivien lopulla; sillä vielä tämäkin näky koskee niitä päiviä.”
Minulla ei tarvetta toistaa enää tässä kuinka Danielin 11. luvun tapahtumat liittyvät juutalaisten diasporan aikaiseen historiaan, koska tein sen jo monin paikoin kirjaani. Se että näky viittaa myös Pyhän Maan historiaan voidaan päätellä paitsi jakeista 16 ja 41, mutta myös siitä miten näyn esitäyttymys on yhteydessä Juudean historiaan antiikin ajalla. Esimerkiksi Aleksanteri Suurta mainittaisiin tuskin jakeessa 3 ja 4 ellei hän olisi miehittänyt Juudeaa.
Samoin Ptolemaioksen dynastian valta Egyptissä olisi juutalaisesta perspektiivistä täysin merkityksetöntä historiaa elleivät he olisi hallinneet Ihanaa maata ennen Seleukidien tuloa. Tästä syystä näyn kertaustäyttymys tulee liittyä myös Ihanan maan historiaan yhtälailla kuin sen tulee liittyä juutalaisten historiaan. Tosiasiassa tämä näky sitoo yhteen (yhdessä sen rinnakkaisnäkyjen kanssa) sekä Israelin maan, juutalaisten kuin pakanaseurakunnankin historian.
Päivien loppu ja profetian ”musta aukko”
Peruste sille, että näky sijoittuisi lopun aikoihin vain jakeesta 40 tai 36 lähtien on ollut yleensä se, että jakeessa 40 mainitaan nimenomaisesti ”lopun ajat” ja jakeessa 36 puhutaan taas ”vihan ajasta”. Mutta Daniel 10:14 sanoo selvästi, että koko näky koskisi lopun aikoja. Mutta onko tätä näkyä sitten väärin sovittaa kirkkohistorian aikaisiin menneisyyden tapahtumiin jos Daniel 10:14 sijoittaa sen päivien loppuun? Vastaus on ei, koska Uuden Testamentin mukaan päivien loppu alkoi alkoi jo kristillisen seurakunnan perustamisesta. Paavali opetti: ”Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut.” (1. Kor. 10:11) Johannes taas sanoi: ”Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.” (1. Joh. 2:18) Ei ole siis mitään ongelmaa sille miksi näky ei voisi koskea Pyhän maan historiaa koko kristillisen seurakunnan ajalla sen sijaan, että se rajoittuisi vain viimeisen seitsenvuotisen vihan ajan tapahtumiin mihin jakeet 21 – 45 viittaa siinä erityisesti.
Ylipäätään nykyään vallalla olevaa dispensationalistista profetiantulkintaa näyttäisi rajoittavan sellainen ajatus, jonka mukaan koko kirkkohistorian aika tai pakanoiden armotalouskausi olisi sinetöity Danielin näkyjen ulkopuolelle. Tästä syystä tämän koulukunnan opettajilla on tapana hypätä seurakunnan ajan ylitse minkä tahansa profetian yhteydessä. Nämä opettajat sanovat Danielin näkyjen ennustaneen tarkoilla yksityiskohdilla monet Juudean historiaan liittyneet tapahtumat antiikin ajalla, mutta valitun kansan maastakarkoitus Juudeasta ja toisen temppelin tuho vuonna 70 jKr. repi mustan aukon profetian lineaariseen jatkumoon. Juutalaisten diaspora eli hajotus pakanakansoihin johti siihen ettei millään pakanakansojen tai Luvatun maan historiaa koskeneella tapahtumalla ollut enää merkitystä profetian juutalaisesti perspektiivistä ja tästä syystä profetia käynnistyy uudelleen vasta sen jälkeen, kun ”pakanain ajat” ovat päättyneet. Luuk. 21:24:nen perusteella monet uskovat pakanain aikojen päättyneen jo vuonna 1967, kun Israel sai Jerusalemin jälleen valtaansa 1900 vuoden poissaolon jälkeen. Toiset uskovat tämän tapahtuvan vasta silloin kun myös Temppelivuori on Israelin hallussa ja kolmannen temppelin rakennustyöt on mahdollista käynnistää.
Molemmissa tapauksissa dispensationalistit kuitenkin uskovat, että vuosien 70 ja 1948 väliin jäävä historia olisi juutalaisesta perspektiivistä täysin merkityksetöntä historiaa ja siksi se muodostaa tuon mustan aukon, mikä jää Danielin näkyjen ulkopuolelle. Vaikka on monia hyviä perusteita sille miksi ajatus profetian yhtenäisen jatkumon katkaisevasta ”mustasta aukosta” pitää paikkansa Danielin 9. luvun vuosiviikkonäyssä, tämän saman periaatteen sovittaminen Danielin kirjan lukuihin 2, 7, 8 ja 11 on paljon ongelmallisempaa. Tämä siitä syystä, että vuosiviikkonäyn sanottiin koskevan yksinomaan juutalaisia ja Jerusalemia (Dan. 9:24), mutta näyt luvuissa 2, 7 ja 8 koskevat sen sijaan pakanakansoja. Lisäksi jos sovitamme nämä näyt pakanakansojen historian eri vaiheisiin, huomaamme niiden sopivan tapahtumiin, mitkä esiintyivät myös seurakunnan ajalla. Danielin 11. luvusta sanottiin, että se liittyisi siihen ”mitä on tapahtuva sinun kansallesi [juutalaisille] päivien lopulla”. Mutta saman näyn sanottiin liittyvän myös Persian ja Kreikan historiaan (Dan. 10:13, 20, 11:2).
Tämä antaa siis ymmärtää, että näky koskisi molempia, pakanakansoja että juutalaisia. Enkeli ei myöskään sano, että näky koskisi vain Ihanassa maassa (Juudeassa) asuvia juutalaisia, joten ei ole mitään syytä uskoa siihen että diasporan aikainen juutalaisten historia jäisi näyn ulkopuolelle. Itseasiassa se ei ollut mikään enkeli, joka antoi tämän näyn Danielille vaan itse Herra Jeesus Kristus ennen lihaan tuloaan sillä Häntä sanotaan tässä ihmislasten kaltaiseksi olennoksi, jota Daniel puhuttelee ”minun Herrakseni” (Adon mitä sanaa Daniel käyttää Jumalasta myös vuosiviikkonäyssä), ja jonka kuvaus on täysin identtinen Ilmestyskirjan kuvaukseen Jeesuksesta, joka seisoi seitsemän lampunjalan keskellä (Dan. 10:5,6, Ilm. 1:13-16). Molemmat Daniel sekä Johannes sanoo kaatuneensa maahan ja menettäneen kaiken voimansa tämän olennon kohtaamisesta. Selvä osoitus näyn merkittävyydestä on juuri se, että itse Jumalan Poika ja ihmiskunnan tuleva vapahtaja astui taivaasta näyttääkseen sen Danielille. Jopa vuosiviikkonäky, mikä ennusti Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ajankohdan lähes päivän tarkkuudella, annettiin enkeli Gabrielin toimesta (Dan.9:21), mutta vain Danielin 11. luvun näky annettiin itsensä Jeesuksen Kristuksen taholta.
Siksi on suuri kunnia ja etuoikeus jos minut on katsottu sen arvoiseksi, että voin avata tämän näyn merkitystä sinulle (mitä minun on vaikea uskoa, kun olen kaukana ”arvollisesta”). Sille että Danielin kirjan luvut 2, 7, 8 ja 11 eivät olisi sidoksissa juutalaisten historiaan samalla tapaa kuin vuosiviikkonäky voitaisiin esittää seuraava vastaväite: Yksikään neljästä alkuperäisestä pakanavallasta ei kuvaa vaikkapa muinaisen Kiinan tai Intian pakanavaltoja. Miksi? Koska näky ennustaa vain sellaiset pakanavallat, joiden historia oli yhteydessä juutalaisten historiaan ja joiden valtapiiriin sisältyi myös Israelin luvattu maa. Mutta tähän taas voitaisiin esittää seuraava vastalause: Myös kristillisen seurakunnan ajalla oli monia pakanavaltoja, joiden historia oli yhteydessä juutalaisten historiaan ja jotka valloittivat Israelin luvatun maan. Dispensationalistinen profetiantulkinta perustuu lähinnä seuraavanlaiseen päättelyyn.
