Highgrove on Prinssi Charlesin yksityistila ja kartano Gloucestershiren kreivikunnassa, johon kruununperijä muutti Dianan kanssa asumaan hääpäivänsä jälkeen vuonna 1981. Charlesin ja Dianan entinen hovimestari Paul Burrell palveli kuninkaallista paria talossa vuosina 1981 – 95 ja vuonna 2003 hän julkaisi kokemuksistaan kirjan nimeltä A Royal Duty. Tom Bower kertoo kirjassaan Rebel Prince: “Burrell esitti Charlesin hemmoteltuna, samanlaisena kuin Ranskan vallankumousta edeltäneet itsehemmottelustaan surullisenkuuluisat absoluuttimonarkit.” Poolokilpailussa tapahtuneen tapaturman jälkeen hän vaati, että sairaalaan tulisi tuoda hänen hopeiset ruokailuastiansa, ettei hän joutuisi syömään sairaalan omista arkisimmista astioista. Burrell muisteli kirjassaan vaativaa työnantajaansa: “Opin myöhemmin, että Walesin Prinssillä oli hyvin pikkutarkat vaateet, joita hänen palvelijansa edesmenneestä Stephen Barrysta Michael Fawcettiin, tuli noudattaa. Hopeinen avain, jossa oli hänen sulkatunnuksensa, oli kiinnitettävä hänen hammastahnansa päätyyn kuin sardiinipurkin tina-avain ja tahnaa tuli puristaa juuri sen verran, että se täytti koko harjan. Hänen puuvillapyjamansa tuli silittää joka aamu.”.

Palvelijoiden tuli huolehtia myös siitä, että Walesin Prinssillä olisi joka aamu lämmin kylpy valmiina ja pyyhe oli asetettu paikoilleen juuri tiettyyn asentoon. Jopa kengännauhat tuli prässätä joka aamu hänen kuninkaalliselle korkeudelleen. Amazon Prime dokumentissa Serving the Royals: Inside the Firm, Burrell sanoi: “Jos kukaan teki minkä tahansa asian väärin, kaikki saivat kuulla siitä kunniansa.” Noin miljoonalla punnalla ostettu 1700 -luvulla rakennettu georgialainen kartano sisältää yhdeksän makuuhuonetta ja kuusi kylpyhuonetta. Sen ympäristö on tunnetta näyttävästä luonnonmukaisesti kasvatetetusta puutarhastaan, jonka Charles suunnitteli Miriam Rothschildin kanssa ja johon hän päästää maksavat turistit joka vuosi huhtikuusta elokuuhun. The Crown sarjan neloskaudella kuvataan itsensä ympärillä pyörivää kruununprinssiä, joka jättää pahoinvoivan vaimonsa huomioimatta samalla kun uppoutuu omaan orgaaniseen ja spiritualistiseen haavemaailmaansa, hänen “Xanaduunsa”. Hän sanoo Highgroveen saapuvalle kuningattarelle kuinka “talon, maiden ja puutarhan tulee loppujen lopuksi kuvastaa sitä kuka ja millainen minä olen”. Wikipedian mukaan “Highgroven tila käsittää puistoalueen, jota reunustaa Highgroven taloa ympäröivät puut, useita maatilarakennuksia ja noin 900 eekkeriä (3,6 neljökilometriä) Cornwallin herttuakunnan viljelemää maata.” Se on vain yksi Walesin Prinssin omistamista asuinnoista, joita hänellä on myös Walesissa ja Skotlannissa ja ympäri maailmaa. Bower kertoo ylelliseen elämäntyyliin ja jatkuvaan palveluun tottuneen prinssin pikkumaisesta käytöksestä:

Charlesin elämäntyyli oli epätavallisen tuhlaavaista. Seitsemän ja puolenmiljoonan vuositulollaan, jonka hän ansaitsi Cornwallin herttuakunnan omistamasta maatilasta, hän palkkasi 90 palvelijaa, mukaanlukien 10 puutarhanhoitajaa Highgrovessa yksinään, kahden miljoonan punnan vuosihintaan. Hän oli epätavallisen pikkutarkka. Koska hän kielsi torjunta-aineiden käytön hänen Gloucestershiren talossaan, hän palkkasi neljä puutarhanhoitajaa makaamaan hitaasti kulkevan Land Roverin pärävaunussa rikkaruohojen kitkemiseksi. Eläköityneet intialaiset palvelusmiehet työstettiin hiiviskelemään soihtujen kanssa aluskasvillisuuden seassa yöaikaan ja nyppimään etanoita kasvien lehdiltä… Enemmin kuin olisi arvostanut hänen hyvää onneaan, Charles purki usein kaunaisuuttaan, saaden erään ystävänsä kutsumaan häntä “jumalaiseksi napisijaksi”. Antaen painostukselle periksi, huhtikuussa 2000 hän suostui lentämään Eurooppaan kaupallisella lentokoneella yksityiskoneen sijasta. Hän palasi takaisin vannoen, ettei koskaan aikoisi toistaa tuota kokemusta.

Miljardöörien seurassa hänellä oli tapana valittaa kuinka hän “veti lyhyen tikun” elämässään, kun häntä neuvottiin jatkuvasti mihin hänellä ei olisi varaa. Marraskuussa 2004 hän huusi ystävilleen: “Kukaan ei tiedä mitä täyttä helvettiä se on olla Walesin Prinssi!” Vieraillessaan ystäviensä luona, vierailuja edelsi isot järjestelyt ja toimenpiteet hänen kuninkaallisen korkeutensa mukavuuden varmistamiseksi. Eräässä tapauksessa, Bower kertoo kirjassaan jota varten hän haastatteli 120 Charlesin läheistä, kuorma-auton täytyi tuoda päivää aikaisemmin Charlesin ja Camillan makuusängyt ja useita muita huonekaluja korvaamaan isännän täysin asianmukaiset kalusteet – jopa Charlesin oma vessanpöntön istuin. Huolimatta näistä valtavista järjestelyistä, joita talon isäntien tuli tehdä edeltä kuninkaallista vierastaan varten, hän saattoi perua vierailun hetken mielijohteesta. Eräässä walesilaisessa vierailupaikassa isäntäväki oli ehtinyt jo tilata neljä ateriaa useille kutsuvieraille ja palkkaamaan palvelusväkeä, ruokaa ja kukkia. Vierailupäivänä St. Jamesin Palatsista soitettiin isäntäväelle ja ilmoitettiin, ettei Charles kyennytkään tulemaan, koska hän ei voinut jättää hänen Highgrove-puutarhansa kaunista päivänpaistetta.

Eräällä Intian vierailullaan hän oli pankkiiri Jacob Rotschildin ja muiden miljardöörien seurassa maharadzan palatsissa. Kun loisteliaan aterian aikana iso italialainen leipälimppu asetettiin pöydälle, eräs miljardööri ojensi kätensä ottaakseen siitä viipaleen, jolloin Charles huusi hänelle, “Ei, se on minun! Ainoastaan minulle.” Charlesin itsekäs ja lapsellinen käytös herätti juhlavieraissa usein hämmennystä ja jätti heille surrealistisen vaikutelman vierailun päättyessä. Paul Burrell kertoo kirjassaan A Royal Duty, että kun hän Highgrovessa palvelessaan joutui usein Charlesin ja Dianan riitojen ristituleen, Charles pyysi hänet kerran toimistoonsa raivosta kihisten, kun hänelle oli selvinnyt Dianan olleen perillä Highgroven vieraista ja puhelinsoitoista silloinkin kun hän ei ollut paikalla. Kun Burrelilla oli lopulta kanttia kysyä kohteliaan nenäkkäästi, että “pyytääkö hänen kuninkaallinen korkeutensa valehtelemaan” Dianalle hänen puolestaan, Charles räjähti: “Kyllä! Kyllä! Sitä pyydän.”