- Premissi: Vuosiviikkonäky koskee juutalaisten ja Jerusalemin historiaa.
- Premissi: Myös pakanoita koskevat näyt ovat yhteydessä juutalaisten ja Jerusalemin historiaan.
- Johtopäätös: Pakanoiden historialla on profeetallista painoarvoa vain silloin, kun juutalaiset ovat koottuna omassa maassaan.
Mutta tämä on non sequitur -virhepäätelmä koska kaksi alkulähtökohtaa ei edellytä mitään tällaista. Oikea johtopäätös olisi: Pakanoiden historialla on profeetallista painoarvoa vain silloin, kun se on yhteydessä juutalaiseen kansaan ja Jerusalemin kaupunkiin. Eli lyhyesti, juutalaisten ja pakanoiden historia ei muutu Raamatun näkyjen osalta näkymättömäksi myöskään juutalaisten diasporan aikana. Esimerkiksi Babylonin pakkosiirtolaisuuden aikana juutalaiset eivät olleet koottuna Luvatussa maassa, mutta tästä huolimatta tämä historian vaihe muodostaa merkittävän osan Danielin ja monien muiden Vanhan Testamentin profeettojen näyistä. Miksi näin ei sitten olisi vuosien 70 – 1948 diasporan aikana? Näiden argumenttien valossa on siis turvallista esittää, että Danielin 11. luku ei kuvaisi Jerusalemin ja Pyhän maan historiaa vain antiikin ajalla ja viimeisellä vihan ajalla, mutta myös koko seurakunnan historian ajalla. Juuri tämä on tulkintani punainen lanka, että Israelin maan koko historia – kuin myös diasporassa eläneiden juutalaisten historia -, on kuvattu ”pähkinänkuoressa” Danielin 11. luvussa. Mutta juutalaisten lisäksi näky kuvaa myös pakanakansojen, kuten Persian ja Kreikan koko pitkänajan historiaa sen viimeisen 2500 vuoden ajalta. Pidä tämä mielessä kun edistymme tässä opetussarjassa.
Liberaaliteologia
Opetussarjan ensimmäisessä osassa keskityn ensin näyn antiikin aikaan ajoittuvaan täyttymykseen. Kahdessa seuraavassa osassa käsittelen puolestaan sen kirkkohistoriaan ja viimeiseen vihan aikaan sijoittuvaa myöhempää täyttymystä. Käyn tämän näyn ensimmäisen täyttymyksen vain lyhyesti lävitse, koska sitä on jo käsitelty monissa kirjoissa ja nämä tulkinnat on allekirjoittanut käytännössä jokainen raamatuntutkija jo ensimmäisistä kirkkoisistä lähtien. Se kuvaa niin tarkoilla yksityskohdilla Lähi-Idän antiikin aikaista historiaa, että monet liberaaliteologit väittävät ettei niitä voitu kirjoittaa ylös vielä Danielin aikana 500 -luvulla eKr. vaan että ne olisivat syntyneet vasta paljon myöhemmin 100 -luvulla eKr., kun näyssä kuvatut tapahtumat olivat jo taakse jäänyttä historiaa. Eli käytännössä liberaaliteologia väittää Danielin kirjan olevan pseudepigrafit – kirja mikä on luettu valheellisesti Danielin nimiin ja minkä takana on huijari, joka on esittänyt jo tapahtuneen historian useita vuosisatoja varhaisempien näkyjen muodossa. Samaan tapaan kuin joku väärentäisi tänään Nostradamuksen nelisäkeitä siten, että ne kuvaisivat tarkoilla yksityiskohdilla vaikkapa toisen maailmansodan historiaa.
Olisi tosin mielenkiintoista kuulla kuinka nämä korkeasti oppineet teologit selittävät sen, että miten tämä 100 -luvulla eKr. elänyt huijari onnistui väärentämään myös tulevan historian ja sai Jeesuksen ristiinaulitsemisen osumaan lähes päivälleen kohdalleen hänen sepittämäänsä vuosiviikkonäkyyn. Oliko tämän väärentäjän agentit paikalla silloinkin, kun prinssi Titus hävitti juutalaissodissa Jerusalemin ja sen pyhäkön Daniel 9:26:n mukaisesti. Tai oliko tämän ovelan väärentäjän jälkipolvi soluttautunut myös germaanien joukkoon varmistaakseen, että he jakaisivat Rooman imperiumin kymmeneen kuningaskuntaan vuonna 476 aivan kuin Danielin seitsemäs luku ja sen pohjalta monet kirkkoisät olivat ennustaneet jo vuosisatoja ennen Rooman valtakunnan sortumista. Täällä on kirjoitettu tarkemmin siitä miksi nykyinen historiantutkimus ei tue Danielin kirjan synnyn myöhäistä ajankohtaa, mikä on 1800 -luvulla syntyneen historialliskriittisen raamatuntutkimuksen sepitettä.
Saksan keisari Vilhelm II:n – Kuningatar Viktorian lapsenlapsen – läheinen neuvontantaja oli muuten Adolf Von Harnack, 1900 -luvun alun Saksan huomattavin liberaaliteologi, joka kyseenalaisti monin paikoin evenkeliumeiden historiallisuuden ja Jeesuksen ihmeet. Keisari Vilhelm II kirjoitti kerran antisemiittiselle ystävälleen, kirjailija Houston Stewart Chamberlainille: ”Vapauttakaamme itsemme juutalaisuudesta ja sen Jahvesta!” Vilhelm II ehdotti myös kaasua ”juutalaisongelman” ratkaisuun jo vuonna 1919 eli 22 vuotta ennen kuin natsit käynnistivät juutalaisten systemaattista kansanmurhan alunperin tuholaisten torjuntaan suunnitellulla Zyklon B hyönteismyrkyllä. Vilhelm II:n pojasta prinssi Oskarista oli tarkoitus tehdä Suomen kuningas Suomen itsenäistymisen jälkeen, mutta hanke kaatui hänen isänsä vastustukseen ja Saksan keisarikunnan romahtamiseen ensimmäisen maailmansodan lopussa. Harnackin opetuslapsi Dietrich Bonhoeffer, joka sanoutui sittemmin irti hänen oppi-isänsä liberaaliteologiasta, oli yksi tunnetuimpia natsien vastustajia Saksan evankelis-luterilaisesti kirkosta, joka teloitettiin Flossenbürgin keskitysleirillä vain kuukausi ennen Saksan antautumista.
Näyn ensimmäinen täyttymys
Katsokaamme sitten Danielin 11. luvun täyttymykseen sen antiikkiin sijoittuvassa ensimmäisessä vaiheessaan. Näky on rinnakkainen etenkin Danielin kahdeksannen luvun näyn kanssa, mutta myös toisen ja seitsemännen luvun näkyyn neljästä pakanavallasta. Danielin kirja piirtää hyvin selvän kuvan Lähi-Idän historiasta, kun luemme sitä 500 -luvulla kirjoitettuna historiallisena kirjana ja etenemme sen kerronnassa luku luvulta kohti sen viimeistä ja yksityiskohtaisinta näkyä, joka on annettu luvuissa 10 – 12. Danielin kirjan kertomus luvussa yksi alkaa siitä, kun Daniel ja hänen kolme ystäväänsä tuodaan Babylonin kuninkaan Nebukadnessarin hoviin hänen ensimmäisen Jerusalemin piirityksensä jälkeen, ”Joojakimin, Juudan kuninkaan, kolmantena hallitusvuotena”. Tähän tapahtumaan viitataan myös Toisen Kuningastenkirjan 24. luvussa ja professori Edwin R. Thiele ajoitti sen vuoteen 605 eKr. teoksessaan Mysterious Numbers of the Hebrew Kings (1951).