Heittäen samalla kirjan Burrelia kohden, hän karjui pää punaisena: “Kyllä pyydän. Minä olen Walesin Prinssi ja tulen olemaan Kuningas. Joten kyllä.” Burrel kertoo: “Hänen temperamenttinsa oli legendaarinen, mutta siihen asti minulla ei ollut koskaan epäonnea sen todistamiseen.” Burrelin mukaan prinssi oli “maineikas tavaroiden heittelijä menettäessään malttinsa.” Tämä väite näyttää pitävän paikkansa myös Bowerin mukaan, joka kertoo Charlesin heittäneen illalliskutsuilla poslinilautaset maahan ja huutaneen “Kaikki on mennyt pieleen!”. Tämä oli hänen reaktionsa BBC:n radiokyselyyn, jossa hän kuuli asettuneensa neljännelle sijalle ihmisistä, jotka britit karkoittaisivat mieluiten maastaan. The Crown -sarjan neloskausi onnistui vangitsemaan hyvin Charlesin kulissien takaisen temperamentin, mutta tavaroiden heittely olisi tuonut Josh O’Connorin palkittuun näyttelijäsuoritukseen vielä enemmän eloa ja väriä.

YouTubesta löytyvässä dokumentissa The Man Who Shouldn’t be King kerrotaan kuinka Charlesin 20 miljoonan punnan vuositulot ovat kaksi kertaa suuremmat kuin BBC:n 25 eniten ansaitsevan työntekijän yhteenlasketut vuositulot; ja lähes yhtä suuret kuin kaikkien maailman presidenttien ja pääministereiden vuositulot yhteensä, jotka yltävät noin 25 miljoonaan puntaan. Esimerkiksi Yhdysvaltain presidentin vuosipalkka on vain 400 000 dollaria vuodessa, noin 70 kertaa pienempi kuin Charlesilla. Charlesin vuositulot tulevat 877 miljoonan punnan arvoisesta Cornwallin herttuakunnasta, jonka herttua Charles on. Tämä feudaalinen hallinto kohtelee vuokralaisiaan kuin maaorjia eikä juuri kukaan Cornwallin asukkaista uskalla kritisoida julkisesti sen toimintapoja vuokrien nousun pelossa. Tässä lähes keskiaikaisessa järjestemässä Prinssi Charles on oikeutettu perimään Cornwallin kuolleiden asukkaiden koko omaisuuden jos he eivät ole tehneet testamenttia. Charlesin tiedetään saaneen omaan rahapussiinsa yli kolmen miljoonan punnan edestä toisten ansaitsemaa rahaa, kuten kirjoittaja Joe Cook kertoo dokumentissa Elizabeth II -The Power behind the Throne. Herttuakunnan feudaalisten lakien puitteissa Charles ei ole velvollinen maksamaan veroa eikä häntä voi vaatia todistamaan myöskään oikeudessa.

Huolimatta hänen heltymättömästä apokalyptisestä valituksestaan kuinka lännen tuhlaileva elämäntyyli uhkaa koko lajimme olomassaoloa, hän ei näytä olevan kovin huolissaan omasta ekologisesta jalanjäljestään. Kuten Express kertoi 3. huhtikuuta, hän on myös kuningasperheen eniten lentävä henkilö: “Yltäen 12 213 mailiin ilmateitse yli 25 matkallaan, Walesin Prinssi tuhlasi 2 468 501 puntaa matkoihinsa” (vuosina 2015 – 2020). Tämä tarkoittaa hänen lentäneen noin maapallon ympärysmitan verran joka vuosi ja tuhlanneen lähes miljoona puntaa vuodessa matkoihinsa. Kaupallisilla lentokoneilla matkat taittuisi paljon edullisemmin ja ekologisemmin, mutta Bowerin mukaan Charlesilla on tapana valittaa “uskomattoman epämukavia ensimmäisen luokan lentoistuimia.” Tästä syystä hän valitsee lentää useimmiten yksityiskoneellaan.