Danielin kirjan viimeinen ja myöhäisin näky annettiin ”Persian kuninkaan Kooreksen kolmantena hallitusvuotena” (Dan. 10:1,4) eli Kyyros Suuren kolmantena hallitusvuotena Babyloniassa, juutalaisen Nisan-kuun 24. päivänä, minkä NASA:n astronomiset kartat vahvistavat olleen joko maaliskuun 23-24. tai huhtikuun 21-22. vuonna 536 eKr. Eli aika Danielin kirjan ensimmäisestä luvusta sen viimeiseen lukuun on 69 vuotta, mikä vastaa noin 70 vuotta tuon ajan Babylonin ja monien Lähi-Idän kulttuurien käyttämässä 360 päiväisessä kuukalenterissa. Tätä 360 päivän vuosikalenteria käytetään myös Raamatun monien profetioiden yhteydessä (Ilm. 11:2-3). Babylon kaatui lokakuussa 539 eKr., joten Kyyroksen kolmas vuosi oli lokakuu 537 – lokakuu 536.
Esra 1:1-4 kertoo kuinka hän antoi ensimmäisenä vuotenaan Babylonissa käskyn missä juutalaiset saivat palata Jerusalemiin rakentamaan toista temppeliä. Tämä vastaa profeetta Jeremian ennustusta, jonka mukaan juutalaisten aika Babylonin pakkosiirtolaisuudessa kestäisi 70 vuotta (Jer. 25:11, 29:10). Danielin yhdeksännen luvun vuosiviikkonäyssä Daniel itse huomasi tämän Jeremian profetian juuri ennen kuin enkeli Gabriel ilmoitti hänelle, että ”Seitsemänkymmentä [vuosi]viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi”. Ensimmäisen jakeen mukaan Daniel sai tämän näyn persialaisten ensimmäisenä hallitusvuotena Babylonissa eli joko 539 tai 538 eKr. Vuosi 539 vastaa muuten lukua 7×77. Profeetta Jesaja ilmoitti juutalaisten vapauttajan nimen jo vuosisatoja ennen tämän syntymää.
Minä olen se, joka sanon syvyydelle: ”Kuivu; minä kuivutan sinun virtasi!” joka sanon Koorekselle: ”Minun paimeneni!” Hän täyttää kaiken minun tahtoni, hän sanoo Jerusalemille: ”Sinut rakennettakoon!” ja temppelille: ”Sinut perustettakoon!” – Jes. 44:27-28
Näin sanoo Herra voidellulleen Koorekselle, jonka oikeaan käteen minä olen tarttunut kukistaakseni kansat hänen edestään ja riisuakseni kuninkaitten kupeilta vyöt, että ovet hänen edessään avautuisivat eivätkä portit sulkeutuisi: Minä käyn sinun edelläsi ja tasoitan kukkulat, minä murran vaskiovet ja rikon rautasalvat. Minä annan sinulle aarteet pimeän peitosta, kalleudet kätköistänsä, tietääksesi, että minä, Herra, olen se, joka sinut nimeltä kutsuin, minä, Israelin Jumala. Palvelijani Jaakobin ja valittuni Israelin tähden minä kutsuin sinut nimeltä ja annoin sinulle kunnianimen, vaikka sinä et minua tuntenut. – Jes. 45:1-5
Danielin kirjan neljässä ensimmäisessä luvussa kuvataan ensin Danielin aikaa Nebukadnessarin hovissa ja siinä tapahtumat ilmoitetaan vielä kolmannessa persoonassa. Daniel siirtyy tapahtumien kertojaksi vasta luvusta seitsemän lähtien. Luvut 5, 7 ja 8 kuvaa Danielin aikaa Babylonissa sen viimeisen kuninkaan Belsassarin aikana juuri ennen Kyyros Suuren tuloa, minkä Jumala ilmoitti kuninkaalle lähettämällä hänen palatsiinsa seinäkirjoituksen ”Mene, mene, tekel, ufarsin”, minkä merkityksen Daniel selitti kuninkaalle, ”Jumala on laskenut sinun valtakuntasi luvun ja on tehnyt siitä lopun. Sinut on vaa’alla punnittu ja köykäiseksi havaittu. Sinun valtakuntasi on pirstottu ja annettu meedialaisille ja persialaisille.” (Dan. 5:26-28) Daniel oli arvostettuun asemaan noussut unien ja näkyjen selittäjä jo Nebukadnessarin aikana ja luvussa kaksi kerrotaan Nebukadnessarin saamasta kuvapatsasnäystä, minkä Daniel selitti tarkoittavan kolmea pakanavaltakuntaa, joiden valta seuraisi Babylonin valtaa Lähi-Idässä. Tässä vaiheessa ei vielä selviä mitkä nämä kolme valtakuntaa tulisi olemaan, mutta niiden kansallinen identiteetti paljastettiin Danielille Belsassarin ja Kyyroksen aikaan luvuissa 7, 8 ja 10-11.
Kahdeksannen ja 11. luvun näystä käy hyvin selvästi ilmi, että kaksi seuraavaa pakanavaltaa ovat Meedo-Persia ja Kreikka. Näissä luvuissa enkeli ilmoittaa nämä Babylonia seuraavat valtakunnat nimeltä ja paljastaa hyvin tarkkoja yksityiskohtia niiden nousuun ja tuhoon liittyvistä tapahtumista. Seitsemäs luku ei identifioi yhtäkään näistä valtakunnista nimeltä, mutta näyn rinnakkaisuus toisen ja kahdeksannen luvun näkyyn on osoituksena siitä, että nämä neljä valtakuntaa viittaavat samoihin valtakuntiin kuin toisen luvun pakanavallat, jotka seuraavat Babylonin valtaa Lähi-Idässä. Esimerkiksi John D. Christian opettaa kirjassaan Banking Pirates of the City of London, ettei nämä neljä petoa Danielin seitsemännessä luvussa koskisi ollenkaan samoja valtakuntia kuin toisen luvun valtakunnat. Mutta tämä on selvää, kun huomioimme neljännen pedon kymmenen sarven rinnakkaisuuden kuvapatsaan kymmeneen varpaaseen, toisen pedon kahden kyljen rinnakkaisuuden kahdeksannen luvun oinaan (Meedo-Persian) kahteen sarveen ja kolmannen pedon neljän pään ja neljän linnunsiiven rinnakkaisuuden kauriin (Kreikan) neljään sarveen. Lisäksi leijona, millä Babylonia kuvattiin neljän pedon näyssä, oli yleinen symboli Babylonin valtakunnalle, mikä löytyy esimerkiksi Ištarin portista.
Eli jos kotkansiipinen leijona viittaa Babyloniin, karhun ja leopardin tulee tarkoittaa silloin Meedo-Persiaa ja Kreikkaa, joiden nousun enkeli Gabriel ilmoittaa Danielille luvuissa 8 ja 10-11. Entäpä sitten neljäs peto? Koska yksityiskohtainen selonteko tulevista tapahtumista päättyy Aleksanteri Suuren valtaa jatkaneen Seleukidi dynastian Antiokhos Epifanesiin, Danielin kirjassa ei ole nimenomaista mainintaa siitä pakanavallasta, joka seuraisi kreikkalaista maailmanvaltaa. Se oli kuitenkin kirkkoisien yksimielinen näkemys, että neljäs peto viittasi Rooman valtakuntaan ja sen kymmenen sarvea kuvasi kymmentä kuningasta (Dan. 7:24), jotka jakaisivat Rooman vallan alueet keskenään sen valtakauden umpeuduttua. Se tosiasia, että Rooman valtakunta korvasi Juudean alueella helleenisen maailmanvallan, ja että se jaettiin Länsi-Rooman vallan päätyttyessä kymmeneen kuningaskuntaan aivan kuin kirkkoisät ennustivat tapahtuvan jo vuosisatoja edellä, on selvä osoitus siitä että neljäs peto on Rooman valtakuntaa.