Dharavi ja “harmonian kielioppi”

Mennäänpä sitten hieman toisenlaiseen maailmaan. Dharavi on Intian Mumbaissa sijaitseva Aasian yksi suurimmista ja tiheimmin asutuista slummeista. Verrattuna Charlesin 3,6 neljökilometrin kokoiseen yksityistilaansa, se on vain 2,1 neljökilometrin kokoinen alue, jolla asuu noin miljoona asukasta. Dharavi koostuu lähinnä toistensa päälle ja vieriviereen kasatuista peltihökkeleistä ja ympäristöstä, joka muistuttaa enemmän kaatopaikkaa kuin asutuskeskusta. Wikipedia kertoo slummin surkeasta julkisesta terveydestä:

Dharavilla on useita ongelmia julkisen terveyden suhteen. Pääsy veteen on kiinni slummin läpi asetetuista julkisista putkista. Lisäksi, rajoitetuilla käymälöillä joita heillä on, ne ovat äärimmäisen likaisia ja rikkinäisiä aina siihen pisteeseen, että niiden käyttö on tullut vaaralliseksi. Mahim Creek on paikallinen joki, jota paikalliset asukkaat käyttävät virtsaamiseen ja ulostamiseen johtaen tartuntatautien leviämiseen. Kaupungin avoimet viemärit valuvat puroon aiheuttaen piikkejä vesisaasteissa, septisissä olosuhteissa ja epämiellyttävissä hajuissa.

Ilmansaasteista johtuen taudit kuten keuhkosyöpä, tuberkuloosi ja astma ovat yleisiä asukkaiden keskuudessa. On hallituksen ehdotuksia koskien Dhravin sanitaatio ongelmien parantamista. Asukkailla on osasto missä he pesevät vaatteensa vedessä johon ihmiset ovat ulostaneet. Tämä levittää tautien määrää, sillä lääkäreiden täytyy kamppailla yli 4000 lavantauti tapauksen kanssa päivittäin. Vuonna 2006 YK:n kehitysapuraportti arveli, että alueella on keskimäärin 1 käymälä jokaista 1440 ihmistä kohden.

Dharavi on käynyt läpi pitkän historian epidemioita ja luonnonkatastrofeja, joskus merkittävillä ihmishenkien menetyksellä. Ensimmäinen rutto joka iski Dharaviin, yhdessä Mumbain muiden asutusten kanssa, tapahtui vuonna 1896, kun lähes puolet sen asukkaista kuoli. Ruttojen sarjat ja muut epidemiat jatkuivat valtoimeen Dharavissa ja Mumbaissa laajemmin seuraavan 25 vuoden ajan, suurella kuolleisuudella.

Punatautiepidemiat ovat olleet yleisiä vuosien ajan, joka selittyy Dharavin korkealla väestötiheydellä. Muut raportoidut epidemiat sisältävät lavantaudin koleran, spitaalin, amebiaasin ja polion. Esimerkiksi vuonna 1986 raportoitiin koleraepidemiasta missä suurin osa potilaista oli lapsia. Tyypilliset potilaat, jotka saapuivat sairaalaan, olivat myöhäisessä ja kriittisessä hoitotilassa ja kuolleisuus oli epätavallisen suurta. Viimeisimpinä vuosina lääkeresistenttejä tuberkuloositapauksia on raportoitu Dharavissa.