Palaan kohta Danielin 11. luvun ensimmäiseen täyttymykseen, mutta tätä ennen muutama huomio neljännen pedon kymmentä sarvea seuraavasta pienestä sarvesta. Kirkkoisät olivat eskatologisilta katsannoiltaan futuristeja eli he uskoivat Antikristuksen – jota näyn pieni sarvi kuvasi – olevan tuleva pahan ruumiillistuma, joka kaappaisi Rooman vallan itselleen näiden kymmenen kuninkaan jälkeen, kukistaisi heistä kolme ja hallitsisi maailmaa rautaisella otteellaan kolmen ja puolen vuoden ajan ennen Jeesuksen Kristuksen paluuta maanpäälle. Tämä muodostaa ongelman futurismin nykyiselle muodolle (dispensationalismille), jonka mukaan Danielin näky neljännen pedon kymmenestä sarvesta ja heitä seuraavasta pienestä sarvesta ei olisi toteutunut vielä koskaan historiassa.
Itseasiassa 1900 -luvun eräs merkittävin dispensationalisti ja Dallasin Teologisen seminaarin pitkäaikainen presidentti John F. Walvoord ja hänen oppilaansa Mark Hitchcock sanoo teoksessaan Venäjä Islam Israel (Kuva ja Sana, 2008), sivulla 90: ”Historiasta kuitenkin tiedämme, ettei Rooman imperiumi ollut koskaan kymmenen kuninkaan hallinnassa – kuten Dan. 2 ja 7 edellyttävät.” En sano tätä valheeksi, koska luultavammin Walvoordilla ja Hitchcockilla on vain hyvin puutteellinen tietämys historiasta. Hitchcock opettaa myös Kuvan ja Sanan julkaisemassa kirjassaan Antikristus (2012), ettei kristityt voisi tietää Antikristuksen identiteettiä ennen seurakunnan ylösottoa ja siten kaikki yritykset ”arvailla” hänen henkilöllisyyttään olisi täyttä ajanhukkaa. Voisin sanoa hänelle ettei tästä ole pelkoa sillä tutkimukseni ovat hyvin kaukana Antikristuksen identiteetin arvailusta ja spekuloinnista.
Käytännössä kaikki protestanttisen kirkon profetiantutkijat opettivat 1500 -luvulta 1800 -luvulle, että Daniel 7:24 viittasi Länsi-Rooman tuhon aikaisiin historian tapahtumiin. Ajatus siitä, että Rooman valtakunta elpyisi uudestaan kymmenen eurooppalaisen valtion perustalle, syntyi vasta 1900 -luvun dispensationalistisen eskatologian yhteydessä. Tärkein syy sille miksi dispensationalistit yrittivät haudata tämän myöhäisantiikin historian yhteyden Danielin seitsemännen luvun näkyyn oli siinä, että he pyrkivät kääntämään selkänsä kokonaan heidän isiensä historistiseen profetiantulkintaan mitä opettivat menneinä aikoina monet merkittävät kirkonmiehet Lutherista Jonathan Edwardsiin. Jopa tiedemiehet kuten Isaac Newton kuuluivat sen innokkaisiin kannattajiin. Tämä profetiantulkinta opetti näyn pienen sarven nousun, joka raivasi tieltään kolme muuta noista kymmenestä, viitanneen myöhäisantiikin ja varhaisen keskiajan tapahtumiin missä Rooman valtakunta elpyi uudestaan paavin roomalaiskatolisessa kirkkovaltiossa ja mikä sai lopulta vallan koko Euroopan kuninkaista.
Tämän sarven 1260 päiväinen valtakausi tulkittiin päivä=vuosi periaatteella 1260 vuodeksi minkä ajoitukselle annettiin hyvin vaihteleva joukko erilaisia teorioita. Kirjassani puolustin historiallisin ja raamatullisin esimerkein John Wesleyn opetuslapsen Adam Clarken laskelmia, mikä ajoitti sen vuosiin 756 – 2016. Koska näyn vaatimus paaviuden tai Vatikaanin tuhosta ei tullut toteen vuonna 2016, esitin täällä vaihtoehtoisen laskelman missä näitä 1260 vuotta tulisikin alkaa laskea vasta vuodesta 757 ja siten profetian määrähetki kuluisi umpeen tänä vuonna, kun uskonpuhdistus täyttää 500 vuotta. Toteutuu tämä ennustukseni sitten tänä vuonna tai ei, niin tosiasiaksi jää yhä se, että profetia pedon kymmenestä sarvesta toteutui jo vuonna 476 jKr. ja myös näky pienestä sarvesta ja sen pudottamasta kolmesta edellisestä sopii tarkoin vuosien 476 – 756 väliseen historiaan, kuin myös myöhempään historiaan tämän sarven hirmuvaltaa kuvaavien tuntomerkkien perusteella. On joka tapauksessa täysin raamatullisesti pätevää sovittaa sarven merkitystä kuningaskuntiin tai hallintojärjestelmiin yhtä hyvin kuin sitä voidaan sovittaa myös yksilöihin (Dan. 8:20-22).
On myös raamatullisesti yhtä oikeutettua sovittaa päiviä vuosiin (3. Moos. 25:1-4, Hes. 4:5-6, Dan. 9:24-27), mutta tällä hetkellä minulla ei ole vastauksia siihen missä kohtaa nämä tulkinnat menevät pieleen mikäli Vatikaania ja paavinvaltaa ei kohtaa mikään historiallinen murroshetki tämän vuoden loppuun mennessä. Ainoa asia mitä voin sanoa on se, että ehkä jakeen 25 ilmaus ”aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa” (1260 päivää) tulee ymmärtää vain kirjaimellisiksi päiviksi, ja että se soveltuu ainoastaan näyn lopulliseen täyttymykseen missä pieni sarvi viittaa Antikristuksen lopulliseen personoitumaan Prinssi Charlesissa. On myös täysin loogista opettaa Danielin seitsemännen luvun pienen sarven viittaavan samanaikaisesti kahteen eri Antikristuksen ilmentymään. Useimmat profetian tutkijat ovat sitä mieltä, että kahdeksannen luvun vähäpätöinen sarvi viittaa samanaikaisesti sekä Antiokhus Epifanesiin, että tähän lopulliseen Antikristukseen. Miksi sitten seitsemännen luvun pienen sarven tulisi viitata vain yhteen antikristukseen? Uuden Testamentin mukaan lopullisen Antikristuksen ilmestymistä edeltäisi joukko muita antikristuksia sillä 1. Joh. 2:18 sanoo:
Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
50 miljoonaa kristittyä marttyyria synnyttänyt Paavius oli yksi näistä monista antikristuksista, jotka edeltävät tämän lopullisen Antikristuksen tulemusta. Samoin juutalaisia vainonnut Antiokhus Epifanes oli vain esikuva ja edeltäjä sille lopulliselle pahan henkilöitymälle, jonka tulemukseen nämä profetiat viittaavat. Hänen nousunsa toisella vuosisadalla eKr. ennustettiin tarkoilla yksityiskohdilla Danielin kirjan 11. luvussa, mikä on rinnakkainen Danielin 8. luvun näylle, mutta seikkaperäisempi. Aikalaiskuvaus Antiokhus Epifanesin hirmuvallasta löytyy pääasiassa Makkabilaiskirjoista, mitkä luetellaan Raamatun kaanonin ulkopuolisiin Vanhan Testamentin apokryfikirjoihin. Antiokhus IV:n sadistista julmuutta kuvastaa hyvin seuraava kertomus toisessa Makkabilaiskirjassa:
Tapahtui myös, että seitsemän veljestä yhdessä äitinsä kanssa otettiin kiinni ja että kuningas antoi vitsoilla ja hihnoilla ruoskia heitä pakottaakseen heidät syömään laissa kiellettyä sianlihaa. Mutta yksi heistä, joka puhui kaikkien puolesta, sanoi: ”Mitä sinä meiltä kyselet ja tiedustelet? Sillä me olemme valmiit mieluummin kuolemaan kuin rikkomaan isiemme lakeja.” Silloin kuningas julmistui ja käski kuumentamaan pannut ja kattilat. Kun ne olivat kuumentuneet tulikuumiksi, käski hän heti leikata kielen siltä, joka oli puhunut heidän kaikkien puolesta, reväistä irti hänen päänahkansa sekä silpoa häneltä kädet ja jalat toisten veljien ja äidin silmien edessä. Sitten kuningas käski viedä tuon kokonansa silvotun miehen, joka vielä oli hengissä, tuleen ja paistaa pannussa.