Slummin huonosta hygieniasta johtuen lapsikuolleisuus on erityisen suurta. Eräs terveysasema Mumbaissa kertoo Dharavin lapsikuolleisuuden olevan 27,14% kun taas suurimmassa osaa kehittynyttä maailmaa se on alle 0,5 prosenttia. Esimerkiksi Suomen kehittyneen kansanterveyden ansiosta lapsikuolleisuus alle 1 -vuotiailla lapsilla on vain 1,5 lasta tuhatta elävänä syntynyttä lasta kohden eli 0,15%. Edes maailman köyhimmissä maissa lapsikuolleisuus ei yllä Dharavin epätavallisen korkeisiin lukuihin. Tällaisissa paikoissa syntyvyys on myös erityisen suurta, sillä korkea syntyvyys korreloi kaikkialla maailmassa alueen köyhyyteen. Jos joku on siis huolissaan kehitysmaiden korkeasta väestönkasvusta, niin paras keino sen selättämiseen on köyhyyden selättäminen, ja lapsikuolleisuuden vähentäminen, ei rakkaan Pentti Linkolamme ehdottama kaupunkien pommittaminen ydinaseilla tai suurten väestökeskittymien siviiliväestöä vastaan suunnattu kemiallinen ja bakteriologinen sota. Tartuntatautien ja ilmansaasteiden lisäksi Dharavin kaltaisten tiheään asuttujen slummien asukkaat saattavat kokea myös hyvin epämiellyttävän loppunsa hukkuessaan kirjaimellisesti paskaan. Uutislehti The Guardian kertoi 27. helmikuuta 2017 surkean tarinan slummien vaarallisista käymälöistä:

Aamulla 4. helmikuuta Harish Tikedar, Ganesh Soni, ja Mohammed Isafil Ansari odottivat jonossa pääsyään yhteisökäymälään Indira Nagar slummissa itäisessä Mumbaissa. Aivan yhtäkkiä sen pohjakerros petti saaden Tikedarin, Sonin ja Ansarin putoamaan septiseen säiliöön, joka sijaitsi neljä ja puolimetriä alempana. Kaksi muuta jotka putosivat myös – Sirajjudin Turat ja Ramakant Kanojia – onnistuivat pitämään sivuista kiinni, kunnes heidät pelastettiin. “Olin uppoutunut olkapäitäni myöten limaan,” sanoo Turat. “Saatoin tuntea sen vetävän minua alas, mutta pidin jotenkin kiinni laatasta. Sitten jotkin ihmiset vetivät minut ylös ja pyörryin.” Viisi miestä, jotka vedettiin ylös olivat tunnistamattomia ja ulosteiden peitossa. Heidät kaikki otettiin läheiseen sairaalaan, mutta Tikedar, Soni ja Ansari eivät selviytyneet.

Sen sijaan, että kokisi sääliä tällaisiin paikkoihin muuttaneiden tai syntyneiden köyhien osasta, Charles, jonka palvelijoiden täytyy kantaa mukanaan hänen kuninkaallisen takamuksensa arvolle sopivaa Walesin Prinssin sulkutunnuksella koristeltua WC-istuinta, ylistää Dharavia kestävän kaupunkisuunnittelun malliksi. Telegraph kertoi 6. helmikuuta 2009 kuinka Prinssi Charles ylisti Dharavin “perustana olevaa intuitiivisen muotoilun kielioppia, mikä on täysin poissa kasvottomista levypalikoista, joita yhä rakennetaan ympäri maailman ‘varastona köyhille'”. Hän
viittasi kaupunginosan käyttöön paikallisesti hankittuja materiaaleja, sen liiketoiminnan ja kotien
tasapainoon ja sen kävelylle kelpoiseen lähiympäristöön todisteena paremmuudestaan. “Uskon vahvasti, että lännellä on paljon opittavaa yhteisöistä ja paikoista, vaikkakin usein köyhempiä materiaalisesti, ovat äärettömästi rikkaampia tavoissa miten niiden asukkaat elävät ja järjestävät itsensä yhteisöiksi”, prinssi sanoi. Hän jatkoi: “Voi olla että muutaman vuoden ajalla tällaiset yhteisöt tullaan näkemään parhaana varustuksena kohdata meitä uhmaavat haasteet, koska niillä on sisään rakennettu sietokyky ja aidosti kestävät elämäntavat”.