Pannun käryn levitessä yltympäri veljet yhdessä äidin kanssa kehoittivat toisiansa kuolemaan jalosti ja sanoivat näin: Herra Jumala näkee tämän ja totisesti armahtaa meitä, niinkuin Mooses on julki lausunut siinä virressä, jossa hän peittelemättä todistaa kansaa vastaan, kun hän sanoo: ’Ja hän armahtaa palvelijoitansa’. Sittenkuin ensimmäinen tällä tavoin oli saanut surmansa, vietiin toinen häväistäväksi. He vetivät irti hänen päänahkansa hiuksineen ja kysyivät tahtoiko hän syödä, ennenkuin hänen ruumiinsa silvottaisiin jäsen jäseneltä. Mutta vastaten isiensä kielellä hän sanoi: ”En”. Siitä syystä tämäkin vuorostaan sai kärsiä samat kidutukset kuin ensimmäinen. Ollessaan jo aivan viimeisillään hän sanoi: ”Sinä konna, sinä riistät meiltä tämän ajallisen elämän, mutta maailman kuningas herättää meidät, jotka kuolemme hänen lakinsa puolesta, uuteen, iankaikkiseen elämään.”
Kertomuksen mukaan kaikki seitsemän veljestä tapettiin äitinsä edessä tällä tavoin ja viimeinen heistä koki kaikista tuskallisimman kuoleman pilkattuaan kuningasta, joka yritti vielä taivutella tätä puolelleen lupauksillaan maallisista rikkauksista ja vallasta, jonka tämä vannoi antavansa tälle jos hän olisi luopunut isiensä laista. Kertomus on hirveää luettavaa, mutta tosiasiassa Jumalan kansa juutalaisista kristittyihin on joutunut kokemaan yhtä kauheita kidutuksia ja teloituksia kautta historian, kun he ovat olleet uskollisia Jumalalleen eivätkä seuranneet tämän maailman viettelyksiä. Rooman valtakunnassa ensimmäiset kristityt saatettiin nylkeä elävältä ja osa heistä joutui kuparisonniin, muinaiseen kreikkalaiseen teloitusvälineeseen missä uhri työnnettiin kuparista valmistetun sonnin sisään, jonka jälkeen sen alapuolelle sytytettiin tuli mikä paistoi uhrin elävältä. Uhrin tuskanhuudot kuulostivat kuin vihaisen sonnin mylvinnältä. Näin sai surmansa mm. pyhä Antipas, joka mainitaan Ilm. 2:13:ssa. Jeesus sanoi Saatanan valtaistuimen sijainneen tuossa kaupungissa missä Antipas teloitettiin.
Länsimaisiin vapauksiin tottuneiden kristittyjen on turha kuvitella, etteikö tämä valinta voisi kohdata jonain päivänä myös heitä. Tosiasiassa olemme matkalla kohti Saatanan viimeistä vihaa juutalaisia ja kristittyjä kohtaan, kun hänet syöstään vihan ajan puolivälissä taivaasta maanpäälle ja hän aloittaa viimeisen ja julmimman vainonsa Jumalan valittuja kohtaan (Ilm. 12:12-18). Vaikka uskon, että seurakunta pelastetaan tuosta vihan ajasta (1. Tess. 4:17, 5:9, Ilm. 3:10), tämä ei tarkoita sitä etteikö meidän tulisi olla joka hetki valmiita kuolemaan meidän Mestarimme puolesta, joka itse kärsi kaikkein tuskallisimman ja hirveimmän kuoleman meidän syntiemme edestä. Jeesus sanoi: ”Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin… Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias. Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.” (Matt. 10:28, 37-39)
Persian ja Kreikan enkeliruhtinaat
Koko Danielin 11. luvun näyn sisältö on kerrottu oikeastaan kymmennen luvun kahdessa viimeisessä jakeessa:
Ja hän sanoi: ”Tiedätkö, mitä varten minä olen tullut sinun tykösi? Nyt minä käyn jälleen sotimaan Persian enkeliruhtinasta vastaan, ja kun minä olen päässyt hänestä, niin katso: tulee Jaavanin [so. Kreikan] enkeliruhtinas. Mutta minä ilmoitan sinulle, mitä on kirjoitettuna totuuden kirjassa. Eikä ole ketään muuta vahvistamassa minua heitä vastaan paitsi teidän enkeliruhtinaanne Miikael.
Näky kuvaa siis Persian ja Kreikan enkeliruhtinaan välillä käytyä valtakamppailua missä molemmat näistä valtakunnista yrittäisi hävittää Jumalan valitun kansan ja jonka johdosta Miikael, Israelin lasten enkeliruhtinas, olisi ainoa joka seisoo vahvistamassa Jumalan Poikaa tässä taivaassa käytävässä hengellisessä sodassa hyvän ja pahan välillä. Vaikka Persian valtakunta oli alkujaan ystävällinen juutalaisille, kertomus Esterin kirjassa osoittaa kuinka se yritti myöhemmin juutalaisten kansanmurhaa Haamanin salajuonen välityksellä, joka oli Persian kuningas Kserkses I:n visiiri. Juutalaiset viettävät tänään Purim-juhlaa tuon epäonnistuneen salajuonen muistoksi. Kserkses I on mainittu myös Danielin näyssä. Tulen lainaamaan tähän näkyyn edellä mainitun John F. Walvoordin kommentaaria. On syytä jälleen tähdentää, että hän oli dispensationalismin maailmanlaajuiseksi profetiantulkinnaksi popularisoineen Dallasin teologisen seminaarin pitkäaikainen presidentti, jota on pidetty 1900 -luvun kenties merkittävämpänä dispensationalistina. Hänen henkilöprofiilissaan sanotaan seuraavaa:
John on ehkä parhaiten tunnettu hänen Raamatun profetioihin keskittyneestä menestyskirjastaan Harmageddon, Öljy ja Lähi-Idän kriisi, mikä myi yli kaksi miljoonaa kopiota ja oli painettu 16 kielellä. Kohta sen toisen tarkistetun version julkaisusta vuonna 1990 tohtori Walvoord sai soiton Valkoisesta Talosta, mikä pyysi kirjasta kopiota. Se teki voimakkaan vaikutuksen; lähes välittömästi yhä useampia painoksia oli vaadittu. Presidentti George H.W. Bushin Valkoisen Talon jäsenet lukivat sen syväntääkseen ymmärtämystään Lähi-Idän asioista Kokonaan päivitetty ja tarkistettu versio, tohtori Mark Hitchcockin avustamana, Armageddon, Oil and Terror, julkaistiin Tyndale Housen taholta huhtikuussa 2007 (julkaistu suomeksi Kuvan ja Sanan painamana nimellä Venäjä Islam Israel).
Kun lähestyin Kuvaa ja Sanaa Leo Mellerin kautta joulukuussa 2014, sanoin kirjani voivan järkyttää koko maailmanlaajuisen profetiantulkinnan perustuksia. Tämä ei ollut liioittelua tai ylimainontaa, sillä kirjani todellakin haastaa monet niistä laajasti kierrätetyistä opeista, jotka ovat tulleet tämän päivän profetiakoulujen vallitsevaksi ”status quoksi”. Mutta on tärkeää painottaa, etten tee sitä vastakkainasetteluin. Toisin kuin monet dispensationalismin vihaajat, en hyökkää miehiä kuten John F. Walvoordia tai Hal Lindseyta vastaan, joiden kirjat ovat saaneet ihmiset kiinnostumaan Raamatun profetioista kaikkialla maailmassa. En ole historisistisen eskatologian kannattaja sen enempää kuin olen dispensationalismin kannattaja. Näen nämä koulukunnat vain kokonaiskuvan osina ja niiden nousun ja laskun välttämättöminä vaiheina Raamatun tutkimuksen historiassa, mutta kumpikaan niistä ei ollut vielä lopullinen totuus Raamatun profetioista. Lopullinen totuus löytyy, kun yhdistämme nämä kaikki eri vaiheet eskatologian tutkimuksen kehityksessä yhteen ja rakennamme sen osista ehjän ja johdonmukaisen kokonaisuuden. Vaikka Tim Cohen ei allekirjoita tutkimuksiani Danielin kirjan 11. luvun toiselle täyttymykselle, hän sanoi minulle huhtikuussa 2015:
Koskien omaa työtäsi, sanoit: ”Se on raamatullinen ja historiallinen yhteensulatus historisismista ja futurismista.” Olen erityisen utelias koskien sinun johtopäätöksiäsi tässä. Tosiasiassa, vain harvat ovat alkaneet koskaan edes oivaltaa tätä (erillään yleisestä ymmärtämyksestä profetioiden kaksin- tai moninkertaiseen täyttymykseen eri aikoina), vaikka tulet havaitsemaan että tuleva sarjani menee paljon tämän ylitse, havainnollistaen että kaikki kirjoitusten viikot ovat hahmoteltu ristiinnaulitsemisviikon mukaisesti ja kun nämä kaikki viikot on harmonisoitu, silloin löytyy testattavissa ja todistettavissa oleva fuusio futuristisen, idealistisen (symboolisen), historisistisen ja preteristisen näkemyksen välillä, kuin myös näiden useiden yhdistelmien, ja tämä yhtenäinen lähestymistapa mahdollistaa myös niiden näkökohtien kumoamisen jokaisessa näkökannassa, jotka ovat itseasiassa valheellisia tai virheellisiä samalla kun laajentaa suuresti jokaisen näiden ”koulukuntien” tai näkemysten merkitystä. Joten se, että edes ehdotit fuusiota yhden tai useamman historisismin ja futurismin näkökohdan välillä kiehtoo minua. En ollut paljon sinua nuorempi (22 uskoisin) kun löysin sen minkä juuri äsken jaoin ja tosiasiassa tämän tajuaminen on ollut minun elinikäinen tutkimukseni, yhdessä sen kanssa minkä tiesin jo 22 vuoden iässä Prinssi Charlesista, mikä on johtanut kaikkiin kirjallisiin töihini, mukaanlukien noihin jotka ovat tulossa.
Danielin kirja itse vahvistaa tämän periaatteen Raamatun profetioiden ymmärrykseen liittyvästä kehittyvästä, asteittaisesta kasvusta, kun se sanoo: ”Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy.” (Dan. 12:4) Danielin 11. luvun jakeessa 2 on ennustettu ensin Persian valtakunnan historia Kyyros Suuresta Kserkses I:een, juutalaisen Esterin puolisoon, joka hallitsi Persiaa vuosina 485 – 465 eKr.: ”Ja nyt minä ilmoitan sinulle totuuden: Katso, vielä nousee kolme kuningasta Persiassa, ja neljäs rikastuu kaikkia muita rikkaammaksi. Ja kun hän on vahvistunut rikkaudessaan, panee hän kaiken liikkeelle Jaavanin [so. Kreikan] valtakuntaa vastaan.” Walvoord selittää:
Profetia tuli Danielille Kyyroksen kolmantena vuotena (10:1). Neljä kuningasta olisi siten Kambyses (529-522 eKr. ei mainintaa Vanhassa Testamentissa), Pseudo-Smerdis (522-521 eKr.), Dareios I Hystaspes (521-486 eKr. Esra 5, 6) ja Kserkses I (486-465 eKr., Esra 4:6). Tällä identifioinnilla on se yliote, että se ottaa Persian kuninkaat järjestyksessä huipentuen Kserkses I:een, joka johti suurta sotaretkeä Kreikkaa vastaan. Kserkses edustaa toisaalta huippukohtaa Persian vallan kehityksessä ja sen hajoamisen alkamista. Toinen konservatiivinen tulkinta eliminoi Pseudo-Smerdiksen, joka hallitsi vain lyhyen aikaa, ja lisää Kserkses I:n jälkeen Artakserkses I:n (465-424 eKr., Esra 7:11-26) neljänneksi hallitsijaksi. Kuitenkin, profetian mukaan, neljäs hallitsija on eräs joka taistelee Kreikkaa vastaan, mikä ei ollut totta Artakserkses I:n kohdalla.
Kserkses I käynnisti vuonna 480 eKr. epäonnistuneen sotaoperaation Kreikan valtaamiseksi. Tämä oli yksi muinaisen maailman suurimmista taisteluista missä historioitsija Herodotos sanoi persialaisten joukoissa taistelleen jopa 2,5 miljoonaa miestä, vaikka tämän luvun luotettavuutta epäilläänkin nykyään. Jos tämä luku pitää paikkansa, Persialla oli yhtä monta miestä taistelukentälle kuin Napoleonin Ranskalla 2300 vuotta myöhemmin (mikä tosin kalpenee ensimmäisen ja toisen maailmasodan massiivisille sotajoukoille taisteluiden molemmin puolin). Tämän Persian vallan ekspansionistisen vaiheen rinnakkaiskuvaus löytyy Danielin seitsemännestä ja kahdeksannesta luvusta. Luvussa seitsemän sitä kuvataan karhuna, joka makasi kahdella kyljellään:
Ja katso, oli toinen peto, joka oli karhun näköinen. Se nostettiin toiselle kyljellensä, ja sillä oli suussa kolme kylkiluuta, hammasten välissä; ja sille sanottiin näin: ”Nouse ja syö paljon lihaa”.
Karhun kaksi kylkeä on rinnakkaisviittaus kahdeksannen luvun oinaan kahteen sarveen mistä sanottiin näin: ”Minä nostin silmäni ja katsoin. Ja katso, oinas seisoi päin jokea, ja sillä oli kaksi sarvea; ja sarvet olivat korkeat, ja toinen oli toista korkeampi; ja korkeampi puhkesi esiin myöhemmin. Minä näin oinaan puskevan länteen, pohjoiseen ja etelään päin, eikä yksikään eläin kestänyt sen edessä, eikä kukaan voinut pelastaa sen vallasta. Se teki, mitä tahtoi; ja se tuli suureksi… Kaksisarvinen oinas, jonka sinä näit, on: Meedian ja Persian kuninkaat.”
Monet käsittävät usein virheellisesti Meedo-Persia tarkoittavan vain yhtä valtakuntaa. Todellisuudessa Meedian valtakunta edelsi Kyyros Suuren perustamaa Akhaimenidien hallitsijasuvun valtakuntaa, mikä kukisti Meedian vuonna 549 eKr. Karhun ensimmäisellä kyljellä ja oinaan ensimmäisellä sarvella viitataan juuri tähän Meedian valtakuntaan. Dan. 8:3 sanoi, että oinaan sarvista ”toinen oli toista korkeampi; ja korkeampi puhkesi esiin myöhemmin” eli myöhemmin vallan saanut Akhaimenidien persialaisvalta oli suurempi kuin edeltäjänsä Meedian persialaisvalta. Vaikka Aleksanteri Suuri kukisti Akhaimenidien suvun vallan vuonna 330 eKr., Persian valta jatkui myöhemmin vielä Parthian ja Sassanidien valtakunnissa. Tosiasiassa Sassanidien persialaisvalta nousi 600 -luvulla jKr. yhtä suureksi kuin Akhaimenidien Persia – ellei jopa vielä suuremmaksi. Vaikka tämän valtakunnan merkittävä historia on sivuutettu täysin dispensationalistisessa profetiantulkinnassa, sen loppuvaiheita on kuvattu tarkasti Danielin 7. 8. ja 11. luvun toisessa täyttymyksessä mihin paneudun tarkemmin tämän opetussarjan seuraavassa osassa.