Tässä Prinssi Charles tunnustaa siis avoimesti mistä hänen ja muiden ökyrikkaiden elitistien ajamassa kestävän kehityksen agendassa on todella kyse. Termi “kestävä kehitys” on melko harhaanjohtava, koska se ei pyri kehitykseen vaan päinvastoin kehityksen estämiseen maailman köyhimmiltä ja lännen kehityksen alasajoon. Kirjassaan Harmony: A New Way of Looking at Our World, hän jatkaa Dharavin “kestävän elämäntavan” ihannointia:

”Sillä [Mumbailla] on myös Aasian suurin slummi – alue nimeltä Dharavi, jossa 600 000 ihmistä on ahdettu alle neljömailin alueelle. Menin Dharaviin ja kuulin siellä asuvilta ihmisiltä, kuinka alue on seurausta aikaisemmista yrityksistä poistaa köyhät, kodittomat, Mumbain toisista osista. Se kasvoi, kunnes se oli pakattu täyteen asukkaitten kasaamia asuntoja. Ei ollut keskussuunnittelua, mutta on hämmästyttävää, kuinka ihmiset tulevat organisoiduksi tyhjyydestä. Omistusoikeuksia ja rajoja ymmärretään, niin myös sääntöjä, jotka koskevat harvassa olevia yhteisöllisiä tiloja – kuten muutamia vessoja…”

”Olen huomannut, että monet Dharavin kaltaisten yhteisöjen tarkkailijat huomioivat nopeasti fyysisten etujen poissaolon, kuten sähkön, veden, ja sanitaation, ennemmin kuin näkisivät tämän äärettömän tärkeän vaikkakin vähemmän konkreettisen yhteisöllisen pääoman läsnäolon, mikä mahdollistaa monien nähtävästi köyhien yhteisöjen organisoivan itsensä pohjalta ylös. Kiusaus on myös nähdä heidän materiaalinen köyhyytensä, ennemmin kuin rikas monimutkaisuus ja monimuotoisuus, joka pitää yhteisöä koossa huolimatta koettelevista ja epämiellyttävistä olosuhteista – nähdä puute enemmin kuin järjestys, joka on ilmaantunut luonnollisesti ihmisten monimutkaisen vuorovaikutuksen kautta.”

Köyhyyden, sairauksien ja kuoleman vitsaamien paikkojen romantisointi niiden “yhteisöllisestä pääomasta” tuo mieleen “holokaustin arkkitehtina” tunnetun Adolf Eichamannin lausunnon: “Juutalaiset olivat kiitollisia mahdollisuudesta, jonka annoin heille yhteisöelämän oppimiseen ghetossa. Se oli erinomainen koulu tulevaisuudelle Israelissa – periaatteessa useimmat juutalaiset voivat hyvin ja olivat onnellisia heidän ghettoelämästään.” Tosiasissa Varsovan ghetossa kuoli jo pelkästään ylikansoituksesta ja huonosta hygieniasta johtuneisiin sairauksiin ja ruoan puutteeseen 800 ihmistä päivässä, kuten ⁨⁨The American Jewish World⁩⁩ -lehti kirjoitti 1. toukokuuta 1942. Juutalaiskysymyksen ‘lopullisen ratkaisun’ logistisesta suunnittelusta vastuussa ollut Eichmann, joka pakeni sodan jälkeen Argentiinaan ja tuomittiin Jerusalemissa 1962, tunnetaan myös seuraavasta kylmäävän paatuneesta lausunnosta, jonka Dieter Wisliceny todisti hänen sanoneen Nürnbergin oikeudessa: “Hyppään hautaani nauraen, koska tunne siitä että omallatunnollani on viiden miljoonan ihmisen kuolema, on minulle epätavallisen tyydytyksen lähde.”

Palava pensas ja tuliset sotavaunut

Edesmennyt kristitty kirjailija ja journalisti Joan Veon, joka tutki 90 -luvulla Prinssi Charlesin vähemmän tunnettua roolia Rion vuoden 1992 Earth huippukokouksen ja YK:n Agenda 21. takana, sanoi saaneen mahdollisuuden haastatella Maurice Strongia, vuonna 2015 menehtynyttä kanadalaista miljonääriä ja YK:n ympäristöpolitiikkaa vuodesta 1972 asti johtanutta herrasmiestä. Joan Veonin mukaan Strong kertoi hänelle olleensa Lontoossa Maailman luonnonsäätiö WWF:n tapaamisessa, jota isännöi sen yksi perustajista, kuningattaren aviomies Prinssi Philip. Prinssi Charles pyysi tuossa tapaamisessa Strongia seuraamaan häntä Rioon huhtikuun 1991 tapaamiseen. Veon kertoi elokuussa 2004:

Huhtikuussa 1991, 14-kuukautta ennen Rion Earth huippukokousta, Prinssi piti kahden päivän kansainvälisen konferenssin kuninkaallisella Britannian jahdillla, joka oli kiinnitetty Brasilian rannikolle. Hänen päämääränsä oli tuoda yhteen kansainväliset avainjohtajat yrityksessä saavuttaa yhteenymmärrys useiden maiden välille, joka tulisi esiintymään Rion huippukokouksessa. Silloinen senaattori Al Gore oli paikalla, yhdessä Maailmanpankin johtavien viranomaisten, toimitusjohtajien yhtiöistä kuten Shell ja British Petroleum, avain ei-hallinnolliset järjestöt ja muita viranomaisia… Lisäksi, vuonna 1990 kun kestävä kehitys oli juuri muodostettu Brundtlandin komission toimesta, se oli prinssi joka käski heitä “tuomaan termin ‘kestävä kehitys’ jokaisen sanavarastoon.”

Suomalainen terveydenhuollon erikoislääkäri ja epidemiologi Mikko Paunio, joka on uskaltanut jakaa sosiaalisessa mediassaan joitakin allekirjoittaneenkin blogitekstejä, on paljastanut Maurice Strongin kiusallisen historian kirjoissaan Vihreä valhe – Valheen sysimustat juuret, salakavalat lonkerot ja murheelliset seuraukset (Kustannusosakeyhtiö Auditorium, 2015) ja Hourulan väen ilmastovallankumous (omakustanne, 2019). Viimeksimainitussa hän kirjoittaa Strongista sivulla 24: “Hän oli teosofisiin eli esoteerisiin ajatuksiin viehättynyt “sosialisti”mystikko. Hänen Baca Grande -niminen luonnonuskonnolle omistettu retriittinsä sijaitsee Coloradossa USA:ssa. Siellä vuonna 1990 hän kertoi hämmästyneelle Daniel Wood -nimiselle Kanadan Albertassa julkaistavan lehden toimittajalle mm. nähneensä jumalallisia ennennäkyjä mm. palavan pensaan muodossa. Tämä muutaman päivän vierailu Baca Grandessa Maurice Strongin ja hänen Hanne-vaimonsa luona oli ikimuistoinen visiitti Daniel Woodille Zen-munkkeineen ja taikakristalleineen.”

Myös Charles on kuuluisa hänen pakkomielteestään mystiikkaan, spiritualismiin ja okkultismiin, johon hänet perehdytti 70 -luvulla hänen ystävänsä ja huijari Laurens van der Post. Van der Post, joka uskoi olevan keskiaikaisten temppeliherrojen reinkarnaatio, esitteli ystävälleen kerran vanhemman naisen nimeltä Kathleen Raine, joka oli niin vaikuttunut nuoren prinssin intohimosta mystiikkaa kohtaan, että profetoi tälle mahtipontisesti: “Kuinka sydämeni iloitseekaan, että olet valjastanut sotavaunut. Tulen sotavaunut kahden armeijan välille. Tämä on suuri taistelu, ja missä sinä, meidän prinssimme, olisitkaan mielummin kuin tuossa sotavaunussa.” Bower kirjoittaa, “Suurin osa 50-vuotiaista miehistä olisi naureskellut Rainen suureelliselle retoriikalle, mutta Charles hengitti hänen sanojaan kuin happea.” Edellä mainittu Daniel Wood kertoi West aikakauslehdessä toukokuussa 1990 hänen vierailustaan Strongin yksityistilalla: “Strong, Wood kirjoitti, uskoo että yksi asia mikä voisi pelastaa maan on ‘maailmanlaajuinen hengellinen herätys ja Baca Grande oli omistettu tuota päämäärää varten.”