Aleksanteri Suuri
Jakeet 3-4 kertoo mitä tapahtuisi edellisessä jakeessa mainitun Kserkses I:n toisen persialaissodan jälkeen, joka oli suunnattu Kreikan valtakuntaa vastaan: ”Sitten nousee sankarikuningas; hän hallitsee suurella vallalla ja tekee, mitä tahtoo. Mutta juuri kun hän on noussut, hajoaa hänen valtakuntansa ja jakautuu neljään taivaan tuuleen. Se ei joudu hänen jälkeläisilleen eikä ole niin mahtava kuin hänen hallitessaan. Sillä hänen valtakuntansa kukistuu ja joutuu muille, ei heille.” On huomattava, että Aleksanteri Suuri nousi vasta 150 vuotta Kserkses I:n jälkeen, mutta Walvoord selittää miksi näky siirtyy näin paljon eteenpäin:
Eräs sivuseuraus minkä Kserkses I:n hyökkäys Kreikkaan sai aikaiseksi oli se, että aiheutti Kreikan kuolemattoman vihan. Montgomery ja jotkin kriitikot uskovat tämän olevan lopullinen merkitys ilmaisulle ”hän yllyttää kaikki” jakeessa 2. Montgomery kääntää sen ”ja hän tulee yllyttämään kaikki, nimittäin (?) Kreikan valtakunnan,” ja lisää, ”Mutta pointti ei ole siinä että hän soti Kreikkaa vastaan (Mitä Aasiaan tulee, Persia säilyi valtiattarena, huom. the Kalliaksen rauha 449 eKr.), mutta enemminkin siinä että maailma oli herätetty kuningasta vastaan. Vaikka voidaan kyseenalaistaa onko tämä käännös oikeutettu, tosiasiaksi jää että valloittamalla Persian Aleksanteri Suuri maksoi takaisin Kserkses I:lle.
Aleksanteri Suuri oli todellakin ”mahtava kuningas” minkä Leupold kääntää ”sankarikuninkaaksi” ja jäljelle jäävä kuvaus sopii Aleksanteri Suureen täydellisesti. Hänellä oli todellakin suuri valtakunta ja oli ehdoton valtias joka ”teki mitä tahtoo”. Kuten paljastettu aiemmin Daniel 8:8:ssa, Aleksanteri kuoli ennen aikojaan. Ilmaisu jakeessa 4 voitaisiin kääntää, ”samalla kun hän kasvoi vahvaksi”, tämä on, kun hän kasvoi yhä vallassaan. Toinen tulkinta on, kenties paljon normaalimpaa heprealle, ”niin pian kuin hän on noussut” viitaten Aleksanterin vallan lyhyeen kestoon. Sanalla nousta on tässä sama sotilaallinen sivumerkitys kuin edeltävissä jakeissa.
Walvoord viittaa tässä näyn rinnakkaiskuvaukseen luvussa 8 missä Aleksanteri Suurta kuvataan kauriin suurena sarvena. Enkeli selitti jakeessa 21: ”Ja kauris on Jaavanin [so. Kreikan] kuningas, ja suuri sarvi, joka sillä oli keskellä otsaa, on ensimmäinen kuningas.” Jaavanin kuninkaalla viitataan tietysti Kreikan valtakuntaan itseensä ja sen ensimmäiselle kuninkaalla Aleksanteri Suureen, joka oli kreikkalaisen maailmanvallan ensimmäinen kuningas. Aleksanteri ei ollut itseasiassa Makedonian ensimmäinen hallitsija, mutta profetia kutsuu häntä Kreikan ensimmäiseksi kuninkaaksi, koska Kreikan valta muuttui juutalaisesta pespektiivistä tähdelliseksi vasta sen jälkeen, kun se valloitti Juudean ja koko sen ajan tunnetun maailman. Luku 8. kuvaa Aleksanteri Suuren valloitussotia seuraavasti:
Sitten minä tarkkasin, ja katso: tuli kauris päivän laskun puolelta, kulki koko maan ylitse eikä maata koskettanut; ja kauriilla oli keskellä otsaa uhkea sarvi. Ja se tuli aivan sen kaksisarvisen oinaan luokse, jonka minä olin nähnyt seisovan päin jokea, ja karkasi sen kimppuun vihansa väessä. Ja minä näin sen käyvän kiinni oinaaseen ja kiukuissaan puskevan oinasta ja murskaavan sen molemmat sarvet. Eikä oinaalla ollut voimaa kestää sen edessä, vaan kauris heitti sen maahan ja tallasi sitä; eikä ollut ketään, joka olisi voinut pelastaa oinaan sen vallasta.
Aleksanteri Suuri valloitti alle kymmenessä vuodessa koko silloin tunnetun Aasian ja eteni aina Intiaan saakka. Hän kuoli Babylonissa vain 32 -vuoden iässä suunniteltuaan uusia aluevaltauksia mm. Arabian niemimaalta. Kuolemansa jälkeen hänen valtakuntansa jaettiin hänen neljän sotapäällikkönsä kesken, jotka tunnetaan diadokkeina, Aleksanterin vallan seuraajina. Tätä tapahtumaa kuvattiin Danielin 8. luvussa seuraavasti: ”Ja kauris tuli ylen suureksi; mutta kun se oli väkevimmillään, särkyi suuri sarvi, ja sen sijalle kasvoi neljä uhkeata sarvea, taivaan neljää tuulta kohti.” Sen rinnakkaisnäky luvussa 11 sanoo seuraavaa: ”Mutta juuri kun hän on noussut, hajoaa hänen valtakuntansa ja jakautuu neljään taivaan tuuleen. Se ei joudu hänen jälkeläisilleen eikä ole niin mahtava kuin hänen hallitessaan. Sillä hänen valtakuntansa kukistuu ja joutuu muille, ei heille.”
Aivan kuin tämä jae ennusti, Aleksanterin seuraajat eivät nousseet hänen jälkeläistensä joukosta mutta hänen kenraalinsa perivät valtakunnan ja jakoivat sen keskenään. Ensimmäisellä vuosisadalla jKr. elänyt juutalainen historioitsija Josefus väitti juutalaisten oppineiden näyttäneen Danielin profetiaa voittaisasta Kreikan kuninkaasta Aleksanteri Suurelle itselleen, kun hän saapui sotajoukkoineen Jerusalemin ja vieraili sen temppelissä. Koska juutalaiset tiesivät Alenteri Suuren valloitusten olleen ennalta kirjoitettu historian vääjäämätön lopputulos, heillä ei ollut myöskään mitään syytä taistella sitä vastaan ja näin he välttivät Tyroksen asukkaiden kohtalon missä Aleksanteri määräsi 2000 miestä ristiinnaulittavaksi ja 30,000 asukasta myytäväksi orjuuteen aina naisia ja lapsia myöten. Aleksanteri ei ollut kaiken kaikkiaan niin jalosydäminen ja lempeä mies, kuin hänet on romantisoitu Hollywoodin filmeissä. Jos tämä Josefuksen kertomus pitää paikkansa, on se jälleen yksi osoitus siitä miksi Danielin kirjaa ei ole kirjoitettu vasta toisella vuosisadalla eKr. vaan Danielin omana elinaikana 500 -luvulla eKr.