Tämä ei kuitenkaan yksinään riittäisi. Ajaessaan autolla, Strong alkoi kertomaan hänelle novellista, jonka hän olisi halunnut kirjoittaa. Novellin juonena pieni joukko maailmanjohtajia päätyi siihen, että maailma olisi pelastettava hinnalla millä hyvänsä eikä yhteisymmärryksessä saavutetut kansainväliset sopimukset olisi enää riittävä toimenpide. “Joten yrityksessä pelastaa planeetta, ryhmä päättää, Strong kertoi Woodille: Eikö ainoa toivo planeetalle ole se, että teollistuneet sivilisaatiot romahtavat? Eikö se ole meidän vastuumme saada se aikaan?” Niinpä tämä maailmanjohtajien klikki muodostaa, Strongin hahmotteleman novellin juonen mukaan, salaseuran talouden romahduksen aikaansaamiseksi. “He ovat kaikki Davosissa. He eivät ole terroristeja. He ovat maailmanjohtajia. He ovat asettaneet itsensä maailman hyödyke ja osakemarkkinoille. He suunnitelevat paniikin, käyttäen pääsyään pörssimarkkinoille ja tietokoneisiin ja kultakantaan. Sitten he estävät maailman pörssimarkkinoita sulkeutumasta. He palkkaavat rikollisjoukon, jotka pitävät muita maailmanjohtajia panttivankina Davosissa. Markkinat eivät voi sulkeutua.” Tällaista novellia suunnitteli siis mies, joka yhdessä Walesin Prinssin kanssa on ohjaillut koko globaalia ympäristökeskustelua ja politiikkaa. Vuonna 2011 Charles tölväisi Brysselissä ilmastoskeptikoita seuraavalla lausunnolla:

He olettavat, että sadat tiedemiehet ympäri maailman ja nuo jotka hyväksyvät heidän kiihkottoman todisteensa – mukaan lukien minä itse, jota jokseenkin ironisesti syytetään jatkuvasti tieteen vastaisuudesta – ovat jollain tavoin alitajuisesti puolueettomia, luoden vaikutelman että monet meistä olisi salaisesti vehkeilemässä koko markkinaperusteisen kapitalistisen järjestelmän harkittuun heikentämiseen ja tuhoamiseen.

Tästä huolimatta hän on ollut varsin avoin sen suhteen, että hänen nimenomainen päämääräänsä on maailman kapitalistisen taloussysteemin “uudistaminen” ja uuden globaalin järjestyksen luominen. Vuosi aiemmin hän kertoi Amerikan NBC-uutisten Brian Willamsille: “Kaikki ovat kauhuissaan. He näyttävät ajattelevan, että pelkkä ehdotus siitä, että taloustiedettä voi katsoa myös toiselle tapaa, olisi jokin hirviömäinen uhka kapitalismille itselleen.” Eli kuninkaallisen omat puheet ja toimet todistavat – eikä vähiten hänen osallisuutensa viimeisimpään totalitaristiseen The Great Reset projektiin “missä kukaan ei omistaisi mitään vuoteen 2030 mennessä” – hänen todellakin “salaisesti vehkeilevän koko markkinaperusteisen kapitalistisen järjestelmän harkituksi heikentämiseksi ja tuhoamiseksi.” Kun tähän yhdistää Charlesin harhakuvitelmat itsestään tulisten sotavaunujen johtajana, joka taistelee “pimeyden voimia” vastaan, kuten Laurens van der Post ja Kathleen Raine saivat hänet uskomaan, niin se on aika vaarallinen yhdistelmä. Tiedämme jo kuinka natsien pakkomielle mystiikkaan ja okkultismiin johti miljoonien kuolemaan heidän uudessa järjestyksessään, jossa myös luonnonmukaisuus ja luonnonsuojelu oli keskeisessä roolissa. Kuten filosofi George Santayana sanoi:

Nuo jotka eivät muista menneisyyttä, ovat tuomittu sen toistamiseen.”