Etelän ja Pohjan kuningas
Esiteltyään Persian ja Kreikan valtakuntien nousun ja tuhon, näyn loppu keskittyy kuvaamaan kahden toisiaan vastaan taistelevan valtakunnan monien eri sukupolvien ajan jatkuvaa sotaa, mikä huipentuu jakeessa 21 ennustetun Antiokhus Epifanesin valtaannousuun. Näitä kahta valtakuntaa kutsutaan Etelän ja Pohjan kuninkaaksi ja näky keskittyy niiden useisiin yksittäisiin hallitsijoihin, jotka käyvät valtataistelua Levantin tai Juudean alueen hallinnasta. Onkin syytä tähdentää, että ilman näiden kahden pakanavallan yhteyttä Pyhään maahan, jota näky kutsuu Ihanaksi maaksi (jakeet 16 ja 41), niillä ei olisi minkäänlaista historiallista tai profeetallista arvoa näyn kerronnan kannalta. Tästä syystä on aivan oikein sanoa, että etelä ja pohjoinen tulee määritellä tässä näyssä Juudeasta ja vielä tarkemmin Jerusalemista jolloin Etelän kuninkaan tulee tarkoittaa Egyptiä ja Pohjan kuninkaan Syyriaa.
Mutta asia on hieman moniulotteisempi ja arvoituksellisempi, kun se tulee näyn seuraavaan täyttymyskertaan. En siis yhdy siihen, että etelä ja pohjoinen tulisi määritellä Jerusalemista katsoen myös näyn myöhemmässä täyttymyskerrassa ja kerron tähän hyvin perusteelliset syyt opetussarjani toisessa tai kolmannessa osassa. Mutta näyn ensimmäisessä vaiheessa on täysin sopivaa tulkita sitä muinaisesta Juudeasta katsoen sillä näyn kohdeyleisönä oli juuri Juudeassa asuneet juutalaiset, jotka olivat kulkemassa kohti Antiokhus Epifanesin hirmuvaltaa ja näyn yhtenä tarkoituksena oli rohkaista heitä pysymään vahvoina ja uskollisina Jumalalleen koettelemustenkin keskellä. Profetian kautta Jumala ikäänkuin halusi sanoa kansalleen, ”Olkaa rauhallisin mielin. Minä olen määrännyt tämän kaiken ennalta puhdistaakseni kansani jumalattomista ja luopioista. Olkaa uskollisia loppuun asti ja tulette saaman palkan ylösnousemuksen päivänä.” Jakeet 32-35 sanookin Epifanesista:
Ja liitonrikkojat hän viettelee luopumukseen houkutuksillaan, mutta niitten joukko, jotka tuntevat Jumalansa, pysyy lujana ja tekee tehtävänsä. Ja taidolliset kansan seassa opettavat monta, mutta heitä sorretaan miekalla, tulella, vankeudella ja ryöstöllä, jonkun aikaa. Ja keskellä sortoa heille suodaan pieni menestys, ja monet liittyvät heihin teeskennellen. Ja taidollisista jotkut kompastuvat, että heidän joukkonsa koeteltaisiin, seulottaisiin ja puhdistettaisiin lopun ajaksi, sillä vielä kestää, ennenkuin määräaika on.
En usko, että näyn ensimmäisen täyttymyksen merkitystä tarkoitettiin vain myöhemmin tulleen kristillisen pakanaseurakunnan avattavaksi. Se on toki voimallinen osoitus myös tuleville jälkipolville Raamatun profetioiden aukottomasta luotettavuudesta, mutta uskon että ensimmäisen täyttymyksen kohdeyleisöksi oli tarkoitettu nimenomaan juutalaiset, jotta he voisivat ymmärtää näiden tapahtumien olleen osa Jumalan suurempaa suunnitelmaa ja ettei heidän olisi syytä pelätä tätä lyhyen hetken kestävää vainon ja ahdistuksen aikaa. Näkyjen tarkoitus oli valmistaa Israel myös Messiaansa ensimmäiseen tulemukseen sillä saatanalliset vainot jumalan pyhiä kohtaan on ollut aina merkkinä lähestyvästä lunastuksen päivästä. Jumalan valittu kansa ja Israelin maa on näyn keskipisteessä myös sen seuraavassa täyttymyksessä, mutta palaan tähän taas kahdessa tulevassa osassa.
Toiseksi on syytä muistaa, että näky koski juutalaisten lisäksi myös pakanoiden kuten Persian ja Kreikan tulevaa historiaa (Dan. 10:20-21). Tästä syystä näky Etelän ja Pohjan kuninkaasta ei ole kertomus kahdesta uudesta pakanavallasta vaan jatkaa kertomusta Kreikan historiasta, joka ei päättynyt vielä Aleksanteri Suureen. Myös Danielin 8. luku tekee selväksi, että Antiokhus Epifanes nousee kreikkalaisen maailmanvallan keskeltä Aleksanteri Suuren yhtenä seuraajana. Jakeet 8-11 ennusti: ”Ja kauris tuli ylen suureksi; mutta kun se oli väkevimmillään, särkyi suuri sarvi, ja sen sijalle kasvoi neljä uhkeata sarvea, taivaan neljää tuulta kohti. Ja yhdestä niistä puhkesi esiin sarvi, alussa vähäpätöinen. Se kasvoi suuresti etelään päin ja itään päin ja Ihanaan maahan päin. Ja se kasvoi taivaan sotajoukkoon asti ja pudotti maahan osan siitä sotajoukosta ja tähdistä ja tallasi niitä. Hän ylpeili sotajoukon ruhtinastakin vastaan, ja tältä otettiin pois jokapäiväinen uhri, ja hänen pyhäkkönsä paikka kukistettiin.”
Eli neljä Kreikan seuraajavaltiota nousee Aleksanteri Suuren vallan sijalle ja yhdestä niistä nousee esiin sarvi (so. kuningas), joka viittaa tässä Antiokhos Epifanesiin. Jae 22 tekee selväksi, että nämä neljä valtakuntaa, jotka seuraavat Aleksanteri Suuren valtaa, koskevat yhä Kreikan valtakuntaa: ”Ja että se särkyi ja neljä nousi sen sijalle, se on: neljä valtakuntaa nousee siitä kansasta, ei kuitenkaan niin väkevää kuin hän.” Tämä tärkeä asia jätetään usein usein huomiotta assyrialaista tai syyrialaista Antikristusta koskevissa teorioissa. Tämän teorian kannattajat nimittäin lainaavat usein Danielin kahdeksatta lukua tämän teorian tueksi, mutta sivuuttavat samalla sen, että Antiokhus Epifanesin alkuperä oli kreikkalaisessa maailmanvallassa ei Aasiassa tai Lähi-Idässä. Muinainen Kreikka oli puolestaan nykyisen lännen edeltäjä, ei islamilaisen arabimaailman, jonka keskeltä Antikristuksen tulisi tämän teorian mukaan nousta. Prinssi Charlesin alkuperä ei ole vain läntisessä maailmassa, mikä on muinaisen Kreikan perillinen, mutta tämän lisäksi hänelle on perinnöllinen oikeus nykyisen Kreikan valtaistuimeen sillä hänen isänsä Philip oli Kreikan prinssi ennen avioitumistaan Elisabet II:n kanssa.
Tulossa seuraavissa osissa:
Tässä ensimmäisessä osassa jätän käsittelemättä kokonaan niiden yksilöllisten hallitsijoiden valtakauden joihin näky viittaa jakeissa 5 – 45. Saatan palata niihin tarkemmin tämän sarjan kolmannessa osassa missä käsittelen näitä jakeita niiden ensimmäisen, että toisen täyttymyskerran valossa. Tarkoitukseni on siis antaa sinulle mahdollisimman hyvä vertailukohde näyn ensimmäisen ja toisen täyttymyksen erojen ja yhtymäkohtien välillä. Näiden kuninkaiden käsittely tässä olisi vienyt vain valtavasti sivutilaa ja ollut pelkkää tylsää historian kertausta, mihin olet saattanut tutustua jo monista muista profetian selitysteoksista. On mielekkäämpää säästää tämä vaiva sarjani tuleviin osiin. Seuraavassa osassa en kuitenkaan keskity vielä tähän vaan käyn läpi näyn myöhäisantiikkiin ja keskiaikaan sijoittuvaa täyttymystä sen toisessa täyttymyskerrassa. Muista pysyä siis kanavalla. Tämä oli vasta tarinan prologi. Sen jännittävin vaihe on vielä edessäpäin.
